lauantai 17. huhtikuuta 2010

Jokaisella pilvellä on hopeareunus

Kuva täältä.
Pohdin eilen sitä, miten matkustamisen hankaluudet saattavat hillitä ihmisten matkustusintoa. Tänään uutisissa haastateltiin eri puolille Eurooppaa jumiinjääneitä suomalaisia, jotka olivat keplotelleet itsensä takaisin Suomeen erilaisilla taksi-juna-laiva-yhdistelmillä. Hintaa näille paluumatkoille oli kertynyt helposti tuhansia euroja.

Hitaassa matkustamisessa on puolensa ja itse olen esimerkiksi aina haaveillut junamatkasta Siperian halki. Tällä hetkellä kaikki Euroopan maata pitkin ryömivät kulkuvälineet ovat kuitenkin niin tupaten täynnä, että slow travelista taitaa olla nautinto kaukana.

Vaikka Islannin matka nyt todennäköisesti peruuntuukin, olen tavallaan hyvilläni Eyjafjöll-tulivuoren voimannäytöstä. Se on näyttänyt ihmiselle kaapin paikan ja muistuttanut lintukoto-olosuhteisiin tottuneita pohjoiseurooppalaisiakin siitä, että kaikki asiat eivät ole ihmisten hallittavissa ja päätettävissä. Viime kädessä olemme luonnonvoimien armoilla, ja senkään takia ympäristöön ei kannattaisi suhtautua piittaamattomasti.

Lainatuksi lopuksi vanhasta Sköna hem-lehdestä saksittu kuva, josta kovasti pidän. Hieno taulu oli löytynyt tukholmalaisesta vanhan tavaran liikkeestä, joka oli pyytänyt siitä muutaman sata kruunua. Maalauksen kumpupilvet ovat komeita, kuten viime päivinä nähtyjen uutiskuvien tuhkapilvetkin.

Ei kommentteja: