Ehkä en jäänytkään, mutta viimeisen vuoden sisällä olen joka tapauksessa löytänyt radion uudelleen. Meillä on nyt kolme radiota eri puolilla huushollia, ja niihin on ohjelmoitu Radio Suomi, Yle Puhe ja Ylen Ykkönen. Autossa kuunnellaan lisäksi Suomipoppia, Iskelmää ja Radio Aaltoa. Paras ei-yleisradio eli Radio Helsinki ei täällä kuulu.
Monet vanhat suosikkini ovat edelleen olemassa, kuten Kadonneen levyn metsästäjät ja Miten minusta tuli minä. Lapsuuden lempiohjelmani Onnenpäivä on korvautunut Nousevan auringon talolla (ilmeisesti jo vuosikymmen sitten), mutta ei se haittaa; onhan äänessä edelleen lapsena suuresti ihailemani Jake Nyman, jolla on sekä täydellinen radioääni että kadehdittava populaarimusiikintuntemus.
Olen tehnyt myös uusia löytöjä. En varmaankaan kuulu Selkouutisten kohderyhmään, mutta tykkään tavattomasti konseptista: että vaivaudutaan lukemaan uutiset niin hitaasti ja ymmärrettävästi, että vähän verkkaisemminkin ohjelmoitu ihminen pysyy kärryillä ajankohtaisista tapahtumista. Yle Puheen Politiikkaradiokin on ollut hyvä löytö.
Kun isä kuoli, radio jatkoi tasaista jutteluaan sängyn vieressä. Ääni oli hiljaisella, ohjelma musiikkipitoista. Tulen muistamaan huoneessa tuolloin viettämäni hetket lopun ikääni, ja olen jollakin selittämättömällä tavalla kiitollinen siitä, että radio oli läsnä tilanteessa. Se rauhoitti ja lohdutti minua, kuten se oli rauhoittanut ja lohduttanut kuolemaa odotellutta isää. Suljin radion vasta, kun isä oli viety pois.
Vasta myöhemmin tulin ajatelleeksi, että Jake Nymanhan siellä ehkä soitteli levyjään, olihan sunnuntaiaamupäivä.
