Pappikin sai paitsi kahvia juodakseen myös jokusen lauseen ujutettua johonkin väliin. Erityisesti mieleeni painui hänen ennusteensa siitä, että saattaisin tuntea tulevina kuukausina epätavallisen suurta väsymystä.
Ehdin jo luulla ennusteen olleen väärä, sillä olen porskuttanut kuin duracell-pupu (jos tällaisesta kroonisesti vähäenergisestä ihmisestä nyt niin voi sanoa) isän kuolemasta aina näihin päiviin saakka. Hautajaisjärjestelyistä ja kaikesta muusta nopeaa reagointia edellyttävästä selvittyäni olen keskittynyt työntekoon ja kodin laittamiseen, matkusteluunkin. Tarmoa on ollut vaikka muille jakaa.
Nyt joulunpyhinä minuun on kuitenkin iskenyt --A-P:n sanoin-- unitauti. Voisin nukkua vuorokauden ympäri. Eräänä päivänä nukuin pitkälle iltapäivään nukahtaakseni uudestaan illansuussa. Iltayöstä olin muutaman tunnin hereillä, sitten nukahdin taas kymmeneksi tunniksi.
Isä esiintyy usein unissani. Useimmiten hän on niissä niin pieni ja kevyt, että voisin kantaa häntä sylissäni. Sellainenhan hän oli oikeastikin. Kun isä kesällä vietiin sairaalaan, mieshoitaja kantoi hänet portaat alas ambulanssiin. Se oli isän mielestä niin ihmeellistä, että hän palasi tapahtuneeseen usein.
Eräässä unessa törmäsin isään kaikkialla minne menin. Näin hänet istumassa yksin jonkinlaisessa odotusaulassa. Hän katsoi minua hieman eksyneen näköisenä, muttei puhunut mitään. Minäkään en lähestynyt häntä. Toisessa "kohtauksessa" olin kääntymässä kulman taakse, kun näin hänen takkinsa hihan pilkottavan sieltä.
Kysyin psykologilta, oliko normaalia, että näin isän milloin missäkin, vaikka hän oli kuollut. Psykologi vastasi, että ei.
En tiedä, voiko unissa tavattuihin psykologeihin luottaa.
27 kommenttia:
Uskaltaisin väittää, että unesi psykologi ei ollut nyt luottamuksesi arvoinen. Ihanaa, että olet saanut levättyä. Lämpöä ja levollisuutta toivon myös uuteen vuoteesi.
Aura, minustakaan hän ei ollut kovin vakuuttava.
Ihana kuulla sinusta - oikein hyvää uutta vuotta teille sinne! Kaimalleni myös :)
Kuulostaa ihanan lohdulliselta, että isäsi tulee uniin. Minulle on käynyt niin, että jos kaipaa jotain ihmistä, niin saattaa kuvitella kadulla kulkiessa tai missä vaan, että tuo tai ehkä tuo onkin hän. Tai jos vain ajattelee jotakuta ihmistä paljon, joskus alitajuisestikin.
t.Paula
Paula, niin, kai se on myös lohdullista. Samalla ehkä vähän hämmentävää, etenkin kun tässä kyseisessä unessa isä oli jo selvästi poistunut elävien kirjoista eikä meillä ollut mitään kontaktiakaan (paitsi katsekontakti). Varmaan se heijasteli mielessäni tapahtuvaa luopumista ja irtipäästämistä, sen hyväksymistä että isä ei ole enää "tavoitettavissa".
Minäkin olen usein kuvitellut näkeväni jonkun kaipaamani ihmisen jossain, mutta erehtynyt. Se on kyllä jännä ilmiö.
Tunnistan ilmiön. Tuon unentarpeen sekä kohtaamiset poisnukkuneen kanssa unessa. Surutyösi on kesken, viimeinen keino pitää kiinni viime aikojen tapahtumista tai selvitä niistä, selvitä itse, on varmaan kohtaamiset unessa. Jäikö asioita selvittämättä, sanoja sanomatta. Itselläni tapahtuu kohtaaminen edesmenneen ystävän kanssa (kuolemasta 15 vuotta) aika ajoin. Ja aika ajoin luulen nähneeni ystäväni ohimennen liikennevaloissa tai kuulleeni tutun naurun ihmisjoukossa.
Lumikko, nuku,lepää,anna itsellesi aikaa. Ja ei ne kaikki psykologit tollasia ole :D
Upeaa, mahtavaa ensi vuotta teille kummallekin!
Ensiksi pitää todeta että teillä on siellä kyllä aivan mahtava näköinen/oloinen koti. Ihana sini-punainen huone (ja muutkin josta oot kuvia laittanut).
Tunnistan myös nuo uni-kohtaamiset. Näen niitä yleensä sellaisina öinä jotka edeltävät jotain tärkeää päivää edesmenneen läheisen elämässä (esim äitini syntymäpäivänä).
Muista antaa itsellesi aikaa toipua ja levätä.
Ja ihanaa, mukavaa uutta vuotta!!
Oli hätkähdyttävä lukea tätä!
Minäkin tapaan isää usein unissa. Se on minusta valtavan lohdullista, vaikka itse unet eivät sitä aina olisikaan (isäni on aika usein hämmentynyt tai eksyksissä, ei yleensä puhu mitään, joskus on ollut unessa kuollutkin ja minä olen kuljettanut häntä pois). Viime yönä viimeksi tapasimme. Isä oli pieni hymyilevä poika, miehelleni juuri sanoin juuri että olipa hienoa nähdä oma isä lapsena, harvinainen onni.
Muistan, että minulla kesti hyvin kauan todella tajuta isäni kuolema. Pitkään olin vain huojentunut, niin uuvuttavia olivat viimeiset vuodet.Isän kuoleman jälkeen porskutin aika lujasti eteenpäin, elämässä tapahtui ryminällä kaikkea isoa, olin dynaaminen ja tehokas, silloisella työpaikalla vain jokunen tiesi isän kuolemasta. Tuntuu, että vasta nyt viime vuosina olen alkanut surra (ja ikävöidä) enkä taida olla perheestämme ainut. Luultavasti tämä on loppuiän prosessi.
Halaus sinne!
Jalat maassa -veljeni sanoo, että unet ovat (aivojen) kovalevyn siivousta. Stressaavan ajan jälkeen tiedostetut ja tiedostamattomat ajatukset ja kokemukset järjestäytyvät ja selkenevät, vaikka unena nähtynä se vaikuttaakin sekavalta.
Unessa nähdyt ei-tutut henkilöt ovat yleensä unennäkijä itse, hänen eri puoliaan.
RuusuLiisa, kesken se on, varmaan vielä pitkään. Paljon jäi sanomatta ja selvittämättä, mutta siihen alistuin toisaalta jo aikoja sitten. En itse asiassa enää edes usko, että kaikkea on tarpeen selvittää asianosaisten itsensä kanssa; selvitystyötä voi tehdä myös itsekseeen - tai vaikka sen psykologin kanssa :)
Oikein hyvää uutta vuotta myös teille!
Katja, kiitos :) Koska mitään muutoksia ei ole tehty (maalattu/tapetoitu seiniä tms.) eikä juuri uusia hankintojakaan, sisustus on täytynyt rakentaa vallitsevien värien varaan ja jo olemassaolevista tavaroista. Siinäkin saa käyttää luovuutta aika tavalla!
Olen aina tykännyt vaaleansinisen ja kirkkaanpunaisen jotenkin juhlallisesta yhdistelmästä (väriyhdistelmää näkee esim. englantilaisissa kartanoissa, makuuhuoneissa lähinnä - en ole käynyt, mutta lehdistä olen nähnyt kuvia), ja nyt pääsin sitten kokeilemaan sitä omiin neliöihin :)
Ihanaa uutta vuotta myös sinne Turkuun!
Ilmeisesti tarvitset unta ja unennäköä, mielesi järjestelee kokemuksia ja voit tehdä surutyötä nukkuessasi. Onnellista jos sinulla on mahdollisuus nukkua ja hoitaa unitauti pois. Uskon, että psykologin vastaus nousi omasta epäilevästä mielestäsi. Teillä näyttää mukavalta ja rauhalliselta.
Vuoroveden Katja, tuttua juuri tuo eksyneisyys ja hämmentyneisyys, puhumattomuus. Jännä juttu.
Hieno uni tuo jossa isäsi oli lapsi. Minun unissani isä on lapsenomainen, pieni ja kevyt ja avuton, mutta selkeästi kuitenkin vanha mies. Roolini on selvästi huolehtijan (kuten se oli oikeastikin, niin paljon ambivalenssia kuin tilanteeseen liittyikin), olen vastuussa isästä. Ehkä jonain päivänä näen taas unia, joissa roolitus on joku toinen.
Saattaa olla, että minulla on vähän samankaltainen tilanne kuin sinulla on ollut; huojennus ja helpotus on ehkä ollut päällimmäisenä, ja varsinainen suru kaikkineen tekee vasta tuloaan. Kaikki omiin vanhempiin liittyvä on niin kiinteästi omaan minuuteen kytköksissä, että loppuiän prosessista varmasti jollain tasolla on kyse.
Kiitos Katja!
Aija, veljesi on varmasti ainakin osittain oikeassa, tosin en usko että mitään siivoutuu pois, vaan palikoita vain järjestellään uuteen uskoon.
"Unessa nähdyt ei-tutut henkilöt ovat yleensä unennäkijä itse, hänen eri puoliaan". Mielenkiintoista, olen kuullut tämän tulkinnan ennenkin. Toissapäivänä päikkäreillä näin unta, jossa minulla oli pieni valkoinen hiiri, joka yritti koko ajan karata. Vedin sitä jatkuvasti hännästä estääkseni sitä karkaamasta. Yhtäkkiä hiiri näytti kuolleen; olin kohdellut sitä liian kovakouraisesti. Näen usein näitä eläinunia, ja useimmiten olen hoitanut eläimiä huonosti tai ainakin pelkään hoitaneeni niitä huonosti. Olen miettinyt niitä paljon - symboloivatkohan eläimetkin sitten minua itseäni..?
Cheri, näin varmasti on. Toistaiseksi hoidan unitautia nukkumalla, mutta jossain vaiheessa täytynee yrittää vähän piristyä. Toivon että se tapahtuu luonnostaan, kunhan saan ensin levättyä.
Nuku vain, unissa tulee käytyä läpi paljon tarpeellista. Unipsykologistasi sanoisin että hän taitaa olla aloittelija tai vallan valepsykologi :)
Minä tapaan unissani toista mummuani aina silloin kun jokin suunnanmuutos on käsillä. Vaikka mummu kuolikin kun olin pieni, niin hän oli kiinteä hahmo elämässäni, leikkikaveri ja huolien kuuntelija siellä jossain. Vaikka unet ovat joskus hereillä mietittynä olleet todella kummallisia, olen kokenut ne hyviksi. Ja jotain kerrottavaa niillä täytyy olla, ei kai ne muuten vieläkin muistuisi niin elävästi mieleen?
Jotkut asiat pitää piirtää itselleen unissa, luulen.
Olen, valitettavasti, joutunut suremaan muutamaa läheistä, nuorta elämää jotka päättyivät oman käden kautta. Tuska on sanoinkuvaamaton, ja näen heistä unta yhä. Se on... tavallaan kamalaa, vaikka luulisi toisin. Ikävä iskee aamulla niin voimakkaana, että ajatukset kulkee mustina monta päivää. Toisaalta se on ihanaa: "siinähän sinä oletkin"-ajatus nousee unen läpi... Kaipaus ja ikävä asuvat kai niin syvällä, että tulevat unina kylään.
ei kovin lohdullinen kommentti tälläkertaa, pahoittelut...
Unet ovat kiehtovia.
Äitini tuli kuolemansa jälkeen uneeni ja kysyi, pärjäänkö.
Unessa koin, että muuta oikeaa vastausta ei ollut, kuin että pärjään. Sanoja ei ollut, kommunikointi oli "äänetöntä".
Hän pääsi jatkamaan matkaansa.
Hienoa, että olet antanut itsellesi luvan levätä. Nyt, kun sen aika on!
Minä odotin monta vuotta ennen kuin isäni tuli uniini. Oikein ihmettelin, miksen voisi tavata häntä edes unessa. Kun unet vihdoin tulivat, ne olivat hikisiä painajaisia, joissa isä kuoli aina eri tavoin. Yön jälkeen olin aina aivan uuvuksissa.
Muistan tuon unitaudin. Kuuluu kai taudinkuvaan. ;)
Hyviä unia, tekstejäsi on hieno lukea. Mahtavaa, että joku saa "paperille" ajatukset, jotka varmasti koskettavat monia. Kiitos.
Minullakin on samanlainen kokemus kuin evellä, eli oikein ihmettelin isäni kuoleman jälkeen, kun hän ei tullut uniini. Kesti ainakin vuoden ennenkuin näin hänet unessa.
Hienoa, että olet saanut pupun patterit irroitettua ja nukuttua!
Teillä on kivan näköistä. Energistä, tulee mieleen!
Hyvää uuttaa vuotta!
Näen edelleen säännölisen epäsäännöllisesti unta mummistani, vaikka hänen kuolemastaan on melkein 20 vuotta. Usein mummi tulee unissa tarkistamaan, että minulla on kaikki hyvin. Jotkut unet ovat kuitenkin olleet sellaisia, joissa mummi onkin ollut kaikki nämä vuodet tietämättäni sairaalassa. Nämä unet ovat ahdistavia, ja koen syyllisyyttä siitä, etten ole vuosin käynyt katsomassa mummia. Unet varmaankin johtuvat siitä, että mummi oli minulle lapsuusiässä tärkein ja läheisin aikuinen, jonka poismeno tuntuu yhä edelleen haikealta.
Näen vanhemmistani unia aika usein. Äidin kuolemasta on 18 vuotta ja isän kuolemasta 13 vuotta. He ovat unissani hyväkuntoisia, iloisia ja kaikki asiat on hyvin. Minulla on herätessäni hyvä mieli.
Voimaannuttavaa lepoilua ja valoisaa ja mukavaa tulevaa uutta vuotta toivottelen sinulle.
Minulle kävi toissayönä ensimmäistä kertaa niin, että pelkästään äitini ajatteleminen sattui fyysisesti niin, että meinasin taipua kaksin kerroin tuskasta. Luulin, että tämä olisi jo viittä päivää vaille vuodessa helpottanut, vaan ei. Tuntuu vain pahemmalta.
Kirjoituksesi tuovat minulle paljon lohtua. Toivottavasti tuleva vuosi on Sinulle helpompi.
Pitää vielä sanoa: missään unessani äiti ei vielä ole ollut kuollut, eikä mikään unista ole käsitellyt äitini kuolemaa. Olen siitä iloinen, mutta toisaalta pelottaa ajatella tulevaisuutta, unia, joissa äiti ei enää elä.
Ehkä murehdit isää, elämää, ajan kulkua, sen päättymistä, ehkä unien tarkoitus on avata mielen polkuja ja jatkaa sitä mitä valveilla ei jaksa. Hyvää uutta vuotta, voimia!
Pilvitarha, niin nukunkin :) Valepsykologi tosiaan! Täällä päin hääri se yksi valelääkärikin. Onneksi ei osunut isän kohdalle. Tai omalle.
Kiva, että mummusi tulee unissa tueksesi. Tykkäsin myös tuosta "jotkut asiat pitää piirtää itselleen unissa"-ajatuksesta.
Susanna, uskon että on kamalaa, tuollaisesta minulla ei ole lainkaan kokemusta. Äläkä yhtään pahoittele, ei aina tarvitse olla lohdullinen :)
Seija, kiehtova uni tuokin. Voin kuvitella, että muuta vastausta ei siinä "tilanteessa" ole. Näiden kommenttien ja omien unieni perusteella taitaa olla aika tavallista, että kommunikointi vainajien kanssa on unissa sanatonta. Mielenkiintoista.
eve, voi ei mitä painajaisia. Minäkin muistan kerran monta, monta vuotta sitten nähneeni unta, jossa löysin isän kuolleena kotoaan. Se uni tuli usein mieleeni isän viimeisinä kuukausina.
Lapsena kaikista kauheimpia unia olivat ne, joissa äiti kuoli. Nuorena aikuisena painajaiseni taas liittyivät usein seurustelusuhteeseen, sen kariutumiseen tms.
Kiitos kannustavista sanoistasi, eve!
Nonna, teillä on sitten even kanssa ollut aivan päinvastainen tilanne kuin mulla. Ihmisten mielet reagoivat niin eri tavoilla asioihin.
Kiitos kotikehuista!
Nevie, ihanaa että mummisi tulee varmistamaan, että sinulla on kaikki hyvin. Nuo sairaalaunet muistuttavat yhtä omaa "unityyppiäni", jossa vuosia sitten kuolleet kanini ovatkin vielä elossa ja ovat olleet hoivaa (ja ruokaa!) vailla kaikki nämä vuodet. Näen näitä unia aika usein, mutta en ole vielä keksinyt, mistä ne kertovat.
Omapäinen arkeilija, kiva kuulla että poisnukkuneiden univisiitit voivat olla myös tuollaisia :)
Kaarnikka, kiitos, toivotan samaa sinulle!
Salla, voi ei, toivottavasti tuska helpottaa ajan kanssa. Uskon että niin tapahtuu. Äidin menettäminen on kyllä varmasti ihan minkä ikäiselle ihmiselle tahansa kova paikka. Lapsena pelkäsin aina että äiti ajaa kolarin ja istuin joka ilta ikkunassa odottamassa auton valojen ilmestymistä hiekkatien päätyyn (ollessani siis jo koulussa ja koulun jälkeen yksin kotona). Vieläkin puristaa rinnasta kun muistelen sitä pelon- ja ikävänsekaista odotusta.
Voimia ja jaksamista sinulle Salla!
Maarit, uskon että se juuri on unien tarkoitus, "avata mielen polkuja" ja työstää sitä, mitä valveilla ei jaksa/osaa/pysty. Kiitos ja hyvää uutta vuotta myös sinulle!
Nuku niin paljon kuin jaksat ja pystyt.
Oma isäni kuoli yli 18 vuotta sitten ja edelleen näen häntä unissani. Välillä unet ovat olleet sellaisia, joissa kohtaan hänet nykyisenä itsenäni ja kerron, mitä kaikkea olen elämässäni ehtinyt tekemään ja välillä olemme vielä perheenä ja itse olen luultavamminkin se teini-ikäinen, joka olin isäni kuollessa.
Hautajaisten jälkeen muistan itsekin sen väsymyksen, kun tavallaan siinä vaiheessa on lupa pysähtyä. Ennen hautajaisia on paljon järjesteltävää ja täytyy pystyä olemaan toiminnassa. Sitten kun lupa pysähtymiseen tulee, tulee se väsymyskin.
Kiki, tulet varmaan näkemään isääsi unissasi loppuelämäsi ajan, kuten minäkin. Se on tavallaan aika hienoakin.
Hautajaisia edeltävät viikot olin aivan käsittämättömän toimelias; ilmeisesti siinä tilanteessa vain saa sitä virtaa jostain. En tosin ymmärrä, miten vaikkapa odottamattoman äkkikuoleman kohdanneiden omaiset selviävät hautajaisjärjestelyistä, mutta kai siinä sitten vain toimitaan ikään kuin automaattiohjauksella.
Kiitos Kiki!
Lähetä kommentti