Pöllö joka ei huhuillut

Pöllö-tapetti Tapettitalosta.

Toivoisin jaksavani tehdä postauksia vähän iloisemmista aiheista, mutta se ei nyt tunnu onnistuvan. Tunnen ylipäätään olevani jotenkin väärällä aaltopituudella.

Vaikka olen ainakin vuoden päivät puhunut sen puolesta, että ilon ohella myös suru saisi näkyä täällä, huomaan tulleeni epävarmaksi. Positiivista sanottavaa ja annettavaa tuntuu olevan niin vähän, että en tiedä, kuinka jatkaisin. Ollako hiljaa ja palata vasta sitten kun pahin on ohi? Vai kirjoittaako elämästään sellaisena kuin se nyt on (hyvin, hyvin valikoidusti), siitäkin huolimatta että se karkottaa lukijoita ja aiheuttaa sitä kautta lisää epävarmuutta? Vai lopettaako koko blogi?

Joku 'pulinat pois'-henkinen tyyppi saattaa ihmetellä, mitä järkeä näitä kysymyksiä täällä on pyöritellä. Omahan on blogisi, tee niin kuin tykkäät. Onhan se niinkin. Mutta toisaalta: jos teitä lukijoita ei olisi, voisin yhtä hyvin kirjoittaa kukalliseen päiväkirjaani ja ainoastaan sinne. Kirjoitan siis teille. Itselleni myös, mutta ennen kaikkea teille. Siksi koen tarvetta jakaa bloggaamiseen liittyviä tuntemuksiani täällä, teidän kanssanne.

Yhdestä asiasta olen joka tapauksessa varma. On arvokasta, että olen tullut dokumentoineeksi isän kanssa kulkemaani taivalta edes tänne. Vaikka muistiinmerkitsemäni lakkaisi elämästä virtuaalissa, osana tätä blogia, se olisi kuitenkin tallessa, olemassa.

Otsikko on lapsena keksimäni kirjannimi.

Eipä ihmeempiä

Takana raskas viikko. Eestaas reissaamista, töitä, valvomista, huolta, kokonaisvaltaista väsymystä. Muutama hieno elokuvakokemus, mutta yhtä monta silmät puolitangossa kuin sumun läpi katsottua tai nukahtamisen takia kokonaan näkemättä jäänyttä.

Isä on huonona, syö vain soseutettua ruokaa, sen minkä syö. Olen luvannut olla nyt enemmän paikalla. Lokakuun alkuun aiottu matka perutaan. Muutto lähestyy kuin hurrikaani.

Taidanpa jatkaa blogihiljaisuutta siihen saakka kunnes saan vähän valoisamman vaihteen päälle.

Mitähän lieneekään edessäpäin

Kiitos vielä kaikille tähän postaukseen vastanneille. Lupasin arpoa jotain pientä syksyistä kaikkien vastanneiden kesken, ja ilokseni arpaonni suosi meijerillä jo pitkään vieraillutta Millaa Töppövilla-blogista. Nakkaa mulle sähköpostilla osoitteesi, niin sujautan posteljoonin kannettavaksi pienen paketin.

En haluaisi olla bloggaaja, joka jatkuvasti ja itsekeskeisesti kriiseilee oman bloggaamisensa kanssa, mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, että sellaista se välillä on. Niinpä pidänkin nyt pienen syysloman, nautin punaisten plyyshipenkkien syleilystä ja yritän taas vaihteeksi keskittyä olennaiseen.

"Mun elämä on nyt vähän niin ja näin.
Mitähän lieneekään edessäpäin?"

Teille kaikille syyslahjaksi tämä. Sävel ja sanat Asko Raivion (1947-1989).

Lähiruokamessuilla

Sunnuntaina ajeltiin ihanien auringonkukkapeltojen halki naapurikuntaan lähiruokamessuille. Opeteltiin tunnistamaan uusia sienilajikkeita, käytiin aitan ylisillä museossa, ostettiin juustoa, hunajaa ja viiniä. Syötiin muurinpohjaletut ja kuljettiin käsi kädessä.

Kotimatkalla minut valtasi onni, rauha ja varmuus: tänne meidän on hyvä asettua, täällä minä haluan elää. Ei se johtunut lähiruokamessuista vaan maisemista. Pelloista ja puista, laiduntavista lehmistä, alkusyksyn valosta.

Olen aivan haltioissani tästä vihreyden ja ruskan väliin jäävästä, päivittäin muuttuvasta. Ehkä kauneinta onkin silloin, kun värit ovat vasta tuloillaan.

Arkeani nyt

Viikoilla on tapana muuttua tapahtumarikkaammiksi näin syksyllä. Alkuviikosta tein pari haastattelua, kirjoitin pitkään roikkuneen jutun vihdoin valmiiksi, tapasin ystäviä ja yritin karistaa flunssanrippeitä konstilla jos toisellakin. Törmäsin myös pariin blogituttuun tilaisuudessa, josta enemmän täällä. Mukavaa ja vähän jännääkin.

Torstaina lääkäri tuli isän luokse kotikäynnille. Tarkoitus oli keskustella isän toiveista sen suhteen, miten sitten toimitaan, kun hänen tilansa huononee. Aloite tällaiseen keskusteluun tuli hoitohenkilökunnan taholta. Isä oli pohtinut asioita huolella etukäteen ja toivoi tapaamiselta ennen kaikkea lisää tietoa eri vaihtoehdoista.

Sekä lääkäri että mukana ollut sairaanhoitaja olivat kuitenkin kovin kiireisiä, eikä heillä tuntunut olevan aikaa eikä kärsivällisyyttä rauhalliseen keskusteluun. Hoitajan molemmat kännykät soivat vähän väliä, enkä ainakaan minä edes halunnut ottaa esille mielessäni pyörineitä kysymyksiä siinä tohinassa.

Ei kuolema ole mikään läpihuutojuttu, eikä siihen liittyviä suuria päätöksiä pidä tehdä juosten kusten. Ihmisen elämä on niin suuri ja monimutkainen kokonaisuus, ettei sitä saada siistiin pakettiin hätäisellä palaverilla.

Kun pyörremyrskynomainen vierailu oli ohi ja lääkäri ja sairaanhoitaja kiiruhtaneeet seuraavaan paikkaan, keitimme kaikessa rauhassa kahvit. Isä otti ensimmäistä kertaa puheeksi omat hautajaisensa: eräs muusikkoystävä oli luvannut soittaa kirkossa Vivaldia. Minulle isä sanoi antavansa muuten vapaat kädet, mutta arkussa ei saa olla rimpsuja.

Nyt aloittelen viikonlopun viettoa univelkani jo viime yönä kuitanneena ja melko hyvillä mielin muutenkin. Työn alla on Istanbuliin sijoittuva dekkari, jonka lukeminen ei onneksi tunnu lainkaan työltä. Uunissa paistuu A-P:n Omenamintun ohjeilla tekemä munakoisovuoka, jota on kokeiltu kerran aikaisemminkin. Se on täydellisyyttä hipova syysruoka.

Olen lukenut edelliseen postaukseen tulleita vastauksia suurella mielenkiinnolla ja hymyssä suin. Ehkä joku innostuu vielä avaamaan sanaisen arkkunsa? Ensi viikolla arvotaan.

Naapurikaupungin Taiteiden yössä oli paikallisen eläinsuojeluyhdistyksen koju, jossa myytiin ihanan nostalgisia eläintauluja. Lehmien lisäksi hamstrasin kuvia pöllöistä, ketuista ja oravista. 

Puhutaanko vaihteeksi teistä

Sköna hem 4/2011

Tein viime vuoden marraskuussa postauksen, jossa kyselin teistä lukijoista. Kirjoitin silloin näin:

"Koska en ehdi nyt muutamaan päivään bloggaamaan, ajattelin käyttää tilaisuutta hyväkseni ja kysyä Teistä, lukijoista: keitä te olette? Olen hirveän otettu, iloinen ja hämmästynytkin siitä, että niin monet ovat löytäneet tänne. Että bloggaamiseni ei ole (enää) pelkkää yksinpuhelua.

Ilahtuisin, jos kertoisit jotain pientä itsestäsi. Juuri sen verran kuin haluat, ei yhtään enempää. Vaikka vain yhdellä lauseella. Toki täällä saa vierailla myös vähin äänin, jälkiä jättämättä."

Koska tuohon marraskuiseen postaukseen tulleita vastauksia oli todella mukava lukea, ajattelin taas houkutella teitä lukijoita kertomaan jotain itsestänne.

Tutumpien kävijöiden kohdalla se voi olla vaikka jotain sellaista, mitä en vielä tiedä. Kovasti ilahtuisin, jos teistä hiljaa lukevistakin jokunen uskaltautuisi sanomaan hei ♥

Arvon kaikkien vastanneiden kesken jotain pientä kivaa syksyistä.

Helpottaa

Country Homes & Interiors, 9/2010

Stressi alkaa hellittää kaikilla elämän osa-alueilla, jos nyt flunssaisena niin voi sanoa - ehkäpä stressi on vain ottanut konkreettisemman olomuodon? Niin tai näin, huomaan saaneeni tarvittavaa etäisyyttä isän asioihin, vaikka ne ovatkin huonommalla tolalla kuin sairaalasta lähdettäessä.

Olen myös järkeistänyt työkuvioitani tai ehkä pikemminkin vapaaehtoiskuvioitani: olen täysin tapojeni vastaisesti vetäytynyt muutamasta jo sovitusta hommasta elämäntilanteeseeni ja priorisointiin vedoten. Yllätyksekseni siihen on suhtauduttu hyvin ymmärtäväisesti, enkä ole tuntenut itseäni luopioksi.

Saran kirjoitus ihanassa Villaruusu-blogissa rohkaisee jatkamaan tällä itsekkäämmällä (vaikka vieläkin vähän vierastan tuota sanaa) linjalla.

Leffafriikin tunnustukset

Minun piti olla eilen Aki Kaurismäen uuden elokuvan lehdistötilaisuudessa Helsingissä. En ollut, olen kipeä. Harmittaa vähän. Katselin ja kuuntelin nuoruuden idoliani sitten televisiosta.

Ensimmäinen asia, jonka Kaurismäki "entisenä paperikonemiehenä Kuusankoskelta" otti tv-uutisten haastattelussa esiin, oli Myllykosken tehtaan lakkauttaminen. Tunsin sydämessäni läikähdyksen. Akateemikko puhui suunsa puhtaaksi paperitehtaiden harjoittamasta raa'asta pelistä, petetyistä lupauksista ja sademetsien raiskaamisesta. Hän otti myös voimakkaasti kantaa sen puolesta, että ihmiset alkaisivat kohdella tätä planeettaa paremmin. Jotta meillä olisi planeetta, jolla elää.

Aki Kaurismäen haastattelu on katsottavissa kokonaisuudessaan YLE Areenassa.

Asiasta kukkaruukkuun: sain Piuzan torin Paulalta elämäni ensimmäisen pokaalin (yhtäkään en ole ikinä mistään voittanut ennen tätä virtuaalipokaalia), kiitos vaan Paula! Tunnustuksiinhan tunnetusti kuuluu kehotus tehdä tunnustuksia, joten tässä niitä taas tulee, pyydetyt kahdeksan kappaletta. Teemana leffafriikkiyteni.

1. Ensimmäinen elokuvateatterissa näkemäni aikuisten elokuva oli Fellinin Laiva, jonka kävin katsomassa äitini kanssa. Olin kahdeksanvuotias. En muista elokuvasta muuta kuin laivan ruumassa matkanneen sarvikuonon.

2. Liityin kotikaupunkini elokuvakerhoon (samaan, johon Aki Kaurismäkikin oli vuosia aikaisemmin kuulunut) 12- tai 13-vuotiaana.

3. Pari kertaa kerhossa näytettiin elokuva, joka oli kielletty alle 18-vuotiailta. Silloin lähetin kerhoon äitini, joka kävi katsomassa puolestani ainakin David Lynchin Blue Velvetin (jota en ole vieläkään uskaltanut katsoa loppuun asti).

4. Samoihin aikoihin leikkelin Hesarista elokuvakriitikko Helena Yläsen elokuva-arvosteluja talteen. Ylänen oli esikuvani.

5. Säilytin myös kaikki elokuvaliput ja kirjoitin niiden taakse, minkä elokuvan olin lipulla nähnyt. Erivärisiä lippuja kertyi valtava pino.

6. Hakeudun ulkomaillakin aina elokuvateatteriin, vaikka en edes ymmärtäisi kieltä.

7. Viimeisen parin viikon aikana olen katsonut kolmisenkymmentä elokuvaa.

8. Lempielokuvani on Wim Wendersin Paris, Texas.

Kuva täältä.

Eivätkä tunnustukset tähän lopu! Sain myös herttaiselta Mustikkatytöltä plakaatin, kiitos sinne Macamaahan. Tässä 10 suosikkia:

1. Suosikkiväri: sininen, punainen, sinipunainen
2. Suosikkieläin: nisäkkäät ja linnut
3. Suosikkinumero: pariton
4. Suosikkijuoma (alkoholiton): vesi, tee, kokis
5. Facebook vai Twitter: facebook, jos sekään
6. Intohimosi: elokuvat
7. Saada vai antaa lahja: sekä että
8. Suosikkikuvio: esittävä
9. Suosikkiviikonpäivä: sunnuntai
10. Suosikkikukka: auringonkukka

Tällä kertaa en jakele näitä sen kummemmin eteenpäin, napatkoon matkaansa ken haluaa!