torstai 26. tammikuuta 2012

Vähän kunnioitusta

Vielä sananen sosiaalisesta mediasta, siitä eilisestä Uutisvuoto-jäljitelmästä, vaaleista ja -- koettakaa kestää -- Pekka Haavistosta. Haaviston osuva cityjuntti-heitto Hyvät ja huonot uutiset-ohjelmassa (katsottavissa Ruutu.fi:ssä, cityjuntti-keskustelu käydään noin neljän minuutin kohdalla) sekä Petriinan blogiteksti täällä inspiroivat minut julkaisemaan melkein yhdeksän kuukauden viiveellä kolumnin, jonka kirjoitin paikallislehteen eduskuntavaalien jälkimainingeissa. Teksti tuntuu taas ajankohtaiselta, enkä koe enää olevani ajatusteni kanssa yksin -- kiitos Haaviston ja muiden valistuneiden kaupunkilaisten ja maalaisten.

Tässä siis toukokuussa 2011 Vähän kunnioitusta-otsikolla julkaistu teksti lyhentämättömänä.

Historiallinen vaalitulos synnytti hämmentävän ilmiön sosiaalisessa mediassa. Koulutetut ja itseään suvaitsevaisina pitävät pääkaupunkilaiset tuomitsivat koko kehäykkösen ulkopuolisen Suomen sivistymättömäksi takamaaksi. Pikkukaupunkien ahdasmieliset juntit ja mitään ymmärtämättömät maalaiset tuottivat häpeää helsinkiläisille äänestämällä tyhmästi ja takapajuisesti.

Erityisesti Facebookissa oli vaalien jälkeen joukkohysteriaa ilmassa. Asiallinen argumentointi uhkasi hautautua ilkeän ja pilkallisen puhetavan alle. Perustettiin protestiryhmiä, jotka sortuivat siihen samaan mitä kritisoivat: populismiin, asioiden yksinkertaistamiseen ja mustavalkoistamiseen.

Osa keskustelijoista uhkasi muuttaa maasta, osa ilmoitti linnoittautuvansa visusti pääkaupunkiin, joka puheenvuoroista päätellen näyttäytyy monille nyt avarakatseisuuden ja kansainvälisyyden tyyssijana maassa, jonka kaikki asukkaat eivät ole vielä laskeutuneet puusta. Tähän päätelmään ajauduttiin siksi, että perussuomalaisten kannatus Helsingissä oli vain 12,9%, kun se koko maassa oli 19%.

Niin pikkukaupungissa kuin Helsingissäkin pitkään asuneena ja nyt vallan maalaistuneena Suomen kansalaisena minun on todettava, että tällainen ajattelutapa ei ole ihan reilu. Kyllä ajattelevia ihmisiä ja sivistystä tapaa koko maassa, ja vastaavasti tyhmyyttä ja tietämättömyyttä esiintyy myös Helsingissä. Puoluekannan kanssa näillä asioilla ei välttämättä ole mitään tekemistä.

Ajattelu ei ole minkään ryhmän yksinoikeus eikä ahdasmielisyys yksin junttien ongelma. Myös hajurakoa haluavat kaupunkilaiset syyllistyvät leimaaviin yleistyksiin ja ylimielisyyteen. Ennen vanhaan sellaista kutsuttiin snobismiksi.

Tarkoitukseni ei nyt ole puolustaa sen enempää perussuomalaisten kuin minkään muunkaan puolueen politiikkaa, vaan ainoastaan kiinnittää huomiota siihen, että halveksunnalla ja pilkalla ei voida osoittaa sivistyneisyyttä eikä edistää suvaitsevaisuutta. Julkiseen keskusteluun tarvitaan enemmän kunnioitusta. Se tuntui olevan kadoksissa vaalien allakin, myös toimittajilta.

Tuloerojen kasvu on jo jakanut kansaa tarpeeksi kahtia. Toivon, että se sama kahtiajako ei nyt pesiytyisi keskusteluun ja siihen, miten kanssaihmisistä ajatellaan ja puhutaan. Ihmisten jyrkkä jaottelu meihin ja muihin on ihan yhtä takapajuista riippumatta siitä, missä päin Suomea sitä harjoitetaan.

Aikaisemmat blogissa julkaisemani kolumnit löytyvät täältä.

Yksi lempinäkymistäni uudessa kodissa.

17 kommenttia:

Linnea / kujerruksia kirjoitti...

Mainio kolumni ja hyviä pointteja, kiitos Lumikko.

Olen kyllä ollut tyytyväinen kun molemmat ehdokkaat ovat mm. facebook-ryhmissään kehottaneet kaikkia herrasmiespeliin. Asiallisella keskustelulla saa vaan aina niin paljon enemmän aikaan.

Lumikko kirjoitti...

Linnea, mietin olisiko pitänyt laittaa vielä erikseen saatteeksi selvennys siitä, että kolumni on siis kirjoitettu maaseudulla ilmestyvään lehteen sen pahimman persu-dissauksen aikaan (mikä FB:ssa valitettavan usein merkitsi myös _kaikkien_ Kehä kolmosen ulkopuolella asuvien arvostelukyvyn kyseenalaistamista). Sävy on aika kipakka, mutta sehän kuuluu formaatin luonteeseen :)

Ja joo, nyt näyttäisi olevan aika asiallinen meininki, mikä voi tietysti selittyä myös ehdokkaiden tietynlaisella samankaltaisuudella. En tiedä, olisiko tilanne erilainen, jos vastakkain olisivat vaikkapa Niinistö ja Soini :)

sanna kirjoitti...

Tämä oli hyvä teksti, taas.
Musta on ollut hämmentävää ja surullista seurata tällaisia keskusteluja, tai loanheittoja, joista puhut. Esim. jossain YLEn a-ohjelmista oli tämä nainen joka vastusti kehitysvammaisten asuntolaa naapurustoonsa. Hän sai oikein viharyöpyn ja kommentteja tyyliin "Tuollaiset ihmiset pitäisi tappaa!" Siis toiset ei saa olla törkeitä, mutta toiset saa?
Minusta sivistynyt käytös ja toisen kunnioittaminen ei estä ilmaisun- ja mielipiteenvapautta.

Asiasta ihan toiseen, Cluedoon. Ihanaa, että säkin olit niin ihastunut peliin, että rakentelit omaa versiota! Mäkin pelasin sitä kaverin luona ja se kutkutti niin mielikuvitusta, että suunnittelin tekeväni oman kolmiulotteisen Cluedo-kartanon. Suunnitelmien asteelle jäi...
Muutama vuosi sitten siskoni löysi pelin kirpputorilta (kaikki murha-aseet tallessa!) ja antoi sen minulle.:)

Myös "Sentimentalisti äänestää" herätti mussa paljon tunteita ja muistoja, mutta ei niistä nyt, eiköhän tämä vuodatus riitä tällä erää.

Niina Oivi kirjoitti...

Hemmetin hyvä teksti. Mulla oo todellakaan mitn lisättävää.

paitte tack kun nostit tän aikaisemmista up taas.

Lumikko kirjoitti...

Nyt täytyy heti ottaa vähän omia sanomisiaan takaisin; ei ole ihan asiallista ollut presidenttiehdokkaiden kannattajien välinen sanailu näissäkään vaaleissa. On kertakaikkiaan pöyristyttävää ja suorastaan sisuskaluja raastavaa, että ihmisiä voidaan arvostella ja ivata heidän seksuaalisen suuntautumisensa perusteella. Se on asia, jota kohtaan en tunne pienintäkään ymmärrystä.

Ja korjataan vielä tuota ehdokkaiden samankaltaisuuttakin sen verran, että tarkoitan sillä nyt lähinnä sellaisia liberaaliuden ja herrasmiesmäisen käytöksen kaltaisia, enemmän tai vähemmän ulkoisia asioita -- en arvo- tai ajatusmaailmaa enkä kokemusta.

sanna, joo tuo asuntolaa vastustaneen naisen kohtalo oli ihan kamala; hän oli jossain tv-ohjelmassa (Nelosen Mariassa?) haastateltavana, ja hänen äänensä värisi järkytyksestä. Tuntuu tosi pahalta, että ihmiset intoutuvat niin helposti sellaiseen lynkkaus-meininkiin, kun ei tässäkään tapauksessa nyt ollut mistään Pol Potista kyse. Nämä ovat näitä netin inhottavimpia puolia, joista voisi kyllä keskustella vieläkin enemmän.

Hih, joo mulla oli omat versiot monestakin jutusta :) Oliskin kiva löytää Cluedo jostain, pitäisköhän katsastaa Huuto.netistä..?

Kiitos vuodatuksesta!

Lumikko kirjoitti...

Niina, kiitti! Juu, en tätä aikaisemmin uskaltanut täällä julkaistakaan, pelkäsin suututtavani helsinkiläiset lukijani ;)

Niina Oivi kirjoitti...

Lumi - moon suututtanu jo KAIKKI HKIkotihuudini, siis entiset "kamut", joten sulla todellakaan nokka tuhise turhasta... ;)

....jos alkaa pelkäämään....niii..

Ei pelätä!

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä kolumni.

Mua tosin oikeasti pelottaa, että homofobisuus rupeaa kukoistamaan. Sehän näyttää jo kukoistavan ja kammottavia tekstejä olen lukenut ja kuullut, siis todella ala-arvoisia, joissa homot eivät ole miehiä lainkaan, ja parturiinkaan ei voi enää mennä, yhdistetään pedofiileihin ja vaikka mitä törkyä, jota en tänne viitsi laittaa.

Jotkut on sitä mieltä, että nyt se törky tulee vaan esiin, mitä jotkut ihmiset ajattelevat, ja että nyt siitä voi puhua. Ja että puhumalla asenteet loppujen lopuksi lieventyvät ja suvaitsevaisuus kasvaa. Toivotaan niin.

Toisaalta se, että Haavisto esiintyy pätevästi ja kiihkoilematta voi myös vähentää joidenkin homofobioita.

Oon mä kyllä vähän ylpeä siitä, että Haavisto sai Hesassa varsinaisena vaalipäivänä Niinistöäkin enemmän ääniä. Se huojensi mieltä jo sikälikin, että viime keväänä ja syksynä täällä näki rasistisia huuteluja ym. Ei ollut todellakaan fiksu ilmapiiri Hgissä silloin. Onneksi ne on lientyneet.

Erittäin hyvä blogi sulla, kiitos!

Roosa

Nevie kirjoitti...

Kiitos hyvästä kolumnista! Samanlaisia ajatuksia pyöri päässä niin eduskuntavaalien aikaan kuin nytkin. Monet "suvaitsevaiset" tuntuvat valitettavasti olevan usein jopa ahdasmielisempiä kuin ne heidän junteiksi haukkumansa. Ainakin omassa ystäväpiirissäni olen huomannut suorastaan pelottavaa fanatismia, jossa muiden mielipiteet leimataan automaattisesti vääriksi, koska ne eivät sovi puhujan ääriliberaaliin maailmankuvaan. Ei siinä, kannatan itsekin Haavistoa ja olen ehdottomasti suvaitsevaisuuden kannalla, mutta siis ennen kaikkea aidon sellaisen. No, onpahan ainakin politiikka muuttunut mielenkiintoiseksi...

Marikki Kuusi kirjoitti...

Liian usein "ajattelevia ihmisiä" ovat vain ne, jotka ajattelevat samalla tavalla. Puolin ja toisin.

Nonna kirjoitti...

Yes!

On muuten tullut jännitystä ja mielenkiintoa vaaleihin, sekä näihin käynnissä oleviin että noihin menneisiin kunnallisvaaleihin!

Muutosta siis selvästi haetaan!

Lumikko kirjoitti...

Niina, niin mäkin varmaan... Mut joo, Kauko Röyhkä sen jo sanoi :) Sitä paitsi jos Haavisto ei pelkää stadilaisten äänestäjiensä suututtamista nostamalla kissan tai siis cityjuntin pöydälle, niin mitäs pelättävää mulla vois olla!

Roosa, surullisinta ja järkyttävintä viime päivinä on ollut juuri tuo homofobian esiinnousu, mutta toisaalta - kuten Haavisto eilisessä tv-tentissä fiksusti sanoi - on ihan ymmärrettävää, että se asia puhututtaa ja että se halutaan nyt keskustella ikään kuin läpi (vaikka meistä monien mielestä siinä ei olekaan mitään keskustelemista). Minulla on kuitenkin vahvasti sellainen tunne, että yksi Haaviston ehdolleasettumisen ja hienon pärjäämisen kauaskantoisimmista ja positiivisimmista vaikutuksista on nimenomaan suvaitsevaisuuden lisääntyminen homoseksuaalisuutta ja saman sukupuolen parisuhteita kohtaan, jopa tietynlainen homouden "arkipäiväistyminen". Minusta tästä on vahvasti merkkejä ilmassa jo nyt, vaikka niitä törkypuheitakin on.

Ja kyllä, ilman Helsinkiä ja helsinkiläisiä Haavisto ei olisi siinä missä nyt on. Mutta häneltä on ollut erittäin fiksu (ja varmasti myös ihan aito) veto olla korostamatta Helsinki-muu Suomi-jakoa.

Nevie, juuri näin. Eduskuntavaalien jälkeen tunsin itseni välillä suorastaan ahdistuneeksi esim. Facebookissa, jossa (enimmäkseen helsinkiläiset) kaverini tuntuivat olevan kovin samanmielisiä keskenään. Olinhan minäkin huolestunut vaalituloksesta, mutta en kokenut omakseni sitä puhetapaa, jossa dissattiin jopa toisten ulkonäköä yms.

Ja politiikka on tosiaan nyt kiinnostavampaa kuin aikoihin, kiitos keväällä Soinin ja nyt tämän Haavisto-ilmiön.

Marikki, näin on. Tosin itse en ainakaan tarkoita ajattelulla mitä tahansa mielipiteiden laukomista, vaan pikemminkin loppuun asti ajateltuja (sikäli kuin se kulloisessakin tilanteessa on mahdollista) ja punnittuja ajatuksia, jotka pohjautuvat faktoihin, eivät ennakkoluuloihin.

Nonna, kyllä, en ole aikoihin ollut näin täpinöissäni politiikasta! Ja ehkä erityisen mielenkiintoista on juuri se, miten keväiset vaalit ja nyt nämä pressanvaalit ovat ikään kuin vuoropuhelussa keskenään. Ja se, miten ihmiset mobilisoituivat sekä keväällä että nyt; politiikka on pitkästä aikaa saanut ihmiset liikkeelle ja keskustelemaan, mikä on aivan mahtavaa.

Liisa kirjoitti...

Minusta vaan on niin surullista kun Soini petti hänen kannattajansa. Hyvät ja suuret puheet ja mielipiteet, koko kansan Soini. Sitten ei ollut kanttia lähteä mukaan , vaan jättäytyi oppositioon. Minulla ainakin usko meni koko Soiniin. siinä ois ollut mies paikallaan ajamaan pienen ihmisen asioita.

Aura Illumina kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Aura Illumina kirjoitti...

Asiaa! Mutta sen enempää osallistumatta keskusteluun kiitän siitä, että sain blogistasi loistoidean tehdä vaalityötä myös oman blogini kautta. :) Ja luulen että en ole ainoa "täysin epäpoliittinen" henkilö, joka on aktivoitunut näiden vaalien aikana tai jo noiden kevään vaalien jälkeen. Minustakin on kuoriutunut kantaansa avoimesti (mutta asiallisesti!) julistava ja ehdokastaan puolustava ihminen. Enpä olisi koskaan uskonut.

Lumikko kirjoitti...

Liisa, kyllä sieltä oppositiostakin käsin voi vaikuttaa. Mutta totta on, että Soini varmaan aiheutti monille äänestäjilleen pettymyksen jättäytymällä pois hallituksesta. Toisaalta, jos Soini & co. olisivat menneet hallitukseen, he olisivat joutuneet joustamaan monissa tärkeissä asioissa, ja siihenkin heidän äänestäjänsä olisivat saattaneet pettyä.

Aura, et varmasti ole. Just eilen puhuttiin automatkalla siitä, kuinka politiikka ei ole 20 vuoteen ollut niin kiinnostavaa kuin nyt (ja jo keväällä). Niin pitkään vaikutti siltä, että samat ammattipoliitikot pyörittävät tätä maata, eikä heidän vallassaololleen tuntunut olevan vaihtoehtoja. He myös tekivät politiikkaa keskenään, kun taas nyt tuntuu kansalaisyhteiskunta vironneen ja politiikka "valuneen" ihmisten pariin.

Samoin juuri tuo oman ehdokkaan julkinen puolustaminen tuntuu olevan uusi ilmiö, tai ehkä vanha, mutta pitkään poissaollut. Ihmiset ovat ikään kuin tulleet kaapeista ja tajunneet, että politiikka jos mikä ei ole pelkästään yksityisasia vaan nimenomaan yhteinen asia! Keskustelu on ihan toisella tasolla, kun kaikki eivät vaikene vaalisalaisuuden paljastumisen pelossa.

Hyvä Aura!

Niina Oivi kirjoitti...

Aura - samma här! (paitte en FB:ssä, mut muuton. NIINKO POLITIIKKAA! Wau meitsi, yllätän itteeni.