Pehmeä lasku maaseudulle

Kirjoitan kolumnia paikallislehteen, ja jotkut pääkaupunkiseudulla asuvat tutut ovat harmitelleet sitä, ettei juttuja pääse lukemaan missään. Paikallislehti kun ilmestyy vain tilaajille eikä siitä ole olemassa mitään verkkoversiota.

Keksin laittaa lehdessä ilmestyneitä juttuja tähän blogiin kiinnostuneille luettaviksi. Julkaisen täällä vain ne jutut, jotka liittyvät myös blogin aihepiiriin. Tässä viimeisin kolumni:

Osittainenkin maallemuutto hämmentää lähtijän lähipiiriä kaupungissa. Mummonmökin kunnostamisen, speltin viljelyn tai alkuperäiskarjan kasvattamisen vielä ymmärtäisi, mutta että kerrostaloasunto?

Tässä kohtaa selitän ihmettelijöille, ettei meijeri oikeastaan ole kerrostalo, koska sen enempää ylä- kuin alapuolellakaan ei asu ketään. Ei, ei se oikein ole rivitalokaan, pihakin on kaikkien yhteinen. Jaa että onko se ihan korvessa? No ei. Juna pysähtyy viereen ja kävellen pääsee joka paikkaan. Ja sinne minne jalat eivät kanna, vie laina- tai linja-auto. Pyöräkin on keksitty.

Meijerissä yhdistyvät kerros- ja omakotitaloasumisen hyvät puolet. Ei huolta lämmityksestä, lumitöistä tai viherpeukalon puuttumisesta. Kiinteistön kolotusten ja vaivojen kanssa ei ole yksin. Talokaan ei ole yksinäinen, kun itse huitelen maailmalla. Naapureiden lapset ja koirat pitävät huolen siitä, että ympärillä riittää elämän ääniä.

Ja kuitenkin saa asua lähellä maanpintaa, kuten ihmiselle luontaista on. Yläpuolella ei kukaan mekasta eikä alapuolella ole ketään kuulostelemassa, käveleekö päkiöillään vai kantapäillään. On ihana piha, puita ja pensaita. Ja vain pari kourallista ihmisiä jakamassa isoa taloa ja tonttia.

Maaseudun rauhaan kaipaava kaupunkilainen ei välttämättä selviä vanhan talon perinnekorjaamisesta, kyyttöjen pidosta tai edes kasvimaan perustamisesta. Onneksi alkuun pääsee helpomminkin.


Mukavuudenhaluiset, heinänuhaiset ja kädentaidoiltaan puutteellisetkin ihmiset saattavat tarvita peltomaisemaa voidakseen hyvin. Aina se ei edellytä punaista tupaa ja perunamaata: oma maalaiskolo voi löytyä vaikka kerrostalosta.

Silloin kun itse vielä kipitin vinhaa vauhtia siinä näkymättömässä häkkyrässä, jota myös oravanpyöräksi kutsutaan, kävin omassa maalaiskolossani lähinnä nukkumassa. Tähdet ja hiljaisuus tulivat junalle vastaan, kun perjantai-iltaisin saavuin piilopirtilleni. Rauhallisuus riitti virikkeeksi.

Vasta kun heittäydyin oravanpyörästä vapaaksi ihmettelijäksi ja opiskelijaksi, aloin kaivata meijerielämältäni muutakin kuin lepoa. Kun vapaa-aika ei mene työviikon rasitusten poisnukkumiseen, jaksaa ja ehtii tutustua ympäristöönsä aistit avoinna. Löytöretkeilyni on vasta alussa.

Monet muuttavat maalle omavaraisemman ja luonnonläheisemmän elämän toivossa. Yhtä monien muutto jää haaveeksi, sillä askel tuntuu liian suurelta. Sen ei kuitenkaan tarvitse olla mikään jättiloikka. Kun kaupungin valoista pääsee niin kauas, että tähdet näyttäytyvät, on jo pitkällä.

Linnunpönttö ja postilaatikko porilaisesta Paratiisin Taimitarha-verkkokaupasta.