Aurinko väläytti vielä kerran hymynsä, heti perään tumma taivas päästi sateen. Kotimatkalla tuli rakeita. Onko mitään ihmeellisempää kuin vuodenajat?
Kotona luin pitkästä aikaa Saarikoskea:
Ne jotka väittävät että olen luopunut jostakin(Alue, 1973)
eivät tiedä mitä minä omistan.
12 kommenttia:
Olin eilen kävelyllä ihanassa auringonpaisteessa ja ajattelin aivan samaa. Miten luonnon kuoleminen ja talveen valmistautuminen on näin kaunista ja henkeä salpaavaa. Me ihmiset tunnistamme muutoksissa usein vain kivun.
Taidan kommentoida ensimmäisen kerran sinulle. Luinkin monta postausta kerralla läpi. Tuo kirjahaaste oli sinullakin tosi kiva, niitä on ollut mielenkiintoista ja hauskaa lukea. Täällä on juuri nyt niin kamala myrsky, että nyt lehdet lähtevät vauhdilla.
Kaunis teksti.
Olen aina kai pitänyt niin paljon syksystä, ettei se ole tuntunut surulliselta. Talven alku tuntuu vain hiljentymiseltä ja hidastumiselta. Kun täällä pari päivää sitten pistettiin puita kumoon, se oli surullista. Ja se kun lintu lensi ikkunaani ja kuoli.
Tuossa on mun kumppariajatuksia kuvissa. Mietin uusien hankintaa, enkä osaa päättää pitäiskö hommata nuo mustat pitkävartiset vai iloiset punaiset. Punainen ei kai ole mun lempiväri, mutta ajatuksessa punaisista kumppareista on jotain ihanuutta.
Piti vielä sanomani, että olenhan lukenut runoja jonkin verran.
Täällä satoi lunta tänään!
Ampiniini, hyvin sanottu tuo, että muutoksissa tunnistaa usein vain kivun. Vuodenaikojen vaihtelussahan ei ole mitään lopullista, sama sykli toistuu yhä uudestaan, sen ajatuksen kun oivaltaisi elämässä yleensäkin. Kuolema on kuitenkin yhtä luonnollista kuin syntymä.
Kirjailijatar, kiva kun innostuit kommentoimaan! Ehkä minäkin rohkenen kommentoida sinulle. Täällä myös myrskysi yöllä, niin että oikein heräsin siihen, mutta tänään on tullut vain tympeää räntää.
Inabeda, kiitos :) Ja uskon että olet lukenut runoja, sen jotenkin aistii, en osaa selittää miten.
Luminen, linnun lentäminen päin ikkunaa on todella surullista, siitä tulee aina paha mieli vaikka eihän sille mitään voi. Samoin kuolleen eläimen näkeminen maantiellä surettaa aina.
Omat kumpparini ostin paikallisesta maatalouskaupasta kympillä, ovat varmaan made in China tai jotain, mutta olen haaveillut punaisista kumppareista pitkään ja kun nämä tulivat vastaan ja vielä niin halvalla... Mustat kumpparit sen sijaan ovat kotimaiset Nokiat ja ne maksoivatkin sitten 40 euroa.
Tervehdys, löysinpä elämänmakuiseen, persoonalliseen blogiin! Saitkin uuden lukijan:)
Ja todellakin,luonnon kiertokulku vuodenaikoineen on ihmeellistä...
Lempeätä lokakuuta! t. Hannah lehmuskujalta
Tervetuloa Hannah, tulen pian vastavierailulle Lehmuskujalle :) Toivotaan lokakuulta aurinkoisia syyspäiviä tai lumisia talvipyrähdyksiä!
Ainainen kesä olisi tylsää. Vuodenajat, ja varsinkin uusien vuodenaikojen alku on osa elämän rikkautta. Voisin kyllä ihan hyvin olla ilman loputtoman pitkää talvea, joka ainakin täällä Helsingissä merkitsee likaista lunta ja jäätä.
Pirkko, niin olisi, viime kesänä oikein odotin helteiden hellittämistä ja syksyn tuloa. Yksi (osittaisenkin) maallemuuton parhaista puolista on ollut se, että olen saanut talven takaisin. Helsingissä se tosiaan tuppaa olemaan yksi pitkä harmaa kausi, pakokaasut mustaavat lumen ja räntä muuttuu loskaksi. Toisaalta, kun tuomiokirkko kylpee auringossa jonain helmikuisena pakkaspäivänä, se on kyllä sanoinkuvaamattoman kaunista.
Kiva kun tulit lukijakseni!
Kiitos, kun teit tuon kirjahaasteen. Olen palannut listaasi monta kertaa, se on niin kaunis.
En ole lukenut Saarikoskea pitkään aikaan minäkään. Nyt tekisi mieli.
Minulla on sattunut elämän varrella syksylle monia surullisia tapahtumia. Jotenkin syksy vain aina sattui olemaan paikalla, kun tuli surua. Ehkä siksi suhtaudun tähän vuodenaikaan jotenkin varovaisesti, peläten, että jotain pahaa tapahtuu.
Ihana tuo papukaijamaalaus.
Celia, kiitos kun haastoit, oikein läikähti ilahdus jossain kun luin nimeni siitä oman listasi alapuolelta.
Saarikoski ja Sirkka Turkka ovat vähän yliedustettuina listassani, mutta ehkä se on vain kohtuullista kun ovat sitä elämässäkin, siis lempirunoilijoitani molemmat.
Tiedän hyvin tuon, kun tiettyyn aikaan vuodesta tapahtuu kurjia asioita ja se toistuu ja sitten alkaa liittää siihen vuodenaikaan tiettyjä tuntemuksia ja pelätä sitä ja siitä uhkaa tulla melkein kuin itseään toteuttava ennustus. Minulla oli pitkään tällainen suhde kevääseen, ei niinkään yksittäisten tapahtumien tai surun tähden, vaan alakulon, saamattomuuden ja jonkun selittämättömän ikävän. Huhtikuu oli aina pahin.
Viime vuosina, ehkä parina kolmena edellisenä, olen alkanut tajuta kevättä. Se on ollut suuri helpotus, kuin olisi saanut osan vuodesta takaisin.
Toivottavasti syksy on tänä vuonna lempeä sinulle ja välinne korjaantuvat. Hyvää matkaa K:lla alkavaan kaupunkiin!
Lähetä kommentti