lauantai 4. helmikuuta 2012

Ihailin kaukaa

Olimme naapurikaupungissa kuuntelemassa Pekka Haavistoa. En muista koskaan ennen osallistuneeni mihinkään vaalitilaisuuteen paikan päällä. Tunnelma oli lämminhenkinen ja hymy herkässä.

Haavisto korosti hyvinvointiyhteiskunnan rakenteiden säilyttämisen tärkeyttä ja niiden ensisijaisuutta hyväntekeväisyyteen nähden. Hän puhui painokkaasti kehitysmaiden naisten aseman parantamisesta ja siitä, kuinka nyky-Suomessa yksi sillanrakentamisen paikka olisi maaseudun ja city-ihmisten välillä. Koulukiusaamisen suhteen hän painotti puuttumisen tärkeyttä: toisin kuin joskus ajatellaan, kantelija ei ole mätämuna, vaan se joka kiusaa.

Yleisö halusi kuulla, mitä Haavisto ja hänen puolisonsa tykkäävät tehdä vapaa-ajallaan. Presidenttiehdokas vastasi nauttivansa mökkeilystä, saunomisesta, lukemisesta ja kävelystä, puoliso teatterista, oopperasta ja matkustelusta. Molemmat pitävät pyöräilystä, ja leffassa käydään lähes viikottain. Elokuvamaut eivät kuulemma käy ihan yksiin, ja Antonion mielielokuvissa Pekalla on taipumus nukahtaa kesken kaiken. Viimeaikaisista lukuelämyksistään Haavisto mainitsi Edgar Lee Mastersin Spoon River antologian, P. Mustapään runot ja Miika Nousiaisen Metsäjätin.

Myös vierailusta Teuvo Hakkaraisen sahalla puhuttiin. Se on oikeasti hieno tarina, jonka yksityiskohtia en nyt ryhdy tässä kertaamaan, mutta joka liikautti ainakin minussa jotain. Haavisto oli oikeassa sanoessaan, että on tärkeää pyrkiä keskustelemaan myös erimielisten kanssa, eikä pyöriä pelkästään myötä- ja samanmielisten piireissä.

Runsaslukuisen yleisön joukossa oli paljon kouluikäisiä nuoria. Heistä moni teki selväksi, että äänestäisi Haavistoa, jos voisi. Se tuntui tällaisesta keski-ikää lähestyvästä, välillä jo vähän kyynisen puolelle lipsahtaneesta pitkän linjan punavihreästä tosi hyvältä. Nuorissa on tulevaisuus.

Nuoret menivät reippaasti kuvauttamaan itsensä Haaviston kanssa,
mutta minä tyydyin ihailemaan kaukaa.

18 kommenttia:

Niina Oivi kirjoitti...

Ei juma. Mut on kutsuttu kanssa Pekan tapaamissii, mut en "pääse", noon niin "pitkällä".
Mutta sä kävit. Ja sä kerroit ja piirsit mulle millaista siellä on.
Juuri noin kuvittelinkin, löit lukkoon. Sä osaat piirtää mulle.
KIITTI :)

Katjusha kirjoitti...

Tässä tapauksessa oisi hienoa jos nuoremmatkin saisi äänestää. Nuoret on paljon suvaitsevampia.

Meillä oli viime viikonloppuna Helmi-Inkerin kummit yökylässä. Heidän 15-v tyttärellään oli koulutehtäviä mukana. Hänen piti "puolustaa"tehtävässään Haavistoa, miksi hänestä pitäisi tulla presidentti. Koki tehtävän vaikeaksi, koska heillä vanhemmat ovat Niinistön puolella (tytärkin hyvin kasvatettu ajattelemaan samoin)joten minä kerroin oman kantani, jos se helpottaa tehtävän tekoa. Olin ilmeisesti puhunut niin hyvin Haavistosta että alkoi tyttönen tykkäämään hänestä ja etsi innolla netistä tietoa enempi. :) Hyvä nuoret!

Miehen kanssa eilen huokaistiin että kumpa Suomen kansa oisi niin viisasta että valitsisi Haaviston. Huooh....

Petriina kirjoitti...

Jo pelkästään Spoon River Antologian pitämisen perusteella voisin äänestää Haavistoa <3 . Muitakin syitä luonnollisesti tietenkin löytyy . En ole koskaan äänestänyt presidentinvaaleissa niin hyvällä mielellä kuin nyt. Ja mielestäni, kaikesta huolimatta, on hienoa, että politiikka kiinnostaa ja halutaan käydä arvokeskustelua. Ehkä Suomi on vähän parempi paikka olla ja elää näiden vaalien jälkeen ?

Tytti kirjoitti...

"vähän kyynisen puolelle lipsahtanut pitkän linjan punavihreä" - Hyvä kuvailu :)

Meidän tytön eskarissa järjestettiin vaalit, ensimmäisen kierroksen voittaja oli Paavo Arhinmäki ja toisen kierroksen voiton vei Sauli Niinistö. Miusta oli hienoa, kun olivat tehneet äänestyskopit ja -laput ja kaikki. Vaikka lopputulos olikin 'väärä' :)

Mie vanhana nuorisojärjestö aktiivina pidän tärkeänä ettei nukuta vaaleissa.

Tiina Konttila kirjoitti...

Mulla on näistä vaaleista, tästä toisesta kierroksesta etenkin, juuri sellainen hyvän mielen olo.

Kävi miten kävi, niin positiivisuus ja suvaitsevaisuus on olleet viime viikkoina äänessä, ja se on hyvä!

Katja / Lumiomena kirjoitti...

Totta, nuorissa on ehdottomasti tulevaisuus ja jo pelkkä Haaviston toiselle kierrokselle pääseminen lämmittää mieltäni. Toinen pikkuasia, joka teki minulle hyvän mielen oli pari päivää sitten bussin ikkunasta näkemäni kivilinnan kokoinen pramea omakotitalo, jonka ikkunaan oli askarreltu jouluvaloista kakkonen. Tuntui, että jollakin hyvällä tavalla monet luokkarajatkin ylittyvät ja tämä vihertävä sielu oli hetken aikaa onnellinen.

Huomenna on tosiaankin tärkeä päivä.

Maikki kirjoitti...

Mun tapaaminen meni mönkään, kun oli työpäivä. Mutta olen kyllä aiemmin elämässä Pekan tavannut - hieno ihminen! Huomenna jännitetään!

Maria kirjoitti...

Meillä nuoret sanoo että Pekan aikansa on nyt.Ja jos vanhat (:))toisin valitsee he jaksavat odottaa 6v ja uuden ajan aika on silloin.Voi kuinka toivon että muutos tulisi jo nyt...

Cheri kirjoitti...

Koen hienona asiana sen, että presidenttikilpaan saatiin aineksia ja asenteita, jotka saivat monet nuoret kiinnostumaan politiikasta ja ymmärtämään, että asioihin voi vaikuttaa. Pekka on osoittainut, että asiat voi tehdä toisinkin; poliitikko ei olekaan pelkkä kliseitä laukova pukumies vaan oikea ihminen, se puhuttelee.

Katja / Lumiomena kirjoitti...

"Toinen pikkuasia"... Äh, pakko tulla kielipoliisina korjaamaan omaa kommenttiani. :) Ei siis pikkuasia ollenkaan! Pekka Haaviston pääsy toiselle kierrokselle on valtavan iso ja merkityksellinen asia ja toivon, että hän saisi huomenna oikean äänivyöryn. Lisäksi se, että ökytalon ikkunassa oli kakkonen, on loppujen lopuksi ihan iso juttu sekin.

milla kirjoitti...

Ette menneet sitten raveihin ;)

Toivottavasti kouluikäiset nuoret pitävät arvonsa, eivätkä käy ajan myötä liian kyynisiksi. Seuraavat presidentin/eduskuntavaalit ovat taas toisenlaiset, nämä vaalit varmasti muuttivat jotain. Jäävät erilaisina historiaan, näin uskon. Ihmiset keskustelee, ei ole ihan sama. Se on hyvä juttu!

Kävin kuitenkin antamassa ääneni ennakkoon. Huomenna on jännittävä päivä.

mansardikaton alla kirjoitti...

Eksyin tänne jostain ja jäin lukemaan juttujasi. Tosi mukavia ja ajatuksia herättäviä :).

En ole ollenkaan politiikasta kiinnostunut, mtta nyt myönnän minäkin olevani innnostunut. Voi kunpa Pekka voittaisi!

Hannah kirjoitti...

Lumikko, minäkin pääsin alkuviikosta kuulemaan Pekkaa livenä. Ja vaikutuin kyllä entisestään kohtaamiskyvystään ja lämpimästä läsnäolostaan!!

En ole aiemmin vaalitilaisuuksissa käynyt minäkään. Nyt kiinnostunutta matkaan innosti mukaan lähtenyt esikoinen:)! Vaikka neitosen ikä ei aivan näihin vaaleihin vielä riittänyt (mistä ollut tavattoman harmissaan), on hän seurannut kiinnostuksella ja palolla käytyä kisaa. Nuorilla näyttäisikin virinneen asennetta, että politiikassa sittenkin järkeä ja asioihin voi ja on mieltä vaikuttaa. Huikean merkittävää!

Huomioin ilolla tapaamisessa, miten yli puoluerajojen oli Pekkaa tultu kuulemaan ja miten suvaitsevassa, sivistyneessä hengessä mielipiteitä vaihdettiin. Kunpa Suomesta löytyisi nyt riittävästi rohkeutta muutokseen.

Toivottavasti Pekka on huomenna ykkönen!

Liisa kirjoitti...

Minun mielestä on hienoa että nuoret ovat kiinnostuneita näistä vaaleista, jospa näistä he saisivat lisäpotkua seuraaviin eduskuntavaaleihin, sillä siellä jos missä ne päätökset ja muutokset tehdään. Minun mielestä jo edellisissä eduskuntavaaleissa olis saanut luuta lakaista. Presidenteistä en sano mitään, sen viran sais kokonaan lakkauttaa.

Unknown kirjoitti...

Mäkin olin eilen koko perheen voimin samaisessa paikassa. seurasin kiinnostuneena katsojien/kuuntelijoiden reaktioita hienoihin kommentteihin. Lämminhenkinen tilaisuus.

Aura Illumina kirjoitti...

Voi että, nyt harmittaa etten itse laiskiaisena saanut mentyä mihinkään tällaiseen tilaisuuteen. Paitsi että olin tänään eräässä tilaisuudessa syömässä kakkuja, mutta Pekka Haavisto ei ollut siellä. Tärkeintä kuitenkin taitaa olla se, että huomenna menen äänestämään. Vaikka mikä olisi!!!

Sanni kirjoitti...

Eka kertaa sun blogissa ja tykkään! Kiva kuulla, että olet käynyt tsekkaamassa Haaviston. Minäkin kävin jo eka kierroksella ja uskaltauduin jopa kysymään syrjäytymisestä, mihin sain vastauksen joka tuki omaa käsitystä asiasta. Meidän lasten koulussa äänestivät myös ja Haavisto voitti yli 53%:lla! Tyttäreni (myös 15 vee) on myös "käännyttänyt" ystäviään, joita nimenomaan on seks.suuntaus häirinnyt, ja todellakin ko. asenne on tullut heiltä kotoa. Toivottavasti Haavisto kirii tänään voittoon, mikä olisi suuri statement myös maailmalle.

Lumikko kirjoitti...

Kiitos kaikille kommenteista! Nythän jo tiedämme, kuinka kävi. Kirjoitin tuntojani auki uusimmassa postauksessani.

Minäkin toivon Petriinan tavoin, että Suomi olisi vähän parempi paikka elää ja olla näiden vaalien jälkeen. Ja Katja, minustakin on ollut mahtavaa ja opettavaista huomata, kuinka "ulkokuori" voi pettää: ennakkoluulottomuutta on myös siellä, missä sitä vähiten odottaisi olevan (ja valitettavasti vähän myös toisin päin).

Sannie ja Mansardikaton alla, kiva kun löysitte tänne, tervetuloa toistekin!