Vielä kuukausi sitten minusta tuntui vaikealta kajota isän luona mihinkään. Kaikki oli jähmettynyt niille sijoilleen: esineet, aika, elämisen ja kuolemisen jäljet. Isälle syksyllä ostamani aamutakki roikkui pesun jäljiltä henkarissa olohuoneen ja ruokahuoneen välisessä oviaukossa. Sen näkeminen nostatti aina palan kurkkuun.
Nyt tavarat ovat taas muuttuneet tavaroiksi, roju rojuksi. Joukossa on paljon minulle arvokasta, selittävää ja avaavaa, yllättävääkin.
Toisaalta olen iloinen siitä, että isä on säästänyt kaiken. Valokuvat, koulutodistukset, pankkikirjat, kirjeet ja kortit, lahjapaperit. Sotilaspassin, röntgenkuvat, ystävien kuolinilmoitukset. Minun piirustukseni, lapsena saamani onnittelukortit, hänelle eron jälkeen jääneet leluni ja kirjani.
Toisaalta tunnen olevani keskellä Himohamstraajat-sarjan jaksoa. Tallella ovat myös vanhat puhelinluettelot, kenkälankit, käytetyt sytkärit, pullonkorkit.
Vaikeinta ja haikeinta on ollut isän sängyn riisuminen. Isä nukkui puisen kävelykeppinsä kanssa, ja pedattuani vuoteen kuolinpäivänä asettelin kepin peiton päälle. Rannekello ja tupakat jäivät yöpöydälle. Tähän asetelmaan pystyin koskemaan vasta eilen.
En voi moittia isää kaiken säästämisestä, olenhan itse melkein samanlainen. Rumasta ja rikkinäisestä tahdon eroon, mutta kaikki muiston hippusetkin säästän.
16 kommenttia:
Voimia sinne prosessiin! Voin kuvitella, että sitten kun asunto on melkein tyhjä ja pitäisi ne viimeiset tavarat kantaa ulos ja sulkea ovi perässä, voi olla hieman tyhjä olo. Mutta onneksi voit palata muistoihin niiden kaikkien asioiden parissa, mitä säästät.
Minä löysin joskus meidän isän armeija-aikaisen matriikkelin, jossa oli lyhyt kertomus kaikista komppanian jäsenistä. Hymyilytti lukea, miten hänestäkin oli kerrottu sellaisena kujeilevana ja tehtäviä pakoilevana velikultana. Kyllä kaikki sellainen materiaali on tosiaan säästämisen arvoista.
Voimia! Varmasti on paljon rakasta, paljon outoakin, paljon ihmeellistä ja liikuttavaa.
Kävin itse viime vuonna läpi kummitätini jäämistöä, mikä on tunnetasolla tietenkin toinen asia kuin oman vanhemman omaisuuden kanssa. Silti sitä tuli mietittyä kaikenlaista: tavaroiden ohella (kaikenlaista aina Niagara Falls-avaimenperästä körttikuoron nuotteihin ja edelleen keskenjääneistä käsitöistä Ilmari Kiannolta saatuun kirjeeseen!) tietenkin ihmiseloa. Mitä kaikkea niihin pieniin esineisiin mahtuukaan, millaisen tarinan itse kunkin elämästä saisi.
Lämpimiä ajatuksia!
Voimia sinulle! Meillä tämä on vasta edessä, mutta mahdollisesti ei kovin kaukana tulevaisuudessa. Näistä sota-ajan kokeneista, kuten ainakin minun vanhempani, moni on todellinen hamstraaja. Meilläkin on tyhjennettävä mm. vintin täydeltä vanhoja lehtiä, puhelinluetteloita, vaatteita ynnä muuta, ynnä muuta sen lisäksi mitä isossa talossa muuten on asuinkerroksessa. Raskas työ vastassa, vaikka molemmat vielä ovatkin elossa.
Voih, vaikeita tehtäviä. Tuo tavaroiden perkaaminen on aikaavievää puuhaa, mutta myös hyvin antoisaa.
Voimia projektiin!
terveisin toinen himohamstraajan tytär
Tunnetasolla rankkaa. Hyvässä ja pahassa. Koettu on.
Muista levätä ja huokaista välillä!
Voimia oikein kovasti sinulle Lumikko tähänkin vaiheeseen. Miten monenmoista tunnemylläkkää tuo voikaan nostattaa. Samalla ovat arvokkaita surutyön ja muistelun hetkiä.
Lämmöisin ajatuksin♥
Toisaalta tuo on varmasti ihan hyvää tekevää surutyötä..? Voimia sinulle ♥
En voi muuta kuin huokailla, että tuttua on, niin kovin tuttua.
Kaiken tuon surullisenkin urakan keskellä tekee tuollaisia ilahduttavia löytöjä, joista kerroit: omia lelujasi, kirjojasi, piirustuksiasi. Liikuttavaa. Kertoo paljon sinun isästäsi.
Mitä me haluamme jättää omille lapsillemme tai muille läheisille "taakaksi" tai iloksi??
Sitä olen miettinyt, paljon on päiväkirjoja, asioita ,joista ei ole puhuttu.
Olisiko syytä puhua nyt, eikä jättää seuraavien sukupolvien rasitteeksi selvittää terapeuttien kanssa?!
Niin kuin olen itse tehnyt!
Olen sitä mieltä, että "ihan aikusten oikeesti" meidän historia: sodat, evakot yms. vaikuttavat meidän elämään.
Ja ne on asioita, joista ei ole puhutttu.
On ollut vaan pakko jatkaa elämää ja yrittää pärjätä.
Ja heti, kun tulee jokin pienikin suvantovaihe jonkun elämässä, hän lähtee etsimään apua. Itselleen ja menneille sukupolvilleen.
Olenkos ihan hakoteillä?
Voimia sulle!
Hetki kerrallansa...
Lepää välillä, ajatuksia ja tunteita pukkaa ihan riittämiin!!
Niin kauan kuin minä muistan, niin isäni on kertonut metsistä, rakennuksista ja tavaroista siihen tapaan, että (hänen sanoin) "kun hänestä aika jättää" niin nämä jää sitten teille. Hänellä on pieni lipas, jossa on kaikkea pientä tärkeää sälää. Sen hän mainitsee usein.
En osaa edes kuvitella, että miltä tavaroiden läpikäyminen tuntuu. Se on jotenkin tosi lopullista, mutta toisaalta ehkä puhdistavaakin. Jotain pelottavaakin siinä on, vaikka ne on vaan tavaroita. Niihin vaan sisältyy paljon yleensä muistoja ja tunteita. Tai ne muistaa niiden kautta.
Kuulostaa kuitenkin, että homma on hyvällä mallilla ja sinä selviät :)
Tää on tooosi vaikeeta mulle.
...ja kuiteskii vastasin.
voimia Lumi
Isäsi ei elä tavaroissa.
Lukaise Letting go of sentimental items, löytyy googlaamalla.
Voimia!
Kiki, siihen on vielä matkaa, että pääsen/joudun sulkemaan tyhjän talon oven. Mutta varmasti se tulee olemaan haikea, outo hetki. Onhan talo ollut omakin lapsuudenkotini yli 30 vuotta sitten.
Hauska tuo matrikkelilöytö :)
Katja, kiitos, juuri tuollaisia mietteitä tavaroiden läpikäyminen tosiaan herättää. Sitä ikäänkuin näkee läheisen etäältä, ei pelkästään isänä vaan kokonaisena ihmisenä erilaisine ikä- ja elämänvaiheineen. Ehkä etäännytys on myös keino selvitä kaikesta; tavaroiden hävittämisestä ja niiden hämmentävienkin löytöjen tekemisestä.
Villiviini, kiitos. Melkein kaikillahan se on joko edessä tai takana. Isäni elämässä sota-aika ja varsinkin evakkotaival on varmasti näkynyt monellakin tapaa, vaikka hän olikin silloin vasta lapsi.
Nonna, kohtalotoverini! Aikaa se vie ja käy terveydellekin (olen pölyallergikko) mutta ilman muuta on myös antoisaa. En edes yritä käydä kaikkea läpi nyt, vaan säilön papereita laatikoihin ja käyn sitten ajan kanssa ne läpi.
Seija, kiitos! Meillä on parhaillaan käynnissä sauna- ja kylpyhuoneremppa ja töitäkin täytyy tehdä, joten lepäämisen kanssa on vähän niin ja näin. Toivottavasti pian on taas rauhallisempaa, aikaa keskittyä omiin ajatuksiin ja olla vaan.
Hannah, kiitos <3 Yksin en varmaan olisi saanut mitään aikaiseksi vieläkään, on hyvä ottaa avuksi ihmisiä, jotka eivät lamaannu.
Allu, tirkistelijäksi minäkin itseni välillä tunnen, ja ihan kaikkea en edes halua käydä kovin tarkasti läpi. Minäkin olen ollut mukana tyhjentämässä edesmenneen isotätini asuntoa ja ihan totta, että omien vanhempien kanssa se tuntuu erilaiselta. Omien vanhempien elämäntarina on niin tärkeä oman itseymmärryksen kannalta ja vanhempien tavaratkin linkittyvät usein välillisesti tai välittömästi omaan elämään.
Hieno tuo kertomasi tarina, itse en tullut tuollaista mahdollisuutta ajatelleeksikaan. Ennen vanhaanhan vainajan varustaminen hänelle tärkeillä pikkuesineillä oli ymmärtääkseni ihan yleistä. Toisaalta tupakka tappoi isäni, joten en ehkä kuitenkaan olisi tupakka-askia hänelle laittanut arkkuun, vaikka hänelläkin oli aina savuke kädessä.
Maikki, ehkä niin. Ihan heti en olisi pystynyt enkä halunnut tähän puuhaan ryhtyä, mutta nyt aika tuntuu kypsältä. Sekin tuntuisi surulliselta, että kaikki vain jäisi sinne oman onnensa nojaan kovin pitkäksi aikaa.
Clarissa, minustakin on ollut liikuttavaa löytää niin paljon "jälkiä" itsestäni. Se onkin ehkä tärkeintä nyt, huomata että olen ollut läsnä isän elämässä silloinkin kun en sitä konkreettisesti ollut.
Seija, olen ennenkin todennut, että minusta kaikista asioista ei ole mahdollista tai edes tarpeen puhua asianosaisten itsensä kanssa, vaan niitä voi käsitellä myös toisaalla, itsekseen tai vaikka terapeutin avulla. En ole aina ollut tätä mieltä, mutta nyt olen.
Ilman muuta sodat ja evakkoon joutumiset vaikuttavat ihmisten elämään, usein ylisukupolvisestikin. En kuitenkaan selittäisi niillä liikaa; on niin paljon muutakin, mikä vaikuttaa ihmisen elämään, psyykeen, suhteisiin muihin ihmisiin. Usein ne ovat ihan "tavallisia" asioita, samanlaisia kaikkina aikoina. Suhteet omiin vanhempiin varhaislapsuudessa lienevät niitä selittävimpiä tekijöitä.
milla, olisipa isälläkin ollut pieni lipas, johon tärkeä sälä olisi koottu. Mutta hänellä on iso talo täynnä sälää, josta se tärkeä täytyy osata itse siivilöidä :)
Mutta kyllä homma on ihan hyvällä mallilla, kiitos saamani avun. Lähtökohtaisesti urakka vaikutti lähes mahdottomalta, mutta ei se ole. Paljon on vielä tehtävää, mutta onneksi tässä ei ole mikään kiire.
Niina, <3
Anonyymi, ei tietenkään elä. Tavaroihin ja asetelmiin kiinnittyy kuitenkin muistoja ja tunteita, kuten Millakin tuossa ylempänä totesi. En edes halua luopua kaikesta, sillä minulle tärkeät tavarat eivät ole mitään fengshuin pilaajia, päinvastoin. Rikkinäinen roina on asia erikseen.
Sivuan aihetta tässä kirjoituksessa:
http://meijerielamaa.blogspot.com/2011/01/valitan-tavaroista.html
Lähetä kommentti