tiistai 6. syyskuuta 2011

Puhutaanko vaihteeksi teistä

Sköna hem 4/2011
Tein viime vuoden marraskuussa postauksen, jossa kyselin teistä lukijoista. Kirjoitin silloin näin:
"Koska en ehdi nyt muutamaan päivään bloggaamaan, ajattelin käyttää tilaisuutta hyväkseni ja kysyä Teistä, lukijoista: keitä te olette? Olen hirveän otettu, iloinen ja hämmästynytkin siitä, että niin monet ovat löytäneet tänne. Että bloggaamiseni ei ole (enää) pelkkää yksinpuhelua.

Ilahtuisin, jos kertoisit jotain pientä itsestäsi. Juuri sen verran kuin haluat, ei yhtään enempää. Vaikka vain yhdellä lauseella. Toki täällä saa vierailla myös vähin äänin, jälkiä jättämättä."
Koska tuohon marraskuiseen postaukseen tulleita vastauksia oli todella mukava lukea, ajattelin taas houkutella teitä lukijoita kertomaan jotain itsestänne.

Tutumpien kävijöiden kohdalla se voi olla vaikka jotain sellaista, mitä en vielä tiedä. Kovasti ilahtuisin, jos teistä hiljaa lukevistakin jokunen uskaltautuisi sanomaan hei ♥

Arvon kaikkien vastanneiden kesken jotain pientä kivaa syksyistä.

55 kommenttia:

Marmustoi kirjoitti...

Täällä Marja Leena, tulen Peilikirjoituksesta http://marmustoi.blogspot.com/ ja luen kiinnostavaa blogiasi säännöllisesti. Olen vielä aika tuore bloggaaja, aloitin vasta vuoden alussa. Kirjoittelen. Runokokoelmaa pukkaa, tulossa maailmaan näinä päivinä. Istun ja tuijottelen ulos ikkunasta aamukosteata kadunpätkää.

Anonyymi kirjoitti...

Eräs kotiäiti, siis minä hyppään tänne välillä wihtorin kautta kun on aikaa. Myös täällä on kiva käydä lukemassa sun juttuja. T:AJ

Katjusha kirjoitti...

Täältä löytyy Katjusha, kissahullu Onni on blogista. Luontoa ja eläimiä kunnioittava haaveilija. Intohimona vanhat tavarat ja talot joita on kiva koluta ja kirppikset ilmanmuuta. Äidiksikin täällä ollaan kovaa kyytiä tulossa, vatsan kokoa kun katselee :)
Kiva kysely tämä Lumikko!

Norkku kirjoitti...

Moi, täällä on Norkku, blogista http://nenakirjassa.blogspot.com/ ja minäkin vierailen täällä säännöllisesti. En tosin muista miten löysin blogiisi alunperin, mutta liekö hällä niin väliä. Lueskelen, kirjoittelen ja käyn kamerani kanssa lenkillä. Ihmettelen maailmaa ja ihmiskohtaloita.

Hauska tutustua :)

Pääsky kirjoitti...

Tässä Wihtorin Leena hyvää huomenta ! Jotain uutta, jotain vanhaa...hmmm...seurailen ihmetellen muksujeni muuttumista, haaveilen (en odota) maalaamisesta ja kirjan kirjoittamisesta. Jos ei olisi perhettä, asuisin erakkona jollakin kallioisella luodolla. Hieman hämmentynein mielin astelen kohti ensi vuoden alkua, jolloin täytän villitsevät vuosikymmenet, varsinkin kun vatsani näyttää siltä, kuin olisin seitsemännellä kuulla raskaana. Olen vannoutunut retrofani, enkä pidä uusien tavaroiden shoppailusta sitten yhtikäs yhtään.

Niina kirjoitti...

Tässä Niina mäjentöppäreeltä. Juuri tällä hetkellä särkee julmetusti jalkoja. Yritän saada tänään ommeltua yhden villapaidan hihan paikoilleen, että saisin paidan mukaani Lappiin, jonne lähden Peräläisen kanssa perjantaina.

Maria/Sinisen linnan kirjasto kirjoitti...

Vanhana lukijana tämä on yllättävän vaikeaa :). Teen vaikka sellaisen suuren paljastuksen, että juuri nyt syö verigreippiä ja juon teetä. Ulkona on ihana aurinkoinen syysaamu.

Taikku kirjoitti...

Heipä hei! Olen Taikku My Blogista. Olen lukenut blogiasi melko säännöllisesti ja tykkään kovasti. Olen melko varmasti hyvin erilainen ihminen kuin sinä, mutta koen yhtymäkohtia kanssasi esim. kun kerrot isästäsi. Pidän teksteistäsi, sillä osut niissä asian ytimeen! Hm, paljastus itsestäni? Elän ruuhkavuosia ja olen välillä ihan hukassa, kuka olen ja mitä tahdon??? Kivaa viikkoa sinulle!

jaana kirjoitti...

Jotain jo tiedätkin, mutta paljastetaan vaikka seuraavaa:

- olen ikuinen nostalgikko, motto voisi olla "vanhassa vara parempi", ehkä sen vuoksi olen myös historioitsija ;)

- pelkään kaikenlaisia pikkuötököitä ja vähän isompiakin (esim. hiiriä)

- kirjoittaminen suoraan koneelle on minulle äärimmäisen vaikeaa, yleensä kaikki blogitekstitkin pitää ensin kirjoittaa käsin, väitöskirjan kanssa tämä on vähän hankalaa, joten sitten printtailen usein ja teen korjauksia liuskoihin roppakaupalla.

Lisää paljastan seuraavassa kyselyssä ;)

Katja Kaukonen kirjoitti...

"Vanha Katja" kertoo uutena asiana, että minulla on täällä sinun ansiostasi Isä Amaron rikos. Katselen elokuvia enemmän kuin luen kirjoja, kaipaan omaan kirjoittamiseeni nimenomaan tuota visuaalista stimulaatiota. Leffojen lisäksi katselen muutakin. Tykkään erilaisista englantilaisista ja amerikkalaisista asuntorealityistä, joissa ostetaan tai myydään koteja. Hercule Poiroteja olen alkanut myös katsella. Ne ovat minun silmääni valtavan esteettisiä, tarkkailen itse tarinan - josta putoan aika usein kärryiltä - sijaan valonkäyttöä. Viime sunnuntaisessa oli käytetty jonkinlaisia suodattimia, myös hienoa peilailua esim. auton konepellistä. Vuodenaikakin syksy normikesien sijaan. Valossa ihan omanlaisensa sävy. (Niin, tuo valo on minulle myös tärkeä ihan täällä omassa taviselämässäkin.)

Maija kirjoitti...

Minä olen Maija kirjojenkeskellä-blogista. Olen lukenut blogiasi satunnaisesti aiemminkin, mutta vasta äskettäin hoksasin lisätä sinut blogilistalle. Alunperin löysin tänne isosiskoni Pilvitarhan blogin kautta :)
Olen työtön kotiäiti, joka lukee ja kutoo sukkia aina kun ehdin. Eli melkein koko ajan.

Susanna/ Tuulentalo kirjoitti...

Olen Susanna Tuulentalo-blogista. Blogiisi löysin jonkun toisen seuraamani blogin kautta, ja huomasin jääväni lukijaksi...
Omassa blogissani kirjoittelen aika kevyitä, jopa pinnallisia asioita, mutta mahtuu elämään muutakin. Blogini aloitin piristykseksi itselleni, vähän vaikeassa elämäntilanteessa.
Nyt olen onnellinen pienen tytön äiti. Elän kotona, vaaleanpunaisessa kuplassa. Haaveilen irtisanovani itseni ja etsiväni uuden ammatin jossa voisin henkisesti paremmin. Vielä ei tarvitse, mutta pian on päätösten aika... ;)

Tiina Konttila kirjoitti...

Yritän miettiä jotain oikein mehevää paljastettavaksi...

Miten olis vaikka se, että kahden kissan tultua taloon en enää jaksa kaivaa jokaiselle saaliille hautaa ja tunnen siitä syyllisyyttä. Anteeksi vain sillekin sirkulle jonka vein aamulla pensaan alle tuosta pihapolulta (tai "uhrikiviltä" niin kuin mies sitä nykyään kutsuu).

Ai kamala, saako tälle nauraa? Tykkään huumorista ja kestän sitä melko mustanakin tarjoiltuna.

Jovelan Johanna kirjoitti...

Babelin nikkari on 4-kymppinen rouva, joka etsii isännän kanssa itselleen uutta kotia, eli wanhaa taloa. Tarkoituksena vähentää leipätyömäärää ja keskittyä mielekkääseen elämään uudella tavalla. Blogissamme Talo365 lähinnä kasaillen erilaisia puuhaideoita tulevaa varten, siis ideoita, sisustusta, duunausta ja elämäntyylimuutosta. Talouteen kuuluu meidän lisäksemme kaksi hylättyä koiraa, jotka saivat meiltä uuden kodin sekä syyskiukusta kärsivä siperian maaorava ;oD Babelin nikkari rakastaa väkertelyä, sisustamista, kokkailua, dekkareita, brittisarjoja ja hyviä kuunnelmia.

Anonyymi kirjoitti...

Hei Lumikko!
tervehdys täältä savonmaalta. Luen aina kaikki kirjoituksesi ja kuvistasi pidän erikoisesti.Lisäksi olen iloinen blogistasi koska se on usein johdattanut monille ihanille uusille sivuille, joille en muuten olisi löytänyt. Tällä hetkellä tämä kuusikymppinen nauttii syksytuulista elellen kissan ja koiran kanssa vanhaa taloa.Joskus kirjoittelen ja luen niitä näitä, kudon sukkaa ja suttaan papereita.Kiitos ja mehevän herkullista syksyn jatkoa sinulle toivoo maarit

Mirka kirjoitti...

Mirka paljastaa seuraavaa: 38-vuotias ruuhkavuosissa rypevä perheellinen uraäiti, joka ahdistuu joka toinen päivä tilanteesta. Viimeisen kahden vuoden aikana kasvanut vihdoin kohti omia ratkaisuja ja tervettä itsekkyyttä. Löytänyt elämään värit!

Voimia syksyysi!

Nonna kirjoitti...

Täällä apinalandian Nonna, joka juuri valmistelee lapsille jauhelihakastiketta, johon on ympännyt salaa ison määrän raastettua kesäkurpitsaa, ja joka toivoo että ei jää tästä salailusta kiinni vaan lapset syövät hyvällä ruokahalulla pöperöä!

Kuulasta, voimakasta syksyä toivottelen sinne ja tänne!

miumau kirjoitti...

Hei. Melko uutena lukijana ilmottaudun. Olen vastikään aloittanut sekamelska-blogin (http://sekamelska.blogspot.com) kirjoittamisen, ja näköjään aikalailla koukuttunut tähän julkiseen terapointiin. :) Olen viiden lapsen taiteilijasieluinen kotiäiti joka haaveilee alati siitä sun tästä. Kuvasi ja tekstisi viehättävät ja niissä on se jokin joka vetää puoleensa. Aurinkoisia syyspäiviä!

Kiki kirjoitti...

No heipähei!

Tutustuin blogiisi ensimmäistä kertaa viime talvena, kun etsin kuvaa Euroshopperin jäätelöstä. Ja koska satuin Meijerielämää-blogiin jäätelöhaun kautta, luulin hetken, että blogi käsittelee maitotuotteita. Hihiii. Itseänikin naurattaa.

Marie kirjoitti...

No hei vaan, löysin tämän blogin jonkun toisen sympaattisen blogin kautta ja lisäsin lukulistalleni. Olen viime aikoina siirtynyt yhä enemmän skräppäysblogeista (jollainen omanikin on) rauhallisesti elämään ja kauniisiin asioihin keskittyviin, mukaviin blogeihin. Olen pätkätyöläinen humanisti perheenäiti, jolla on juuri nyt lautanen aika täynnä. Ilahdun aina, kun näen että Meijerielämää on päivitetty - mutta tietenkään en painosta kirjoittamaan silloin, kun ei tee mieli. Kiitos mukavista, älykkäistä ja sydämellisistä kirjoituksistasi!

milla kirjoitti...

Täällä Milla, joka myöskin tekee ruokaa ja odottaa Emmerdalea alkavaksi. Kärsin vähän päänsärystä työpäivän jälkeen. Olen syntynyt Pohjois-Karjalassa ja siellä ovat juureni. Pidän siitä murteesta, koska se kuulostaa kotoisalta. Itselleni on tarttunut muitakin murteita. Silti joku sanoo, että Pohjois-Karjalaisuuden kuulee joskus puheestani. Se on hyvä juttu.
En ole asunut siellä melkolailla tasan kymmeneen vuoteen. Joskus iskee koti-ikävä.
Olen lukenut Laila Hietamiehen kirjoja, koska niissä esiintyvä murre on niin ihanaa luettavaa.

Olen maalla kasvanut ja sinne kaipaan aina vaan. Olen ehkä aavistuksen erakkoluonne, en kaipaa isoa massaa ihmisiä ympärilleni enkä ole koskaan "omistanut" isoa kaveriporukkaa. Pari hyvää ystävää, lapsuudenystävä. Vaikka olen sosiaalinen ja puhelias (karjalainen räpättäjä) niin silti näin. Ei sillä, se ei haittaa, se on minä :)

milla kirjoitti...

Kuulostipas hassulta, kun luki uudelleen. Yhtäaikaa sosiaalinen ja erakko, no joo, tottahan se on kyllä... :)

Sesse kirjoitti...

Tässä Sesse, Ilo elää-blogista. Pidän vanhoista tavaroista ja elämän tyyliimme kuuluu muutenkin ostaa käytettyä tavaraa...Esimerkiksi uudet huonekalut eivät kiinnosta.
Nyt remontoimme omakotitaloa hissunkissun ja mahdollisimman pienellä budjetilla.
Pidän väreistä.

Katja kirjoitti...

Terveiset Turusta.
Kuten joku muukin kertoi niin minäkin löysin blogisi jonkun muun blogin kautta (itse en pidä blogia) ja jäin heti koukkuun:) Kiitokset siis kirjoituksista.
Omat asiat mistä kirjoitat liippaa niin läheltä omaa elämää että tunnen syvää myötätuntoa ja yhteyttä.
Töitten lisäksi parit opinnot ja käsityöt täyttävät päiväni.
Tämän syksyn täyttää myös autokoulun käyminen, reilun 20 vuoden mietinnän jälkeen.

Hannele/Omenaminttu kirjoitti...

Heissulivei. Olen ollut vähän hiljaisena blogeissa, monenmoista projektia menossa niin töissä kuin kotonakin.
Luin muuten kesällä arvonnassasi voittamani Ondaatjen Divisaderon. Oli monitasoinen, puhutteleva kirja ja sen kaunis kieli oli erityisen nautinnollista.
Kuulaita syyspäiviä sinne Lumikko!

Anonyymi kirjoitti...

Heippahei. Yksi blogisi vakikävijöistä on työelämässä edelleen puurtava täti-ihminen.. Löysin blogisi hidastamista koskevilla hauilla - itse tuolloin kovasti omaa elämänmenoani pohdiskellessani. Sitä pohdin edelleen. Kiitos sinulle ajatuksia herättävästä blogistasi.

Marikki Kuusi kirjoitti...

Täällä on hyvä tunnelma ja mielenkiintoisia keskusteluja - siis minäkin täällä edelleen.

Minulla on nyt samanlainen olo, kuin joissain illanvietoissa, joissa pitäisi kunkin vuorollaan kertoa itsestään jotain henkilökohtaista. Yleensä juuri silloin tunnen itseni todella harmaaksi ja tylsäksi ja osaan sanoa korkeintaan, että luen kamalasti tietokirjoja ja asiatekstiä --- mikä ei siis auta ollenkaan mielenkiintoisen imagon luomisessa. Sitten myöhemmin vasta ehkä huomaan, että olisihan minullakin ollut jotain mielenkiintoisempaakin kerrottavana :-)

Olkoon tämä tyhjyys paljastukseni tällä kertaa.

Katja / Lumiomena kirjoitti...

Hei vaan Lumikko,

Tänne on aina mukava tulla, saa monenmoista ajateltavaa. Jotain minusta varmasti tiedätkin, mutta kerronpa vaikka sen, että olen haaveiluun taipuvainen humanisti, ainaisessa ammattikriisissä oleva pikkulasten äiti, joka on juuri ottanut tavakseen aamuiset äänikirjat kävelyt sekä jatkaa edelleen kaakaon keittämistä syysiltojensa iloksi.

Niin - ja rakastan syksyä.

Clarissa kirjoitti...

On aivan pakko lainata Millan termiä sosiaalinen erakko, sillä se kuvaa minua aika hyvin. Kun olen ihmisten parissa,viihdyn ja pälpätän ehkä liikaakin, yritän olla jopa sellainen hauska ja humoristinen tyyppi. Kuitenkin viihdyn niin hyvin täällä kotona omissa oloissani kirjojeni parissa ja kuten blogini nimikin sanoo, välillä luovasti puuhastellen. Tuon bloginimen keksin kyllä hetken mielijohteesta aivan kuten senkin että aloittaisin bloggaamisen. Clarissan synnyn kerroin jo aikaisemmin, kun kyselit nimiemme alkuperää.
Olen kotoisin läntisestä rannikkokaupungista ja nykyään asumme samoilla seuduilla, mutta ei valitettavasti lähellä merenrantaa:(
Lähellä sydäntäni on kesäpaikkamme, vanha maalaistalo ja sen kunnostaminen pikku hiljaa. Tästä kotitalomme ympärillä olevasta puutarhasta ja sen hoidosta pidän välillä enemmän, välillä vähemmän.
Erityisosaamisenani voisin mainita sen, että opettelin työni takia käyttämään tukiviittomia. Ja koska olen aina pitänyt kielten opiskelemisesta, tuntui tuon kielen opetteleminen mielenkiintoiselta. Nyt on käymässä niin, että viittomien hallitseminen rapistuu samaa tahtia kuin muutkin kielet, joita ei päivittäin käytä.
Eipä tässä sinulle mitään muuta uutta tainnut ollakaan kuin juuri tuo viittomakieli:))

Anonyymi kirjoitti...

Liisa täällä Kädellisen Päiväkirjasta. Käy just niinkuin Marikille, ei ole sitten yhtään mitään sanottavaa.

Jouduin tänään jo kerran esittelemään itseni enkä silloinkaan onnistunut kehittämään muuta kuin AA-tervehdyksen: Hei, olen Liisa ja olen altto.

Mutta ei siinä nyt ollut niin kovin paljon uutta...

Kiitos kun olet epäilyn vaiheittenkin jälkeen jatkanut tätä blogia. Niinkuin yllä olevista esittelyistäkin näkee, tästä on tullut monenlaisten ja kiinnostavien ihmisten kohtaamispaikka.

Marikka kirjoitti...

Heippati hei, täällä Marikka edelleen. Mitäköhän et minusta tietäisi, kun laulan nettiin kaiken...?:) No, ehkä sen, että minäkin olen leffafriikki?

Unknown kirjoitti...

anni...Käyn täällä epäsäännöllisen säännöllisesti.. ja olet listallani.. Hih!

Kävin eilen sienessä, tänään puuhailin 4kk pojuni kanssa ja huomenna menen kurkkimaan, onko kirpulla tallella viime viikolla sielä näkemäni iltapuku..mm..

Bloggaan liibalaabaa, asiaa ja asiatonta.

Satu kirjoitti...

Hei olen Satu ja kirjoittanut viime aikoina lähinnä reseptejä ylös. Blogissasi käynti ja kommentoiminen on tuntunut viime aikoina raskaalta, kertomasi asiat ovat nostaneet omia kipeitä muistoja esiin ja en ole osannut kirjoittaa mitään. Olen pahoillani tästä.
Olen taas löytänyt mainion tv-sarjan (Downton Abbey), jota koetan seurata, vaikka sarjojen seuraaminen tuntuu olevan minulle liian haastavaa hommaa.
Onnellisia syyspäiviä sinulle Lumikko.

Mustikkakummun Anna kirjoitti...

Löysin blogiisi aika pian sen jälkeen kun aloitin oman Vielä yksi rivi -blogini. Pidän tyylistäsi ja siitä, ettet karta vaikeita aiheita. Olen itsekin kova pohtimaan asioita ja välillä jään kiinni ajatuksiini. Olen sekä vilkas että rauhallinen, mikä on ihme kyllä mahdollista. Puhun vuolaasti ja nauran hersyvästi. Pidän esiintymisestä, mutta osaan myös olla sivustaseuraajan roolissa. Minäkin olen ehkä sosiaalinen erakko, sillä viihdyn seurassa mutta osaan myös olla yksin. Minulle tärkeitä asioita ovat perhe, suku, ystävät, kissat (yksi kehrää tuossa vieressä), koirat, kirjat, kirjoittaminen, luonnossa liikkuminen, pysähtyminen, toisten auttaminen ja arkielämän pienet ilonaiheet.

murunen kirjoitti...

Pidän sun "tyylistäsi" katsella maailmaa. Pohdin sun down shiftaus -kurssillekin tulemista, mutta illat eivät taida riittää.
Laulan. Pidän metsästä. Otan näppäriä kymmenen minsan päiväunia.

Anonyymi kirjoitti...

Tulilatva tässä terve! Löysin tänne toisen blogin kautta muistaakseni viime vuoden loppupuolella ja hyvin olen viihtynyt. Omia lepatuksiani kirjoittelen leppoisaan tahtiin milloin mistäkin. Saisin kyllä olla hieman ahkerampi noiden päivitysten suhteen... Ja minähän rakastan pitkiä pyöräilylenkkejä, lukemista ja neulomista. Tällä hetkellä olen suoranaisen pakkoneuloosin vallassa, poden myös lankaholismia!

Hanna / Kirjainten virrassa kirjoitti...

Mie olen onnellinen ihminen. Kuulostaa jotenkin kerskailevalle sanoa näin, mutta olen jopa onnellinen siitä että olen niin onnellinen. Haluaisin toisen kissan. Ostan ihan liikaa kirjoja, sillä ne eivät mahdu kotiini. Juon litrakaupalla teetä päivittäin.

Oli kiva nähdä. Hei! :)

Svea kirjoitti...

Hei!

Olen Svea, "tehtaan varjossa" kasvanut minäkin. Tosin toisen tehtaan kuin sinä. Juon mielelläni teetä ja luen hömppäkirjoja. Tällä hetkellä kaipaan lenkkiseuraa, uuteen elämään sukeltaminen sai minut aloittamaan blogin kirjoittamisen.

Ja vielä kerran kiitos ihanasta blogista!

Mustikkatyttö kirjoitti...

Hei! Tykkään kovasti blogistasi.Tykkään myös saunomisesta ja uimisesta sekä syksyisistä sieniretkistä.

Dekkarit kiehtovat minua samoin runous.Romaaneitakin rakastan. En muista olenko kertonut, mutta asuin aikoinaan Tartossa puolisentoista vuotta. Siellä oli aidon oloisia ihmisiä. Sellainen on sinun blogisikin!

Ihanaa syksyn jatkoa!

Hippokampustaja kirjoitti...

Hippokampustaja on hulluna elokuviin, kutomiseen, bloggaamiseen, kokkaamiseen, lukemiseen
ja
käy hyvin usein meijerillä kuikuilemassa.

Anonyymi kirjoitti...

Hei Lumikko!
Olen intohimoinen lukija, joten kirjallisuusblogeja luen paljon. Löysin jonkin toisen blogin kautta sinun erilaisen blogisi, jota olenkin seurannut kiinnostuneena muistaakseni alkuvuodesta lähtien. Blogisi on kaunis, ja yhdistät hyvällä tavalla kevyempiä ja syvempiä teemoja.

Olen herkkä, kipuileva ja köyhä. Ja rakastunut. Mies on vierellä 18. vuotta. Asustelen ahtaasti Hgin kantakaupungissa. Olen kevät-kesäihminen, ja pelkään jo marras-tammikuuta, jolloin olen yleensä puolikuollut. Kaikista vaikeuksista huolimatta elämä on mielenkiintoista ja hyvää.

Värikästä syksyä! Ilona

Anonyymi kirjoitti...

Heip!

Eksyin tänne jonkin toisen blogin kautta ja jäin. Viime aikoina isäsi ja minun isäni vaiheet tuntuvat kovin samoilta, samoin sinun ajatuksesi tässä tilanteessasi tuntuvat kuin omiltani. Pidän kovasti tyylistäsi.

Rakastan kevättä ja kesää ja sitä kun luonto herää. Kasvit ja linnut ja lapset ja kirjat ja sanat ja Italia ja kaikenlainen väsääminen ovat mun juttuja. Haluaisin olla kiireetön, vaan mennä touhotan kuin oravanpyörässä ja tuntuu, että mitään en saa aikaiseksi. Olen blogiton sosialinen erakko. Olen enimmäkseen onnellinen elämässäni.

- Elma -

Aura Illumina kirjoitti...

Heipähei Lumikko! Terveisiä idyllisestä Englannista. Vierailin äskettäin Agatha Christien huvilalla, parissa Shakespearen kotitalossa, Jane Austenin kastekirkossa ja vaikka missä. Eli oli hyvin kirjallisuuspitoinen reissu. Tämä oli kuuluminen, ja "paljastus" voisi olla vaikka se, että pitäisin mielelläni kirja/elokuvablogia, mutta en voi, koska a) en pysty systemaattisesti pitämään blogiani missään tietyn teeman raameissa b) en jaksa kirjoittaa analyyttisesti, kriittisesti tai intellektuellisti kokemistani kulttuuri- tai taidenautinnoista, joita kirjat ja elokuvat parhaimmillaan ovat.

Karenina Unska kirjoitti...

Olen nelikymppinen Karenina Unska blogista nimeltä Uneksin arkana. Minä myös olen hidastanut elämääni ja koettanut saada lisää tilaa ajatuksille, harrastuksille, ihmisille, elämälle yleensä. Yritän pysyä ajan tasalla ja seurata sitä, mitä maailmassa yleensä tapahtuu. Tykkään: kissoistani, kutomisesta (kissat jättävät langat kiltisti rauhaan, ihme kyllä). Rakastan: hyvää ruokaa ja juomaa, musiikkia, teatteria, estetiikkaa. Haluaisin osata: olla parempi ihminen, rakentaa/korjata taloja ja nikkaroida muutenkin. Toivon: viisautta ja voimaa. Ja kiitän: kaikista ihanista ja voimaannuttavista sekä inspiroivista blogeista, jotka antavat ajattelemisen aihetta, Meijerielämää on tästä erinomaisen edustava esimerkki.

Celia kirjoitti...

Hei Lumikko,
tykkään kovasti blogistasi, tavastasi kirjoittaa ja ajatella. Huomaan usein palaavani kirjoituksiisi ja niiden synnyttämiin keskusteluihin.
Omat sanani ovat olleet jonkin aikaa aika vähissä ja siksi harvoin kommentoin oikein missään.

Tänä syksynä toivon eniten, että lapseni viihtyisi uudessa päiväkodissa ja minä saisin maalata.

Lempeää viikonloppua sinulle Lumikko!!

leena kirjoitti...

Hei,
piipahtelen täällä aika usein, vaikka en ehkä ole aikaisemmin kommentoinut. Kirjoitat kiinnostavista aiheista ja täällä on hyviä keskusteluja.
Ja mitä itsestäni kertoisin...olen nelikymppinen, minulla on suuri perhe, ikuisuusremontti ja pyrkimys hitaampaan elämään.

Lumikko kirjoitti...

Kiitos ihan jokaiselle tähän mennessä vastanneelle! Olen lukenut jokaisen kommentin tarkkaan, palaan näihin vielä myöhemmin.

anumorchy kirjoitti...

50-v IT ammattinen nainen Israelista. Naimisissa, ei lapsia. Harrastuksina blogi, lukeminen, netissa surffailu, parvekepuutarha,matkailu. Pirkanmaan maaseudulta Tel Avivin esikaupungin helteisiin siirtynyt.

RuusuLiisa kirjoitti...

Ruusis Ainon Majasta moikkelis :)
Yhden äiti, toisen vaimo ja kolmannen emäntä. Niin ja Kaakosta minäkin :P
Luen hartaudella jokaisen postauksesi, maistelen lauseita, tunnustelen sanojasi. Nautiskelen. Itken ilosta ja surusta, nauran. Halaisin sinua heti kun pystyisin. Sanoisin kuinka tärkeä olet vaikken sinua tunnekaan.

Nevie kirjoitti...

Vähän myöhässä täällä kirjoittelee Nevie, elämäntapahaaveilija ja taaperoikäisen pojan äiti. Kolmenkympin rajapyykki lähestyy uhkaavasti, mutta edelleen etsin paikkaani elämässä ja tunnen itseni pikemminkin teini-ikäiseksi kuin aikuiseksi. Olen lukenut blogiasi vasta vähän aikaa, mutta pidän kovasti kirjoitustavastasi ja siitä, ettet pelkää kirjoittaa vaikeistakaan asioista. Omaakin blogia, Joutilaan mietteitä, kirjoittelen joskus harvakseltaan inspiraation iskiessä, mutta ihan niinkuin elämässä muuten, taidan täällä blogimaailmassakin olla enemmän tarkkailija kuin osallistuja.

Leena Lumi kirjoitti...

Hei Lumikko!

Liekkisydän palaa vielä eli olen hengissä;-)

Mikä on viimeksi harmittanut: Se kun kommentoin sataa blogiisi kaiken uupumukseni väsyneellä hetkellä ja kynäni lensi taas niin liukkaasti, että jotkut ottivat kaiken liian todesta. Minä toivun aina. Se on kuin sukellus pohjaimuun, josta aina nousen entistä vahvempana pinnalle.

Mikä on ilahduttanut syksy, puutarhan tuoksut, omatekemä luumuhillo, koiruuteni läheisyys, talo täynnä kynttilöitä, vielä yhden tuurenpihlajan istutus, Annin kuuden sanan haaste, leffailta eilen, kun katsoimme Another Year, tyttären kääpiövillakoira meillä viikon 'hoidossa', sinitiaset, jotka pitävät minua osana puutarhaa ja saan olla kuin Sandemosen Felicia Venhaug, 'alter egoni' Ihmissudesta, lintuja hiuksillani, yksi iso asia tuli ratkaisuunsa, remontti- ja sisustussuunnitelmat, joka-aamuiset lenkit pitkin saaremme rantoja...ja se kun muutamat pitivät tästä:

Tämä minusta jää: lumi, sade, janosi.

Suloista syyskuun jatkoa sinulle!

http://www.detalji.org/pikseli kirjoitti...

Olen Jaana, heps! Kahden viikon päästä minusta tulee taas maalainen 10 vuoden tauon jälkeen. Olen myös tuore pikkurouva ja ehkä vielä tämän vuoden puolella myös rouva maisteri, jos saan opinnot vihdoin kuosiin. Tässä puolet tämän vuoden jännittävistä tapahtumista. En lue kun kahta blogia, koska suurimmassa osassa on niin ärsyttävää kieltä että katson vaan kuvat. En ole äidinkielinatsi, mutta tykkäily ei ole sana.

Tiina kirjoitti...

Hei!
Minä olen Tiina. Kuljeskelen täällä aikalailla hiljakseen, kun on niin kivat maisemat. :-)
Teen käsitöitä, surffailen netissä ja yritän miettiä mikä minusta tulee isona. Yksi ura hektisessä businessmaailmassa takana.

Ziina kirjoitti...

Lukija 10 km etelämpää ilmoittautuu, löysin tänne jonkun toisen paikallisen bloggaajan kautta. Olisi kiva joskus törmätä ihan livenäkin:)

Lumikko kirjoitti...

Olin alun perin ajatellut vastata jokaiseen kommenttiin erikseen, mutta siihen eivät nyt rahkeet riitä, höh. Kiitos kuitenkin ihan jokaisesta vastauksesta; luin ne huolella, ilolla ja mielenkiinnolla. Palaan varmasti lukemaan niitä vielä myöhemminkin.

Tämän kyselyn perusteella blogini seuraajat ovat suurelta osin vaihtuneet viime marraskuun jälkeen. Onko se sitten "itseaiheutettua" vai kertooko vain blogimaailman luonteesta? Varmaan molempia. On kuitenkin mukava huomata, että joukossanne on myös pitempään matkassa pysyneitä <3

P.S. Erityiskiitos RuusuLiisalle kommentista, joka oli todellinen sadepäivän ilo!