perjantai 24. syyskuuta 2010

Koti kielessä

Kuva: New House Textiles.
Pidempään mukana kulkeneet tietävätkin, että kirjoitan kolumneja paikallislehteen ja julkaisen niitä hivenen muokattuina myös täällä. Tässä uusin hengentuote.

Istuin yleisön joukossa, kun Perheniemen kylä juhli 550-vuotispäiviään. Juhlapuhujaksi oli kutsuttu Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen johtaja Pirkko Nuolijärvi. Yleensä pitkät puheet saavat ajatukseni harhailemaan yhtä varmasti kuin klassisen musiikin kuuntelu kirkonpenkissä, mutta tällä kertaa olin tarkkana kuin porkkana. Maaseudulla syntyneen kielentutkijan puhe sai minut pohtimaan omaa kielenkäyttöäni.

Kaupungistuminen on tehnyt ihmisistä kielellisiä kameleontteja. Monesti kuulee sanottavan, että kotiseudun murre unohtuu, kun muuttaa opiskelun tai työn perässä uuteen kieliympäristöön. Minä en usko tähän ollenkaan. Ei murre unohdu vaan se kätketään, todellisen tai kuvitellun pakon edessä.

Lukuisat maalais- ja pikkukaupunkilaisnuoret opettelevat pois murteesta muuttaessaan pääkaupunkiseudulle. Pyrkimyksenä on sopeutua ja sulautua joukkoon. Länsimurteisiin pohjautuvan yleiskielen omaksumisen ajatellaan myös tuovan uskottavuutta työelämässä.

Itse aloitin kielellisen maastoutumiseni jo lukioiässä. Entisen kotipaikkakuntani murretta ei kuunneltu hyvällä isommassa kaupungissa, jonne muutimme lukion kynnyksellä. Vasta myöhemmin olen ymmärtänyt, miten tuskallista oli taivuttaa kieli väkipakolla nirsolle nuorisolle kelpaavaan muottiin ja luopua tutuista taivutuksista.

Muuttaessani Helsinkiin opiskelemaan olin jo lähes kaksikielinen, kuten niin monet ikätoverinikin. Seminaareissa ja työpaikoilla puhuimme asiallista ja vivahteetonta yleiskieltä, mutta perheenjäsenten ja lapsuudenkavereiden kanssa vaihdoimme automaattisesti murteelle.

Kun muualta Suomesta pääkaupunkiin muuttanut ryhtyy haaveilemaan jälkikasvusta, kielellinen valepuku voi alkaa ahdistaa. Tutkimusten mukaan äidin tulisi puhua vauvalleen omaa äidinkieltään, koska se on hänen tunnekielensä. Minusta murre on ihmisen koti kielessä, se omin äidinkieli. Miten puhua sitä lapselle ympäristössä, joka ei kyseistä murretta tunne eikä tue? Ei ihme, että monille paluumuutto kotiseudulle tulee ajankohtaiseksi juuri lapsentekoiässä.

Professori Nuolijärvi kertoi arvostavansa suuresti Aino Vallin tekemää työtä paikallisen murteen taltioimiseksi, mutta olevansa Vallin kanssa eri mieltä siitä, että murre katoaisi muuttaessaan muotoaan. Elävä kieli ei voi eikä sen pidä pysyä muuttumattomana aikojen saatossa.

Vaikka murteeseen sekoittuu muualta tulevaa ainesta, se on silti aitoa. Minäkin puhun edelleen täkäläisellä nuotilla, vaikka Helsingissä vietetyt vuodet ovat jättäneet jälkensä ja savolainen poikaystävä kierouttaa kieltäni entisestään.

Perheniemeä onnitteli myös säveltaiteen tuore läänintaiteilija, joka kertoi entisen kollegansa ihmetelleen sitä, kuinka nopeasti uuden asuinpaikkakunnan murre oli tarttunut muusikkoon. Kollega ei tiennyt, että taiteilija oli kotoisin seudulta. Murre ei siis tarttunut, vaan pikemminkin palautui ja elpyi.

Minulle muutto meijerille on merkinnyt paitsi kielellistä myös emotionaalista kotiinpaluuta. Ennen tunsin sydämessäni läikähdyksen aina kun kuulin täkäläistä murretta vaikkapa televisiosta. Nykyisin saan kokea läikähtelyä harva se päivä.

Syksyinen Wild Mushroom-printti kuuluu englantilaisen New House Textilesin valikoimiin. 
Kuvat täältä.
Aikaisemmat kolumnit löytyvät täältä.

P.S. Kokeeko kukaan muu tätä uutta bloggeria aivan älyttömän hankalaksi? Etenkin kuvien kanssa räpeltämiseen tuhrautuu hirveästi aikaa ja tekstiin jää ihmeellisiä välejä, joita ei saa pois millään ilveellä. Esikatselussa näyttää ihan erilaiselta kuin postausta muokatessa. Välillä olen niin kiukustunut tähän, että ajattelen koko bloggaamisen tyssäävän näihin uudistuksiin... Hyviä neuvoja otetaan vastaan!

7 kommenttia:

Ina kirjoitti...

Kannustan jatkamaan! Valitettavasti en osaa antaa teknisiä neuvoja kun en tiedä siitä puolesta mitään.

Murteet on mielenkiintoisia. Joskus voi varmaan olla niin, että muualta tänne tulleet haluavat olla herättämättä huomiota murteellaan, mutta minä tunnen myös niitä, jotka eivät edes alunperin kotimaisemissaan ole puhuneet paikallisella murteella. Itse puhun jonkinlaista yleiskieltä,
hesan slangi ei ole koskaan ollut mikään sydämen asia, vaikka olenkin täällä syntynyt. Välillä tykkään puhua myös sekakieltä, otan sanoja eri murteista mukaan.

Ina kirjoitti...

Voihan tietenkin olla, että puhun myös tiedostamatta tavalla, jonka joku tunnistaa eteläsuomalaiseksi tai pääkaupunkilaiseksi. Niin varmaan onkin.

Jokke kirjoitti...

Lapsena murre tarttui tosi nopeasti vaikka serkkujen luon kyläillessä toisella puolen suomea. PS. kyllä olen huomannut, älyttömiä välejä blogger lätkii siine tänne. En tiedä muuta kuin tuhertamisen niiden poistamiseksi. Puhumattakaan kursivoinneista tms. Grr. Ei osaa.

Lumikko kirjoitti...

Inabeda: totta, läheskään kaikki (lapset ja nuoret) eivät puhu paikallista murretta pikkupaikkakunnillakaan. Yleensä se johtuu siitä, että vanhemmat ovat muualta kotoisin, ja lapset puhuvat samaa murretta kuin vanhemmat (ja se taas on usein lieventynyttä, koska eletään muualla kuin ko. murrealueella).

Ja tosiaan, useimmat meistä puhuvat varmaan jonkinasteista sekakieltä, koska vaikutteita tulee monilta suunnilta ja ihmisiltä. Liikkuvuus on nykyään niin suurta, että "puhtaita murteita" on vähemmän. Mutta senhän ei siis tarvitse olla huono asia.

Jokke: kiva (tai no, kiva ja kiva) kuulla, että muillakin on ongelmia bloggerin kanssa, Grrrr tosiaankin! Sen jälkeen kun puolivahingossa vaihdoin uuteen tekstinkäsittelypohjaan (koska vanha sovellus on kuulemma poistumassa käytöstä), kaikki on mennyt pieleen - mm. vaakasuorassa olevat kuvat se lataa pystysuoraan! Voipi olla, että uutta postausta ei hevin synny... ainakaan kuvallista.

Harmittaa, kun se vanha systeemi oli ihan toimiva ja simppeli!!

eve kirjoitti...

Hermo menee muillakin! Blogger on niiiin pöljä noiden kuvien kanssa, eikä editorissa ole edes mitään järkeviä muokkausnamiskoja. Wordpress olisi paljon fiksumpi. Ainoa keino, jonka olen keksinyt, on muokata suoraan html-koodia. Toinen vaihtoehto on tehdä kollaaseja vaikkapa Mosaic Makerilla: isot kuvat on helpompi tällätä keskelle...

Mää (!) oon aina kuvitellut, etten puhu mitään murretta. Omaansa ei kuule, jos majailee alkusijoillaan. :)

eve kirjoitti...

Oikeastaan minun piti vain kommentoida, että tahdon tuollaisen keittiönhyllyn kuin sinulla. Hieno! :D

Lumikko kirjoitti...

eve, muokkausnamiskoja kaipailisin minäkin, nythän kuvien kokoa ei voi enää edes itse säädellä vaan joutuu valitsemaan tarjotuista vaihtoehdoista (tai sitten en vain osaa...)!

html-koodia(kaan) en osaa muokata... mutta jos mun atk-taidoilla on aikaisemmin pystynyt ihan iloisesti bloggaamaan, niin on se nyt kumma, jos enää ei pysty muutoin kuin hammasta purien. Ei kai tämä nyt yhtäkkiä voi koodaajan taitoja edellyttää.

Kiitti hyllykehuista! Se on tosiaan kierrätyskeskuksesta vitosella ostettu. Ja vuosien varrella kertyneillä kipoilla ja kupeilla "sisustettu" :)