sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Laulujen nainen

Tutkailin yhtenä iltana Facebookin Timelineani taaksepäin ja törmäsin aika hauskaan juttuun, jonka olin tehnyt elokuussa 2009. Siihen aikaan tuli vielä tartuttua kaikenlaisiin haasteisiin, jotka sittemmin ovat jääneet FB:ssa noteeraamatta.

Haasteen idea oli yksinkertainen: piti valita yksi artisti ja vastata valmiiksi laaditun kysymyspatteriston kysymyksiin kyseisen artistin kappaleiden nimillä. Valitsin Kauko Röyhkän ja vastailin näin:

Oletko nainen vai mies?
Kaunis eläin

Kuvaile itseäsi:
Mielummin vanha kuin aikuinen

Miltä tuntuu?
Joko-tai

Paikka jossa asut?
Kotikaupunkini

Jos voisit mennä minne tahansa, minne menisit?
Vladivostok

Lempikulkuvälineesi?
Disko-Datsun

Paras ystäväsi on:
Hän toiselta puolelta

Sinä ja parhaat ystäväsi olette:
Menneisyyden taikaa etsimässä

Millainen sää on nyt?
Jälleen yksi sateinen päivä

Päivän mieluisin ajankohta?
Kotona taas

Jos elämäsi olisi TV-sarja, mikä sen nimi olisi?
80-luvun absurdismi

Mitä elämä merkitsee sinulle?
Mutta, mutta

Parisuhteesi?
Sun puolella

Mitä pelkäät?
Jos alkaa pelkäämään

Mikä on paras neuvo, jonka voit antaa?
Olennainen välittyy

Päivän mietelause?
Ollaan niin kuin haluttais olla

Miten haluaisit kuolla?
Steppaillen

Sielusi tila?
Ennen olin kokonaan toinen

Mottosi?
Mun täytyy elää tällaisena

(Kysymykset käännetty vapaasti englannista)

Huomasin muuten vastanneeni samoihin kysymyksiin myös blogissa, mutta silloin vastauksia etsittiin kirjahyllystä.

Jos joku teistä on tehnyt tämän joskus tai innostuu tekemään nyt, niin kiva olisi lukea vastauksianne. Artisti voi siis olla kuka tahansa, suomalainen tai ulkomainen.

Olen fanittanut Kauko Röyhkää jo yli 20 vuotta. En palvovasti enkä oikeastaan edes ihailevasti, vaan sillä tavalla arkisesti. Ensimmäiset Kauko-muistoni liittyvät ystävän lapsuudenkotiin, kesäyöhön ja Mielummin vanha kuin aikuinen-levyyn, jonka B-puolen viimeistä kappaletta kuuntelimme yhä uudestaan ja uudestaan.

Täysi-ikäistyttyäni aloin käydä Kaukon keikoilla; hän esiintyi usein silloisessa kotikaupungissani. Viimeisten kymmenen vuoden aikana olen käynyt kuuntelemassa miehen eri kokoonpanoja livenä vain muutaman kerran, mutta levysoittimessa vanhat suosikit pyörähtävät edelleen useammin kuin monet ikätoverinsa.

Ja kas, tässähän on oivallinen tilaisuus listata omat Kauko Röyhkä-suosikkinsa (huomaa parantumaton listamaanikko):

1. Talo meren rannalla
2. Röyhkä ja Rättö ja Lehtisalo: Hiekkarantaa
3. Kauko Röyhkä ja Riku Mattila: Helvetti 
4. Hardi Tiidus
5. Hän toiselta puolelta
6. Kevät
7. Ihmelapsen viimeiset hetket
8. Malagalainen
9. Hän elää yksin
10. Soitellaan

24 kommenttia:

Niina Oivi kirjoitti...

Ei yllärinä tullut :)
Arvaa mun ja Kaken suhde ja kuinka monta vuotta kestänyt?!
Nyt olen kesästä pyörittänyt Mattilan&Röyhkän Helvettiä tasaseen, Rättö&Lehtisalo Porilaiset kaverit Hiekkarannalla oli huikee kera Kaukon (RättöKIN on nero) ja Kevät kun tuli ihan telkkarista silloin vuonna kaks, hymyilin että tää on mun juttu.
Enpä silloin tiennyt jotta teen vielä joskus jonkinasteista työtä Herra Röyhkän kera.
Mainostaulujen taakse jää tuo pieni kaistale maata joka ei houkuttele köyhiä luokseen!

Mainiosti olit vetässyt tohon feceböök-haasteeseen, mä en itte muista yhtään mitä silloin pistin soimaan.
Vois yrittää uudesti.
Soitellaan!

Niina Oivi kirjoitti...

Ja vastausta haasteeseen,
nappasin Eleanoora Rosenholmia.

Oletko nainen vai mies?
Ambulanssikuskitar

Kuvaile itseäsi:
Tammen varjossa

Miltä tuntuu?
Suljetun osaston astronautti

Paikka jossa asut?
Puutarhakatu 36

Jos voisit mennä minne tahansa, minne menisit?
Puoli päivää Firenzestä itään

Lempikulkuvälineesi?
Hakemus

Paras ystäväsi on:
Vladimir Grutšov

Sinä ja parhaat ystäväsi olette:
Pesulassa

Millainen sää nyt on?
Valo kaasumeren hämärässä

Päivän mieluisin ajankohta?
Ovet ja huoneet

Jos elämäsi olisi TV-sarja, mikä sen nimi olisi?
Kodinrakennusohjeet

Mitä elämä sinulle merkitsee?
Sata Ave Mariaa

Parisuhteesi?
Sata Ave Mariaa

Mitä pelkäät?
Muistoja huvilalta

Mikä on paras neuvo jonka voit antaa?
Epäilen sinua

Miten haluaisit kuolla?
Maailmanloppu

Sielusi tila?
Musta ruusu

Mottosi?
Kiltti vai tuhma

Katja / Lumiomena kirjoitti...

Tiedätkö, minua hymyilyttää ja kuitenkin kyyneleet tulevat melkein silmiini. Olen tainnut joskus aikaisemminkin mainita, että olen niin ikään vanha Röyhkä-fani - juuri samanlaisella arkisella tavalla. Opiskelukaupungissani Joensuussa kävin Kerubi-nimisessä kuppilassa kuuntelemassa Kaukoa monet kerrat ja Pikku Enkeli(!)-nimisestä levykaupasta haalin hänen levyjään niin uusina kuin käytettyinäkin.

Talo meren rannalla on yksi omakin suosikkibiisini. Romantikkona rakastan myös Lauraa ja Pikku enkeliä, Kanerva taas on ehkä paras koskaan suomeksi tehty käännösbiisi (toinen käännössuosikkini on Juicen Paperitähdet). Minä en koskaan tykännyt Malagalaisesta. :)

P.S. Postia on tulossa ihan pian.

Niina Oivi kirjoitti...

Kerubissa minäkin!! (ei taida olla enää pystysä?)

Omapäinen arkeilija kirjoitti...

Elokuussa 2009 olin tehnyt tällaisen listan...

Valitse artisti/ Bändi:
Ultra Bra

Oletko mies vai nainen?
Nainen, joka elää vapaaherran elämää

Kuvaile itseäsi:
Kaunis ja ylpee

Miltä nyt tuntuu:
Minä suojelen sinua kaikelta

Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi:
kalifornian ruosteiset kukkulat

Jos voisit mennä minne vaan, mihin menisit:
Moskova

Mieleisin kuljetusmuotosi:
Veturi, taksi, valtamerilaiva

Paras ystäväsi on:
Poika vuoden takaa

Lempivärisi:
Musta, niljaisten lehtien kaupunki

Millainen sää on:
Heikko valo

Lempi vuorokaudenaika:
Yöllä

Jos elämäsi olisi TV-sarja, mikä sen nimi olisi:
Rubikin kuutio

Mitä elämä on sinulle:
Kaikki on hetken tässä

Nykyinen parisuhteesi:
Ilmiöitä

Mikä mättää:
Kun näen sinut kaukaa

Odotan tulevalta:
Me yhtenäistämme

Pelkään:
Avaruuden lapsia

Paras neuvoni:
Lähettäkää minulle kirjoja

Jos muuttaisin nimeni se olisi:
Tel Aviv, Tel Aviv

Päivän miete:
Ken Saro-Wiwa on kuollut

Miten tahtoisin kuolla:
Pinnan alla

Mottoni:
Siirrän sokeriastiaa

Marie kirjoitti...

:D Voi hitsi, mäkin tein tän facebookissa elokuussa Röyhkän biiseistä! Meillä on joitain samoja jopa. Oma listani:

Oletko mies vai nainen?
Kaislikkonainen

Kuvaile itseäsi:
Jumalan lahja

Miltä nyt tuntuu:
Keskinkertaisuutta

Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi:
Paska kaupunki

Jos voisit mennä minne vaan, mihin menisit:
Talo meren rannalla

Mieleisin kuljetusmuotosi:
Disko-Datsun (:D)

Paras ystäväsi on:
Kaunis eläin

Nykyinen parisuhteesi:
Hipit vanhemmat

Millainen sää on:
Jälleen yksi sateinen päivä

Lempivuorokaudenaika:
Iltapäivä Tainan kanssa

Lempivärisi:
Kanerva

Jos muuttaisin nimeni se olisi:
Dora

Mikä mättää:
80-luvun absurdismi

En pahastuisi:
Hiljaisuus

Jos elämäsi olisi TV-sarja, mikä sen nimi olisi:
Näin on käynyt monta kertaa

Mitä elämä on sinulle:
Huutoa puistossa

Miten tahtoisin kuolla:
Steppaillen

Paras neuvoni:
Mieluummin vanha kuin aikuinen

Mottoni:
Mun täytyy elää tällaisena

Lumikko kirjoitti...

Niina, ai työtä oikein!? *miettii että mitäköhän* Ootko kuskannut Röyhkää ambulanssissa?!

Oi, Eleanoora Rosenholmin eka levy tuli kuunneltua puhki! Onkohan muita ilmestynytkään? Sun vastauksista päätellen on. Hienoja! Hymyilin ja huikaistuin, "muistoja huvilalta", vau.

Katja, olet maininnut ainakin kerran ellet kahdesti, muistan hyvin :) Meillä päin Kauko esiintyi aina Sipparissa (se oli kapakan lempinimi, nykyään paikka on muuttunut kokonaan toisennimiseksi). Hänen musiikkiinsa kietoutuu muistoja eri ikävaiheilta, joten en singahda Kaukoa kuunnellessani automaattisesti takaisin nuoruuteen, toisin kuin on joidenkin muiden artistien kohdalla. Riippuu tietysti biisistä :)

Liisa kirjoitti...

Olipa mukava lukea tämmöinen haaste.

Muuten Kerubi elää ja voi hyvin tänäpäivänä Ilosaaressa entisellä Karjalantalolla:):) tervetuloa.

milla kirjoitti...

Talo meren rannalla on minunkin ehdoton suosikkini! Tykkään Mattilan ja Röyhkän jutuista, ostin juuri heidän uusimman ja toistaiseksi kai viimeisen levyn. Kaksi lensi tuulen mukaan. Se soikin nyt kokoajan autossa. Mahtavinta pientä luettavaa on tarjonnut viime aikoina myös Röyhkän Facebook-päivitykset, joita mies kirjoittaakin useita kertoja päivässä. Sinulle tuttuja?

Minulle Hassisen kone, Sielun Veljet ja Pelle Miljoona olivat niitä lapsuuden juttuja, niitä mitä isäni kuunteli ja joita mitä kuuntelin jo lapsena ja yhä. Pelle Miljoona on jäänyt vähälle nykyään. En oikein enää jaksa kuunnella sitä. Kauko Röyhkään tutustuin myöhemmin. Sitä ei tainnut miltään kasetilta löytyä.

Mainostaulujen taakse on yksi suosikkini :)

milla kirjoitti...

Meinasin tulla sanomaan vielä, että kyllä Kerubi voi jälleen oikein hyvin, mutta Liisa ehti ensin. Uudessa Kerubissa en ole vielä koskaan käynyt.

Lumikko kirjoitti...

Omapäinen arkeilija, hauskoja! "Lähettäkää minulle kirjoja" :D

Marie, oi oi, hymyilen täällä leveää hymyä :) "Hipit vanhemmat" on hyvä, samoin tuo "huutoa puistossa". Meillä on hyvät motot :)

Lumikko kirjoitti...

Liisa, hyvä tietää :) Kerubi on mainio nimi baarille!

milla, Röyhkän ja Mattilan uutta levyä en ole vielä kuullut, olen jotenkin niin hidas liikkeissäni nykyään. Eiliseltä Prisma-reissulta ostin kuudella eurolla Tuomari Nurmion Punainen planeetta-levyn, kun nimikappale on yksi kaikkien aikojen suosikeistani ja olen kyllästynyt kuuntelemaan sitä netistä.

Nuo Röyhkän FB-päivitykset eivät ole tuttuja, pitääkö "tykätä" hänestä vai miten niitä pääsee lukemaan..?

Muistan lapsuudestani, että minua 10-15 vuotta vanhempien serkkujeni huoneen seinällä oli Hassisen koneen juliste :) Heidän musiikkiaan en ole oikein ikinä kuunnellut (olisiko ollut liian punkahtavaa makuuni?), ja Siekkareitakin aika vähän. Pelle Miljoonan hittibiisit minä taas löysin vasta aikuisena. "Moottoritie on kuuma" on etenkin autossa kuunneltuna niin huikean hieno, että toista vastaavaa ei ole tässä maassa tehty.

Niina Oivi kirjoitti...

Hehee, music!-maailmassa on mahdotonta olla törmäämättä, vörkkimättä Röyhkan kanssa ;)
Elä huoli - ei ole miulla edes ajokorttia! Mutta voi sitä luokitella ittensä jonkinasteiseksi ambulanssikuskittareksi, hohoo.

Eleanooraa:
Vainajan muotokuva (2007)
Älä kysy kuolleilta, he sanoivat (2008)
Hyväile minua pimeä tähti (2011)

Sanoisin viimeistä Rosenholmin parhaaksi ja uusinta Röyhkä&Mattilan huonoimmaksi (niistä heidän kahdesta levystään), tosin kaikkea tarvii kuunnella.

milla kirjoitti...

Juu, eli tykkää siitä Kauko Röyhkä (virallinen). Kannattaa käydä vilkaisemassa! Olen nauranut kippurassa joillekin jutuille..

Pelle Miljoonan Hyvää yötä maailma on ihana :)! Muutaman Pellen kirjankin joskus luin, mutta en juuri muista niistä mitään. Siitä on jo aikaa.

Lumikko kirjoitti...

Niina, vai että musabisneksessä häärit, intressanttia! Ai se olikin sitten E.R.:n toka levy, jonka kuuntelin puhki. En ole yleensä ihan näin tietämätön musan suhteen, suhtaudunhan siihenkin nörttimäisen intohimoisesti. Tai siis suhtauduin. Sallin itelleni kärryiltä putoamisen loppuvuodesta 2009 ja olen siitä lähtien ollut ihan pihalla yhdestä sun toisesta asiasta. Eikä haittaa yhtään!

milla, täytyypä tykätä ja katsoa mitä Röyhkä turisee :) Jotenkin yllättävääkin ehkä, että hän on aktiivinen FB:ssa.

En ole lukenut Pellen enkä Kaukon kirjoja, mutta jälkimmäistä on kyllä pitänyt. "Kaksi aurinkoa" voisi olla.

Omapäinen arkeilija kirjoitti...

Ja lokakuulta 2009 löytyi tällainen lista:

Elämäni kirjahyllyn mukaan

Oletko mies vai nainen?
Naisen muotokuva

Kuvaile itseäsi
Verraton hölmö

Mitä elämä sinulle merkitsee?
Saako tälle edes nauraa?

Kuinka voit?
Selvästi juovuksissa

Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi
Rakas mökki

Mihin haluaisit matkustaa?
Pelosta vapauteen

Kuvaile parasta ystävääsi
Paha poika

Mikä on lempivärisi?
Päivänsinet

Millainen sää on nyt?
On meidät vihurit valinneet

Mikä on mielestäsi paras vuorokaudenaika?
Hyvää yötä, maa

Jos elämäsi olisi TV-ohjelma, mikä sen nimi olisi?
Kesäviiniä

Millainen parisuhteesi on?
Reilua peliä

Mitä pelkäät?
Kuinka tiikeri kesytetään

Päivän mietelause
Vastaan, siis kysyn

Minkä neuvon haluaisit antaa?
Syö ja liiku mielelläsi

Miten haluaisit kuolla?
Vakavin kasvoin, iloisin mielin

jaana kirjoitti...

Mulla Röyhkän kuuntelu on jäänyt nykyisin vähemmälle, 80-90-luvun-taitteessa tuli kuunneltua melko paljon ja yksi on biisi ylitse muiden ja se on Lauralle, jonka mukaan myös vanhin tyttäreni on saanut nimensä.

Tämä olisi kiva tehdä, ehkä palaan tähän omassa blogissani. Olen tuon kirjajutun jossain vaiheessa tehnyt ja se oli hauskaa.

Katja Kaukonen kirjoitti...

Juu, minäkin tykkään listoista ja tällaisista. Löysin FB-muistiinpanoista omat vastaukseni elokuulta 2009. Innoittajana toimi U2.

Oletko mies vai nainen?
Boy-Girl

Kuvaile itseäsi:
October

Miltä nyt tuntuu:
Breathe & Freedom for My People

Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi:
Discothèque

Jos voisit mennä minne vaan, mihin menisit?
Where the Streets Have No Name

Mieleisin kuljetusmuotosi:
The Ocean

Paras ystäväsi on:
Like a Song

Lempivärisi:
White as Snow

Millainen sää on:
Beautiful Day

Lempivuorokaudenaika:
Twilight

Jos elämäsi olisi TV-sarja, mikä sen nimi olisi:
Window in the Skies

Mitä elämä on sinulle:
Cedars of Lebanon

Nykyinen parisuhteesi:
Magnificent & All I Want Is You

Mikä mättää:
I still Havent´t Found What I'm Looking for

Odotan tulevalta:
Mysterious Ways

En pahastuisi:
Hold Me, Thrill Me, Kiss Me, (Kill Me)

Pelkään:
Moment of Surrender

Paras neuvoni:
Some Days Are Better Than Others

Jos muuttaisin nimeni se olisi:
The Wanderer

Päivän miete:
Shadows And Tall Trees

Miten tahtoisin kuolla:
No Line on the Horizon & Gloria & In God´s Country

Mottoni:
Sometimes You Can't Make It on Your Own

Pääsky kirjoitti...

Oi nää on hauskoja..haluun tehdä itsekin...hmmm...postasin omaan blogiini ;)

PIUZA kirjoitti...

Nämä vastaukset oli hauskoja. Jotenkin kolahti eniten tuo: Päivän mietelause? Ollaan niin kuin haluttais olla.

t.Paula

Katjusha kirjoitti...

Kaukoa kuuntelin kovasti nuorempana ja keikoilla kävin ahkerasti. En tiedä mitä on tapahtunut, mutten enää ehdi niin musiikkia kuunnella kuin radiosta. Laulelen kyllä senkin edestä. Edes jotain....

Anonyymi kirjoitti...

Tämähän on hauska juttu! Mutta siis ette kai te noin vaan muista noita biisien nimiä? Vai muistatteko?

Itse tykkään musiikista - todella paljon. Ja monista laulajista/bändeistä, mutta kun tuossa mietin, niin enpä montaa biisin nimeä kyllä muista näin yht'äkkiä. Siis yhtään keltään.

Tässä siis vaan hätäännyn, että olenko jotenkin epänormaali, heh.

Lempi Sveitsistä

Pääsky kirjoitti...

Lempille kerrottakoon, että en tod. ainakaan minä muista mitään nimiä ulkoa kuin kourallisen, mutta seikkailin sivustolla: poimuri.fi josta saa ladata biisejä ja sieltä näin lähes kaikki bändini biisit ;)
kai nuita paikkoja on muitakin.

Lumikko kirjoitti...

Omapäinen arkeilija, hauskoja nämäkin, tuo Pelosta vapauteen on hieno.

jaana, vähemmälle se on mullakin jäänyt, kuten musiikin kuuntelu yleensäkin, mutta aina välillä pistän levyn soimaan. Vau, onko tyttäresi tosiaan nimetty Röyhkän biisin mukaan? Hienoa! Minut on nimetty pensaan mukaan :)

Katja, hienoa "runoutta" tulee näköjään myös U2:n biisinnimillä. Koko tästä leikistä tulee vähän mieleen surrealistinen runous, jossa yhdistellään palasia sieltä täältä ja luodaan uusia merkityksiä.

Voisiko parhaasta ystävästä enää kauniimmin sanoa, kuin "Like A Song"?

Wihtori, menen lukemaan nyt heti ja hyvää syntymäpäivää tätäkin kautta!

Paula, se on hyvä mietelause vaikka jokaiselle päivälle :)

Katjusha, mulla vähän sama juttu, tosin nyt ihan viime kuukausina olen vähän uudelleen löytänyt vanhat levyni ja ostanut pari uuttakin. Lauleskelu on kivaa!

Lempi ja Wihtori, en minäkään muista kuin joitakin. En nyt muista, mistä niitä kappaleiden nimiä silloin vuonna 2009 etsin, mutta netistä kuitenkin.