perjantai 25. helmikuuta 2011

Blogitunnustuksia

Sain tunnustukset Mamman uunin Marialta ja Silkkiä Samettia-blogin Petriinalta, lämmin kiitos teille molemmille! Tunnustusten mukana tuli viisi kysymystä bloggaamisesta.

1.Milloin aloitit blogisi?
Viime vuoden maaliskuussa.

2.Mistä kirjoitat? Mitä käsittelet?
Kirjoitan omasta olemisestani, ajatuksistani, kokemuksistani ja havainnoistani. Olen käsitellyt ainakin maallemuuttoa ja synnyinseudulle palaamista, hidastamista ja sen kritiikkiä, kulutusta ja kohtuullistamista, omaisena olemista, bloggausta sekä nykyistä työtäni. Lisäksi taltioin tänne keräämiäni arjen kauneuspilkkuja.

3.Mikä tekee blogistasi erityisen?
Jaa-a. Palautteesta päätellen täällä toisinaan käytävät keskustelut. Blogin luonne voi tosin muuttua nopeastikin, blogithan ovat eläviä organismeja, alati muotoutuvia.

Kävin vähän kurkkimassa, mitä muut ovat tähän vastanneet, ja tajusin että poliittisesti korrekti vastaus olisi tietysti ollut, että jokainen blogi on erityinen. Todettakoon nyt varmuuden vuoksi vielä, että minustakin kaikki blogit ovat erityisiä!

4.Mikä sai sinut aloittamaan blogin?
Aloittamispäätös ei ollut erityisen harkittu tai suunniteltu, yhtenä iltana vain aloitin. Varmaankin toiveissa oli luoda jotain, jossa yhdistyisi visuaalisuus ja verbaalisuus. Ehkä halusin myös sanoittaa ja kuvittaa elämänmuutostani, viihdyttää itseäni ja harjoittaa silmääni huomaamaan ne arjen kauneuspilkut.

5.Mitä haluaisit muuttaa?
Tällä hetkellä en palavasti mitään.


Haastan kaikki halukkaat vastaamaan noihin bloggausta koskeviin kysymyksiin + itse kehittelemiini lisäkysymyksiin. Kovasti kiinnostaisi lukea vastauksianne, joten käykäähän huikkaamassa, jos päätätte tarttua tähän!

+6.Miten bloggaamisesi on muuttunut matkan varrella?

+7.Parasta mitä sinulle on blogisi myötä tapahtunut?

+8.Kadutko jotakin postaustasi?

+9.Tekisitkö jotain toisin, jos aloittaisit bloggaamisen vasta nyt?

+10.Millaisia blogeja itse luet/katselet mieluiten?

Kuvat Country Living 2/2011

9 kommenttia:

milla kirjoitti...

Huikkaan vaan nopeasti: Tartun tähän! Hyvää viikonloppua sinulle!

Hilja kirjoitti...

No enpä sit vastannu kovin poliittisesti korrektisti minäkään siihen kolmoseen...

Hyvät jatkokysymykset sulla, koitan vastata niihin tässä:
6. On muuttunut sekavampaan (ehkä huonompaan) suuntaan. Toisaalta taas tuntuu että alussa mun postaukset oli ärsyttävän sievisteleviä, toisinaankin vielä välillä ja aina se harmittaa kun huomaan että oon ratkennu sellaseen.

7. Oon tutustunu kivoihin ihmisiin. Ja hämmentynyt useasti ihmisten ihanuudesta.

8. Voi kysy vaan kuinka montaa... mun arkistoista on poistunu suurin osa ajoittaisten itsekritiikkiahdistuskohtausten seurauksena.

9. Joo varmasti mutta en kyllä nyt näin äkkiseltään osaa sanoa mitä.

10. Tähän vastasinkin jo blogin puolella.

Maria kirjoitti...

Kiva:D ja kiitos kun vastasit.
Sinun kysymyksesi ovat hauskoja ja taidan tarttua niihin vielä...
Onnea Meijerielämälle.Täältä lähtee aina ajatusten kanssa eteenpäin .
Halit
Maria

Unknown kirjoitti...

Blogisi taitaakin olla meikäläiselle uusi tuttavuus! Hyvät lisäkysymykset -käytin niitä heti blogissani:D Tänne eksyin Villa Töllin linkin kautta.

Tervetuloa vastavierailulle blogiini!

Lumikko kirjoitti...

milla, kiva jos tartut, tulen lukemaan! Hyvää viikonloppua sinnekin!

Hilja, toi sievistely on erittäin hyvä sana kuvaamaan ilmiötä, joka minuakin on omissa postauksissani häirinnyt (sun jutuissa en kyllä ole ikinä sellaista havainnut, mutta en tietty ole lukenutkaan kuin vasta vähän aikaa, tai siis ehkä viime syksystä). Etenkin alkuaikojen postauksissa sitä on (täällä) enemmän kuin olisi väliksi.

Maria, kiva kuulla :) Ihanaa viikonlopun jatkoa sinulle!

Leena, tervetuloa! Olenkin blogissasi joskus vieraillut ja kommentinkin jättänyt, Pirkon Raitapaidan kautta sinne muistaakseni päädyin.

Unknown kirjoitti...

Niin taisi ollakin. Hämärä muistikuva minulla oli. Ja saattaa olla että täällä sinun luonasikin olen joskus piipahtanut!

Petriina kirjoitti...

Ole hyvä vain :-) Kiva oli lukea sinunkin vastauksesi ja meijerielämän tyyliin täällä oli tietenkin hyvä jatko asialle.

Kohta kolmosesta: en ajatellut itse olevani poliittisesti korrekti, en vain osannut omasta blogistani sanoa mitään erityistä. Muiden blogeista sen erityisyyden kyllä huomaa ! Ja juuri se, mitä sanoit omastasi tekee tästä niin hyvän ja kiinnostavan. Sinulla on taito pohtia ja herättää keskustelua, se on hienoa se.

Lisäkysymys 10 : ihan kaikenlaisia. Höpsötyksiä, ajatuksia, valokuvia, vaatteita, arjen kauneutta, kirjoja, koteja. Sellaisia, joissa lukijat huomiodaan ja heidän kommentteihinsa vastataan ( en tarkoita, että henkilökohtaisesti tarvitsisi aina vastata kaikille erikseen, mutta lukijat kokonaan huomiotta jättäminen on tympeää ).

Lumikko kirjoitti...

Petriina, kiitos vielä! Mullekin tuo lukijoiden huomioiminen on tärkeä kriteeri niissä blogeissa, joita kommentoin.

Anna kirjoitti...

Ihana tuttavuus tämä blogisi. Kiitos Mollylle, että löysin sinut! :)