tiistai 19. heinäkuuta 2011

Elossa

Ihan ensimmäiseksi haluan kiittää kaikista kahteen edelliseen postaukseen tulleista lohdun ja kokemuksenkin sanoista, joiden kannattelevan voiman olen aistinut kaiken ahdistuksen keskelläkin. Olette hyviä ihmisiä.

Eilinen päivä oli yhtä tunteiden vuoristorataa. Koin vuorokauden sisällä helpotusta, huolta ja suoranaista hätää, surua ja syyllisyyttä. Isä kävi lähellä kuolemaa ja minä istuin siinä pelkääjän paikalla. Se oli minulle entuudestaan tuntematon paikka. Viime viikolla kokemani oli vain kalpea aavistus siitä.

Tänään isän kunto on kohentunut silmissä. Vaikka isä ei muista paljoakaan eilisestä, hän tietää käyneensä rajalla. Asiaa ääneen pohdiskeltuaan isä totesi kallistuvansa sille kannalle, että on kuitenkin aika mukavaa olla hengissä. "Sinulla on vielä isä", hän päätti pohdintansa.

Kiitos vielä kaikille viime päivinä kommentoineille tuesta ja toivotuksista ♥

34 kommenttia:

Clarissa kirjoitti...

Hienoja uutisia: sinulla on vielä isä.
Voiko tämä ilta paremmin päättyä!

Lumikko kirjoitti...

Clarissa, ei voi :) Luulen jopa saavani tänä yönä nukuttua! Tietysti tilanne voi vielä muuttua ja tulenhan minä isäni menettämään tälle sairaudelle, mutta juuri nyt on levollisempi olo kuin aikoihin. Ja on ihanaa tietää, että isä on hyvässä hoidossa eikä yksin kotona.

Leena Lumi kirjoitti...

Sinulla on onni: Isä!

29.7.2000 klo 9 isäni kuumana heinäkuun päivänä lähti. En ole vieläkään selvinnyt siitä, miten vaikeita olivat viimeiset kuumat heinäkuun viikot...Kun hän sai lähteä pois tuskista, itkin...helpotuksesta ja ikävästä. Se ikävä ei jätä minua ikinä!

Tämä runo kertoo kaiken:

"Suvimasema:
lahdentyven, saunaranta ja vene
ja helle, männikön tuoksu,
kukat, välkkyvät kalat,
lapsi, lapsia, lapset
ja vanha onnellinen kaiku.
Isä hei!"

- Lauri Viita -

Yksi asia on varma: Kun puhuu läheisensä kanssa kaiken valmiiksi, on helpompi irrottaa, vaikka ikävä. Meillä oli aina likeiset ja avoimet välit, joten siksi hän on nytkin kanssani. Tähtitaivaani kirkkain tähti.

Toivon, että isäsi pääsee vielä kotiin, saatte olle yhdessä, pitää toisianne kädestä ja vain olla...yhdessä.

Katja kirjoitti...

Olipa mukava lukea parempia uutisia! Jaksamista silti edelleen.

Saga kirjoitti...

Kiitos itsellesi herkkäsyisestä pohdinnasta vaikean asian äärellä.

Maria/Sinisen linnan kirjasto kirjoitti...

Ihana kuulla, että sinulla on vielä isä.

Lumikko kirjoitti...

Leena Lumi, uskon ettei ikävä jätä ikinä. Minulla on ikävä jo valmiiksi, ollut jo pitkään.

Minulla ja isällä on mutkikas historia, niin kuin avioeron jälkeen isillä ja lapsilla usein on (nykyään voi olla toisin, kun yhteishuoltajuudet yms. ovat lisääntyneet). Siksi on ollut aivan korvaamattoman tärkeää, että meillä on nyt ollut tämä aika, joka alkoi siitä, kun sain tiedon isän sairastumisesta.

Minäkin toivon, että isä pääsisi vielä kotiin. Onneksi osastolla on niin mukavat hoitajat, että koti-ikävä on pysynyt siedettävänä.

Katja, kiitos, tiedän että tämä on vain sellainen hengähdystauko, pitempi tai lyhyempi. Mutta eiliseen mielialaan verrattuna olo on vain niin helpottunut, että en voi olla vähän iloitsematta.

Saga, minua auttoi tämän asian jakaminen - on uskomattoman hienoa, että niin moni teistä suhtautuu noin myötätuntoisesti periaatteessa vieraan ihmiseen tuskaan. En unohda tätä(kään) kokemusta.

Liisa kirjoitti...

Olipa mukavat uutiset sulla kerrottavana!!

Lumikko kirjoitti...

Maria, se oli ihana kertoa. Jatkoajalla ollaan :)

Liisa, joo, vaihteeksi hyviä uutisia :)

Hoo Moilanen kirjoitti...

Isälläsi voi olla edessä vielä monen monta hyvää kuukautta tai vuotta, kun hänen hoitonsa päivitetään nyt parhaalle mallille!

Teillä tulee olemaan paljon yhteisiä, hienoja hetkiä - kultalangalla neulottuja palasia elämän moninaiseen tilkkutäkkiin.

Hyvää yötä!

Villiviini kirjoitti...

Olipa hyvä uutinen! Ajattele, sinäkin sait jatkoajan yhteistä elämää isäsi kanssa. Hyvää yötä.

Lumikko kirjoitti...

Hoo Moilanen, vuosiin en jaksa uskoa, mutta kuukausiin kyllä. Hyvää yötä!

Villiviini, niin se on. Tänään jo puhuttiin asioista, jotka meinasivat jäädä puhumatta. Oikein hyvää yötä sinullekin.

Anna Elina/Vielä yksi rivi kirjoitti...

Olen iloinen sinun ja isäsi puolesta. Elät luopumisen aikoja, mutta voit kokea vielä isäsi paljon todella hyviä, syvän onnen hetkiä. Vaikka tämä kuulostaa kliseiseltä, näyttävät hyvät hetket vielä merkityksellisemmiltä, kun kontrastins ovat surun, huolen ja menetyksen tunteet. Silloin ihmisen on myös pakko elää hetkessä, päivä kerrallaan. Lähetän sulle edelleen paljon voima-ajatuksia. Arvostan sitä, että käsittelet tätäkin asiaa kanssamme. Olet aito ihminen. Lämpimiä ajatuksia!

tulilatva kirjoitti...

Hienoja uutisia! Toivottavasti yhteinen toiveenne kotiinpääsystä toteutuu. Lämmin ajatus halauksen kera sinulle Lumikko.

Nonna kirjoitti...

Ihana kuulla parempia uutisia! Olet mielessäni!

Sesse kirjoitti...

Minä tutustuin vasta lähes aikuisena isääni, niin emme koskaan kovin läheisiksi tulleeet. Menetin äitini ja isäni vuoden sisällä vajaa 7 vuotta sitten. Minulle äidin sairastuminen ja kuoleminen syöpään oli se kova pala. Isän kanssa oltiin viime vuosina vain soiteltu.
Onneksi sinulla on vielä isä! Voimia edelleen!

wihtori kirjoitti...

Onpa mukava kuulla valoisampia sanoja ! Vuoristorataa mennään varmasti, mutta pääasia, että vaunu on vielä liikkeellä.
Uskaltasitko ajatella sunnuntairetkeä ?

Benglia kirjoitti...

Ihania uutisia!

Pilviharso kirjoitti...

Niin se vain elämä luonnollisesti kääntyy, että me pidämme omista vanhemmmistamme huolta, huolehdimme. He ovat sen ansainneet. Vaikka urakalta se kaikki myös tuntuu.

Halaus tähän kohtaan elämääsi...

Babelin Nikkari kirjoitti...

Olen nyt puuhkinyt viestikentän tyhjäksi ainakin viidesti. Tekee mieli sanoa jotain, mutta saan aikaiseksi vaan tyhjiä ja turhia sanoja.

Kirjoitukset liikuttivat ja toivon teille kauniita kesäpäiviä yhdessä. Menetin oman isäni täysin yllättäen muutama vuosi sitten. Kivuliasta niin, kivuliasta noin, mutta niin kauan kun on aikaa, voi tehdä muistoja. Jonain päivänä ne ovat arvokkaampia kuin menetys itse :o)

RosaG. kirjoitti...

Nauttikaa hyvistä hetkistä ja yhteisestä ajasta. Voimia ja jaksamista.

milla kirjoitti...

Hyvä, että parempia uutisia! :)

Downshifter Molly kirjoitti...

Niin taas tulee mieleen, että aika on arvokkainta, oikeastaan kaikki, mitä meillä on. Voimia ja lämpimiä ajatuksia!

Lumikko kirjoitti...

Anna Elina, kiitos kauniista sanoistasi! Tänään isä alkoi olla jo (henkisesti) niin oma itsensä, että kiukutteli minulle sairaalaan joutumisestaan. Siinä ei nyt ehkä koettu syvää onnea puolin eikä toisin, mutta tällaisen kokemuksen jälkeen arkinen äksyilykin lähinnä hymyilyttää.

tulilatva, kiitos paljon. Tällä hetkellä näyttää siltä, että se toteutuu.

Nonna, kiva kuulla :)

Sesse, kiitos! Minullekin äiti on ollut se elämän tukipilari ja hänen lähtönsä tulee aikanaan olemaan niin kova paikka, etten uskalla sitä edes kuvitella. Toisaalta tiedän senkin, että etäiseksikin jääneen vanhemman kuolema on vaikea kohdattava, etenkin jos jää paljon aukkoja ja kysymysmerkkejä.

wihtori, näin juuri. En uskalla vielä sanoa mitään sunnuntaista: tähän mennessä päivät ovat menneet sairaalalla ja sen läheisyydessä, sieltä on aika pitkä matka pistäytyä Verlassa... Vaikka mukavaahan se toki olisi!

Lumikko kirjoitti...

Benglia, juu kyllä elämä voitti nyt tämän erän :)

Pilviharso, kiitos. Urakkaa tässä on ollut ja tulee olemaan, mutta sellaista se on.

Babelin Nikkari, ikävä kuulla. Vanhemman kuolema on varmasti aina tuskallinen lapsille, tapahtuu se sitten äkkiä yllättäen tai tällä tavalla hitaasti hivuttamalla. Äkkikuolema voi tuntua sikäli järkyttävämmältä, että siihen ei ole ehtinyt yhtään valmistautua.

Sinä sen sanoit: niin kauan kuin on aikaa, voi tehdä muistoja. Se on hyvä pitää mielessä.

Rosa G, kiitos, yritetään.

milla, :)

Molly, niinpä, kunpa sen osaisi käyttää oikein. Kiitos!

Anna Elina/Vielä yksi rivi kirjoitti...

Arkinen äksyily, niinpä. Muistan, kun oma isäni jokin vuosi sitten joutui sairaalaan epämääräisen oireilun takia (en edes muista, mikä häntä silloin vaivasi) ja olin todella huolissani ja pelkäsin, että se on menoa nyt. Mutta kun hän sitten pääsi kotiin, minua alkoivat todella paljon ärsyttää jotkin hänen piirteensä ja tekemisensä... Muistan ihmetelleeni silloin, miten nopeasti omat tunnetilat voivat vaihdella pelosta ja huolesta ärsyyntymiseen. Mutta ihmisiähän me olemme ja olisi vain parempi hyväksyä, että niitä negatiivisiakin tunteita tulee puolin ja toisin.

Katja / Lumiomena kirjoitti...

Ystäväni Anna Elina puki sanoiksi paljon sellaista viisasta ja rehellistä, johon sisältyvät monet tunteet, jotka tällaisina aikona mielessä risteilevät.

En oikein osaa sanoa mitään. Olen itse ollut se, jonka puolesta on joskus pelätty. Tilanne oli toki erilainen, mutta ne rakkaiden mielessä risteilevät tunteet varmasti samalla tavalla hätää, huolta, helpotusta. Ihanaa, että isäsi on ainakin nyt länsä.

Iloa kaikkiin hyviin päiviin ja voimia ihan kaikkeen. Arkiseen äksyilyynkin! ♥

Lumikko kirjoitti...

Anna Elina, niinhän se menee. Minua ärsyttää eniten se, ettei isä tajua "omaa parastaan" ja kieltäytymällä avusta aiheuttaa kohtuutonta huolta minulle. Nythän hän tietysti saa hyvää hoitoa ja suostuu kaikkiin helpotusta tuoviin toimenpiteisiin, mutta kotona ollessaan hän on varsinainen jäärä. Toivottavasti tämä kokemus ja halu saada olla mahdollisimman pitkään kotona saisivat hänet suostumaan esim. kotihoidon päivittäisiin käynteihin.

Lumiomena, kiitos toivotuksista! Tunteet ovat ristiriitaiset, mistä aiheutuu helposti syyllisyyttä. Vaikka toivon isän pääsevän aikanaan kotiin, olen toisaalta iloinen jokaisesta sairaalassa vietetystä päivästä. Minun on helpompi hengittää, kun hän on hoidossa ja valvovan silmän alla, eikä vastuu ole yksin minun.

Aura kirjoitti...

En osaa oikein kommentoida. Halusin vain sanoa että kuulolla ollaan, koko sydämellä.

Pilvitarha kirjoitti...

Voi miten raskaita päiviä. Ei niille tosiaan ole otsikkoa eikä taida olla tarpeeksi hyviä sanoja tähän kirjoitettavaksi.

Tästä pyyhin pois monta yritystä sanoa...

Mustikkatyttö kirjoitti...

Hienoa, että isälläsi on vielä yhteisiä hetkiä kanssasi tiedossa. Jaksamisia koettelevaan tilanteeseen. Halaukset sinne.

Lumikko kirjoitti...

Aura, ihana kuulla, kiitos.

Pilvitarha, raskaita ovat olleet mutta nyt jo onneksi vähän helpompia. Aina ei keksi sanoja, ehkä kaikelle ei yksinkertaisesti ole niitä.

Mustikkatyttö, kiitos sinulle!

Anonyymi kirjoitti...

Kirjoitit Anna Elinalle ja Lumiomenalle kommentit,jotka olivat kuin minun ajatuksiani tällä hetkellä. Syy isäni sairastamiseen on eri, mutta tyttärenä tilanne hyvinkin sama kuin sinulla. Olen iloinen kun isäni on "hoidossa" sairaalassa ja minä saan niinä hetkinä hengittää hieman vapaammin. Isäni haluaisi kotiin ja elää kuten ennekin, vaikka kaikki realistiset mahdollisuudet siihen ovat jo aikoja sitten olleet ohi. Silti hän on niin tupajäärä, että sitkeästi yrittää sairaalareissujen välillä elää kotonaan kuin ennenkin, vaikka kaikkien sivullisten silmissä hänen kotona olemisensa näyttää epätoivoiselta.
Yritetään jaksaa näiden tervaskantojen kanssa!

- Elma -

Lumikko kirjoitti...

Elma, ymmärrän täsmälleen, mistä puhut. Itse olen ehkä liikaakin yrittänyt kunnioittaa ja ymmärtää isän toiveita (ja pelännyt hänen suuttuvan, jos en niin tee), vaikka hän ei kotona enää pärjää, ainakaan ilman apua.

Yritetään jaksaa, Elma!