perjantai 2. syyskuuta 2011

Leffafriikin tunnustukset

Minun piti olla eilen Aki Kaurismäen uuden elokuvan lehdistötilaisuudessa Helsingissä. En ollut, olen kipeä. Harmittaa vähän. Katselin ja kuuntelin nuoruuden idoliani sitten televisiosta.

Ensimmäinen asia, jonka Kaurismäki "entisenä paperikonemiehenä Kuusankoskelta" otti tv-uutisten haastattelussa esiin, oli Myllykosken tehtaan lakkauttaminen. Tunsin sydämessäni läikähdyksen. Akateemikko puhui suunsa puhtaaksi paperitehtaiden harjoittamasta raa'asta pelistä, petetyistä lupauksista ja sademetsien raiskaamisesta. Hän otti myös voimakkaasti kantaa sen puolesta, että ihmiset alkaisivat kohdella tätä planeettaa paremmin. Jotta meillä olisi planeetta, jolla elää.

Aki Kaurismäen haastattelu on katsottavissa kokonaisuudessaan YLE Areenassa.

Asiasta kukkaruukkuun: sain Piuzan torin Paulalta elämäni ensimmäisen pokaalin (yhtäkään en ole ikinä mistään voittanut ennen tätä virtuaalipokaalia), kiitos vaan Paula! Tunnustuksiinhan tunnetusti kuuluu kehotus tehdä tunnustuksia, joten tässä niitä taas tulee, pyydetyt kahdeksan kappaletta. Teemana leffafriikkiyteni.

1. Ensimmäinen elokuvateatterissa näkemäni aikuisten elokuva oli Fellinin Laiva, jonka kävin katsomassa äitini kanssa. Olin kahdeksanvuotias. En muista elokuvasta muuta kuin laivan ruumassa matkanneen sarvikuonon.

2. Liityin kotikaupunkini elokuvakerhoon (samaan, johon Aki Kaurismäkikin oli vuosia aikaisemmin kuulunut) 12- tai 13-vuotiaana.

3. Pari kertaa kerhossa näytettiin elokuva, joka oli kielletty alle 18-vuotiailta. Silloin lähetin kerhoon äitini, joka kävi katsomassa puolestani ainakin David Lynchin Blue Velvetin (jota en ole vieläkään uskaltanut katsoa loppuun asti).

4. Samoihin aikoihin leikkelin Hesarista elokuvakriitikko Helena Yläsen elokuva-arvosteluja talteen. Ylänen oli esikuvani.

5. Säilytin myös kaikki elokuvaliput ja kirjoitin niiden taakse, minkä elokuvan olin lipulla nähnyt. Erivärisiä lippuja kertyi valtava pino.

6. Hakeudun ulkomaillakin aina elokuvateatteriin, vaikka en edes ymmärtäisi kieltä.

7. Viimeisen parin viikon aikana olen katsonut kolmisenkymmentä elokuvaa.

8. Lempielokuvani on Wim Wendersin Paris, Texas.

Kuva täältä.
Eivätkä tunnustukset tähän lopu! Sain myös herttaiselta Mustikkatytöltä plakaatin, kiitos sinne Macamaahan. Tässä 10 suosikkia:

1. Suosikkiväri: sininen, punainen, sinipunainen
2. Suosikkieläin: nisäkkäät ja linnut
3. Suosikkinumero: pariton
4. Suosikkijuoma (alkoholiton): vesi, tee, kokis
5. Facebook vai Twitter: facebook, jos sekään
6. Intohimosi: elokuvat
7. Saada vai antaa lahja: sekä että
8. Suosikkikuvio: esittävä
9. Suosikkiviikonpäivä: sunnuntai
10. Suosikkikukka: auringonkukka

Tällä kertaa en jakele näitä sen kummemmin eteenpäin, napatkoon matkaansa ken haluaa!

17 kommenttia:

jaana kirjoitti...

Voi sinua, älyttömän huono tuuri ;( Aki Kaurismäki on myös oma suuri suosikkini, luin juuri kesällä Suomen kuvalehdestä hänen hienon haastattelunsa. Oli sen verran painavaa sanottavaa, että olen säästänyt lehden myöhempää lueskelua varten.Pitää katsoa tuo haastattelu.

Muutama vuosi sitten Moskovassa esitettiin "Laitakaupungin valot", bongasin asian Moscow timesista, jossa luvattiin myös, että elokuvassa olisi tekstistys. Mentiin katsomaan, mutta eihän siinä mitään tekstitystä ollut, vaan elokuva oli dubattu. Yksi miesääni lausui kaikkien miesten repliikit ja yksi nainen kaikkien naisten. Mutta ei se mitään, oli silti kokemus katsoa Kaurismäkeä Moskovassa.

wihtori kirjoitti...

Oi, niin läikähti täälläkin. Kuusaan tyttönä ja Voikkaan lakkauttamisen tuskia seuranneena voin taas vain kuvitella Mylsäläisten tunnot ;(
Ensimmäinen leffakokemus oli Iltatähdessä Tarzan ;), sittemmin mieleen painui, kun veljeni vei minut katsomaan Amerikan uudisraivaajista kertovaa leffaa Kouvolaan: skalpeeraus ja sikiöntapot syöpyivät pienen tytön mieleen.
Leffakerhossa olin minäkin ja mm. Peckinpahin Olkikoirat puhutteli.

Kaurismäkeläisyys on myös syvällä sisimmässäni kultaa.
Nykyään teatterivierailut on harvenneet täällä maalla kun olen, mutta tv versiot pyörii.

jaana kirjoitti...

Ai niin ,piti vielä sanomani, että paperimiehen tytär olen minäkin (vaikka se Pakarisen biisi on kyllä aika kauhea) ja itsekin tienannut opiskelurahoja monena kesänä paparitehtaalla ja tämän vuoksi nämä jatkuvat irtisanomiset koskevat myös minuun.

Mari A. kirjoitti...

Mukava listaus =)

Itse olin elokuva-arkistojen näytöksissä mukana opiskeluaikoina. Se oli kyllä kivaa, koska tuli nähtyä monta outoa leffaa. Lynchin Velvetin olen nähnyt muutamaan kertaa loppuunkin ja jotenkin vieläkin kulkee kylmät väreet selässä, kun ajattelen sitä. Lynch on mestari!

Mun on kanssa pakko mennä leffaan ulkomailla. Hauskaa oli katsoa Armageddon Moskovassa, siinä venäläinen kosmonautti teippikorjauksineen aiheutti naurua. (tai jotain sinnepäin, aikaa on kulunut jo jonkin aikaa, niin en muista ihan tarkaann - joku ihmeellinen säätö siinä korjauksessa oli kuitenkin ;)

Lumikko kirjoitti...

jaana, sanos muuta, otti päähän - etenkin kun kuulin, että tilaisuus oli ollut suorastaan liikuttava. Kaurismäkihän ei kovin usein "näyttäydy" ja antaa haastattelujakin harvakseltaan. Veljeään olen minäkin päässyt haastattelemaan, parikin kertaa :)

Pitääkin lukea kirjastossa tuo SK:n haastattelu, kiitos vinkistä. Laitakaupungin valot Moskovassa venäjäksi dubattuna on taatusti ollut ikimuistoinen kokemus. Akin elokuvissahan on jotain hyvin venäläistä(kin), tai ainakin niissä kuvattu suomalaisuus on enempi sitä slaavilaisvaikutteista.

Minä en ole paperimiehen tytär, mutta isän suvussa on paljon paperimiehiä (ja naisia).

wihtori, ajattelinkin sinua tätä kirjoittaessani. Voikkaan kohtalo oli niin kova isku (vaikkakaan ei loppujen lopuksi ilmeisesti ihan niin kova isku, kuin pelättiin?) koko seutukunnalle, että tätä ei nyt kyllä olisi tarvittu. Voikkaahan on aikamoinen aavekaupunki nykyään, saa nähdä miten käy Myllykosken. Surettaa.

Ai sinä ehdit kokea Iltatähden! Äiti siitä aina puhuu :)

Kauniisti sanoit kaurismäkeläisyydestä, samalla tavalla tunnen minäkin. Olen ylpeä siitä, että ollaan samalta paikkakunnalta kotoisin (vaikka he kävivätkin muualla syntymässä ja asuivat muutenkin useilla paikkakunnilla). Ksnk:lta on kyllä lähtöisin koko liuta lahjakkuuksia.

Mari A., Orionissa Eerikinkadulla olen minäkin istunut varmaan satoja kertoja, asuinkin pitkään ihan arkiston naapurissa :) Lynch on mestari, mutta Blue Velvet on jotenkin liian karmiva mulle. Lempi-Lynchini onkin lämminhenkinen ja viisas The Straight Story, jossa ei ole niin mitään pelottavaa (paitsi ekalla katselukerralla odotin koko ajan, että jotain kamalaa tapahtuu; tokalla kerralla otin sitten rennommin).

Onpas teillä eksoottisia Moskovan elokuvakokemuksia!

Clarissa kirjoitti...

Pitääkin katsoa tuo haastattelu. Katson niin vähän tv:tä, että paljon jää hyvää näkemättä.

Säästin minäkin aikoinani kaikki elokuvaliput. Liimasin ne vihkoon, mukana tietenkin lehdistä leikattuja kuvia ja taisi siinä olla joku kommenttikin.
Pitääkö minun nyt kertoa, että ensimmäiset elokuvamuistoni kaukaa kouluaikaisesta lapsuudesta ovat Pekka ja Pätkä-elokuvat. Ne olivat jonkinlainen must siihen aikaan ja inspiraation lädekin naapurin pojille. Elokuvan juoni kun jatkui sitten kotipihalla.
Piukat paikat oli ensimmäinen kielletty alle 15-vuotiailta, jonka kävimme tyttökaverin kanssa katsomassa 14-vuotiaina. Kun filmi oli nähty, kävelimme kotiin ja nauroimme hysteerisesti pitkän puistikon päästä päähän. Ehkä siksi kun filmi oli niin hauska, mutta suurin syy oli se, kun onnistuimme pääsemään sisälle, vaikka olimme "alaikäisiä". Voi hyvänen aika - kyllä ovat ajat muuttuneet:)

Lumikko kirjoitti...

Clarissa, aika hauskaa että Piukat paikat on ollut kielletty alle 15-vuotiailta, kyllä ovat ajat muuttuneet! Hassua, minäkin muistan noita kotimatkoja jonkun elähdyttävän elokuvan jälkeen, kun on kaverin kanssa kävelty ja kikateltu ja hoilattu elokuvan tunnusmusiikkia. Mm. Mika Kaurismäen Helsinki-Napoli All Night Long on sellainen, josta muistan parhaiten sen hysteerisen kotimatkan :)

Siellä elokuvakerhossa ei ollut niin tarkkaa, joten näin kyllä paljon K15-elokuvia silloin 12-13-vuotiaana. Mutta niihin K18-elokuviin en uskaltanut edes yrittää...

sanna kirjoitti...

Kohdat 4. ja 5. aivan sama juttu! Tykkäsin myös Mikael Fräntistä. Ja ne leffaliput saattaa jostain laatikon kätköistä vielä löytyä.

Aika monella suomalaisella taitaa olla jotain siteitä paperiteollisuuteen, minulla äitini puoleinen suku on paperitehtaalaisia ja aina suretta nuo uutiset. Ja suututtaa, nytkin monelta menee työpaikka ja tehtaan sulkeminen vaikuttaa koko kaupunkiin, mutta UPM:n osakkeiden arvo nousi...

Kiva, että vinkkasit tuon Kaurismäen haastatattelun!

Lumikko kirjoitti...

sanna, hauskaa! Joo, Fräntin juttujakin luin, mutta en pitänyt häntä yhtä "intellektuellina" kuin Ylästä :) Fräntihän muuten pitää blogiakin; elokuvakriitikon on varmaan vaikea jäädä eläkkeelle, joten mikäs sen kätevämpää kuin jatkaa elokuvista kirjoittamista blogissa.

Niinpä, näillä tehtaiden sulkemisilla on niin suuri vaikutus kaikkeen muuhunkin: julkisen puolen työpaikkoihin ja palveluiden säilymiseen, asuntojen hintoihin, ties mihin. Kuten Kaurismäkikin haastattelussa toteaa, ennen riitti että yritys tuotti kohtalaisesti voittoa, mutta nyt ei riitä enää mikään (siis jotain tämän tyyppistä sanoi hän).

Hoo Moilanen kirjoitti...

Harmi kun missasit Kaurismäen.

Ei osakkeenomistajille mikään riitä, ei. Tuonhan he yrittivät kääntää hienosti niin, että luonto säästyy kun paperia tehdään vähemmän. Toisaalta niinkin.

Paris, Texas on hieno leffa! Sen mainitseminen toi mieleeni pakahduttavan Marian rakastajat.

The straight storyssä näkyy ilmeisesti se Lynchin meditoiva olemuspuoli! :) Lämminhenkinen elokuva sekin; sen tunnelmasta tulee mieleen Torgny Lindgrenin kirja, jossa kerrotaan kahdesta vanhasta veljeksestä.

Niin kaunista, niin haurasta. Elämä.

Lumikko kirjoitti...

Hoo Moilanen, onhan se niinkin, mutta jos ja kun teollisuus vain vaihtaa maisemaa, niin ei siinä paljon luontoa säästetä. Kun katsotaan kokonaisuutta, niin kyllähän teollisuustuotantoa on pikemminkin vain siirretty halvemman tuotannon maihin, ei niinkään vähennetty.

Straight Story on tosiaan melkoinen outolintu Lynchin tuotannossa, mutta hieno osoitus siitä, että kyllä hän osaa tehdä mahtavia elokuvia ilman niitä kaikkia pelottavuuksiakin :)

Katja / Lumiomena kirjoitti...

Pikaisesti sanon vain, että Aki Kaurismäki on viisas mies. Pidän hänen mielipiteistään, suoristakin, sekä hänen humaaniudestaan.

Paris, Texas on hieno elokuva. Se on mieleenpainuva ja sen jännite pysyy hyvin kasassa koko elokuvan ajan. Wendersillä on ihmeellinen kyky osata ohjata tunteita.

Lumikko kirjoitti...

Katja, niin on, humaani nimenomaan. Ja suorapuheisuutensakin on ihanan virkistävää!

Muistan Paris, Texasin jo lapsuudesta (tai varhaisnuoruudesta). Sittemmin olen katsonut sen useita kertoja. Minulle siinä on jotain meditatiivista, en varmaan koskaan kyllästy siihen.

Hanna kirjoitti...

Mie en ole tainnut nähdä yhtään Aki Kaurismäen elokuvaa. Nolottaa oikeasti tämmöistä myöntääkään.

Lumikko kirjoitti...

Hanna, vielä kerkiät :) Mun suosikki on Kauas pilvet karkaavat.

Anonyymi kirjoitti...

Wow!

Tämä blogimaailma on mulle ihan uutta. Seuraan vasta muutamaa ja kappas...yksi suosikeista sattuu olemaan kotikaupungin kasvatin! Mukavaa.

Lumikko kirjoitti...

Anonyymi, mukavaa että entisestä kotikaupungistakin löytyy lukijoita!