Keittiönikkuna voi tehdä ihmisen uskomattoman onnelliseksi :). Edellisessä asunnossamme oli tupakeittiö, jonka ikkuna oli olohuoneessa ja sellaisessa kulmassa, ettei keittiöön paistanut ikinä suoraan. Kesäaamuisinkin joutui sytyttämään sähkövalon, koska ko. ikkuna oli länteen.
Nykyinen keittömme on talon levyinen; ikkuna itään ja ikkuna länteen. Niin luksusta, vaikka ihan tiskialtaan edessä ei ikkunaa olekaan.
Maria, ihanalta kuulostaa nykyinen keittiönne! Kaksi ikkunaa on jo todellista luksusta. Minäkin asuin monta vuotta asunnossa, jossa keittiö oli olohuoneen perällä/jatkeena ja aina kovin pimeä. Iltaisin se ei niin haitannut, mutta aamulla ja päivällä en viihtynyt keittiössä sitten yhtään.
Kuvista tulee ihan mieleeni nukkekoti tai -koteja. :D Mineily on rakas harrastukseni (telakalla tosin juuri nyt, se vie ihan älyttömästi aikaa ja vie mennessään täysin) ja olen selaillut monia keittiökuvia 1:12 toteutukseen. Juuri tuon tyyppiset ovat ylivoimaisia suosikkejani.
Voi kuulostaa kamalalta muuta rakastan omia keittiön ikkunoitani enemmän kuin joitain naapureitani...varsinkin tiskipöydän vieressä olevaa.Suloista unelmointia sinulle edelleen ja pian(?) alkavaa toteutumista...
Mielettömän kauniita keittiökuvia. Tuo vaalea keltainen/kerma värinä sykähdyttää.
Meillä oli entisessä keittiössä (6. kerroksessa) pieni ikkuna josta avauti näkymä yli puitten Saimaalle. Nyt on iso ikkuna josta näkyy naapuritalon pihalle, mutta ikkunalaudalla kukkii ja kasvaa aina jotakin. Vaikka vain kaupan basilika. Se on miusta parasta.
Olen aina tykännyt pienistä keittiöistä ja niistä otetuista kuvista. Myös siitä että keittiöstä olisi ovi pihalle kasvimaalle, kryytimaalle kuten täällä sanotaan. Aina voi unelmoida :)
Vähän aikaa sitten kirjoitit, että jos nyt olisi aikaa tarttua Anna Kareninaan, miten sinulle on kirjan kanssa käynyt. Minulle jäi se kirja mieleen ja muistin, että hyllyssäni on parinkymmenen vuoden takainen lahjakirja, kolmesti olen sitä aiemmin aloittanut ja jotenkin on tökkinyt, nyt olen päässyt sivulle 120, ajattelin, että tänä kesänä sen nyt luen. Sinä inspiroit :)
Minna, ai sitä kutsutaan mineilyksi..? Olen joskus selaillut nukkekotikirjoja ja tykännyt kovasti, mutta oma kärsivällisyys ei taitaisi puuhaan riittää. Tai mistä sitä tietää.
Ei ole luettuna, mutta kaikenlaista muuta (ohuempaa) on sentään tullut luettua :)
Hoo Moilanen, niin minustakin :)
Maria, unelmointi jatkuu varmaan vielä pitkään... Vaikka on meijerin pikkukeittiökin ihan kiva, viihdyn siellä etenkin syysiltoina.
Tytti, mulla on ollut jo pienestä pitäen viehtymys luonnonvalkoiseen, kun taas kirkkaanvalkoisesta en ole koskaan oikein välittänyt. Varmaan se oli yksi syy siihen, että hullaannuin tähän meijeriin heti ensisilmäyksellä; olin aina haaveillut asuvani kermanvalkoisessa kivitalossa!
Kasvit ja yrtit ikkunalaudalla lisäävät heti kodikkuutta :)
himalainen, onneksi on kuvat; joskus ajattelen, että se melkein riittää. Että näkee kuvia niistä unelmiensa keittiöistä ja muista ihanista asioista.
Minulle kävi niin, että sovin kirjoittavani elokuun loppuun mennessä artikkelin yhdestä tietystä dekkarigenrestä - loppukesä menee siis aika tiiviisti dekkareita lukien. Mutta syksyllä aion ihan oikeasti yrittää Anna Kareninaa. Siinä voi kyllä mennä monta kuukautta tai vuotta.
Kauheeta, joudut sitten viettämään kesäsi dekkareita lukien ! ;) Vakavasti puhuen, kyllähän mieluistenkin kirjojen lukeminen työstä käy, silloin kun se on - no, työtä/opiskelua.
Minulla on Anna Karenina omassa hyllyssä (kirjaston kappaleella ei kannata edes yrittää) ja minäkin jumiuduin vuosia sitten jonnekin parinsadan sivun tietämille (siinä on yhä kirjanmerkki, onneksi!) Pidin kyllä, mutta onhan se pitkä ja aika hidastempoinen... Joskus sitten... ;)
Maria, sanos muuta ;) Ei mutta ihan totta: kun jotain "on pakko" lukea, niin ainakin minun tekee juuri silloin mieli lukea jotain ihan muuta. Nyt kun työn alla on juttu kodikkaasta cozy mystery-genrestä (jota rakastan!) niin huomaan haikailevani tiivistahtisten trillereiden perään... Niin se vaan menee.
En oikeastaan odotakaan, että Anna Karenina olisi kauhean viihdyttävä tai mukaansatempaiseva kirja, mutta haluaisin lukea jotain hitaasti palkitsevaa - jotain sellaista, josta helposti ajattelee ettei ikinä saisi sitä luettua, mutta jonka sitten saakin kun vain lukee. Tätä tarkoitusta varten ostin Anna Kareninan keväällä, kun se tuli sattumalta vastaan marketin alelaarissa. Siellä olisi ollut myös Karamazovin veljekset (jota en myöskään ole lukenut) mutta naispäähenkilö tuntui varmemmalta valinnalta. Jos selviän Tolstoista, voin sitten siirtyä muihin tiiliskiviklassikoihin ;)
Viihtyisän näköisiä keittiöhaavekuvia jälleen. Ilokseni löysin omasta keittiöstäni kolme kuvissa olevaa asiaa: ovi pihalle, puinen tiskiharja sekä siniruutuinen pöytäliina:) Ja vielä yksi, jos kaivaisin leipäkoneen kaapista,voisin laittaa pöydälle tuollaisen samanlaisen muhkean leivän kuin kuvissa. Avasit taas silmäni arkipäivän yksinkertaiselle kauneudelle.
Luin kommentteja Anna Kareninan lukemisesta ja tunsin itseni kummajaiseksi. Pari kolme vuosikymmentä sitten luin suunnilleen kaikki venäläiset klassikot, olin aivan koukussa niihin. Muistan surreeni sitä, että nyt ne oli sitten luettu! Sotakohtaukset Anna K:sta hyppelin yli:) Muistaakseni oma kiinnostukseni alkoi juuri tuosta kirjasta.
Clarissa, ovi pihalle olisi ihana. Kuljetko siitä aina ulos aamukahville? Puinen tiskiharja löytyy meiltäkin (tosin myös muovinen).
Et sinä mikään kummajainen ole, kyllä Anna Karenina on varmaan vienyt mennessään lukemattomia ihmisiä, ei kai siitä muuten olisi tullut klassikko! Toivottavasti minullekin käy niin, sitten kun tästä dekkarisumasta selviän ja pääsen vihdoin syventymään Tolstoihin. Lupaavalta kuulostaa tuo sinun "kohtalosi", etenkin jos innostuksesi lähti nimenomaan Anna K:sta.
p.s. Harmillista, että en osaa hyppiä tylsien kohtausten yli (tai siis en salli sitä itselleni, pöhköä varmaan) - toivottavasti en sitten juutu niihin sotakohtauksiin!
Talvisin ajattelen aina, kuinka ihanaa on kesällä, kun voi ottaa lehden ja kahvikupin ja mennä heti aamulla ulos tuosta ovesta, mutta valitettavasti mukavuus voittaa ja jämähdän useimmiten keittiön pöydän ääreen aamukahville:( Muuten on ovi melkein parasta keittiössäni.
Täällä netti reistailee ja ukkonenkin kuuluu jyrähtelevän, joten tuo edellinen vastaukseni oli hosumalla ja useaan otteeseen kyhätty. Tarkoitin kyllä sotakohtauksia Sodassa ja rauhassa - niitä en aina lukenut, mikä kyllä harmittaa minua vieläkin. Tuskin niihin kuitenkaan enää palaan. Luulin silloin, että tulen lukemaan tuon teoksen myöhemmin toisen kerran uudestaan. Minäkään en osaa hyppiä tylsien kohtien yli, lopetan mieluummin koko kirjan lukemisen, jos ei miellytä.
Clarissa, meilläkin mokkula sanoutui irti yhteistyöstä viikonlopun ajaksi (ilmeisesti ukkosen takia?), mutta eilen se alkoi taas toimia.
Ai, Anna K:ssa ei sitten ehkä olekaan sotakohtauksia..? Hyvä, ne eivät kuulostaa kovin kiinnostavilta. Vaikka toisaalta, tykkäsin joskus nuorempana Pentti Haanpään romaanista Korpisotaa.
Joku Sota ja rauha-filmatisointi pyörii muuten parhaillaan telkussakin, en ole kylläkään seurannut.
14 kommenttia:
Keittiönikkuna voi tehdä ihmisen uskomattoman onnelliseksi :). Edellisessä asunnossamme oli tupakeittiö, jonka ikkuna oli olohuoneessa ja sellaisessa kulmassa, ettei keittiöön paistanut ikinä suoraan. Kesäaamuisinkin joutui sytyttämään sähkövalon, koska ko. ikkuna oli länteen.
Nykyinen keittömme on talon levyinen; ikkuna itään ja ikkuna länteen. Niin luksusta, vaikka ihan tiskialtaan edessä ei ikkunaa olekaan.
Maria, ihanalta kuulostaa nykyinen keittiönne! Kaksi ikkunaa on jo todellista luksusta. Minäkin asuin monta vuotta asunnossa, jossa keittiö oli olohuoneen perällä/jatkeena ja aina kovin pimeä. Iltaisin se ei niin haitannut, mutta aamulla ja päivällä en viihtynyt keittiössä sitten yhtään.
Kuvista tulee ihan mieleeni nukkekoti tai -koteja. :D Mineily on rakas harrastukseni (telakalla tosin juuri nyt, se vie ihan älyttömästi aikaa ja vie mennessään täysin) ja olen selaillut monia keittiökuvia 1:12 toteutukseen. Juuri tuon tyyppiset ovat ylivoimaisia suosikkejani.
Joko Anna K on luettuna? :)
Kodikasta ja lämminhenkistä!
Voi kuulostaa kamalalta muuta rakastan omia keittiön ikkunoitani enemmän kuin joitain naapureitani...varsinkin tiskipöydän vieressä olevaa.Suloista unelmointia sinulle edelleen ja pian(?) alkavaa toteutumista...
Mielettömän kauniita keittiökuvia. Tuo vaalea keltainen/kerma värinä sykähdyttää.
Meillä oli entisessä keittiössä (6. kerroksessa) pieni ikkuna josta avauti näkymä yli puitten Saimaalle. Nyt on iso ikkuna josta näkyy naapuritalon pihalle, mutta ikkunalaudalla kukkii ja kasvaa aina jotakin. Vaikka vain kaupan basilika. Se on miusta parasta.
Olen aina tykännyt pienistä keittiöistä ja niistä otetuista kuvista. Myös siitä että keittiöstä olisi ovi pihalle kasvimaalle, kryytimaalle kuten täällä sanotaan. Aina voi unelmoida :)
Vähän aikaa sitten kirjoitit, että jos nyt olisi aikaa tarttua Anna Kareninaan, miten sinulle on kirjan kanssa käynyt. Minulle jäi se kirja mieleen ja muistin, että hyllyssäni on parinkymmenen vuoden takainen lahjakirja, kolmesti olen sitä aiemmin aloittanut ja jotenkin on tökkinyt, nyt olen päässyt sivulle 120, ajattelin, että tänä kesänä sen nyt luen. Sinä inspiroit :)
Minna, ai sitä kutsutaan mineilyksi..? Olen joskus selaillut nukkekotikirjoja ja tykännyt kovasti, mutta oma kärsivällisyys ei taitaisi puuhaan riittää. Tai mistä sitä tietää.
Ei ole luettuna, mutta kaikenlaista muuta (ohuempaa) on sentään tullut luettua :)
Hoo Moilanen, niin minustakin :)
Maria, unelmointi jatkuu varmaan vielä pitkään... Vaikka on meijerin pikkukeittiökin ihan kiva, viihdyn siellä etenkin syysiltoina.
Tytti, mulla on ollut jo pienestä pitäen viehtymys luonnonvalkoiseen, kun taas kirkkaanvalkoisesta en ole koskaan oikein välittänyt. Varmaan se oli yksi syy siihen, että hullaannuin tähän meijeriin heti ensisilmäyksellä; olin aina haaveillut asuvani kermanvalkoisessa kivitalossa!
Kasvit ja yrtit ikkunalaudalla lisäävät heti kodikkuutta :)
himalainen, onneksi on kuvat; joskus ajattelen, että se melkein riittää. Että näkee kuvia niistä unelmiensa keittiöistä ja muista ihanista asioista.
Minulle kävi niin, että sovin kirjoittavani elokuun loppuun mennessä artikkelin yhdestä tietystä dekkarigenrestä - loppukesä menee siis aika tiiviisti dekkareita lukien. Mutta syksyllä aion ihan oikeasti yrittää Anna Kareninaa. Siinä voi kyllä mennä monta kuukautta tai vuotta.
Kerro sitten pääsitkö loppuun asti!
Kauheeta, joudut sitten viettämään kesäsi dekkareita lukien ! ;) Vakavasti puhuen, kyllähän mieluistenkin kirjojen lukeminen työstä käy, silloin kun se on - no, työtä/opiskelua.
Minulla on Anna Karenina omassa hyllyssä (kirjaston kappaleella ei kannata edes yrittää) ja minäkin jumiuduin vuosia sitten jonnekin parinsadan sivun tietämille (siinä on yhä kirjanmerkki, onneksi!) Pidin kyllä, mutta onhan se pitkä ja aika hidastempoinen... Joskus sitten... ;)
Maria, sanos muuta ;) Ei mutta ihan totta: kun jotain "on pakko" lukea, niin ainakin minun tekee juuri silloin mieli lukea jotain ihan muuta. Nyt kun työn alla on juttu kodikkaasta cozy mystery-genrestä (jota rakastan!) niin huomaan haikailevani tiivistahtisten trillereiden perään... Niin se vaan menee.
En oikeastaan odotakaan, että Anna Karenina olisi kauhean viihdyttävä tai mukaansatempaiseva kirja, mutta haluaisin lukea jotain hitaasti palkitsevaa - jotain sellaista, josta helposti ajattelee ettei ikinä saisi sitä luettua, mutta jonka sitten saakin kun vain lukee. Tätä tarkoitusta varten ostin Anna Kareninan keväällä, kun se tuli sattumalta vastaan marketin alelaarissa. Siellä olisi ollut myös Karamazovin veljekset (jota en myöskään ole lukenut) mutta naispäähenkilö tuntui varmemmalta valinnalta. Jos selviän Tolstoista, voin sitten siirtyä muihin tiiliskiviklassikoihin ;)
Viihtyisän näköisiä keittiöhaavekuvia jälleen.
Ilokseni löysin omasta keittiöstäni kolme kuvissa olevaa asiaa: ovi pihalle, puinen tiskiharja sekä siniruutuinen pöytäliina:) Ja vielä yksi, jos kaivaisin leipäkoneen kaapista,voisin laittaa pöydälle tuollaisen samanlaisen muhkean leivän kuin kuvissa. Avasit taas silmäni arkipäivän yksinkertaiselle kauneudelle.
Luin kommentteja Anna Kareninan lukemisesta ja tunsin itseni kummajaiseksi. Pari kolme vuosikymmentä sitten luin suunnilleen kaikki venäläiset klassikot, olin aivan koukussa niihin. Muistan surreeni sitä, että nyt ne oli sitten luettu! Sotakohtaukset Anna K:sta hyppelin yli:) Muistaakseni oma kiinnostukseni alkoi juuri tuosta kirjasta.
Clarissa, ovi pihalle olisi ihana. Kuljetko siitä aina ulos aamukahville? Puinen tiskiharja löytyy meiltäkin (tosin myös muovinen).
Et sinä mikään kummajainen ole, kyllä Anna Karenina on varmaan vienyt mennessään lukemattomia ihmisiä, ei kai siitä muuten olisi tullut klassikko! Toivottavasti minullekin käy niin, sitten kun tästä dekkarisumasta selviän ja pääsen vihdoin syventymään Tolstoihin. Lupaavalta kuulostaa tuo sinun "kohtalosi", etenkin jos innostuksesi lähti nimenomaan Anna K:sta.
p.s. Harmillista, että en osaa hyppiä tylsien kohtausten yli (tai siis en salli sitä itselleni, pöhköä varmaan) - toivottavasti en sitten juutu niihin sotakohtauksiin!
Talvisin ajattelen aina, kuinka ihanaa on kesällä, kun voi ottaa lehden ja kahvikupin ja mennä heti aamulla ulos tuosta ovesta, mutta valitettavasti mukavuus voittaa ja jämähdän useimmiten keittiön pöydän ääreen aamukahville:( Muuten on ovi melkein parasta keittiössäni.
Täällä netti reistailee ja ukkonenkin kuuluu jyrähtelevän, joten tuo edellinen vastaukseni oli hosumalla ja useaan otteeseen kyhätty. Tarkoitin kyllä sotakohtauksia Sodassa ja rauhassa - niitä en aina lukenut, mikä kyllä harmittaa minua vieläkin. Tuskin niihin kuitenkaan enää palaan. Luulin silloin, että tulen lukemaan tuon teoksen myöhemmin toisen kerran uudestaan. Minäkään en osaa hyppiä tylsien kohtien yli, lopetan mieluummin koko kirjan lukemisen, jos ei miellytä.
Clarissa, meilläkin mokkula sanoutui irti yhteistyöstä viikonlopun ajaksi (ilmeisesti ukkosen takia?), mutta eilen se alkoi taas toimia.
Ai, Anna K:ssa ei sitten ehkä olekaan sotakohtauksia..? Hyvä, ne eivät kuulostaa kovin kiinnostavilta. Vaikka toisaalta, tykkäsin joskus nuorempana Pentti Haanpään romaanista Korpisotaa.
Joku Sota ja rauha-filmatisointi pyörii muuten parhaillaan telkussakin, en ole kylläkään seurannut.
Lähetä kommentti