sunnuntai 8. elokuuta 2010

Uhkia ja mahdollisuuksia

Täällä tänään kyläilleet ovat varmasti huomanneet, että blogi on ollut myllerryksen kohteena. Eikä suinkaan sen takia, että olisin halunnut eroon tutusta ja selkeästä blogipohjastani. Ei, kaikki alkoi harmittomana pitämästäni kokeilusta. Kokeilu osoittautui sikäli kohtalokkaaksi, että vanha blogipohja siirtyi tahtomattani historiaan.

En ollut aikaisemmin noteerannut mitenkään bloggerin uutta mallinsuunnittelutyökalua, joka lanseerattiin jo jokin aika sitten. Tänään päätin sitten kokeilla sitä. Vain kokeilla. Ja kuinka ollakaan, alle viidessä minuutissa olin onnistunut hävittämään vanhan blogipohjan, eikä sitä pystynyt enää palauttamaan! Kaikki bloggerin tarjoamat uudet mallit tuntuivat auttamattoman vierailta, joten aloitin epätoivoisen etsinnän löytääkseni netistä jotain blogin henkeen sopivampaa.

Lopulta itse asiassa keksin, miten pohjan olisi saanut palautettua lähes entiselleen (vaikka sitä kätevää "Värit ja kirjasimet" -työkalua ei näköjään ole enää olemassakaaan), mutta taustaväriksi en onnistunut löytämään sitä täsmälleen samaa vaaleankeltaista, joka blogissani vielä aamulla oli ja johon olin niin kovin mieltynyt. Turhautuneena siihen, että oikeaa sävyä ei löytynyt, päätin kokeilla netistä löytämiäni pohjia. Pitkällisen mallailun jälkeen päädyin tähän Shabby Blogsin Orange Blossomiin. Vähän krumeluurihan se on, mutta olkoon.

Tämänpäiväiset vastoinkäymiseni blogimaailmassa saivat minut taas tiedostamaan erään piirteen itsessäni: en tykkää muutoksista. Etenkään, jos niihin ei ole voinut varautua etukäteen. Olen itse asiassa aivan järkyttävän muutosvastarintainen ja -angstinen tyyppi!

Sanomattakin on selvää, etten tykkää muuttaa: vanhasta kodista luopuminen tietää pitkää surutyötä ja uuteen asuntoon kotiutuminen vie aikaa. Sisustusintonikin tyssää usein siihen, että uusi järjestys tuntuu vieraalta. Esimerkiksi kirjahyllyn uudelleenjärjestäminen voi tuottaa niin epätyydyttävän lopputuloksen, että kirjat on laitettava takaisin alkuperäisille paikoilleen.

Olen kiintynyt kännyköiden soittoääniin, pieniksi käyneisiin vaatteisiin ja sanomalehtien fontteihin. Auta armias kun Hesarin layout uusittiin! Tai kun lempihajuveteni valmistus lopetettiin. Usein pysyn niin pitkään kuin mahdollista saman kirjailijan tuotannon parissa, koska olen kiintynyt hänen luomaansa maailmaan ja henkilöihin.

Tosielämä tarjoaa tietysti vieläkin totisempia paikkoja: erot ja lähdöt ovat kamalia, ja kaikkia suuria päätöksiä pitää vatvoa viikkotolkulla etu- ja jälkikäteen. Edes hiusmallia en ole rohjennut muuttaa kuin pari kertaa yli 30-vuotisen elämäni aikana.

Muutos on usein parempaan, vaikken sitä tiedä tai usko. Siksi haluaisin olla pelottomampi ja ennakkoluulottomampi muutosten suhteen. Meijerin asunnon ostaminen kolme vuotta sitten ja vakituisesta työpaikasta luopuminen ovat olleet poikkeuksellisen rohkeita vetoja minulta. Olen alkanut nähdä mahdollisuuksia uhkien tilalla.

Tutun ja turvallisen blogipohjan kadotessa tänään bittiavaruuteen tunsin ensin samaa ahdistusta kuin monet kerrat aikaisemminkin. Mutta sillä hetkellä kun näytti siltä, että blogiarkistokin oli mennyttä (A-P:n korjausyritysten seurauksena), yllättävä reippaus syrjäytti tyrmistykseni: jos kaikki olisi tosiaan ollut mennyttä, voisin aloittaa uuden blogin puhtaalta pöydältä. Erilaisen. Ehkä englanninkielisen? Paremmilla kuvilla, joita oppisin vielä uudella kamerallani ottamaan.

Mutta sitten ongelma oli korjattu, ja ryhdyin pähkäilemään vanhan blogin uusia kuteita. Tästedes muutoksia saattaa olla tiedossa useamminkin. Vaihtelu nimittäin virkistää, vastarinnasta huolimatta.

Ylempi kuva on Lisa Hanniganin Sea Sew-levyn (2008) kansi, alempi täältä bongattu kuva Hanniganista kotonaan Dublinissa. Ihana koti ja levynkansi kuin syksyinen torkkupeitto!

3 kommenttia:

Nöpöstiina kirjoitti...

Itselläni on tuota samaa muutosvastarintaa kantava geeni. Tai ehkä olen vain hidas, ja tarvitsen aikaa tottua ajatukseen? (Hämäläiset sukujuuret nääs). Lievästi pessimistisenä henkilönä selitän sen niin, että "Paskaahan tää on, mutta tuttu paska on parempi kuin uusi ja tuntematon paska". Anteeksi kielenkäyttöni :)
Uusi sivupohjasi on hyvä, ei ollenkaan pistä silmään ja tee oloa epämukavaksi.

Lumikko kirjoitti...

Hitautta se varmaan on; itse kypsyn aika hitaasti kaikkiin päätöksiin ja asioihin yleensäkin, joten eiköhän tuo muutoksenpelko ole sitä samaa. Siinä että haluaa orientoitua kaikkeen etukäteen (ts. murehtia ja märehtiä asioita ennakkoon) on myös yksi hyvä puoli: sitten tapahtuessaan asiat harvoin tuntuvat niin kamalilta, kuin on pelännyt ja päässään ennakoinut.

Hyvä että uusi sivupohja kelpaa; alan itsekin tykästyä siihen -nyt kun silmä on saanut totutella:)

Lumikko kirjoitti...

Se siitä vaihtelunhalusta; palasin takaisin pelkistettyyn Minimaan ja vaaleankellertävään pohjaan. Tuntuu vaan kotoisammalta.