Riittävän hyvä

Uuden vuoden kortti islantilaisesta antikvariaatista.

Vuosi lähenee loppuaan. Meillä on syöty hyvin, mutta muuten päivä on ollut ihan tavallinen. Olen kirjoittanut ensimmäisen lehtijuttuni omassa työhuoneessa ja katsonut viimeiset jaksot tanskalaisesta Kyllä nolottaa-sarjasta, jota luulin sarjan pohjalta tehdyn elokuvan perusteella inhoavani, mutta johon yllättäen jäinkin koukkuun (katson periaatteessa kaiken tanskalaisen, minkä käsiini saan -- ihan jo kielitaidon ylläpitämisen takia mutta myös lievittääkseni maahan kohdistuvaa ikävää).

Puhuin myös entisen avomieheni kanssa puhelimessa. Hän oli kuullut isäni kuolemasta ja tarttunut sen vuoksi puhelimeen. On mukavaa olla ystävällisissä väleissä ihmisen kanssa, josta on eronnut jo vuosia sitten. Jota tapaa ehkä kerran vuodessa ja silloinkin sattumalta. Jotain epämukavaakin siinä kuitenkin on.

Mies on menestynyt sanan vanhakantaisessa merkityksessä, ja huomaan tuntevani itseni helposti pieneksi ja mitättömäksi oltuani puheissa hänen kanssaan. Hän kertoo oleskelustaan taiteilijaresidensseissä, saamistaan palkinnoista, lahjakkaan avovaimonsa saavutuksista. Ja kysyy, eikö minulle tosiaan kuulu mitään muuta, mitään enempää.

Kateus on se piirre, jota itsessäni eniten hyljeksin. Vaikka se vain häivähtäisi.

Nyt en kuitenkaan halua katsoa menneeseen enkä varsinkaan jäädä kieriskelemään sinne kuuluvien ihmisten sanoihin. En myöskään halua lastata tulevaisuutta odotuksilla tai lupauksilla. Olen aivan hyvä ja riittävä tällaisena, ja tulevana vuonna minun ei tarvitse ylittää tätä nykyistä itseäni millään tavalla.

Lause on Marimekon suunnittelijan Erja Hirven. Bongasin sen Mari Savion ja Kati Rapian mainiosta Surrur-kirjasta, jonka lainasin itselleni kirjastosta "joululahjaksi" aatonaattona.

Oikein hyvää uutta vuotta ihan jokaiselle!

P.S. Clarissan blogista luin, että kiinalaisen horoskoopin mukaan nyt on alkamassa lohikäärmeen vuosi ja että lohikäärmeen vuonna syntyneitä pidetään onnekkaina. Tieto jotenkin ilahdutti tätä lohikäärmettä. Koululaisena tosin ihmettelin, miten kiinalaisen horoskoopin perusteella voi tehdä minkäänlaisia luonneanalyyseja; olihan luokallani peräti 32 lohikäärmettä.

Elämä on unta

Isän siunannut pappi kävi meillä viikkoa ennen hautajaisia ja jutteli kaikenlaista. Tai oikeastaan minä puhuin ja hän kuunteli. Puhetta oikein pulppusi minusta, hämmästyin itsekin sanojen määrää ja sensuroimattomuutta.

Pappikin sai paitsi kahvia juodakseen myös jokusen lauseen ujutettua johonkin väliin. Erityisesti mieleeni painui hänen ennusteensa siitä, että saattaisin tuntea tulevina kuukausina epätavallisen suurta väsymystä.

Ehdin jo luulla ennusteen olleen väärä, sillä olen porskuttanut kuin duracell-pupu (jos tällaisesta kroonisesti vähäenergisestä ihmisestä nyt niin voi sanoa) isän kuolemasta aina näihin päiviin saakka. Hautajaisjärjestelyistä ja kaikesta muusta nopeaa reagointia edellyttävästä selvittyäni olen keskittynyt työntekoon ja kodin laittamiseen, matkusteluunkin. Tarmoa on ollut vaikka muille jakaa.

Nyt joulunpyhinä minuun on kuitenkin iskenyt --A-P:n sanoin-- unitauti. Voisin nukkua vuorokauden ympäri. Eräänä päivänä nukuin pitkälle iltapäivään nukahtaakseni uudestaan illansuussa. Iltayöstä olin muutaman tunnin hereillä, sitten nukahdin taas kymmeneksi tunniksi.

Isä esiintyy usein unissani. Useimmiten hän on niissä niin pieni ja kevyt, että voisin kantaa häntä sylissäni. Sellainenhan hän oli oikeastikin. Kun isä kesällä vietiin sairaalaan, mieshoitaja kantoi hänet portaat alas ambulanssiin. Se oli isän mielestä niin ihmeellistä, että hän palasi tapahtuneeseen usein.

Eräässä unessa törmäsin isään kaikkialla minne menin. Näin hänet istumassa yksin jonkinlaisessa odotusaulassa. Hän katsoi minua hieman eksyneen näköisenä, muttei puhunut mitään. Minäkään en lähestynyt häntä. Toisessa "kohtauksessa" olin kääntymässä kulman taakse, kun näin hänen takkinsa hihan pilkottavan sieltä.

Kysyin psykologilta, oliko normaalia, että näin isän milloin missäkin, vaikka hän oli kuollut. Psykologi vastasi, että ei.

En tiedä, voiko unissa tavattuihin psykologeihin luottaa.

P.S. Posti toi tänään Anna Calvin levyn. Mahtava, kuunnelkaa vaikka tätä.

Tuntematon Eeva Salo

Etsiessäni isän kuolinilmoitukseen sopivaa värssyä muistin edesmenneen Eeva Salon, joka oli isän ystävä. Googletin hänen nimensä, mutta netti ei tunne vuonna 1953 debytoinutta runoilijaa käytännössä ollenkaan. Kirjaston hyllystäkään Salon runoja ei hevillä löydä, mutta varastosta haetuttamalla niihin pääsee tutustumaan.

Kuolinilmoituksen värssy tuli lopulta vastaan toisaalla, mutta pidin Eeva Salon runoista ja kirjoitin niistä muutamia ylöskin.

Esikoiskokoelmasta Saara (1953):

TRAGEDIA

Aikani haaskaan ihmisiin,
ärryn ja olen onneton.
Kirjoja kaipaan niin!
Mitäkö niissä on?
Samat ihmiset, sullotut kirjaimiin.


TIESIT

Takassa tuli ja tuvassa lämmintä
mitä se merkitsi kun piti lähteä
ajamaan tähteä
         kyllä sen tiesit
piti vain lähteä.


PENSASAITA

Jokainen nuorena uneksuu:
minusta kasvaa uljas puu.

On kohtalo keskityskyvystä saita
ja vanhusten rivi vain pensasaita.

(Aika pessimististä! Hauska runo kuitenkin)

SANATON

Sen sinulle laulaa tahtoisin
sen laulaa tahtoisin

käteni liian vieras on
ja mykkä sormenpää
sen voi vain väärin ymmärtää
tai tieto siihen jää

Kokoelmasta Jokainen kuu (1960):

Jokainen kuu
oman asukkaansa
sisään piiloutuu.


Katso miten ilmassa on
asioita tänään: ei vain
pilviä ja muuta talvellista
vaan kattiloita pitkin rivistöin
ja kirjat muuttamassa niin kuin linnut
jokainen auran kärkeen vuorollaan
ja joka sana todellinen sulka.


Älä vie minua toiseen rantaan,
täällä on hyvä. Variksen kalliolta
katsomme. Pyhäjärvi syvyytensä nostaa
etäisen kirkon seinään. Vesi
hiljainen jaloissamme. Kylä hiljainen
silmissämme. Anna vesilinnun kertoa
millaista siellä on.

Voisin osallistua tällä postauksella Lilyyn muuttaneen Jennin runohaasteeseen.

Islannin tuliaiset

Vielä yksi Islantiin liittyvä postaus, sitten se on slut för den här gången. En malta olla vähän esittelemättä ostoksiani, vaikka ne ovatkin enimmäkseen parin euron pikkujuttuja. Olen huono noudattamaan "vain hyvää ja kallista"-periaatetta, koska ihastun usein nimenomaan pieniin ja arkisiin esineisiin, joita ei ole hinnalla pilattu.

Hehkutin jo aikaisemmin islantilaisia elintarvikepakkauksia. Kaikista hienoimmat rasiat ja kääreet löytyvät karkkihyllystä. Opal ja Tópas ovat Islannissa samanlaisia klassikkopastilleja kuin meillä joku Fazerin Ruutusalmiakki tai Sisu. Siriuksen Pipp-suklaata saa kaikkialta.

Góan suklaarusinapussin designin on pakko olla 1970- tai 80-luvulta peräisin.

Appolo-lakritsin pussi on kaikessa yksinkertaisuudessaan tyylikäs. Kuvassa myös Islannin ainoa sisustuslehti, Hus og Hibyli. Kansainväliset lehdet Islannissa maksavat maltaita.

Olen teehamsteri. Pukka-tee maksoi marketissa noin kolme euroa, Eleven O'Clock-tee luontaistuotekaupassa (joita Reykjavikissa on paljon) nelisen euroa.

Värikkäitä papereita tanskalaisesta Tigeristä, koko setti alle 2 euroa.

Hauskoja klemmareita Tigeristä. 
Okei, hahmo on ilmetty Keith Haring-kopio, mutta olkoon.

Kortteja tietysti, aina kortteja!

Lintuservietit olivat ehkä kauneimmat koskaan näkemäni, ja vielä alessa.

Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä hintavin ostokseni: käsin kudottu villatakki islantilaisesta lampaanvillasta. Myyjä tiesi kertoa, että villatakkini oli kutonut reykjavikilainen Marianna, joka työskentelee lastentarhanopettajana. Verovähennyksen jälkeen nutulle jäi hintaa n. 70 euroa.

Leppoisia välipäiviä!

Sittenkin joulu

Torstai-iltana kirjoitin, ettemme olleet juurikaan tehneet jouluvalmisteluja. No, tilanne ehti hieman muuttua aattoiltaan mennessä. Perjantaina ostimme ex tempore keittiöön punaiset jouluverhot, ja johan alkoi näyttää jouluiselta! Aaton vastaisena yönä lumi oli verhoillut pihan puut, ja aamulla saimme esimakua siitä, millainen näkymä uuden kodin ikkunoista avautuu talvella (siis sellaisena oikeana, lumisena pakkastalvena).

A-P intoutui leipomaan pipareita ja joulutorttuja, joten ihan kaikki ruoatkaan eivät olleet kaupan tiskiltä peräisin. Itse en juuri jouluruokiin koske (perunalaatikkoa ja kalaa lukuunottamatta), joten A-P ja äitini saivat jakaa kinkun ja laatikot keskenään.

Vanha puusohva saatiin vihdoin raivattua sen päälle kertyneestä rojusta ja päällystettyä vaahtomuovipatjalla. Arvaatte varmaan, mikä on uusi lempipaikkani ♥

* * * * *

Jossain sataa valkeaa lunta

Emme ole juurikaan tehneet jouluvalmisteluja. Palasin Islannin matkan jälkeen muutamaksi päiväksi entiseen ammattiini ja somistin läheisen kaupungin taidemuseoon perustetun museokaupan. Sen jälkeen olen hoitanut kuolinpesän asioita ja katsellut elokuvia, työn puolesta ja rentoutuakseni.

Helsingin reissulla ajauduin Kosmokseen, missä vanha ystävä piffasi tatti-juliennen ja lettuja. Jos Kosmos joskus olikin taiteilijoiden ja rahakkaiden renttujen paikka, nyt siellä näkyi istuvan enimmäkseen siistejä pukumiehiä ja -naisia.

Alan kyllä vähitellen havahtua joulun tuloonkin. Joulutervehdykset on aseteltu esille, omani lähetin Islannista. Ulko-oveen ripustin isän luota löytämäni punatulkkukranssin. Tänään ostettiin suklaakonvehteja ja syötiin riisipuuroa.

Tämä joulu merkitsee uuden perinteen alkamista. Aattona vien isän haudalle kynttilän, kuten varmasti joka joulu tästä eteenpäin. Hautakivi on jo kaiverrettu, mutta se asennetaan paikoilleen vasta keväällä.

Tuntuu hyvältä, ettei isä ole haudassa yksin, vaan yhdessä isoveljensä kanssa. Suuressa sisarusparvessa ikäerotkin ovat suuria; vuonna 1918 syntynyt setäni kuoli jo 20 vuotta sitten. Sedällä ei ollut omia lapsia, joten haudan haltijana hoidan nyt myös hänen viimeistä leposijaansa. Sekin tuntuu hyvältä.

Odotan tältä joululta ennen kaikkea lepoa, rauhaa ja jonkinlaista palautumista. Haikeuskin hiipii varmasti mieleen. Vuoden vaihtuminen tuntuu erityisen merkitykselliseltä, enemmän alulta ja lopulta kuin joinakin vuosina.

Palaan vielä joulutervehdyksen kera.

Dairy of the Week: Mjólkurafurðir

Piti tietysti tutkia marketin maitohylly. Tai no, Reykjavikin keskustan ruokakauppoja ei kyllä oikein voi kutsua marketeiksi. Esikaupunkialueella näytti olevan isompiakin kauppoja, mutta ei sielläkään mitään megamarketteja näkynyt. Yhtään tavarataloa maassa ei myöskään ole, eikä McDonaldsia. Ennen talousromahdusta Mäkkejä oli kolme, mutta vuonna 2009 ne kaikki sulkivat ovensa.

Tykkään kamalasti joidenkin islantilaisten elintarvikkeiden pakkauksista. Ne ovat yksinkertaisia ja vähän vanhanaikaisia. Itse asiassa ne näyttävät usein siltä, ettei niitä ole uudistettu vuosikymmeniin. Hyvä niin.

Pääsin muuten myös opastamaan maitohyllyllä empiviä amerikkalaisia turisteja. Näytin heille, mikä oli kevytmaitoa, mikä rasvatonta, mikä piimää. Ilmeisesti näytin paikalliselta, kun he juuri minulta tulivat tölkeistä kyselemään. Tai sitten minulla on joku meijeri-aura.

Osa jogurttipurkeista oli hassusti väärinpäin.

Kuusi kahvilaa Reykjavikissa

Tiu Dropar
Mukavan kotikutoinen ja epätrendikäs kahvila Laugavegurilla. Paahdettu leipä tonnikalasalaatilla ja vihreällä salaatilla oli todella hyvää, samoin kaakao kermavaahdolla. Asiakaskunnassa ainakin päiväsaikaan kaikki ikäluokat edustettuina, vauvasta vaariin.

Kaffi Mokka
Pieni 50-lukulainen helmi Skólavörðustígurilla. Vaikka kahvila on pieni ja suosittu, siellä tuntuu aina olevan pöytiä vapaana. Tarjoilupuolella on panostettu makeisiin herkkuihin. Paikassa ei soiteta musiikkia, joten tunnelma on rauhallinen. Reykjavikin vanhimpiin kahviloihin lukeutuva Mokka on perustettu vuonna 1958.

Kaffismidja Islands
Todella kodikas ja viihtyisä pikkukahvila Karastigurin ja Frakkastigurin kulmassa. Tee tarjoillaan kannussa, josta riittää hyvinkin kolmekin kupillista. Nurkassa on levysoitin ja LP-levyjä, joita asiakkaat voivat itse laittaa soimaan.

Istuimme pöytään, jossa olisi ollut mahdollista lakata kynnet kahvinjuonnin lomassa; pöydällä oli kirjava kokoelma kynsilakkapulloja, pumpulia ja kynsilakanpoistoainetta. Pöydän toiseen päähän istahtanut rouva tekikin itselleen pikaisen manikyyrin espressoaan odotellessaan.

Café Loki
Aivan guesthousemme vieressä sijainnut Café Loki oli tilava ja valoisa toisen kerroksen kahvila, jonka ruokalista koostui yksinomaan perinteisistä islantilaisista pikkupurtavista. A-P söi islantilaisen lihakeiton, itse tyydyin ohukaisiin. Ikkunasta näkyi veistoksellinen Hallgrímskirkja. Kahvilan oma yrttiteesekoitus piti sisällään ainakin koivua ja sammalta.

Hemmi & Valdi
Enemmän baari kuin kahvila, mutta oikein viihtyisä paikka myös teekupin äärellä istuskeluun. Mukavan nukkavieru tunnelma. Iltasella olisin mielinyt viiniä, mutta sitä paikassa ei ollut tarjolla. Viini on edelleen kallista Islannissa, kuten tuontitavara yleensäkin.

Hjemmi & Valdia vastapäätä kadun toisella puolella on hyvä ja viihtyisä kasvisravintola Á Naestu Grösum (Laugavegur 20 b, 2. kerros).

Babalú
Sokerina pohjalla yksi Reykjavikin värikkäimmistä kahviloista, joka sijaitsi kivenheiton päässä majapaikastamme. Kirpparilöydöillä kalustettu, olohuonemainen paikka, jonka ilmapiiri on boheemi muttei sisäänpäinlämpiävä.

Paljon, paljon muitakin oli, kuten vuonna 1951 perustettu diner-henkinen Prikid Laugavegurin alkupäässä ja vanhassa kalastajamajassa toimiva Café Haiti Reykjavikin satamassa. Paljon kehuttu Grai Kotturinn jäi kokematta, kuten niin moni muukin paikka.

Ravintoloista erikoismaininnan ansaitsee Klapparstigurilla sijaitseva Gamla Vinhusid, jonka islantilaisittain poikkeuksellisen halpa lounas (alle 1000 kruunua) oli yksi matkamme maistuvimmista aterioista. Kun kehuimme tarjoilijalle aterian harvinaisen hyvää hinta-laatusuhdetta, hän kertoi paikan omistajapariskunnan halunneen mukauttaa ravintolansa hintatason vuoden 2008 talousromahduksen jälkeiseen tilanteeseen, jotta paikallisillakin olisi varaa syödä ulkona (tai ainakin heidän ravintolassaan).

Toinen erikoismaininta täytynee antaa italialaiselle Carusolle, jossa söimme peräti kolme kertaa (mielikuvituksen puutetta?) ja jonka kaikki kolme kerrosta olivat iltaisin tupaten täynnä. Ravintolan vetovoima liittynee sen konstailemattomaan ruokaan, viihtyisään ilmapiiriin, kohtuulliseen hintatasoon ja hyvään sijaintiin Laugavegurin alkupäässä.

Reykjavik II

Kuten kuvista näkyy, aurinkoa tai ylipäätään päivänvaloa Islannissa on tähän vuodenaikaan tarjolla niukasti. Aamulla hämärä alkoi väistyä vasta yhdeltätoista eli Suomen aikaa yhdeltä iltapäivällä, mikä tietysti kiepsautti yökyöpelin sisäisen kellon aivan nurinkuriseen asentoon.

Islannin oikukkaasta säästäkin saimme nauttia/kärsiä. Tulopäivänä pakkasta oli -13 astetta, mikä hyiseen tuuleen yhdistettynä tuntui tuplasti kylmemmältä. Suurimman osan ajasta lämpötila kuitenkin keikkui vuodenajalle tavanomaisissa lukemissa eli vähän nollan molemmin puolin. Tuulikin tyyntyi, vaikka välillä puuskahtelikin.

Reykjavikissa etenkin teinit ja nuoret aikuiset pukeutuvat sääoloihin nähden kovin kevyesti. Toppatakkiin kätkeytynyt täti-ihminen minussa ei voinut olla kauhistelematta koulutyttöjen asuvalintoja. Tiukkoja farkkuja, joiden alle ei taatusti mahtunut villahousuja. Eikä pipoja kellään.

Ja kaikki ne värjöttelevät japanilaisturistit tennareissaan.