Hyvää

Tänään minulla on pitkästä, pitkästä aikaa sellainen olo, että jos joku kysyisi, mitä minulle kuuluu, voisin vastata että hyvää. On sitä kysyttykin. Olen kiitollinen kaikille kysyjille, eri tavoin muistaneille ja lähestyneille.

Se, että tänään tuntuu hyvältä, ei tarkoita sitä, että aikaisemmin olisi kuulunut huonoa. Mutta kyllä elämäni on ollut aika raskasta viime kuukausina, nyt näen sen jotenkin matkan päästä. Vaikka päivääkään en vaihtaisi pois ja kaikki kuuluu elämään, tuntuu tähän suvantovaiheeseen pääseminen helpottavalta.

A-P on työmatkalla Lontoossa, ja minä olen pikkuhiljaa laitellut kotia kuntoon. Isän talon tyhjentämistä en oikein uskalla vielä edes ajatella. Onneksi uudelleen löytämäni sukulaiset ovat luvanneet olla avuksi siinäkin. Ensin haluan kuitenkin olla kaksin isän tavaroiden kanssa, käydä laatikoita ja papereita läpi kaikessa rauhassa.

Perjantaiksi olen varannut hotellihuoneen Helsingistä. A-P:n lento tulee niin myöhään, että hän ei olisi päässyt tänne maalle enää julkisilla. Päätin siis mennä vastaan ja viettää samalla mukavan Helsinki-päivän.

Teidänkin kuulumisianne olen käynyt kurkkimassa, vaikka en oikein ole jaksanut kommentoida. Rakastuneen Auran kirjoitus oli mainio ja niin totta. Celian kuvista ja sanoista saan aina lohtua. Katjan viittä riviä olen makustellut kuin proosarunoa, Kareninan isänpäiväsadusta liikutuin.

Clarissan luona käyn kuin jossakin kuvitteellisessa mummolassa, siellä on niin lämmin ja turvallinen ilmapiiri. Ja millalla on ihana korttiarvonta, johon ei liity minkään sortin "toisen arvan saat rekisteröitymällä lukijakseni"-tyyppistä kikkailua, jolle huomaan allergisoituneeni täysin.

Blogiystäväni, te kaikki, kiitos kun olette!

Suru

Takana raskaat mutta myös antoisat kaksi viikkoa. Kovin vähän mitään, mistä osaisin kertoa. Sen tiedän, että olen taas oppinut lisää ihmisestä, itsestäni, surun luonteesta. Tiedän myös olevani väsynyt. Se näkyy varjoina silmien alla, mielessä.

Ehkä yllättävintä on ollut huomata, että suruun kuuluu myös iloa, naurua. Siihen kuuluu kannattelevaa yhteisöllisyyttä, rehellistä puhetta ja huojentavaa jakamista. Itkua ja ikävää myös. Toisinaan tapahtunut tuntuu epätodelliselta, lopullisuudessaan käsittämättömältä.

Hautajaiset olivat eilen. Ne olivat ensimmäiset koskaan järjestämäni hautajaiset. Siunaustilaisuus oli kaunis; sydämellinen naispappi oli poiminut käymästämme pitkästä keskustelusta olennaisen ja tulkinnut sitä viisaasti. Hän asettui muutenkin tuekseni ja auttoi selviämään monivaiheisesta päivästä.

Myös muistotilaisuus oli onnistunut. Eräästä isän tuttavan puheesta tosin pahoitimme A-P:n kanssa mielemme. Meille tuntematon henkilö antoi huumorin varjolla perin kummallisen kuvan meidän suhteestamme niin toisiimme kuin isäänkin. Onneksi myös isän oma huumori oli tilaisuudessa läsnä.

En ole vuosiin kuunnellut mitään hengellistä musiikkia, mutta isän kuolemaa seuranneen päivän iltana kuuntelin virsiä. Erityistä lohtua sain tästä virrestä. Valitsin sen soitettavaksi myös kappelissa.

En ole vielä koskaan tuntenut itseäni niin aikuiseksi kuin nyt.

Isänpäivä

Kuva viime marraskuulta.

Kirjoitin tasan vuosi sitten isänpäivänä, että kaikki jäljellä olevat päivät ovat isän. En silloin osannut arvata, että päiviä olisi jäljellä tasan yhden vuodenkierron verran. Tänä aamuna isä nukkui pois.

Vuoden 2009 isänpäivänä menin isän luokse ensimmäisen kerran. Tai en tietenkään ensimmäisen kerran, olinhan asunutkin lapsena talossa, mutta ensimmäisen kerran moneen, moneen vuoteen. Isä ja minä olimme etääntyneet toisistamme ja tavanneet vain harvakseltaan vuosien varrella, aina Helsingissä.

Tasan kaksi vuotta sitten alkoi vaihe, jollaista en ollut uskonut enää tulevan. Isä oli taas elämässäni ja arjessani, minä hänen elämässään ja arjessaan. Isä oli jo marraskuussa 2009 hyvin sairas, joten jäljellä olevan ajan pituutta ei tiennyt kukaan. Se tuntui ja tuntuu yhä lahjalta, vaikka matkan varrelle mahtui myös niitä hetkiä, jolloin lahja näyttäytyi taakkana.

Viimeiset kuukaudet olivat rankkoja ja otimme monta kertaa yhteen. Minä aloin väsyä, isän väsymystä en pysty edes kuvittelemaan. Meissä on niin monta kerrosta, ja tilanne houkutteli ne syvimmätkin esiin. Ehkä se oli meidän historiallamme väistämätöntä.

Onneksi viimeisten päivien tunnelma oli lämmin. Perjantai-iltana isä oli hyväntuulinen ja laski leikkiä, vaikka oli jo lakannut syömästä. Eilen hän oli hyvin väsynyt eikä juuri jaksanut enää jutella.

Tänä aamuna lähdimme ajamaan heti kun hoitaja soitti, mutta isä oli jo kuollut kun pääsimme perille. Hän näytti rauhalliselta, nukkuvalta.

Vaikka olen varautunut tähän päivään jo kaksi vuotta, silti minusta tuntuu, että aika loppui kesken.

Sytytän sinulle kynttilän, isi.

Roinan keskellä olkkari

Roinan keskellä eletään, kun ei ole aikaa täysipäiväisesti puuhata kotia kuntoon. Tavaroita ei voi vain laittaa paikoilleen, kun niille pitää ensin keksiä paikat. Kuvat ovat muutaman päivän takaa, nyt näyttää jo vähän harmonisemmalta. Harmoniakuvia sitten toisen kerran.

Teimme asunnon suurimmasta huoneesta olohuoneen. Edellisillä asukkailla se oli lastenhuoneena. Aluksi kavahdin päätyseinien Granny Smithin vihreää väriä ja olin varma, että haluan maalata tai tapetoida seinät. Kun tauluja alettiin kantaa sisään, tykästyinkin yhtäkkiä vihreään. Se saa siis toistaiseksi olla.

Olkkarissa ei muuten ole antennipistoketta. Sellainen löytyy vain makuuhuoneesta, joka on toisella puolella huushollia. Auksi tuntui vähän oudolta, mutta nyt kun tv:tä on tullut katsottua vain satunnaisesti makkarissa, huomaan saaneeni lisää aikaa.

Dairy of the Week: Emmentaljuusto-kuvasto

Asuntokaupan kylkiäisinä saimme yhtä sun toista mukavaa meijerikamaa. Esineet ikään kuin kuuluvat tähän asuntoon. Riemastuttavin löytö oli tämä Emmentaljuusto-kuvasto, johon on liimattu kymmeniä kuvia erikokoisista reikäjuustoista. Teksteistä päätellen juustot on valmistettu täällä ja lähiseudun muissa meijereissä. Enjoy!

Sunnuntaiaamuna

Keittiö on kuoriutunut esiin muuttolaatikoiden ja nyssäköiden alta. Ikkuna kaipaa verhoja sivuilleen, vanha puusohva patjaa päälleen ja pöytä tuoleja ympärilleen, mutta minä en kaipaa oikeastaan mitään. Istun vain teekuppi kädessä ja tunnustelen tätä oranssinkeltaista onnentunnetta.

Olen kuunnellut viime päivinä lähes pelkästään takavuosien suursuosikkiani, Lisa Ekdahlia. Kuunnelkaa tekin, Vem vet on täydellinen sunnuntaikipale.

Dairy of the Week: Vintage Puzzle Pin

Mainio Wisconsin-pinssi on tehty vanhasta palapelin palasta.
Pinssiä myy Michelle and Her Dog Etsyssä.  
This vintage puzzle pin is sold by Michelle and Her Dog.

Muutto on vienyt kaikki mehut, mutta ei se mitään: uusi koti on i-ha-na ♥
Kerron lisää, kunhan tämä rättiväsymys väistyy ja arki asettuu taas uomiinsa. Hei siihen asti (ja nyt jos koska kannattaa lukea tämä)!