Sunnuntaita

Kesäikaan siirtyminen tuli jälleen kerran täytenä yllätyksenä. Elelisin varmaan kaikessa rauhassa talviaikaa pitkälle ensi viikkoon, ellei digiboksin kello olisi päivittänyt itse itseään uuteen aikaan. Missasin tänään Kyllä Jeeves hoitaa-sarjan tämän kellotemppuilun takia.

Illanvirkkuna ja aamuntorkkuna arvostan enemmän luonnollista talviaikaa, joka on mitattu auringon liikkeistä. Kesäaika on keinotekoinen keksintö, jonka taustalla häälyy tehokkuusajattelu. Alun alkaen kesäaika keksittiin elvyttämään sodan rasittamaa talouselämää, sittemmin sitä on perusteltu mm. koulun ja työelämän vaatimuksilla.

Meijerin keittiön seinällä tikittävä kello on peräisin isovanhempieni kotoa. Seinäkello on yksi harvoista muoviesineistä, joista pidän. Sen viisarit liikkuvat sopivan äänekkäästi ja luovat keittiöön verkkaista tunnelmaa.

Sitten jotain lainattua sunnuntain silmäniloksi. Ruotsalainen Sandbergin tapettitalo mainostaa itseään maailman hitaimpana tapettitehtaana. Kaikki yhtiön tapetit valmistetaan Ruotsin Ulricehamnissa. Sandbergin mainoksissa pitkin viime syksyä esiintynyt talitinttikuvioinen Waldemar-tapetti on ihana.

Kuvat täältä.

Talitintit eivät muuten enää laula ti-ti-tyy, vaan ti-tyy. Syytä muutokseen ei tiedetä, mutta se havaittiin ensin kaupunkilaisilla tinteillä, joten laulun lyhentymisen arvellaan aiheutuneen kaupungin melusta.

Teetä ja sympatiaa

Meijerillä tulee nautittua kannukaupalla teetä. Mustaa, vihreää ja valkoista, maustettua ja maustamatonta, piristävää tai unettavaa vuorokaudenajasta riippuen. Sain joululahjaksi niin hienon teekannun, että teehetketkin tuntuvat sen myötä muuttuneen seremoniallisemmiksi.

Viime aikoina olen ostanut vain puruteetä, koska se on parempaa ja hienon kannuni arvolle sopivampaa. Teepussejakin käytän, etenkin kiireessä ja aamuisin. Kiire minulla on yleensä vain silloin, kun yritän ehtiä junaan, joita meijeriltä kulkee eri suuntiin muutaman kerran päivässä.

Käytän teepussit aina vähintään kahdesti; musta tee voi olla jopa parempaa pussin toisella käyttökerralla. Minulla on pieniä, puoliksi käytettyjen teepussien säilyttämiseen tarkoitettuja astioitakin, joista yksi on teekannun muotoinen! (kuva tulossa myöhemmin, myös joululahjakannusta)

Paikallisessa S-marketissa myydään vain yhden sorttista vihreää puruteetä, joten ostan teeni yleensä kaupungista. Viimeksi hankin Clipperin pussitettua, valkoista luomuteetä, jonka pakkaus on syötävän ihana. Makukin on hyvä, vaikka valkoisen teen hauduttamisen kanssa saakin olla tarkkana. Hintaa tällä arkipäivän luksuksella on noin 2,50 euroa.

Clipperin muutkin luomuteet on kääräisty niin herkullisiin pakkauksiin, että niitä ei raaski komerossa piilotella. Harmi, että kaikkia laatuja ei saa Suomesta. Kuvia löytyy yrityksen sympaattisilta kotisivuilta, joilta voi myös tilata kaikkia teelaatuja, Reilun kaupan kahvia ja suklaata sekä teemukeja ja -kannuja.

Tim Burtonin uuden Liisa Ihmemaassa -elokuvan kunniaksi Clipper on lanseerannut kolme uutta teesekoitusta, joiden tyylitellyissä pakkauksissa poseeraavat Liisa itse, äkäinen Herttakuningatar sekä Valkoinen Kani. Suomesta niitä ei tietääkseni saa.

Jotain vanhaa, jotain sinistä ja jotain lainattua

Tänään valokuvasin sinivalkoisia aarteitani, joilla ei ole rahallista arvoa mutta sympatia-arvoa sitäkin enemmän.

Päiväkirja on ostettu pienestä paperikaupasta Budapestista vuosia sitten. Hintaa sillä taisi olla joitakin kymmeniä senttejä. Kirjan ensimmäinen ja viimeinen merkintä on helmikuulta 2008, jolloin olin yksin matkalla Islannissa.

Olen istunut Reykjavíkin vanhimmassa kahvilassa, jonka nimi on Kaffi Mokka, ja kirjoittanut näkemästäni: "Lievästä ränsistyneisyydestään huolimatta talot ovat kotoisia ja persoonallisia. Osa on värikkäitä, osa kermanvalkoisia ja sellaisina meijeristä muistuttavia". Kuukauden päästä lähden uudestaan Islantiin, ja unkarilainen muistikirjani pääsee taas mukaan.

Äidin kirjahyllystä nappasin kasan vanhoja, englanninkielisiä Agatha Christie-pokkareita. Kotona huomasin, että teksti on niin pientä pränttiä, ettei sitä ilman suurennuslasia näe lukea. En kuitenkaan raaski viedä kirjoja takaisin. Jääkööt sisustuselementiksi piirongin päälle.

Isoäidiltäni perimäni sekretäärin vetolaatikot on vuorattu kukikkaalla hyllypaperilla. En tiedä, miltä vuosikymmeneltä paperi on, mutta veikkaan 1950- tai 60-lukua. Paperi on niin ihanaa, että kukkien peitoksi on melkein sääli laittaa tavaroita.

Isoäidilläni oli muutenkin hyvä maku kukkakuosien suhteen. Hänen makuuhuoneensa seinät oli tapetoitu aurinkoisen keltaoranssilla kukkatapetilla, olohuonetta hallitsivat tummanruskeat apilat. Enkä totea tätä sarkastisesti vaan aidosti ihaillen.

Meijeriaiheiset esineet sopivat tietysti hyvin paikan henkeen. Joku naapureistani on laittanut pihatietä reunustamaan kaksi maitotonkkaa, joissa on kesällä kukkaistutukset. Ilahdun aina kun näen ne. Sininen jääkaappimagneetti on ostettu Bulevardin Dayn alekorista parilla eurolla.

Lopuksi vielä jotain lainattua. En yleensä tykkää kirjojen järjestämisestä väreittäin, mutta Sköna hem-lehdessä oli niin herkullinen dekkarihylly, että siitä oli pakko napata kuva. Kyseessä on ruotsalaisten String Pocket-hyllyjen mainos. String-hyllyn suunnitteli arkkitehti Nils Strinning vuonna 1949.

Tervetuloa!

Hämmästyksekseni huomasin, että tänne on eksynyt jo pari kävijääkin, vaikka blogikuopukseni on vasta puoli vuorokautta vanha. Pieni esittely lienee siis paikallaan!

Ostin kolmisen vuotta sitten asunnon vanhasta meijeristä, joka oli toiminnassa vielä 1980-luvun lopulla. Kun meijeritoiminta lakkasi, rakennukseen kunnostettiin asuntoja ja työtiloja.

Talon vanhin osa on peräisin 1920-luvun lopulta. Oma kotipesäni on meijerin uudemmassa siivessä, johon rakennettiin 50-luvun alussa asuntoja meijerin työntekijöille. Koko komeus sijaitsee noin 130 kilometrin päässä pääkaupungista.

Viime syksynä irtisanouduin työstäni helsinkiläisen kulttuuri-
tuotteiden kaupan myymäläpäällikkönä. Vapauden kaipuuni oli niin suuri, että heittäydyin vapaaksi ihmettelijäksi taantumasta ja synkkenevästä työllisyystilanteesta huolimatta. Epämääräinen tyytymättömyyden tunne oli kaihertanut jo pitempään, ja työn mielekkyys oli kateissa.

Hyppy tuntemattomaan on tarkoittanut elämistä melko pienellä budjetilla, minkä olen ottanut hyväätekevänä haasteena. Haluan todistaa itselleni, että vähemmälläkin pärjää. Aion keplotella säästöilläni ja satunnaisilla tuloilla syksyyn asti ja nauttia täysin siemauksin vapaudestani. Tavaraa on jo loppuelämän tarpeiksi, mutta aikaa on ollut näin ruhtinaallisesti viimeksi lapsena.

Tuumausvuoden tarkoituksena on ollut tehdä mieluisia asioita, joille ei aikaisemmin riittänyt aikaa tai energiaa. Keskeneräinen gradunikin uhkaa valmistua. Kypsyttelen mielessäni myös tulevaisuutta, jolta toivon mielekkäämpää ja entistä väljempää ajankäyttöä.

Viime syksyyn asti meijeri toimi kakkosasuntona, mutta nyt siitä on tullut ykköskoti. Oleskelen edelleen myös Helsingissä, jonne houkuttelevat ystävät, riennot ja poikaystäväni A-P:n kanssa vuokraamamme pikkuyksiö. A-P tekee väitöskirjaa, mutta pystyy onneksi irrottautumaan usein tänne maalle seurakseni. Matemaatikon työvälineet kun kulkevat helposti mukana hartioiden välissä ja läppärilaukussa.

En ole käsistäni kätevä, en omaa viherpeukaloa enkä haaveile hevostilasta. Silti kaupungissa ollessani kaipaan peltomaisemaa. Maallemuuton ei tarvitse olla suurellista, työlästä eikä lopullista - sen voi tehdä myös kevyesti. Meijeriasuminen sopii mukavuuden-
haluiselle kotikissalle, joka kaipaa maaseudun rauhaa muttei ole valmis emännöimään maatilaa.

Tässä blogissa pohdiskelen hidastamista, kohtuullistamista, kulutuksen vähentämistä ja jo olemassa olevan hyödyntämistä. En nyt puhu niinkään tuunaamisesta tai muusta askartelusta, vaan uusista näkökulmista, löytämisen ilosta ja maksuttoman ajanvieton rajattomista mahdollisuuksista.

New age-henkistä hengityksentarkkailijaa minusta ei saa tekemälläkään, mutta downshifting- ja slow life-ilmiöistä olen vilpittömästi innostunut. Toivon, että niiden suosion kasvu kertoo ison laivan hitaasta kääntymisestä.

Meijerielämää päivittyy leppoisaan tahtiin ja kohtuullisin väliajoin. Luvassa siis joutilaan mietteitä, viihtyisää köyhäilyä ja arjen kauneuspilkkuja.

Pieni on kaunista ja hitaasti hyvä tulee!

Keittiön valkoisen seinähyllyn ostin Kierrätyskeskus Ekomaasta Kouvolasta viidellä eurolla. 
Maitotonkka löytyi paikallisen marketin loppuunmyynnistä 0,50 eurolla.