maanantai 31. toukokuuta 2010

50-luvun keittiöpyyhkeitä & tunnustus




















Eilinen postaukseni oli vakavan pohdiskeleva, joten aloitetaanpa tämä viikko vähän huolettomammin. Törmäsin sattumalta netissä samoillessani ruotsalaisen Louise Fougstedtin 1950-luvulla suunnittelemiin keittiöliinoihin, jotka ovat todellinen ilo retroon mieltyneelle silmälle. Vastustamattoman ihania, vai mitä?

Liinoja valmistetaan edelleen, ja niitä voi ostaa mm. brittiläisestä New House Textiles-verkkokaupasta. Bongasin sieltä muidenkin ruotsalaisten suunnittelijoiden 50-luvun kuoseja, joten lisää keittiöpyyhkeitä luvassa myöhemmin!

Meijerielämää sai tänään ensimmäisen tunnustuksensa. Kohteliaisuus tuli silmää ja mieltä hivelevän Tuulella-blogin emännältä, joka ymmärtää yksinkertaisuuden päälle niin elämässä kuin sisustuksessakin. Kiitos!

Annan tunnustuksen eteenpäin norjalaisen Fröken Paris-blogin pitäjälle, jonka blogi on kaunis kuin karamelli. Blogin kuvat ovat upeita ja Neiti Pariisin tyylitaju pettämätön!

sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Bloggaamisesta

Oletan, että lifestyle- ja sisustusblogien tarkoitus on tuottaa hyvää mieltä sekä bloggaajalle että lukijoille. Kuvat ovat raikkaita, tekstit hyväntuulisia ja blogin pienoismaailma alati harmoninen.

Mutta kenen elämä on jatkuvaa ruusuilla tanssimista? Ei kenenkään. Ei vaikka elämä olisi enimmäkseen tasapainoista ja tyytyväisyys -tai jopa onnellisuus- se useimmiten vallitseva olotila.

Olen toisinaan miettinyt, mitä tapahtuu suositulle ja ihanalle blogille, jos bloggaaja ajautuu vastoinkäymisiin elämässään. Jos vaikka tulee avioero tai sairastuu vakavasti. Tai joku läheinen sairastuu. Silloin ei varmaan tunnu mielekkäältä kuvata päivän asuja tai kertoa perhe-elämän auvoisuudesta.

En yritä nyt vihjata siihen suuntaan, että bloggaajien pitäisi pelätä pahinta ja kätkeä onnensa siltä varalta, että joku joskus menee pieleen. Päinvastoin: minusta hyvän mielen blogeja saa ja pitää olla siitä huolimatta, että elämä ei aina hymyile. Bloggaamisen edellytys ei voi olla jatkuva päivänpaiste, sillä sellainen on elämälle ja ihmisluonnolle vierasta.

Ennemminkin pohdin sitä, mitä tehdä tilanteessa, jossa elämä ei mahdu blogin raameihin. Jos perhe-elämään keskittynyt bloggaaja eroaa, loppuuko blogi? Jos muotibloggaaja saa syövän, miten käy päivän asujen? Vai ovatko lifestyle-bloggaajat immuuneja avioeroille ja sairauksille?

Eivät tietenkään. Kaikki bloggaajat ovat tavallisia ihmisiä, silloinkin kun he onnistuvat blogeissaan vaikuttamaan Täydellisiltä Naisilta.

Todennäköistä ja luonnollista on, että suurten vastoinkäymisten kohdatessa bloggaaja luopuu blogista tai pitää ainakin taukoa, koska hänen voimavaransa tarvitaan kokonaan käyttöön "elämän" puolelle, eikä bloggaamiseen riitä tarmoa, halua eikä motivaatiota. Mutta sallittua pitäisi olla myös sen, että blogi muuttuu luojansa mukana. Jos voimia riittää, oman blogin voi valjastaa tukemaan elämänmuutosta ja tuottamaan edelleen sitä hyvää mieltä -jos ei muille niin itselle.

Pointtini on siis tämä: hyvän mielen blogeihinkin pitää mahtua sadepäiviä ja nurjaa puolta. Muuten ne muuttuvat kulisseiksi ja lakkaavat voimaannuttamasta tekijöitään.

Ylempi kuva House to Home -sivustolta, alempi meijerin takapihalta joku vuosi sitten.

maanantai 24. toukokuuta 2010

Parasta laatua

Tämän postikortin löysin Hakaniemen hallista (2. krs).
Sopiva kehys tuli vastaan laatikoita penkoessa.

perjantai 21. toukokuuta 2010

Papu ja pakkanen

Helteen pitkittyessä päässäni rupeaa aina jossain vaiheessa soimaan Papu ja Pojat -yhtyeen kappale vuodelta 1983:



Helle -saa ihmiset epävireeseen
Helle -päiväkausia jatkuva
Helle...

Tehtaat seisoo
Toimistot seisoo
Kellot seisoo
Kun ihmiset eivät jaksa edes seistä

Helle -saa ihmiset epävireeseen
Helle -päiväkausia jatkuva
Helle...

Pakkanen -siitä suomalaiset tykkää
Pakkanen -kuljetaan nenät huurussa
Pakkanen...

On työnteko huipussaan, kun mittari on pohjassa
Ja paidat on hiessä, kun ikkunat on huurussa

Pakkanen -siitä suomalaiset tykkää
Pakkanen -kuljetaan nenät huurussa
Pakkanen...

Pakkanen -voi kun pian tulis
Pakkanen -voi kun pian tulis
Pakkanen -voi kun pian tulis
Pakkanen!

J. Karjalaisen säveltämä ja sanoittama biisi taitaa olla kannanotto suomalaiseen työhulluuteen ja tehokkuusajatteluun, mutta minulle lastenlaulumainen rallatus on aina kuvastanut suomalaisten kaksijakoista suhtautumista auringon antimiin.

Jälleennäkeminen auringon kanssa hullaannuttaa suomalaiset pitkän talven jälkeen ja saa heidät polttamaan nahkansa, kekkuloimaan kännissä ja ylistämään Suomen kesää, hyttysineen päivineen. Jos helle jatkuu pitkään, alkuinnostuksen tilalle alkaa kuitenkin hiipiä turhautumista ja kyllästymistä: kuumuuteen tuskastuneet ihmiset alkavat odottaa ja salaa toivoakin kylmenemistä, sillä se merkitsee paluuta normaaliin päiväjärjestykseen.

Tai ehkä voin puhua vain omasta puolestani. Ehkä suurin osa suomalaisista ottaa kiitollisena vastaan jokaisen säteen, jonka aurinko tänne Pohjolan perukoille suvaitsee langettaa.

Tietysti minäkin nautin auringosta, mutta helteeseen huomaan joka kesä väsyväni melko nopeasti. Se tuntuu vähän sopimattomaltakin maassa, jossa eletään puolet vuodesta kaamoksen keskellä. Olen kuitenkin ollut huomaavinani, etten ole ainoa kiittämätön. Mitä pidempään meitä grillataan, sitä enemmän hikisestä ympäristöstä alkaa kuulua soraääniä.

Ja silloin se alkaa soida päässä:
Helle -saa ihmiset epävireeseen
Helle -päiväkausia jatkuva
Helle...

Naapurit pitivät polkupyöriään talvisäilössä lumihangessa. 
 Koko talven.

torstai 20. toukokuuta 2010

O.K.

Hellepäivän päätteeksi hieman viileää designia suosimieni sisustusvuosikymmenten hengessä.

Irlantilainen Orla Kiely aloitti hattujen suunnittelijana, mutta siirtyi käsilaukkuihin huomattuaan, ettei hattuja pahemmin enää käytetä. Sittemmin Kiely on laajentanut vaatesuunnittelun ja sisustustekstiilien puolelle. 50- ja 60- lukuja henkivä tyyli on hillityn retro.

Kuvat Ideal Home-lehden sivuilta, PSFK:n sivuilta ja Orla Kielyn nettikaupasta.

tiistai 18. toukokuuta 2010

Madeiran tuliaiset

Nyt kun olen kehunut paikallista maatilatoria ja liputtanut muutenkin lähiruoan puolesta, voinkin esitellä Madeiran tuliaiseni: teetä, tonnikalaa ja hedelmäkarkkeja.

Suuntaan aina ulkomailla käydessäni paikalliseen ruokakauppaan tai supermarkettiin. On hauskaa katsella, miten elintarvikkeet on pakattu missäkin maassa. Säilykkeistä ja makeisista löytyy varmimmin hienoja pakkauksia ja kuriositeetteja kotiin tuomisiksi. Hinnat ovat lähes poikkeuksetta halvempia kuin Suomessa, joten markettuliaisia voi ostaa vaikka koko suvulle.

Monissa maissa tuotesarjojen ilmeitä ja pakkauksia on maltettu olla vähän väliä uusimatta, ja monet tuotteet on pakattu samanlaisiin tölkkeihin tai kääreisiin jo vuosikymmeniä. Retropakkaukset ovat nyt muotia Suomessa (ja hyvä niin!) mutta esimerkiksi Portugalissa tuotteet ovat usein alkuperäisissä asuissaan, joten millekään retrobuumille ei ehkä ole samalla tavalla tarvetta ja kysyntää.

Penha -karkkipussi maksoi noin euron, Circo -karkit, 
 Pescador -tonnikala ja Rótulo Azul -teepussit alle euron.

maanantai 17. toukokuuta 2010

Mummon keittiö

Kaunisteen käsinpainettu keittiöpyyhe on Leena Kisosen suunnittelema. Kuva täältä.
Jos tekee mieli lähteä ulos syömään, täällä maalla on aika vähän valinnanvaraa. Parinkymmenen kilometrin säteellä on lähinnä huoltoasemien ravintoloita ja pari pitseriaa.

Tänään testasimme taajaman keskustaan hiljattain avatun Mummon Keittiön. Lounasravintola toimii yli satavuotiaan Kansantalon tiloissa. Tänään tarjolla oli juureskeittoa, makaronilaatikkoa ja tuoretta perunalepuskaa. Itse "mummo" oli nuorekas ja oikein ystävällinen. Kun teimme lähtöä, hän tuli esittelemään meille seinille ripustamiaan tauluja ja lastenlastensa kuvia.

Seuraavan kerran kun tekee mieli syödä kotiruokaa jossain muualla kuin kotona, suuntaan Mummon Keittiöön. Ja otan kameran mukaan.

Koti ja keittiö (5/2010).

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Piirrettyä ruokaa

Olen aivan ihastunut näihin kuvittaja Claudia Pearsonin blogissaan julkaisemiin ruokaresepteihin. Pearson ottaa vuodenaikaan sopivan reseptin ja piirtää sen kuvaksi. Joka kuukausi syntyy yhdestä kahteen ruoka-ohjetta, joissa hyödynnetään sesongin raaka-aineita. Tässä tämän kevään reseptejä.

Nämä ja paljon muita kuvituksia Claudia Pearsonin blogissa.

Alla koivupuun

Olipa ihanaa maata rannalla ja katsella yläpuolella kukkivia koivuja ja sinistä taivasta. Jos tästä tulee aurinkoinen kesä, aion olla ulkona aina kun mahdollista. En ole ollut koko kesää vapaalla yli kymmeneen vuoteen, joten tätä vapauden kesää on odotettu!

Olen koivuallergikko, mutta antihistamiinien ja nenäsuihkeen kanssa pärjään jopa kukkivien koivujen keskellä.

lauantai 15. toukokuuta 2010

Mökkeilystä se alkoi

Mökillä. Aurinko paistaa, tuuli puskee kumpupilviä sen tieltä ja vesilinnut mekastavat. Kun mökki on niemen nokassa ja joen virtauksen liikuttelema järvivesi merellisen kuohuvaa, voi melkein kuvitella olevansa saaressa.

Mökistä lisää kolumnissa, joka aloitti juttujeni sarjan paikallislehdessä. Kuten muutama viikko sitten kerroin, julkaisen täällä ne kolumnit, jotka jotenkin liittyvät blogin aihepiiriin.

Tässä siis ensimmäinen kolumni. Toisen voit lukea täältä.

Minusta on tullut vaivihkaa osa-aikamaalainen. Enkä nyt puhu mistään mökkiläisen kesäheilastelusta, vaan ihan ympärivuotisesta kortteeraamisesta.

Mökkeilystä se tosin alkoi. Elettiin 70-luvun loppua. Isovanhemmillani oli mökki Lyöttilän Halkoniemessä. Jos lapsuusmuistojani on uskominen, mökillä paistoi aina aurinko. Lokit kirkuivat ja järven selkä oli harvoin tyyni. Isoisoisän 40-luvulla rakentama puusauna lämpeni joka ilta.

Aikuiset pelasivat marjapussia pirtin pöydän ääressä ja tarinoivat seudun värikkäästä historiasta. Kertomukset flyygeliään Hiidenvuorelle raahauttaneesta Hella Wuolijoesta ja Bertolt Brechtin piileskelystä kartanon mailla kuulostivat jännittäviltä, vaikka en lapsena ymmärtänytkään, millaisista merkkihenkilöistä oli kyse. Erityisen kutkuttava oli isoisäni näköhavainto järven toisella rannalla käyskennelleestä karhusta.

90-luvun puolivälissä muutin Helsinkiin opiskelemaan, mutta mökki kutsui joka kesä. Ulkomaiset vieraat saunotettiin mökkirannassa ja kiikutettiin Hiidenvuorelle maisemia ihailemaan. Poikaystävien saunanlämmitystaidot testattiin. Välillä soudeltiin katsomaan läheisen karjatilan nuorisoa eli järven rannalla laiduntavia lehmiä. Mökkihöperöitymistä torjuttiin käymällä kirkonkylän kesäkahvilassa.

Viitisen vuotta sitten äitini muutti kaupungista maalle, lähelle mökkiä. Vietin paljon aikaa seudulla, mutta en tullut edes ajatelleeksi muuttavani maalle itsekin. Kunnes kesällä 2007 silmiini osui sattumalta lehti-ilmoitus myytävästä asunnosta, jonka hinnalla olisin saanut Helsingistä eteisen. Tai ehkä keittokomeron.

Katuosoitteen kuultuaan äitini arveli, että kyseessä olisi paikkakunnan vanha meijeri. Uteliaisuuteni heräsi. En tietenkään ollut aikeissa hankkia asuntoa 150 kilometrin päästä silloisesta työpaikastani, joka oli Espoossa. Mutta voisihan sitä kauppareissulla käydä vilkaisemassa, huvikseen.

Kun sitten käännyimme mutkasta oikealle tielle ja vaalea rakennus sukelsi esiin kesäisen vihreyden ja vehreyden keskeltä, olin saman tien myyty. Tänne minut oli tarkoitettu asumaan! Unohdin koko Espoon. Aurinkokin paistoi esteettömältä taivaalta, mikä ei ollut ihan jokapäiväistä vuoden 2007 heinäkuussa.

Silloin katseeni osui talonumeroon, joka oli väärä. Tajusin, ettei vanha meijeri ollutkaan se lehti-ilmoituksen talo. Pettymyksen synkistämänä menin kertomaan uutisen äidilleni, joka jutteli rakennuksessa työskentelevän kaluste-entisöijän kanssa.

Mutta kohtalo ei ollut vielä sanonut viimeistä sanaansa. ”Olihan tässäkin talossa joku asunto tyhjillään?”, entisöijä muisteli ja lupasi selvittää asiaa.

Talossa oli kuin olikin asunto myytävänä. Marssin hakemaan lainaa pankista ja seuraavalla viikolla allekirjoitettiin kauppakirja. Palasin lomaltani töihin typertyneenä mutta onnellisena asunnonomistajana. Työpaikka vain oli Espoossa, asunto hornantuutissa.

Alkoi etäsuhde, jonka myötä työkuviot ovat menneet uusiksi ja elämä hidastunut. Meijerin yksiö on muuttunut kakkosasunnosta ykköskodiksi. Viikonloput ovat venyneet viikoiksi.

Kesän tullen makoillaan taas laiskoina mökkirannassa, mutta nyt seutua ei tarvitse hyvästellä talvikuukausiksi. Juna tuo Helsingin hulinasta meijerin eteen tunnissa ja kahdessakymmenessäkuudessa minuutissa. Ja imua tuntuu olevan nimenomaan tähän suuntaan.

Tilasin juuri tämän Claudia Pearsonin Food for thought -painokuvan Etsystä.
Hinta 15 dollaria eli 12 euroa.

perjantai 14. toukokuuta 2010

Hyvä päivä

Tänään on hyvä päivä. Sain läpi juttuehdotuksen, josta maksettavalla palkkiolla rahoitan lokakuun elämisen. Pystyn siis pidentämään tätä sapattivapaatani ainakin kuukaudella. Syyskuun loppuun astihan budjetti on kunnossa, kengännauhabudjetti siis.

Nyt hyvillä mielin mökille lakaisemaan hiirenpapanoita, pesemään saunaa ja laittamaan laituria järveen. Ensimmäistä kertaa talven jälkeen. Matkalla ostetaan jätskit.

Kivat tuolikuvat ovat Kodin Kuvalehden sisustusnumeron (KK 7/2010) jutusta. Alkuperäiset valokuvat Minna Mercke Schmidtin.

torstai 13. toukokuuta 2010

Hyvä ruoka, parempi mieli

Käytiin eilen maatilatorilla. Mukaan tarttui Myllylän Myllyn ruislimppu, Kolatun vuohijuustolan salaattijuustoa, rapeaa jääsalaattia, sinappia ja vastalingottua hunajaa. Kun ostokset oli tehty, istahdettiin ulos nauttimaan ilta-auringosta kahvin ja vastaleivotun aurajuustopatongin kera.

Maatilatorin konsepti on niin mahtava, että sellaisen soisi löytyvän joka kunnasta. Tarjolla on tuoretta lähiruokaa, paikallisia käsitöitä ja kotileipomoiden herkkuja. Palveluun on panostettu: pelkästään lihatiskin takana hyörii kolme ihmistä.

Osa tuotteista on hinnoiteltu vähän yläkanttiin, mutta peruselintarvikkeet ovat lähes samoissa hinnoissa kuin marketeissakin. Jääsalaatti taisi olla jopa hiukan halvempaa. 

Maatilatorilla asioimisesta tulee hyvä mieli.

Aamupalapöydässä näytti tänään tältä. Hunajameloni taitaa olla pöydän ainoa ulkomaanelävä. Ja tee tietysti. Sami Ruotsalaisen Marimekolle suunnitteleman Oiva-teekannun ja saman sarjan teekupit sain viime jouluna lahjaksi. Astioiden Räsymatto-kuosi on Maija Louekarin käsialaa.

Jälkinurina: astiat ovat ihania, mutta miksi ne on teetetty Thaimaassa asti? Kannu on niin kallis, että kuvittelisin sen ostavien ihmisten olevan valmiita satsaamaan vielä jokusen euron lisää, jos astia olisi valmistettu Suomessa.

keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Aito ja alkuperäinen vaniljaeskimo

Kirjoitin toisaalla haahuilustani verkkokauppa Etsyn ihmemaassa ja siitä, kuinka törmäsin siellä lapsuuteni lempikirjaan, joka oli Gyo Fujikawan Nukkumatti kutsuu (Sleepy Time, 1975). Kun aloin tutkia, kuka Gyo Fujikawa oikeastaan oli, löysin liudan toinen toistaan lumoavampia kuvia ja kuvituksia.

Amerikanjapanilainen Gyo Fujikawa (1908-1998) tunnetaan lastenkirjoistaan, joita hän kuvitti yli puolensataa ja kirjoittikin lähes yhtä monta. Lisäksi Fujikawa suunnitteli postimerkkejä ja elintavikepakkauksia. Eskimo Pie -jäätelöiden ja Beech-Nut -murojen pakkaukset ovat niin mahtavia, että ne ansaitsevat oman noston.

Eskimo Pie oli maailman ensimmäinen suklaakuorrutteinen vaniljapuikko. Suomessakin myytävät vaniljaeskimot juontavat siis juurensa tähän amerikkalaiskeksintöön, jonka amerikantanskalainen Christian Nelson patentoi vuonna 1922. 'Eskimo' on muuttunut erisnimestä yleisnimeksi puhuttaessa kapeasta, suklaakuorrutteisesta jäätelöpuikosta.

En voi olla aivan varma, ovatko nämä muropakkaukset todella Gyo Fujikawan suunnittelemia. Se on kuitenkin hyvin todennäköistä, koska Fujikawan tiedetään työskennelleen Beech-Nutille. Lainasin kuvat kalifornialaisesta A Sampler of Things -blogista, jonka pitäjä ei tiennyt pakkausten suunnittelijaa, mutta jonka kommenttiboksissa veikattiin Fujikawaa. Hienoja pakkauksia joka tapauksessa!

tiistai 11. toukokuuta 2010

Lehmä tuo iloa keittiöön

Meijeriaiheisten tavaroiden löytäminen on aina hauskaa. Tulkitsen meijeriaihetta aika väljästi; lehmä on ilman muuta meijeriaiheinen. Kotimainen Kauniste on tuonut markkinoille nostalgisen keittiöpyyhkeiden sarjan, johon tämä Matti Pikkujämsän suunnittelema mainio Maatila-pyyhekin kuuluu. Kaikki pyyhkeet on käsinpainettu Suomessa.

Pitäneepä painua pyyheostoksille, kunhan täältä taas joskus malttaa lähteä pääkaupunkiin. Maatila-pyyhkeen perässä joutuu nimittäin suuntaamaan Helsingin Design Districtille. Täältä maalta näitä lehmäpyyhkeitä on turha etsiä (sic!).

Kuvat Kaunisteen nettisivuilta.
Olivat löytäneet Kaunisteen pyyhkeet myös seuraamassani Design Sponge -blogissa. Suunnittelijan nimi on tosin mennyt väärin... Alin kuva Design Spongen sivuilta.

maanantai 10. toukokuuta 2010

Näyteikkunaostoksilla netissä

Blogeissa ja netissä ylipäätään on sellainen hyvä puoli, että kun kivojen tavaroiden ja ostettavissa olevien tuotteiden kuvia tarpeeksi katselee, niitä ei enää tunnu tarpeelliselta ostaa omaksi.

Kun näkee jotain, minkä entisessä elämässään olisi tilannut saman tien, toimiikin nyt näin: tallentaa tuotteen kuvan, rakentaa sen ympärille pienen jutun blogiin ja -tadaa!- mieliteko on ihailtavissa kotoisassa ympäristössä milloin tahansa. Eikä maksa mitään.

Ostamisen tuottama nautinto on niin pikaisesti ohimenevää, että kaikkien impulssien seuraaminen ei todellakaan kannata. Mutta kuvien hamstraaminen on harmitonta: se säästää rahaa ja tuottaa hyvää mieltä vailla katumusta.

Kulutuksen logiikka pätee toki mielikuvashoppailuunkin. Vastaan tulee koko ajan uutta ja haluttavaa, eivätkä vanhat -aikoinaan niin ihanat- hankinnat riitäkään tyydyttämään jatkuvasti uusiutuvaa tarvetta. Shoppailun tarve nimittäin muistuttaa nälkää ja janoa siinä, ettei se koskaan tyydyty lopullisesti, vaikka itselleen jonkin hankinnan hetkellä niin uskottelisikin.

On ihmisiä, jotka ovat lakanneet haluamasta. Muun kuin välttämättömän ostaminen ei voisi vähempää kiinnostaa. Ihailen heitä. Mutta koska itse en ole lähelläkään kyseistä mielentilaa, olen keksinyt korvata oikeaa ostamista bloggaamisella ja näyteikkunaostoksilla netissä.

Viikonloppuna näyteikkunashoppailin mm. Anthropologiessa, josta ihana ananas-keittiöpyyhe. Noukin ostoskoriin kaikenlaista, mutta poistuin lopulta tyhjin käsin -hyvähyvä! Jätin myös sisustuslehden ostamatta ja kiertelin sen sijaan lempiblogeissani. Kissakuvat amerikkalaisesta At Home At Home-blogista huhtikuulta (7.4.2010). La Plante-kasvitaulu on hieno.

sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Vielä yksi Axén

Tämä tuoli on verhoiltu Gunila Axénin Skapelse -kankaalla, joka on saanut inspiraationsa puutarhan kasteluletkusta. Kuva voisi olla omasta olohuoneestani, mutta on kuitenkin täältä.

Mielelläni olisin blogannut tänään enemmänkin, mutta avustamaani lehteen tulevan kirja-arvostelun deadline on huomenna ja kirjasta vielä leijonanosa lukematta. Kömmin siis takaisin nojatuolin uumeniin jatkamaan lukemista...