En ole pitkään aikaan kirjoittanut bloggaamisesta mitään, elämässä kun on ollut ja on tietysti edelleenkin paljon tärkeämmiltä tuntuvia asioita. Bloggaaminen ei myöskään ole askarruttanut minua samalla tavalla kuin joskus aikaisemmin. Ehkä harrastus on asettunut oikeisiin mittasuhteisiinsa: se ei vie yhtä paljon aikaa ja energiaa kuin vaikkapa viime talvena, mutta antaa edelleen paljon.
Yhtä bloggaamiseen liittyvää asiaa olen kuitenkin silloin tällöin pohtinut. Pohjustukseksi kerrottakoon, että olen jo aikaa sitten päättänyt olla stressaamatta
määristä: kävijämääristä, kommenttien määrästä, lukijoiden määrästä. Olen useasti ihmetellyt blogien ekspansiivisuutta eli pyrkimystä kasvattaa lukijakuntaa esimerkiksi arvonnoilla, joissa voi tuplata voittomahdollisuutensa liittymällä blogin lukijaksi. Tavallisin perustelu lienee se, että on vain luonnollista haluta teksteilleen mahdollisimman suuri yleisö.
Ehkä se on tosiaan luonnollista. Itse ajattelen kuitenkin, että tässäkin asiassa laatu on paljon määrää tärkeämpi asia. Olen iloinen jokaisesta lukijakseni liittyneestä, koska koen siinä olevan kyse ennen kaikkea kannustavasta ja ystävällisestä eleestä bloggaajaa kohtaan. Vieläkin iloisempi olen kuitenkin siitä, että blogissani kyläilee ihmisiä, joita olen alkanut pitää melkeinpä ystävinäni.
Kun kirjoitan jostakin hyvin henkilökohtaisesta, kirjoitan toisaalta heille (teille), toisaalta itselleni. Se, että tekstin lukee moni muukin, on niin abstrakti asia, ettei sitä oikein edes ymmärrä. Ihmiset voivat tulla tutuiksi vain kommenttilaatikon kautta.
Nyt pääsen vihdoin itse asiaan. Vaikka määrällä sinänsä ei olisi väliä, huomaan joskus ihmetteleväni lukijapaneelista (tai miksi sitä nyt kutsutaankaan) eroavien motiiveja. Ehkä olen ymmärtänyt koko lukijuuden funktion väärin, mutta minusta ele tuntuu helposti vähän mielenosoitukselliselta.
Ehkä kyseessä on täysin mekaaninen toimenpide, jonka joku blogin seuraamisen jo aikaa sitten lopettanut henkilö vain jollakin itselleen sopivalla hetkellä toteuttaa -- ottaen kenties samalla etäisyyttä koko internetiin tai ainakin joihinkin muihinkin blogeihin. Mutta toisinaan ajattelen, että eleellä halutaan viestittää jotakin bloggaajalle:
blogisi on liian sitä tai tätä, en halua olla enää kaverisi.
Omalla kohdallani lukijoita on hävinnyt toisaalta henkilökohtaisempien postausten, toisaalta esimerkiksi sisustukseen liittyvien "hömppäpostausten" jälkeen. Se voi tietysti olla sattumaakin, mutta tuskin sentään joka kerta. Voisiko kysymys olla siitä, että syvällisempää sisältöä etsivät (ja sitä täältä joskus löytäneetkin?) haluavat boikotoida kevyempää sisältöä ja toisinpäin?
Oli miten oli, ajatus siitä että tuotan jollekin lukijalleni pettymyksen, on häiritsevä. Ei siksi, että haluaisin miellyttää kaikkia, vaan nimenomaan siksi, että ihmisten odotukset ja vaatimukset voivat olla aika epärealistisia.
Itsekin olen kerran jättänyt erään blogin lukijuuden taakseni. Blogin kommenttilaatikossa käytiin keskustelu, jonka koin loukkaavaksi. Lähtöni oli siis kannanotto.
Miten te muut koette tämän asian? Huomaatteko lukijoiden menevän ja tulevan? Miltä se teistä tuntuu?
