Lääkärit ovat vitkutelleet lisähapen kanssa, vaatineet tupakoinnin lopettamista. Ei tule tapahtumaan. Nyt antoivat viimein periksi. Autossa puhuttiin taas painavia.
Minä: "Jännä nähdä, onko siitä happihoidosta apua."
Isä: "Niin. Sehän on kai vähän niin kuin viimeinen toivo."
Minä: "Mmm. Tai ihan viimeiseksi sitä vissiin joutuu hengityskoneeseen."
Isä: "No se on kyllä sitten...
Lahjon jonkun tuomaan myrkkyä ennen."
Naurahdimme molemmat. Huumori meillä on samaa sävyä, ja tallella.
14 kommenttia:
Olet onnen tyttö kun voit nauraa isäsi kanssa♥
Huumori antaa voimia moneen tilanteeseen!
Kävin vielä lukemassa tuota postaustasi tavaroihin kiintymisestä. Hieno keskustelu! Minä sain siitä voimia tähän lauantaihin!
Mukavaa viikonloppua!
Hymyilyttää ja mietityttää yhtä aikaa, niin kuin koko elämä. Hyvää vointia isällesi, toivottavasti happipullovointi auttaa.
Kyynel tulvahti silmään. Mietin omaa isääni, hänen nykytilaansa. Huumoriani, jonka olen perinyt häneltä. Huumoriansa, josta saan paljon iloa.
Aikuisenakin vanhempiaan muistaa samanlaisista hetkistä, mitkä lapsenakin ovat jääneet mieleen: Kokeilkaapa metsäkävelyitä isänne tai äitinne kanssa. Tai leipomista. Ei vaan aikuista kököttämistä kahvipöydässä, vaan jotain muuta. Muuttuu ajatuksenkulku helposti toiseksi, jos vaikka onkin ollut hieman nyreissään jostain siihen asti vanhemmilleen.
Huumori on aina voimavara, ikävissä tilanteissa varsinkin.
Toivottavasti isäsi saa happihoidosta tarvittavaa helpotusta ja apua.
Hyvää viikonloppua!
Lämpimät välit teillä. <3
Huumorilla pärjää, se on hyvä lääke, vaikkei parannakaan. Äitini kanssa nauroin vedet silmissä isäni sairastumisen synkkinä hetkinä, sellaisia niin meidän välisiämme kipeitä asioita, jotka eivät muille olisi auenneet. Sillä nauramisella jaksoi aina jonkun matkaa eteenpäin. (Uskon, että isäkin välillä hymyili, vaikka olikin ulospäin täysin ilmeetön. Valoisuus ja elämänhalu säilyivät hänessä aidosti loppuun asti, se oli minulle kovin tärkeää.)
Toivotaan, että lisähappi auttaa!
Täälläkin silmät kostuu...omat vanhempani olen hyvästellyt jo 80-luvulla ;(
Jotta jos vielä jaksatte, niin tehkää niitä yhteisiä juttuja vielä ja nauttikaa toisistanne. Ja kysykää heti kaikki asiat, joita haluatte vanhemmiltanne tietää, minä en ehtinyt.
Musta huumori auttaa jaksamaan. Niin koskettava vuoropuhelu teidän välillä. Pieni ja suuri samaan aikaan. Kertoi teistä niin paljon.
Toivotan isällesi parempaa vointia, toivottavasti tuo lisähappi helpottaa hänen oloaan.
Aika riipaisevaa, huumorista huolimatta. Hyvä, että sitä on.
Paljon voimia sinulle, edelleen! Väkisinkin mietin omaa isääni jonka kanssa käyn samantapaisia keskusteluita. Aina sitä miettii että mitä vielä ehtisi kun isä yhä on täällä.
Oi ystäväinen, kuvaamasi kertoi niin paljon, koskettavasti. Huumori on kyllä elämän kantavia voimia. Tässä kyynelten läpi muistin isääni, hänkin oli huumorimiehiä. Kunnes vaikea dementia muutti isän, siinä huumorikin hukkaantui..
Voimia, iloa ja valoa yhteisiin hetkiinne!
Lämpimästi halaten, Hannah
Voi että....tuli niin oma isä mieleen, joka kuoli 90-vuotiaana kolme vuotta sitten.
Toivottavasti lisähappi auttaa isäsi oloa.
t.tuike
Ihana, musta huumori. Ihan tuli 95v mummoni mieleen. Nyt hän on vaan niin muissa maailmoissa, että ei enää juttu luista entiseen malliin.
Ja ihan sitten aiheen vierestä ajattelin ilmoittaa, että valitsin blogisi seitsemän suosikkini joukkoon, joten pieni tunnustus siitä saatelauseineen Havahduksia-blogissani, jos haluat vilkaista.
Lämmin kiitos teille kaikille kommenteista <3
Huumori ei pelasta eikä paranna sen enempää kuin happikaan, mutta ehkä ne tekevät elämästä aavistuksen helpompaa :)
Kirsi: kiitos kaunis tunnustuksesta, huomasin sen kyllä heti tuoreeltaan, mutta sattuneesta syystä en voinut sinua siitä oman blogisi puolella kiittää ;)
Lähetä kommentti