torstai 22. huhtikuuta 2010

Pöytä on katettu

Päivän nuukuusvinkki: syö yksinkertaisesti.

Parhaat ateriat ovat usein vain muutamista raaka-aineista valmistettuja. Halpoja ja yksinkertaisia ruokia on myös helpompi laittaa. Netti on pullollaan tavallisten ihmisten hyviksi toteamia reseptejä, joita voi edelleen muokata omiin makumieltymyksiin sopivammiksi.

Esimerkiksi pastaruoat kannattaa pitää aito-italialaiseen tapaan simppeleinä. Paljon inspiroivia pastaohjeita löytyy Saku Tuomisen Aglio & Olio-kirjasta, joka on myös ilo silmälle. Kirja on kallis, mutta sitä löytyy hyvin ainakin Helsingin kaupunginkirjastosta.

A-P leipoo usein sämpylöitä tai patonkia olemattomista aineksista, kunhan kaapista löytyy kuivahiivaa. Yksinkertaisimmillaan leipä syntyy jauhoista, vedestä ja hiivasta; lisäksi tilkka öljyä ja ripaus suolaa. Vanhalla juuston kannikalla patonkiin saa vähän lisämakua. Juusto raastetaan tai viipaloidaan taikinan päälle ennen rullaamista.

(Meillä on muuten kaulin ainoastaan meijerillä; kaupungissa kaulimiseen käytetään tyhjää viinipulloa!)

Elintarvikepakkausten "parasta ennen" -päiväyksiä ei kannata ottaa liian kirjaimellisesti. Esimerkiksi kananmunat voivat säilyä jopa kuukausia päiväyksen jälkeen (ja pilaantuneen kananmunanhan tunnistaa hajusta). Ruisleipä säilyy oikein säilytettynä pitkään. Myös jogurtti on yleensä täysin syömäkelpoista vielä viikonkin kuluttua päiväyksestä.

Bon Appétit Management Company
on kehittänyt laskurin, jolla voi tarkistaa ruokavalintojensa hiilijalanjäljen suuruuden. Laskuria voi kokeilla täällä.

Kattauksella saa vaatimattomaankin ateriaan ravintolahenkeä. Ja kylmä kraanavesihän on paras ruoka- ja janojuoma. Bon appétit!

Kuvat Gunila Axénin kotisivuilta: pöytäliinan kangas Gullivers Resa, jota valmistaa Svenskt Tenn.

2 kommenttia:

pilvikki kirjoitti...

Heippa!
Tupsahdin lukijaksesi, näytti niin mukavalta elämänmenolta.

Lumikko kirjoitti...

Tervetuloa! Lukijoita ei olekaan vielä ihan tungokseksi asti... ehkäpä joku muukin nyt rohkaistuu, kun kävijöitä näyttää kuitenkin riittävän :)