Até à vista!

Huominen lentomme Islantiin on kuin onkin peruttu, mutta mehän ei jäädä tuhkaan makaamaan. Huomenna lennetäänkin Islannin sijaan toiselle tuliperäiselle saarelle, kukistaan kuuluisalle Madeiralle.

Aurinkomatkoilta buukattu äkkilähtö maksoi 305 euroa per henkilö. Sillä rahalla meidät lennätetään Atlantille (ja toivon mukaan takaisinkin) sekä majoitetaan vaatimattomaan kahden tähden hotelliin. Kuvien perusteella hotelli on ihan passeli meille.

Aika komea päätös Nuukuusviikolle: kahden hengen matkan normaalihinta olisi ollut 1410 euroa, joten säästimme yhteensä 800 euroa. Islannin reissukin olisi tullut kalliimmaksi, vaikka meillä edulliset lennot olikin. Nuukuuksien nuukuutta olisi tietysti ollut jäädä kotiin, mutta kun matkakuume ei vain ottanut laantuakseen vastoinkäymisistä huolimatta...

Meijerielämää en nyt viikkoon elä, mutta toivon mukaan tuon Madeiran tuliaisina paljon inspiroivia kuvia blogiinkin. On mukavaa huomata, että täällä kyläilee yhä enemmän väkeä. Erityisen ilahtunut olen teistä lukijoiksi uskaltautuneista!

Nyt pakkaamaan. Até à vista!
(=näkemiin portugaliksi)

Sinivalkoisen toilettilaukun ostin vuosia sitten Pariisin Marais'ssa sijainneesta putiikista, jossa myytiin ekologisia tuotteita ranskalaisen luonnonsuojelujärjestö Robin des Boisin hyväksi. Robin des Bois tarkoittaa Robin Hoodia. Järjestö kantaa huolta erityisesti merten ja merieläinten tilanteesta. Olen sittemmin Marais'ssa käydessäni yrittänyt etsiä kyseistä kauppaa, mutta en ole löytänyt (jos joku on, olisin kiitollinen tiedosta!).

Pehmeä lasku maaseudulle

Kirjoitan kolumnia paikallislehteen, ja jotkut pääkaupunkiseudulla asuvat tutut ovat harmitelleet sitä, ettei juttuja pääse lukemaan missään. Paikallislehti kun ilmestyy vain tilaajille eikä siitä ole olemassa mitään verkkoversiota.

Keksin laittaa lehdessä ilmestyneitä juttuja tähän blogiin kiinnostuneille luettaviksi. Julkaisen täällä vain ne jutut, jotka liittyvät myös blogin aihepiiriin. Tässä viimeisin kolumni:

Osittainenkin maallemuutto hämmentää lähtijän lähipiiriä kaupungissa. Mummonmökin kunnostamisen, speltin viljelyn tai alkuperäiskarjan kasvattamisen vielä ymmärtäisi, mutta että kerrostaloasunto?

Tässä kohtaa selitän ihmettelijöille, ettei meijeri oikeastaan ole kerrostalo, koska sen enempää ylä- kuin alapuolellakaan ei asu ketään. Ei, ei se oikein ole rivitalokaan, pihakin on kaikkien yhteinen. Jaa että onko se ihan korvessa? No ei. Juna pysähtyy viereen ja kävellen pääsee joka paikkaan. Ja sinne minne jalat eivät kanna, vie laina- tai linja-auto. Pyöräkin on keksitty.

Meijerissä yhdistyvät kerros- ja omakotitaloasumisen hyvät puolet. Ei huolta lämmityksestä, lumitöistä tai viherpeukalon puuttumisesta. Kiinteistön kolotusten ja vaivojen kanssa ei ole yksin. Talokaan ei ole yksinäinen, kun itse huitelen maailmalla. Naapureiden lapset ja koirat pitävät huolen siitä, että ympärillä riittää elämän ääniä.

Ja kuitenkin saa asua lähellä maanpintaa, kuten ihmiselle luontaista on. Yläpuolella ei kukaan mekasta eikä alapuolella ole ketään kuulostelemassa, käveleekö päkiöillään vai kantapäillään. On ihana piha, puita ja pensaita. Ja vain pari kourallista ihmisiä jakamassa isoa taloa ja tonttia.

Maaseudun rauhaan kaipaava kaupunkilainen ei välttämättä selviä vanhan talon perinnekorjaamisesta, kyyttöjen pidosta tai edes kasvimaan perustamisesta. Onneksi alkuun pääsee helpomminkin.


Mukavuudenhaluiset, heinänuhaiset ja kädentaidoiltaan puutteellisetkin ihmiset saattavat tarvita peltomaisemaa voidakseen hyvin. Aina se ei edellytä punaista tupaa ja perunamaata: oma maalaiskolo voi löytyä vaikka kerrostalosta.

Silloin kun itse vielä kipitin vinhaa vauhtia siinä näkymättömässä häkkyrässä, jota myös oravanpyöräksi kutsutaan, kävin omassa maalaiskolossani lähinnä nukkumassa. Tähdet ja hiljaisuus tulivat junalle vastaan, kun perjantai-iltaisin saavuin piilopirtilleni. Rauhallisuus riitti virikkeeksi.

Vasta kun heittäydyin oravanpyörästä vapaaksi ihmettelijäksi ja opiskelijaksi, aloin kaivata meijerielämältäni muutakin kuin lepoa. Kun vapaa-aika ei mene työviikon rasitusten poisnukkumiseen, jaksaa ja ehtii tutustua ympäristöönsä aistit avoinna. Löytöretkeilyni on vasta alussa.

Monet muuttavat maalle omavaraisemman ja luonnonläheisemmän elämän toivossa. Yhtä monien muutto jää haaveeksi, sillä askel tuntuu liian suurelta. Sen ei kuitenkaan tarvitse olla mikään jättiloikka. Kun kaupungin valoista pääsee niin kauas, että tähdet näyttäytyvät, on jo pitkällä.

Linnunpönttö ja postilaatikko porilaisesta Paratiisin Taimitarha-verkkokaupasta.

Kattilan lumoissa

Käytiin tänään kaupungissa ja pyörittiin vähän kaupoillakin Nuukuusviikosta huolimatta... Kukkaronnyöreissä oli kiinnipitelemistä, kun näin Hackmanin uuden kesäkattilan. Emalilla pinnoitetun retrokattilan ja pienemmän kasarin vihanneskuviot ovat muotoilutoimisto Dog Designin suunnittelemia. En sortunut, ainakaan vielä.

Matkamuisto Münchenistä

Saa nähdä, miten maanantaiksi siirretyn Islannin matkan käy; vaikka Euroopan lentokentät alkavat olla auki, Keflavikin kenttä on tänään suljettu ensimmäistä kertaa tulivuorenpurkauksen jälkeen. Tällä hetkellä Euroopan lennot joko perutaan tai lennetään Glasgow'n kautta Akureyrin kentälle Pohjois-Islantiin. Akureyrista on neljän tunnin bussimatka Reykjavikiin.

Puoleen yöhön mennessä pitäisi taas tehdä päätöksiä hotellivarauksen suhteen, jos haluaa varmasti selvitä ilman turhia lisäkustannuksia (ja minä nuukana ihmisenä tietysti haluan!). Jos hotellia ei tänään peru ja Islantiin ei maanantaina pääsekään, ensimmäisestä hotelliyöstä joutuu maksamaan.

Mutta kyllä joskus käy tuurikin. Viime kesänä olin lentämässä Bolognasta Wienin kautta Helsinkiin. Bolognan kentällä kävi ilmi, että lento oli ylibuukattu, ja minulle tarjottiin mahdollisuutta lentää Münchenin kautta korvausta vastaan. Korvaus oli suurempi kuin lentolipun hinta, minkä lisäksi sain syödä ilmaiseksi Bolognan kentällä.

Wienissä olin ollut parikin kertaa, mutta Münchenissä en koskaan, joten tuli sekin sitten nähtyä. Ehdin kierrellä kaupungilla muutaman tunnin ennen lähtöä Helsinkiin. Matkamuistoksi ostin tämän pienen, pahvisen hyönteisrasian, joka maksoi pari euroa. Rasia on viehättävä sisältä ja ulkoa.

Pöytä on katettu

Päivän nuukuusvinkki: syö yksinkertaisesti.

Parhaat ateriat ovat usein vain muutamista raaka-aineista valmistettuja. Halpoja ja yksinkertaisia ruokia on myös helpompi laittaa. Netti on pullollaan tavallisten ihmisten hyviksi toteamia reseptejä, joita voi edelleen muokata omiin makumieltymyksiin sopivammiksi.

Esimerkiksi pastaruoat kannattaa pitää aito-italialaiseen tapaan simppeleinä. Paljon inspiroivia pastaohjeita löytyy Saku Tuomisen Aglio & Olio-kirjasta, joka on myös ilo silmälle. Kirja on kallis, mutta sitä löytyy hyvin ainakin Helsingin kaupunginkirjastosta.

A-P leipoo usein sämpylöitä tai patonkia olemattomista aineksista, kunhan kaapista löytyy kuivahiivaa. Yksinkertaisimmillaan leipä syntyy jauhoista, vedestä ja hiivasta; lisäksi tilkka öljyä ja ripaus suolaa. Vanhalla juuston kannikalla patonkiin saa vähän lisämakua. Juusto raastetaan tai viipaloidaan taikinan päälle ennen rullaamista.

(Meillä on muuten kaulin ainoastaan meijerillä; kaupungissa kaulimiseen käytetään tyhjää viinipulloa!)

Elintarvikepakkausten "parasta ennen" -päiväyksiä ei kannata ottaa liian kirjaimellisesti. Esimerkiksi kananmunat voivat säilyä jopa kuukausia päiväyksen jälkeen (ja pilaantuneen kananmunanhan tunnistaa hajusta). Ruisleipä säilyy oikein säilytettynä pitkään. Myös jogurtti on yleensä täysin syömäkelpoista vielä viikonkin kuluttua päiväyksestä.

Bon Appétit Management Company on kehittänyt laskurin, jolla voi tarkistaa ruokavalintojensa hiilijalanjäljen suuruuden. Laskuria voi kokeilla täällä.

Kattauksella saa vaatimattomaankin ateriaan ravintolahenkeä. Ja kylmä kraanavesihän on paras ruoka- ja janojuoma. Bon appétit!

Kuvat Gunila Axénin kotisivuilta: pöytäliinan kangas Gullivers Resa, jota valmistaa Svenskt Tenn.

Nuukuusvinkkejä

... jatkuvaan käyttöön, itsestäänselviä ehkä mutta taatusti toimivia!

Kuvituksena Moln -kuosistaan tunnetun ruotsalaisen Gunila Axénin ihania kuoseja, joihin olen jokseenkin hurahtanut. Kuosien nimet ja vuosiluvut sivun alalaidassa. Lisää kuvia Axénin kotisivuilla.

Myy tai vaihda. Itselle tarpeettomiksi käyneet tavarat voi myydä tutuille tai tuntemattomille. Itse olen myynyt ja vaihtanut mm. taidetta: eräs ystäväni osti minulta perimäni taulun osamaksulla ja äidin kanssa olen vaihdellut tauluja. Kirjoja myyn divariin tai vaihdan toisiin kirjoihin.

Osta käytettyä. Polkupyöräni ostin kaverilta 50 eurolla. Rakkain vaatekappaleeni on kirpparilta 17-vuotiaana ostamani nahkatakki, jota olen käyttänyt nyt 16 vuoden ajan joka kevät ja syksy. Takki maksoi 25 markkaa (n. 4,50 €). Se on pysynyt ehjänä ja puhtaana kaikki nämä vuodet; pieni kuluminen vain kaunistaa sitä. Nahkatakkia ei myöskään tarvitse pestä, joten takki on ylivoimaisesti helppohoitoisin vaatekappaleeni.

Pidä huolta. Esineiden ja vaatteiden käyttöikää saa pidennettyä pitämällä niistä huolta: villakangastakki kerran vuodessa tai parissa pesulaan, kärsineet kengät suutarille ennen kuin ne hajoavat lopullisesti ja polkupyörä suojaan sateelta ja ilkivallalta sekä tarvittaessa huoltoon.

Vaatteet tykkäävät tuuletuksesta, teippiharjauksesta ja nurinpäin pesusta mahdollisimman alhaisessa lämpötilassa; herkimmät yksilöt pesupussissa ja hellällä pesuohjelmalla. Itse vältän kemiallista pesua ja jopa käsinpesua vaativien vaatteiden ostamista, mutta talvitakit ovat asia erikseen. Kengät pitävät lankkauksesta ja siitä, että niitä ei ulkoiluteta säällä kuin säällä: kumpparit sateeseen!

Anna pois, ota vastaan. Kirppiksellä en ole ollut moneen vuoteen myymässä; on tuntunut helpommalta antaa pieniksi käyneet vaatteet pois. Niitä on päätynyt tutuille, Kierrätyskeskukseen, UFF:ille ja Pelastusarmeijan joulupataan. Ylioppilasjuhlissa käyttämäni oranssi jakkupuku (kokoa 32!) pääsi oikein mallinuken päälle Lönnrotinkadun Kierrätyskeskuksessa; itse en ymmärrä, miten olen joskus voinut siihen mahtua. Edellisen muuton yhteydessä Kierrätyskeskukseen lähti myös huonekaluja sekä kaikki sellaiset astiat, joista en tykännyt.

Kalliit aikakauslehdet kannattaa ennemmin lahjoittaa eteenpäin tai viedä Kierrätyskeskukseen kuin laittaa paperinkeräykseen; lehdistä voi olla iloa/hyötyä toisillekin.

Suurin osa huonekaluistani on lapsuudenkodista tai isovanhemmiltani peräisin. Suurilla ikäluokilla ja heidän vanhemmillaankin on usein paljon ylimääräistä tavaraa, josta riittää jaettavaksi lapsille ja lapsenlapsille. Keltaiset Teema-lautaseni olen saanut ystävältä, joka ei itse tykännyt niistä (!).

Vanhoja peittoja ja tyynyjä voi lahjoittaa paikalliselle Eläinsuojeluyhdistykselle löytöeläinten makuualustoiksi. Eläinsuojeluyhdistyksillä on yleensä krooninen rahapula. HESY:llä on joulun alla patakeräys Lasipalatsin kulmalla Helsingissä, mutta lahjoituksia otetaan vastaan ympäri vuoden.

Vanhassa vara parempi. Vanhan korjauttaminen ei aina tule halvemmaksi, mutta on lähes aina ekologisempaa kuin uuden ostaminen. Tämä pätee kaikkeen muuhun paitsi vanhoihin kodinkoneisiin ja autoihin.

Vanhat huonekalut ovat usein kauniimpia ja laadukkaampia kuin uudet. Verhoilijat ja entisöijät osaavat tehdä niille ihmeitä, mutta kotikonsteinkin voi pärjätä: maalaaminen tai huputtaminen riittää usein uudistamaan huonekalun.

Vaatteita ja verhoja voi korjauttaa, suurentaa, pienentää, lyhentää tms. ompelijalla tai ompelutaitoisella ystävällä (jos ei itse osaa). Ompelijoiden taksat ovat varsin kohtuulliset, ainakin pääkaupunkiseudun ulkopuolella.

Anna hyvän kiertää. Lainaa hyvä kirja ystävälle. Toimikaa toinen toistenne videovuokraamoina ja kirjastoina. Vaatteitakin voi lainata, jos koot ja maut käyvät yksiin. Lehdet ilman muuta kiertoon: minulla on koko ajan läjä äidille tulevia aikakauslehtiä lainassa. Meille ei tällä hetkellä tule Hesaria (mutta digitunnukset toimivat vielä kaksi kuukautta!), joten äiti ottaa pyynnöstäni talteen Kulttuuri-, Sunnuntai- ja Elämä & Terveys -sivut.

Jos epäilet, että unohdat lainanneesi jotain jollekin ja tavara jää sille tielleen, merkkaa ylös kaikki lainat.

Käytä kirjastoa. Olen aina ollut kirjaston suurkuluttaja. Rakastan myös kirjakauppoja -olenhan entinen kirjakauppias itsekin- mutta kaikkea ei ole tarpeen omistaa. Kiertelen usein kirjakaupoissa (toisinaan teen vaivihkaa muistiinpanoja!) ja lainaan sitten kiinnostavat uutuudet kirjastosta. Uusia kirjoja voi joutua jonottamaan, joten niitä kannattaa kytätä kirjastosta heti ilmestymisen jälkeen.

En vuokraa juuri koskaan elokuvia videovuokraamosta, sillä useimmat uutuudet saa kirjastosta 0,50 euron varausmaksulla viikoksi kerrallaan. Varausjonot ovat pääkaupunkiseudulla pitkiä, mutta minulla on yleensä 20-30 varausta vetämässä, joten katsottavaa osuu kohdalleni tasaisin väliajoin. Myös lehtiä lainaan kirjastoista.

Osta Amazonista. Tämä voi kuulostaa kyseenalaiselta neuvolta, mutta tosiasia on se, että netistä saa monet tavarat halvemmalla kuin kaupasta.

Ostan englanninkielisiä kirjoja käytettyinä ja joskus uusinakin Amazonin Marketplacesta, jossa myyjät eri puolilta maailmaa kaupittelevat kirjojaan. Joukossa on paljon pieniä ja sympaattisia divareita ja kirjakauppoja sekä yksityishenkilöitä, joten niiden kannattaminen ei minusta ole sen epäeettisempää kuin Kampintorin Antikvariaatissa asioiminenkaan. Ympäristön kannalta miinusta tulee tietysti lentorahdista.

Käytetyt kirjat ovat usein puoli-ilmaisia, jolloin asiakas maksaa lähinnä postituksesta. Sivuilla on yleensä kuvaus kirjan kunnosta. Uudetkin kirjat ovat poikkeuksetta halvempia kuin vaikkapa Akateemisessa kirjakaupassa.

Kuva japanilaisen Paumes-kustantamon Stockholm's Love Apartments-kirjasta. Ihanat lakanat (meilläkin on ne) ja ihana kirja!

Gunila Axénin kuosit alhaalta ylös:
"Moln", 1966
"Hundar", 1972, 10-gruppen
"Lejon" & "Gåsmarsch", 1968 Uustuotannossa!
"Bä, bä, vita lamm", 1976, Polarn o. Pyret

Nuukuusviikko

Nyt vietetään valtakunnallista Nuukuusviikkoa. Viikko on jokavuotinen järkevän kulutuksen teemaviikko, jonka järjestää 20 eri kansalaisjärjestöstä koostuva Kierrätysliike. Tänä vuonna nuukuusviikon teema on "Vähemmän kulutusta -enemmän elämää". Nuukuusviikon nettisivuilla todetaan näin:

Käsite ”ekologisuus” ymmärretään usein vain oikeiden kulutusvalintojen tekemisenä ja vaikkapa viimeisimmän tekniikan hankkimisena, jotta luonnonvaroja säästyisi. Näin kulutamme edelleen usein aivan turhaan luonnonvaroja eikä elämämme mielekkyys lisäänny tai kestämättömät talousrakenteet muutu. (...) Ekotehokkuus ei ole riittävä keino, sillä sen aiheuttama hyöty katoaa, kun kulutus lisääntyy talouden kasvun myötä.

Aikamme ympäristöongelmien ensisijainen ratkaisu on kasvuun perustuvan talouden purkamisessa. (...) Englanniksi liikkeen sanoma on "degrowth". Suomalaisessa keskustelussa puhutaan kohtuustaloudesta.

Nuukuusviikolla puhutaan sellaisten elämäntapavalintojen puolesta, jotka ovat sekä mielekkäitä että ympäristöystävällisiä. Itse tekeminen, ihmissuhteet ja jo olemassaolevan hyödyntäminen parantavat elämänlaatua varmemmin kuin ansiotason jatkuvaan nostamiseen pyrkivä kulutuseetos.

Nuukuusviikon nettisivuilta löytyy sellainenkin kiinnostava tieto, että vuoden 2009 Happy Planet Indexin mukaan maailman mallimaat ovat Costa Rica, Dominikaaninen tasavalta ja Jamaika. Indeksi listaa maat järjestykseen ekologisen jalanjäljen, eliniän odotteen ja ihmisten tyytyväisyyden perusteella. Suomi on vertailussa sijalla 59.

Tällä viikolla siis luvassa nuukailua tässäkin blogissa. Stay tuned!

Meijerin alakerrassa toimii Kaluste-Entisöinti, joka kunnostaa vanhat huonekalut uusien veroisiksi -kauniimmiksi vain!

Mielikuvamatkailua

Ostin tänään pari julistetta Come to Finland -nettikaupasta. Kauppa on perustettu Come to Finland -kirjaprojektia täydentämään. Kirjasta kerrotaan projektin nettisivuilla näin:

"Come to Finland on laadukas suomalaisia matkailujulisteita sisältävä kahvipöytäkirja –- sekä menestyksekäs kulttuuriprojekti. (...) Kirjassa on tietenkin kaupunkien sekä maakuntien julisteita –- Helsingistä Lappiin, Turunmaan saaristosta Viipuriin -– mutta mukana on myös matkailualan arvostettuja yrityksiä, liikenteenharjoittajia sekä varustamoita."

Meijerin olohuonetta hallitsevat sininen ja ruskea, joten valitsin julisteet tätä väristystä silmällä pitäen. Toinen julisteista (kuva yllä) on englanninkielinen matkailumainos, joka on vaakunoitakin suunnitelleen Jaska Hännisen (1921–1999) käsialaa. Kuva on amerikkalaistyylinen: vauhdikas, rento ja hyväntuulisen sporttinen.

Toinen hankintani on mainosgraafikko Helge Mether-Borgströmin (1913–1985) matkailumainos, joka houkuttelee ranskalaisia tuhansien järvien maahan. Mether-Borgströmin tunnetuin luomus lienee Marimekon logo, joka on pysynyt muuttumattomana vuodesta 1954.
Julisteet maksavat 19 euroa/kpl ja niitä on 25 erilaista. 1-3 julisteen postituskulut ovat kahdeksan euroa; suurempi määrä postitetaan veloituksetta. Nettikaupasta voi ostaa myös postikortteja sekä tietysti itse Come to Finland -kirjaa, jota saa kotimaisen (suomi-ruotsi) version lisäksi myös englannin-, saksan- ja ranskankielisenä.

Kunhan julisteet saapuvat ja rahatilanne sallii, kehystytän kuvat tauluiksi olkkariin.

Meijerin olkkari. Lattiatyyny ja sohvatyynyt turkulaisen Kipikuteen Lehti-kangasta. Maalaus Elisa Heinosen. Enkelinsiipi ikkunalaudalla on jo iäkäs, mutta kukoistaa aina vaan ja kukkiikin välillä.

Täplikäs taso

Esittelyvuorossa Ekomaasta pari vuotta sitten ostamani otus, johon ihastuin ensisilmäyksellä. Jonkinlainen kissaeläin lienee kyseessä, kesy ja kulmikas leopardi kenties? Täplikästä tasoa voi käyttää jakkarana tai pikkupöytänä, mutta meillä se on lähinnä hyvää mieltä tuottava koriste.

Puinen esine on valmistettu Parik-säätiön kuntoutusyksikössä, joka pyrkii työllistämään nuoria, pitkäaikaistyöttömiä ja vajaakuntoisia. Yksikössä opiskellaan mm. huonekalujen entisöintiä. Kunnostetut pöydät, tuolit, lipastot ja piirongit päätyvät myyntiin Ekomaahan. Hinnat eivät päätä huimaa.

Jokaisella pilvellä on hopeareunus

Kuva täältä.

Pohdin eilen sitä, miten matkustamisen hankaluudet saattavat hillitä ihmisten matkustusintoa. Tänään uutisissa haastateltiin eri puolille Eurooppaa jumiinjääneitä suomalaisia, jotka olivat keplotelleet itsensä takaisin Suomeen erilaisilla taksi-juna-laiva-yhdistelmillä. Hintaa näille paluumatkoille oli kertynyt helposti tuhansia euroja.

Hitaassa matkustamisessa on puolensa ja itse olen esimerkiksi aina haaveillut junamatkasta Siperian halki. Tällä hetkellä kaikki Euroopan maata pitkin ryömivät kulkuvälineet ovat kuitenkin niin tupaten täynnä, että slow travelista taitaa olla nautinto kaukana.

Vaikka Islannin matka nyt todennäköisesti peruuntuukin, olen tavallaan hyvilläni Eyjafjöll-tulivuoren voimannäytöstä. Se on näyttänyt ihmiselle kaapin paikan ja muistuttanut lintukoto-olosuhteisiin tottuneita pohjoiseurooppalaisiakin siitä, että kaikki asiat eivät ole ihmisten hallittavissa ja päätettävissä. Viime kädessä olemme luonnonvoimien armoilla, ja senkään takia ympäristöön ei kannattaisi suhtautua piittaamattomasti.

Lainatuksi lopuksi vanhasta Sköna hem-lehdestä saksittu kuva, josta kovasti pidän. Hieno taulu oli löytynyt tukholmalaisesta vanhan tavaran liikkeestä, joka oli pyytänyt siitä muutaman sata kruunua. Maalauksen kumpupilvet ovat komeita, kuten viime päivinä nähtyjen uutiskuvien tuhkapilvetkin.

Kannattaa pysyä kotona?

Meidän pitäisi olla maanantaina lentokoneessa matkalla Islantiin, mutta näyttää uhkaavasti siltä, että matka jää haaveeksi. Tulivuori puskee tuhkaa ilmoille siihen malliin, että siellä päin lentely ei kamalasti houkuttele vaikka kone pääsisikin lähtemään.

Vaikka miten se voisi päästä: koko Suomi on tällä hetkellä tuhkapilven alla ja Euroopan suurimmatkin lentokentät Pariisia ja Frankfurtia myöten on suljettu. Islannissa voi olla aika pölyiset oltavat, vaikka tuuli käykin pohjoisesta.

Viimeksi kun lensin Islantiin, kone yritti turhaan laskeutua Reykjavikiin hurjan myrskyn takia. Turbulenssi oli melkoista ja pientä paniikinpoikastakin koneessa syntyi. Lentoemännät väläyttelivät mahdollisuutta Norjan Bergeniin laskeutumisesta, mutta loppujen lopuksi kone tömähti maahan Islannin itärannikolla.

Siellä sitten odoteltiin myrskyn laantumista ja syötiin Icelandairin piikkiin kaikki sämpylät ja voileivät, joita piskuisen kentän kahvilan emännät meille pienistä varastoistaan taikoivat. Monen tunnin odottelun jälkeen lähdettiin uhmaamaan viimaa ja päästiin kuin päästiinkin Reykjavikiin, 12 tuntia myöhässä.

Minulla ei siis ole onnea matkassa näiden Islantiin suuntautuvien lentojen kanssa, mutta hinku maahan on kova. Olin pienestä pitäen haaveillut Islannista, ja kun sitten päälle kolmikymppisenä sinne pääsin, kokemus ylitti kuvitelmani. Se on melko harvinaista matkustettaessa paikkaan, johon kohdistuu paljon odotuksia.

Kirjoitan tätä junassa, joka on noin tunnin aikataulusta myöhässä. Meijeriltä pääsee harvoin Helsinkiin aikataulussa. Ehkä tämä matkustamisen hankaluus johtaa lopulta siihen, että ihmiset pysyvät suosiolla kotona ja jättävät myöhästymisistä, myttyyn menneistä vaihtoyhteyksistä ja korvauslomakkeiden täyttämisestä stressaamisen niille liikematkustajille, jotka bisnes pakottaa reissaamaan.

Jos ja kun tämä hartaasti odotettu Islannin matka nyt peruuntuu, lainaan kirjastosta Indridasonin ja Sigurdardottirin dekkareita ja nojatuolimatkailen sydämeni kyllyydestä Islannin laavakentillä. Tai luen Kierrätyskeskuksesta matkalukemiseksi ostamani Laxnessin Salka Valkan, joka ei vie ainoastaan islantilaiseen kalastajakylään vaan myös ajassa taaksepäin.

Ehkä skandinaaviset jumalat ovat huolissaan liiallisen lentomatkailun aiheuttamista päästöistä ja yrittävät sanoa raivoavan tulivuorensa suulla/kraaterilla: kannattaa pysyä kotona.

Onneksi on kirjat!

Sinistä ja oranssia

Sininen ja oranssi muodostavat mainion vastaväriparin, mutta silti yhdistelmää näkee melko harvoin. Menneillä vuosikymmenillä väriyhdistelmän päälle ymmärrettiin paremmin.

Herkullisimmillaan sinisen ja oranssin liitto on Erik Bruunin 1950- ja 60-lukujen Jaffa-julisteissa. Oheinen Appelsiini-juliste on vuodelta 1956. Aito Oikea Hartwall Jaffa tuli markkinoille vuonna 1949 ja laajeni 50-luvun alussa kokonaiseksi tuoteperheeksi, jonka tunnetuimmat mainoskampanjat Bruun suunnitteli. Jaffan vappukampanjan juliste on vuodelta 1959.

Vappujullaria voi ostaa täältä.

Kodin Kuvalehden sisustusnumerossa (KK 7/2010) oli Tina Töttermanin kiva juttu yksinhuoltajaäidin ja hänen kahden lapsensa värikkäästä kodista Pohjois-Helsingissä.
Bruunin Jaffa-juliste oli päässyt lastenhuoneen seinälle. 
Alkuperäiset kuvat Minna Mercke Schmidtin.

Ihania kippoja ja kuppeja. 

Huomaa myös mainio Mikko Mallikas -nukke!

Keittiöhaaveita, osa 2

Tämän keittiökuvan olen saksinut vuosia sitten Deko-lehdestä. Jääkaapin ovi on koristeltu decoupage-tekniikalla. Itse olisin ehkä jättänyt oven paljaaksi, mutta muuten kuva on niin kiva, että olen kiinnittänyt sen oman jääkaappini oveen.

Keittiöhaaveita

Unelmieni keittiö olisi valoisa, kodikas ja rustiikkinen. Ei romanttinen (romantiikkaa päästän sisustuksessa korkeintaan pussilakanoihin) eikä country-henkinen, vaan yksinkertaisella tavalla maalainen.

Ikkunoita olisi kaksi ja niistä näkyisi puita ja pensaita. Tiskiallas olisi ikkunan edessä, jotta tiskatessa voisi katsella ulos. Ikkunalaudoilla kasvattaisin yrttejä.

Astiat olisivat esillä, samoin osa ruokatarvikkeista, vihanneksista ja hedelmistä. Värimaailma koostuisi luonnonvalkoisesta, puun väristä ja joko vihreästä, sinisestä tai oranssinpunaisesta.

Hus & Hem -lehteen (4/2010) on kuvattu 1900-luvun alussa rakennetun skånelaistalon keittiö, jossa on oikeaa henkeä. Kuvat lehden nettisivuilta.

Rokataan taas

Lempieinekseni on hernekeitto. En yleensä innostu purkkiruoista enkä valmis- tai mikroaterioista, mutta hernekeitto on klassikko, jota tekee silloin tällöin oikein mieli. Pirkan lihaton luomuhernekeitto on suosikkini, mutta myös Jalostajan keitot ovat hyviä.

Jalostaja on purkittanut osan keitoistaan retroetiketeillä varustettuihin tölkkeihin. Hienon etiketin design on vuodelta 1952, jolloin Jalostajan hernekeitto tuli markkinoille.

Alunperin puutarhatuotteita valmistanutta, vuonna 1936 perustettua Jalostaja Oy:tä ei ole enää olemassakaan. Yhtiön osakkeet päätyivät 90-luvulla monikansallisille elintarvikejäteille ja 2000-luvun alussa tuotemerkki myytiin Lundenille. Nyky-Jalostajan taustalla on siis Oy Lunden Ab.

En ole nähnyt retrorokkaa läheskään kaikissa isommissakaan ruokakaupoissa, mutta Hakaniemen S-marketista sitä ainakin saa. Hintaa herneherkulla on n. yksi euro. Torstai on perinteinen hernekeittopäivä, mutta meillä sitä syödään milloin sattuu. Tänäänkin taas rokattiin!

Vihertää

A-P oli kolmisen viikkoa sitten Tukholmassa työmatkalla, ja pyysin tuliaisiksi ruotsalaisia sisustuslehtiä. Toivoin Hus & Hemiä ja Residenceä; suosikkini Elle Interiörin maaliskuun numeron olin jo ehtinyt ostaa ja Sköna Hem taas tulee paikalliseen kirjastoon, joten lainaan sen aina sieltä.

Residencellä on turhan mahtipontinen nimi, mutta itse lehti on mehevä pakkaus. Maaliskuun numeron teemana olivat persoonalliset ja värikkäät kodit, jotka vannovat pikemminkin maksimalismin kuin minimalismin nimeen.

Sara Sjögrenin Väggliv! oli keväisen raikas ja vihertävä juttu, josta pari lainaa tässä alla. Kaikki alkuperäiset kuvat Martin Cederbladin (Residence 3/2010).

Kasvit eivät kyllä tosielämässä taitaisi viihtyä kirjahyllyssä; sen verran pimentoon nuo takimmaiset lehdet jäävät!

Vihreäksi lopuksi kuva ihanasta 1880-luvun torpasta, jota asuttaa taiteilijapariskunta jossain päin Ruotsia (Sköna hem 10/2009).

Lainatunnelmaa

Pääsiäistä on vietetty milloin minkäkin vuodenajan tunnelmissa. Välillä on ollut täystalvi, välillä melkein kesä. Tänä pääsiäisenä kesä tuntuu kaukaiselta haaveelta, ja talvestakin ovat enää rippeet jäljellä. Meijerin ympärillä seisoo jo kolmatta päivää sankka sumu, eikä aurinko ole näyttäytynyt kiirastorstain jälkeen.

Onneksi mamma oli panostanut pääsiäiskoristeisiin, niin kuin joka vuosi. Kävin kameran kanssa kylässä ja lainasin vähän äidin koristeita tähän blogiin. Itse en ole toistaiseksi innostunut pynttäämään kotia juhlapyhiä varten.

Lopuksi oma löytöni Postimuseon kaupasta Helsingistä. Pupukortti on näköispainos 1900-luvun alun kortista. Alkuperäinen kortti kuului keräilijä Tamara Reppoltin kymmeniä tuhansia postikortteja käsittävään kokoelmaan, jonka Postimuseo sai testamenttilahjoituksena vuonna 2008.