Ah, hartaasti odotettu sade ropisee maahan ja tuo tuulahduksen syksystä, joka on kesän lämmöstä ja kauan kaivatusta auringosta huolimatta lempivuodenaikani. Viime viikkoina olen tuntenut kiitollisuutta siitä, että asun maassa, jossa on (ainakin toistaiseksi) neljä vuodenaikaa. Jos ympäri vuoden olisi kuumaa ja kosteaa, tulisin luultavasti hulluksi.Eilen illalla ei ollut sateesta tietoakaan. Levittäydyimme meijerin pihalle nauttimaan ilta-auringon ei-enää-niin-paahtavista säteistä. Mukana Lidlin mustikkasiideriä, kirjastosta lainattuja lehtiä ja viime kesän Italian-reissulta ostamani dekkari.
Dekkari on Andrea Camillerin huisin viihdyttävää komisario Montalbano-sarjaa, järjestyksessä kahdeksas lukemani. Aurinkoiseen Sisiliaan sijoittuvien kirjojen filmatisoinnit pyörivät parhaillaan TV2:n torstai-illoissa, mutta en tahdo nähdä niistä vilaustakaan, ennen kuin olen lukenut koko sarjan. Kirjojen henkilöt ovat niin elävinä ja sympaattisina mielessäni, että en halua nähdä näyttelijöitä mielikuvitushahmojeni tilalla. Ehkä sitten, kun kirjat loppuvat kesken, voin mielenkiinnosta katsoa myös TV-version dvd:ltä.A-P:lla oli omat juomat ja lukemiset, mutta Avotakka kiinnosti sitäkin... Arvioni kahdesta edellisestä Montalbano-dekkarista voi lukea täältä ja täältä. Alla pihan puita ja alkuillan sininen taivas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti