perjantai 6. elokuuta 2010

Blogikummastelua

Minun on pakko ihmetellä ääneen Blogilistan Kuumaa listaa, joka kertoo "mitkä uudet blogit ovat juuri nyt pinnalla". Käyn aika harvoin Blogilistalla, koska sen kilpailuhenkisyys villisti vaihtuvine sijoituksineen ei tunnu mukavalta. Joskus käyn kuitenkin tutkimassa, mitkä uudet blogit ovat saavuttaneet suuren suosion. Ja ihmettelemässä miksi.

Tällä hetkellä Kuumalla listalla on peräti kaksi blogia, joiden nimessä on sana bitch. Toisen ideana on "laihuuden palvominen" ja "läskien dissaaminen" (bloggaajan omia termejä), toisesta en oikein ottanut selvää. Lisäksi listalta löytyy mm. Huomiohuorat-niminen uutuus, jossa blogimaailman sisäpiirissä oman ilmoituksensa mukaan liikkuva henkilö lupaa meheviä paljastuksia tunnetuista bloggaajista.

Tämä on tietysti todellisuutta, jonka ei tarvitsisi koskettaa minua millään tavalla; onhan oma bloggaamiseni pienimuotoista harrastamista blogimaailman marginaalissa, kaukana suosituimpien blogien aihepiireistä ja kävijämääristä. Seuraamani blogit ovat niin ikään aikuisten ihmisten pitämiä sisustus-, valokuva- tai kotoilublogeja, joiden tunnelma on lämmin ja salliva. En silti voi olla ihmettelemättä, mikä ihmisiä (niin bloggaajia kuin lukijoitakin) viehättää ilkeilyssä ja järkyttävän kovien ja pinnallisten arvojen puolustamisessa? Eikö sellaisesta tule paha olo?

Täti-ihminen minussa on huolissaan nuorten arvomaailmasta ja sen kieroutumista. Olen tietysti täysin kelkasta pudonnut, kun tällaista päivittelen. Mutta joskus vain puistattaa.

Tässä postauksessa ei sitten ollut kyse oman hännän nostamisesta, vaan ihan vilpittömästä kummastelusta. Loppukevennyksenä rautainen katti Maatilatorin pihalta. Ja vasemmassa yläkulmassa kalatiskin sijainnin osoittava vonkale samasta paikasta.

5 kommenttia:

Jokke kirjoitti...

En ole tainnut juuri katsella tuota kuumaa listaa, en usko että minua kiinnostavat blogit löytyvät sieltä. Jossain on varmaan tutkimus siitä, mikä ihmisryhmä on innokkain bloggaaja ja blogien lukija (teinitytöt?) Jossain vaiheessa sitä vain huomaa olevansa vanha eikä enää ymmärrä muita, ainakaan nuorempia ihmisiä. Ei kai sille vain voi mitään vaikka kuinka yrittäisi. Käytän kyllä blogilistan hakua usein, etsiessä jonkin aihepiirin blogeja.

Jenny kirjoitti...

Samat fiilikset nousee täälläkin silloin harvoin, kun blogilistan avaa. Minusta puuttuu tirkistelijä-persoonallisuus: minua ei kiinnosta lukea kenenkään yksityiselämän hurjista seikkailuista ja vakaviin mielenterveyshäiriöihin määrättyjen lääkkeiden nimistä ja määristä. Tuntuu, kuin nimillä ja annoksilla saavutettaisiin nykyään jonkilainen status. Dr Philissä, jota satuin vilkaisemaan eräänä päivänä (vältän sitäkin, koska se on Tirkistelijöiden Ohjelma), pedofiili kertoi pitävänsä kotisivua, jolla arvosteli leikkikentät, uimahallit yms. muita pedofiilejä varten sen mukaan, kuinka paljon ja minkälaisia lapsia paikoissa käy. Netissä on jenkkilässä täysi sananvapaus, joten hän saa sivujaan pitää. Jakson jälkeen maailma tuli taas entistä kuvottavammaksi paikaksi.

Millan kirjoitti...

Olen kyllä tismalleen samaa mieltä tuosta kilpailuhenkisyydestä ja toisten dissaamisesta. Sen vuoksi otin vuosi sitten oman "pääbloginikin" pois blogilistalta.

Mukavaa luettavaa on kuitenkin kiva löytää.. Siksi olikin kivaa, että jätit käydessäsi kommentin. Sen avulla löysin tänne ja tulen taatusti toistekin :)

Unknown kirjoitti...

Niin se maailma vaan muuttuu eikä me sille mitään voida.Joskus olen todella kiitollinen ettei minulla ole lapsia,sekoaisin varmaan huolesta että mitä heistä tulisi kokoajan jenkkiläistyvässä nykysuomessa.Kauhee puhun kuin mummo mutta on joskus todella karmea kuunnella helsingissä teinien juttuja julkisissa.Toivon että kaikkein "inhottavimmat" tapaukset kuuluvat margiinaaliin ja suurin osa ihan tervehenkisiä ihmisiä.
Haluan olla naivi ja pitää uskoa yllä ihmisen hyvää tahtoa kohtaan:)

Lumikko kirjoitti...

Kiitos kommenteista! Helsingin julkisissa ja Blogilistalla törmää tosiaan niin raadolliseen teinien maailmaan, että ei voi kuin toivoa, että se ei ole todellisuutta kaikille nuorille.

Millan ja Henrietta, hauska tutustua!