tiistai 8. helmikuuta 2011

Naisenergiaa

Kloka hem 5/2010
Haastattelin viime viikolla kahta kiinnostavaa naista. Toinen jätti työnsä IT-alalla ja ryhtyi kirjoittamaan dekkareita. Paras päätös ikinä, pieni ja vaalea ruotsalaisnainen sanoi. Ainahan hän oli halunnut kirjoittaa, muttei ollut uskonut, että sitä voisi tehdä työkseen. Että voisi kuunnella ja keräillä ihmisten tarinoita, penkoa arkistojen ja kirjastojen aarteita, hurahtaa historiaan, kuvitella ja koota palapeliä työkseen. Kirjailijatar oli niin vilpittömän innostunut tekemisistään, että tunsin innoittuvani itsekin.

Toinen jututtamani nainen on tehnyt vaikuttavan dokumentin sota-ajasta ja niistä suomalaisnaisista, jotka jäivät viljelemään maata ja hoitamaan lapset, vanhukset ja karjan, kun miehet lähtivät rintamalle. Työn ja voitettavien esteiden määrää on 1970-luvulla syntyneen vaikea käsittää. Fyysinen kuormittavuus, pelko, huoli, ikävä, vastuu, yksinäisyys, luopuminen, pakko. Tärkeä aihe, merkillisen vaiettu.

Tällä viikolla menen puhumaan Martoille hidastamisesta. Häkellyin kutsusta ja kiirehdin oitis tunnustamaan, etten omaa juurikaan Martoille tyypillisiä hyveitä. Mutta heillä on kuulemma korkea erilaisten Marttojen (ja Marioiden?) sietokyky, joten odotan iltaa innolla.

Vierailtuani Marttojen nettisivuilla tulin siihen tulokseen, etten ehkä sittenkään ole ihan niin epämarttamainen kuin äkkiseltään ajattelin. Marttojen kotitalousneuvonnan teema on tänä vuonna Vähänkö hyvää! eli eettinen kuluttaminen. Sivuilla sanotaan näin:  
"Eettinen kuluttaminen on sekä marttamaista että helppoa: se pitää sisällään säästämisen, yhteiskäytön, lainaamisen, kierrättämisen, lähellä tuotetun, reilun kaupan ja palveluiden suosimisen. (...) Luonnonvarojen kulutusta voi hillitä välttämällä kaiken turhan materian ostamista. (...) Kulutuksen lisääminen perustarpeiden tyydyttymisen jälkeen ei tutkitusti lisää kenenkään onnellisuutta."
Marttajärjestöllä on myös meneillään kolmivuotinen teemakampanja Hidastamalla hyvinvointiin 2011–2013.

20 kommenttia:

metsienmamma kirjoitti...

Tuo dokumenttielokuva kiinnostaa todella!
Asiahan on niin, minulle valjenneena, että niitä perittyjä/opittuja asenteita ja arvoja kannamme yhä mekin, 70-luvulla syntyneet. Ei niistä vanhempien ja isovanhempien kantamista taakoista pääse eroon uudemmat sukupolvet. Muoto vaan muuttuu. Ja kuten allekirjoittanut, niitä taakkoja on vaikeaa tunnistaa sukupolvien takaa tulleiksi.
Tärkeää joka tapauksessa siinä ymmärtämisessä on kunnioittaa, ei syyttää eikä soimata omaa sukuaan, äitiään tai mummoaan.
Nämä asiat, käsitelvänä omassa päässä. Tuollaiset dokumentit auttavat omaa tietojenkäsittelyä :)

Anonyymi kirjoitti...

Voi, miten ilahduttavaa oli lukea tämä kirjoitus.

Innostuminen ja oman paikkansa löytäminen on hieno ja arvokas asia! Voi kun voisikin elää kirjoittamisesta. Voisihan sitä, mutta pitäisi ensin oppia kirjoittamaan, eikä vain tuottamaan sisältöä.

Martoista monella on ihan outo kuva. Eihän ne mitään supernaisia ole. Tai oikeataan... taitavat olla. Meitä perinaisia, jotka selviydymme, keksimme, oivallamme ja luomme! Me ollaan kaikki sankareita, me naiset. Käsittääkseni marttapiiritkään ei keskeään ole samanlaisia tai keskittyneet samoihin asioihin. Se kokkaus ja leipomis marttailu taitaa olla vain sivuseikka koko järjestön toiminnan puitteissa. Olen moneen kertaan ollut liittymässä marttoihin, mutta ei vaan ole syistä ja toisista tullut liitytyksi. Mulla on sellanen 50-60 luvun marttapukukin, Marttamummoni jäämistöstä :-).

-junika-

wihtori kirjoitti...

Ihania projekteja sulla, ja tärkeitä aiheita.
Innostuneisuutta kehiin !

Pellon pientareella kirjoitti...

Tuo dokkari kyllä pitää nähdä! Nautin jo pelkästään ajankuvastakin, rakastan niitä vanhoja maisemia, taloja, vaatteita ja kenkiä, hevosia... Tuo Martta-käsite on kyllä mielenkiintoinen. Toisaalta minussa on paljon Marttaa, toisaalta olen täysmittainen feministi. Mutta ehkä ne eivät suinkaan sulje pois toisiaan? Toisaalta olen myös aika "Martti" Martan lisäksi, heh. Meissä on moneksi, niin se tietysti in.

Katja kirjoitti...

Kiitos taas. Minä pyörittelen mielessä ankkureista luopumisia ja tuo "Paras päätös ikinä" osui silmiin just sopivalla hetkellä!

Nonna kirjoitti...

Minä luin juuri Carina Räihän kirjan maailman valloituksesta ja haaveiden toteuttamisesta. Herätti kyllä monia uusia ajatuksia. Siinäkin yksi bisnesuralta syrjään heittäytynyt!

Täytyykin tutustua Marttojen teemaan tarkemmin. Kuulostaa kyllä erittäin mielenkiintoiselta. Minä luulen, että Martoilla on vanha imago hieman rajoitteena nykyisin. Ovat paljon muutakin kuin mitä luulemme heidän olevan.

Maria kirjoitti...

Upeaa!Ja sinulla on edessä hieno ilta!

Kirjailijatar kirjoitti...

Olet tavannut mielenkiintoisia naisia. Minäkin haaveilen joskus heittäytymisestä ja tuollaisesta elämänmuutoksesta, mutta sen aika ei ole ainakaan vielä.

Marttoihin vähän hurahdin viime kesänä, kun tutustuin heidän toimintaansa. Se oli jotenkin hyvällä tavalla anarkistista ja martoilla on kovin moderneja arvoja. On itse asiassa ollut jo kauan ennen kuin niistä tuli trendikkäitä.

milla kirjoitti...

Hei kiitos Tuntematon emäntä-linkistä! Tuon tahdon ehdottomasti nähdä!

Pirkko kirjoitti...

Ruotsissa taitaa olla useampikin naispuolinen (kamala sana, mutta niin olisi naisdekkaristikin!) dekkaristi, joilla on takanaan ura ihan muunlaisissa ammateissa. Åsa Larsson on juristi, sitten on yksi psykiatri, en vaan muista nimeä, ja muutama muu vastaavanlaisen loikan tehnyt.

Kiitos myös kun kerroit Tuntemattomasta emännästä! Aihe kiinnostaa; oma anoppinikin on yksi heistä.

Tiesitkö muuten että Kauniaisissa on myös miesmarttoja? Ryhmän nimi taitaa olla Marthaboys.

himalainen kirjoitti...

Ehkä martta voi olla melkein mitä vaan, täällä ainakin kokoontuu kirjavat martat, jotka tulevat ympäri maailman ja tekevät aika erilaisia asioita. Ja olihan marttojen perustajakin Lucina Hagman aikamoinen nainen, monia puolia hänessä. Mietin, että olisko martoissa se jokin, se yhdessä vaikuttamisen voima.

Sinulla on ollut ihanan jännittävä viikko, hyvää viikon jatkoa!

laura kirjoitti...

Voi kunpa mummoni olisi saanut nähdä tuon dokumentin. Hän kertoi paljon nuoruudestaan ja kovasta työn teosta sodan aikana, ja koki aina että sitä työtä ei arvostettu. Myöhemmin hän oli aktiivisesti perustamassa ties minkälaisia kotitalouspiirejäja marttakerhoja.

Niin. hei vaan. löysin tänne ihanaiseen blogiin sattumalta. Täällähän viihtyisi vaikka kuinka pitkään.

metsienmamma kirjoitti...

Mietin tuosta Lauran kommentista ja mummon sanomisista "koki aina että sitä työtä ei arvostettu". Monella kotitöitä tekevällä naisella (tai taloutta hoitavalla, miten sen muotoilisi) on todella iso alemmuuskompleksi siitä, kun kotitöitä ei arvosteta. Minullakin ollut todella vakavana. Mietin, olisivatko nekin, sekä miesten että naisten asenteet kotitöihin, periytyneet noilta ajoilta?

onnenpäivänen kirjoitti...

Oi mitä haastateltavia, todellakin! Tarinat kiinnnostavat muakin valtavasti, kun vielä osaisi laittaa ne paperille.

laura kirjoitti...

Metsienmammalle: Voi hyvinkin olla että kotitöiden huono arvostus juontaa juurensa tuolta ajalta. Silloin oli ylevää, jos naiset liittyivät lottiin, ja oli arvostettua olla tehtaassa tekemässä varusteita sotilaille, mutta kaikki tuntuivat pitävän itsestään selvänä että kotirintamalla homma pelasi, eikä kotirintamalla tehtyä työntekoa ja vastuuta juuri sen kummemmin kiitelty, ei perheissä eikä juhlapuheissa... pikemminkin sai haukkuja jos ei ollut kaikkea saanut tehtyä. Mummoni oli 13 vuotias sodan syttyessä, ja joutui yksin huolehtimaan kaksivuotiaista kaksosista sekä kahdesta muusta alle kymmenvuotiaasta sisaruksesta kotitöiden ja evakkoelämän lisäksi. - Hänen äitinsä oli isänmaan nainen ja lähti lotaksi rintamalle.. äiti sai myöhemmin kehuja, tytär, mummoni jäi jalkoihin..

Anonyymi kirjoitti...

niin, mitenkään lottien ja muiden tärkeää panosta väheksymättä. kotirintammakin olisi silti arvostuksensa ansainnut.
laura

Lumikko kirjoitti...

Täällähän on ollut keskusteluakin, kiitos taas kaikille kommenteista!

metsienmamma, dokumentissakin oli yhtenä punaisena lankana juuri se, miten suomalaisten (naisten) työhulluus ja ylitunnollisuus juontaa ehkä osittain tuolta sotavuosilta.

junika, kiva että ilahduit! Marttojakin on varmasti moneen lähtöön, niin kuin ihmisiä ja naisia yleensäkin. Mummosi marttapuku on varmasti hieno :)

wihtori, innostuneisuus on onneksi tarttuvaa; välillä on hyvä tavata ihmisiä, joilta saa oikein kunnon puraisun :)

pellon pientareella, Martti hihi :D Veikkaan -toivon!- että ainakin nykyään feminismi ja marttailu mahtuvat kyllä samaan naiseen.

Katja, eipä kestä, joskus voi olla ihan ratkaisevankin tärkeää nähdä muiden tekevän sitä, mistä itsekin haaveilee mutta empii vielä. Muiden esimerkit voivat rohkaista silloin kun itseltä uupuu uskallusta.

Nonna, onko Räihä se vuorikiipeilijä..? Martoilla lienee tapahtunutkin jo jonkinlainen "nuorennusleikkaus", ainakin nettisivujen visuaalinen ilme on aika kiva, sellainen vähän retro.

Maria, juu jännityksellä odotan iltaa... ;)

Lumikko kirjoitti...

Kirjailijatar, sinä olet niin lahjakas kirjoittaja, että melkein tekisi mieli suositella sinulle sitä heittäytymistä! Siitä vaan kaunokirjallisuutta kirjoittamaan, ihan tosissaan.

milla, joo suosittelen, se todella avartaa kansallista itsetuntemusta ja asettaa myös uudet mittasuhteet omille ongelmille.

Pirkko, ruotsalaisdekkaristeissa on tosiaan paljon näitä "loikkareita", onhan heitä tietysti muuallakin. Niin, varmaan melkein jokaisen suomalaisen perheestä tai suvusta löytyy näitä tuntemattomia emäntiä. Marttojen toiminnassa on kuulemma miehiä mukana vähän siellä sun täällä!

himalainen, ai miten mukavilta kuulostavatkin nuo Kirjavat martat! Varmasti martat ylläpitävät sellaista ehkä vähän katoavaakin yhteisöllisyyttä, täällä maalla varsinkin. Hyvää loppuviikkoa sinnekin!

laura, kiva kun löysit, tervetuloa! Samaa ajattelin minäkin dokumentin nähtyäni, että harmi kun tämä tulee vasta nyt, kun niin monet ovat jo kuolleet. Dokumentissa oli vahvasti esillä juuri tuo arvostuksen puute. Erään haastateltavan äiti oli vasta 70-luvulla ihmetellyt tyttärelleen ääneen, että vain rintamalla palvelleet sotilaat ja lotat olivat sankareita, mutta Suomea "pystyssä pitäneet" maaseudun naiset sivuutettiin täysin. "Miksei meistä puhuta koskaan mitään", hän oli kysynyt.

Lumikko kirjoitti...

metsienmamma, totta on, että kotitöitä ei ole kai koskaan oikein arvostettu (kuten ei naisten tekemiä töitä yleensäkään, mikä näkyy esim. naisvaltaisten alojen palkkauksessa). Tässä dokumentissa kuvatut naiset tekivät kuitenkin enimmäkseen muuta kuin kotitöitä: he hoitivat peltojen kylvämisen ja kyntämisen, mikä oli perinteisesti ollut miesten (raskasta) työtä, ja huolehtivat hevosista sekä metsätöistä (puiden kaataminen ja halkojen hakkaaminen). Karjanhoito oli perinteisestikin kuulunut naisille, mutta nyt he siis tekivät navettatyöt miesten töiden _ohella_. Ruokaa, villaa ja halkoja oli lain määräyksellä tuotettava kansanhuollon tarpeisiin, siis ei vain omalle perheelle.

Kotityöt ja pienimmistä sisaruksista huolehtiminen jäivät pitkälti (vanhempien) lasten kontolle. Lapset joutuivat lopettamaan koulunkäynnin, koska heitä tarvittiin kotona (ja koulut menivät kiinni, kun opettajat olivat rintamalla). Tästä monet tunsivat katkeruutta aikuisinakin.

laura, voi kunpa mummosi olisi tosiaan saanut nähdä tämän dokumentin! On varmasti ollut turhauttavaa, kun kaikkea sitä uurastusta ja uhrautumista on pidetty itsestäänselvyytenä.

Lumikko kirjoitti...

onnenpäivänen, sinut unohdin välistä... Osaathan sinä tarinoida, jatka vaan samaan malliin!