keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Lohtureppu

Syysloma Skotlannissa jäi haaveeksi. Olen sukkuloinut suurilla ja kaoottisilla lentokentillä kymmeniä (ellen satoja) kertoja myöhästymättä koskaan koneesta. Aina en ole ollut ajoissa, mutta viime tipassakin asioilla on ollut tapana järjestyä. Enpä olisi uskonut, että piskuinen Pirkkalan lentokenttä on se kantapää, jonka kautta lentoläksyni opin.

Siltä varalta, että tänne eksyy muitakin huolettomia matkaajia, joilta Pirkkalan ihmeet ovat vielä kokematta, jaan tyhmyyteni ja sen opetukset:
1. Ei pidä olettaa, että pienellä lentokentällä on vain yksi terminaali. Jossain puolen kilometrin päässä voi ihan hyvin lymyillä toinenkin.
2. Vaikka lentokenttäbussin kaikki matkustajat marssisivat yhteen ja samaan terminaaliin, älä seuraa automaattisesti perässä.
3. Vaikka missään ei ole mitään infoa, sinun täytyy se hankkia. Kannattaa kysyä kilpailevan lentoyhtiön virkailijalta. Ajoissa.
4. Halpalentoyhtiön ilmoittama gate closes-kellonaika on syytä ottaa kirjaimellisesti. Siitä ei parane myöhästyä minuuttiakaan.
5. Lentokoneet voivat lähteä etuajassa. Jopa 20 minuuttia etuajassa.
6. Lentokentän pienuus ei tarkoita sitä, että lennolta olisi mahdotonta myöhästyä, vaikka olisi paikalla lähes kaksi tuntia ennen lennon lähtöä.
7. Älä oleta mitään. Kysy. Vaikka asioilla olisi tapana järjestyä, aina ne eivät järjesty.

Enkä ihan oikeasti syytä ketään muuta kuin itseäni.

Vaikka ankarin harmitus on jo ehtinyt laantua, sorruin tänään lohtushoppailemaan. Sitä en olekaan tehnyt aikoihin (ellei jotain satunnaista kaupasta mukaan tarttunutta sisustuslehteä tai suklaapatukkaa lasketa). Ostokseni ei tosin ollut äkkiheräte, vaan pidempään haaveissa siintänyt ja varsin käytännöllinen esine. Ei kuitenkaan ehdottoman tarpeellinen, koska minulla on jo iso tunturikettureppu. Mutta keskikokoisellekin olisi ollut käyttöä meijerin ja kaupungin väliä kulkiessa. Ja juuri kaksiväristä olen halunnut.

No nyt on. Lohtureppu.

Tämä oli toinen värivaihtoehto, jota harkitsin. 
Ylemmän kuvan reppuun kuitenkin päädyin.

9 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Hieno on reppu :) Itse käytän toisinaan vara-apukeinoja eli varasuunnitelmia. Jos joku menee "lyttyyn" niin mitenkä sitten toimitaan. Otetaanko taksi vai tyydytäänkö bussiin ;) Samaa olen koittanu jauhaa perillisilleni eli ei mitään hätää, "Otetaan taksi !"
Eikun oikeasti, harmin paikka tuo sinun syysloma juttusi. Ehkä myöhästymisillä on aina jokin tarkoitus ja saat nauttia syyslomaa vielä paremmissa merkeissä jossain muualla. Tai sitten jokin varasuunnitelma käyttöön.

Heikku kirjoitti...

voihan harmistus! ai voiko lentokoneista oikeasti myöhästyä? maailmani romahti :D oon aina ihan hermoheikkona, että myöhästynkö vai enkö myöhästy, ja mahassa muljuaa niin kauan kun olen omalle penkilleni istunut ja matka alkaa. olen kuitenkin tuudittautunut uskoon, että kyllä ne kuuluttaa dear mississiä niin monesti että olen varmasti kyydissä! mutta niin ei siis ole o.O aaapua. harmistuksen harmistus. mutta onneksi ihan pirun hienon repun hommasit, vautsi!

Sanna Tallgren kirjoitti...

Voi itku! Mutta reppu on aivan ihana! Minä olen oikea himolohtushoppailija :)

Sää suosii nettikauppojen kiertelyä..Tekisi niin mieli paria juttua, mutta ovat niin turhuuksia, että en taida tuhlata.

Pirkko kirjoitti...

No voi sentään! Toivottavasti lohtureppu lohduttaa vielä pitkään, tai oikeastaan toivotan semmoista, ettei lohtua tarvittaisi kovin usein, reppua vaan.

Lumikko kirjoitti...

hiirivaari, ihmeen hyvin olen saanut mieleni takaisin pettymyksestä huolimatta. Loma on sujunut aika arkisissa merkeissä, muttei sentään murehtiessa; se olisi ollut jo tuhlausta. Tuo "otetaan taksi!"-asenne on kyllä hyvä ja auttaa usein, äidilläni on se sama. Häneltä olen opetellut myös "rahaahan se vain on"-asennetta.

hei heikku, kyllä se näköjään on mahdollista; läheltä on liipannut ennenkin mutta nyt se tosiaan tapahtui. Pirkkalan kentällä ei pahemmin kuulutella... Onneksi hotellin sai vielä peruttua, niin ei tullut niin pahasti takkiin :)

Sanni, kiva kuulla että muutkin lohtushoppaavat. Netistä minäkin reppuni tilasin, kaupoille kun ei aina jaksa lähteä, etenkään jos on keskellä yötä lohdutuksen tarpeessa:)

Pirkko, niinpä :( En kyllä usko, että ihan heti tapahtuu toiste. Toivottavasti pääsen vielä reppuineni maailmalle, ehkä sinne Skotlantiinkin jonain päivänä.

outi kirjoitti...

Ei hiisi. Etkö sitten saanut/halunnut toista lippua järjestettyä?

Minä olen myöhästynyt kerran lentokoneesta, Pariisin CDG:llä. Se on niin valtavan kokoinen kenttä, että terminalien väliäkin kuljetaan junalla. En tarkistanut terminaalin numeroa, kun ajattelin että tiukan paikan tullen vaikka juoksen terminaalista toiseen. No, ei se sitten ihan mennytkään niin..

Onneksi on kuitenkin komea lohtureppu. Ja kiva blogi sinulla!

Lumikko kirjoitti...

outi, en saanut, seuraava lento olisi ollut vasta parin päivän päästä eikä meitä sitten huvittanut maksaa siitä kun yksien lippujen hinta siinä jo menetettiin eikä Tampereelle kulkeminenkaan ole ihan halpaa... Onneksi saatiin sentään hotelli peruttua, muutamaa tuntia myöhemmin olisi pitänyt maksaa siitäkin koko hinta eli yli 400 euroa!

Joo, CDG:llä olen minäkin seikkaillut toistakymmentä kertaa, siellä on tosiaan pakko olla tarkkana. Se tässä huvittaakin, että olen selvinnyt isojen kenttien labyrinteistä mutta sitten Tampereen Pirkkala osoittautuu liian monimutkaiseksi ;)

Kiitos kehuista, tulen vastavierailulle!

Unknown kirjoitti...

Kiva Lumikko, aina kannattaa pitää näissä arkisissa aherruksissa mielessä se varasuunnitelma, toivottavasti se koituu aina eduksi jne. :) On täälläkin ollut vaikkas minkäkinlaista myllerrystä ja suorastaan kamalaa :D Koitan jossain vaiheessa pilkkoa niitä tuonne mun blobiin :D
(Vuokrasin oman ihanan mökkini poijes jotta yksi velvollisuus vähempänä, koska etsiskelen ja tavoitan jotain rauhallisempaa elämää ... taloon johon muutan ja jonne kirjani siirsin, tuli yllättäen remontti ja vuokrasin itselleni asunnon "varaston" jottei tarvi keittiöremontin alla asustella ... tämä on kaiken puolin nyt "Yes" (parin vuorokauden kokemuksella) ... seinänaapuri vaan haisee, on jonkinlainen "tapaus" ... ja se haju kantautuu seinien läpi.) ... Mutta näistä olosuhteista riittää tulevaisuudessa yhden kirjan verran tekstiä :D

Lumikko kirjoitti...

hiirivaari, hmm, mielenkiintoiselta kuulostaa olemisesi ja elämisesi... varasuunnitelmat ovat juu tarpeen, niistä lisää tuoreimmassa raapustuksessani!