maanantai 7. helmikuuta 2011

Rohkea Minttu


Katsoitteko televisiosta tämän? 

Sanattomaksi vetää. Voi miten kiusaajille voisi opettaa ihmisyyden -ainakin omasta mielestäni- tärkeimmän taidon, kyvyn asettua toisen ihmisen asemaan?

Ei anneta koulu-, työpaikka- ja nettikiusaajien pompotella ketään, eihän?

Kaikki Tuukka Temosen Yhteisvastuu-keräystä varten ohjaamat lyhytdokumentit ovat katsottavissa täällä. Sivulta löytyvät myös dokumenttien lähetysajat Ylellä.

8 kommenttia:

Pilvitarha kirjoitti...

*syvä, syvä huokaus.
Tämä on asia jota en koskaan käsitä, joka suututtaa ja surettaa. Ärsyttää, turhauttaa, raivostuttaa.
Tiedän miltä tuntuu kun läheinen kärsii enkä osaa auttaa, tai ei pysty. Voi miten sitä haluaakin auttaa ja muuttaa kaiken hyväksi! Mutta se pelkää että kaikki muuttuu vielä pahemmaksi.

Ne joiden pitäisi nähdä, huomata (koulu, opettajat) eivät näe. Eivät suostu näkemään ja löytävät vikaa vain kiusatusta. Miten voi jäädä huomaamatta kun tilanne jatkuu vuosia? Kiusaaja jatkaa eteenpäin mutta kiusattu kantaa murhetta pitkään.

Olen katkera siitä ettei kaikilla ole ollut yhtä iloinen ja mukava kouluaika kuin minulla.

Lumikko kirjoitti...

Pilvitarha, suututtaa ja surettaa minuakin. Tulee niin vihainen ja voimaton olo! Minulla ei (tällä hetkellä) ole lähipiirissä ketään koulukiusattua, mutta jotenkin sitä haluaisi auttaa ihan kaikkia, jotka tuossa tilanteessa ovat. Mutta mitenkäs autat? Opettajille ja koulutovereille toivoisi totisesti enemmän uskallusta puuttua asioihin.

milla kirjoitti...

Kuulin hyvin vähän aikaa sitten todella pöyristyttävän jutun liittyen koulukiusaamiseen ja siihen, että opettajat eivät ottaneet tilannetta tosissaan. Ihmeteltiin vain, miksi lapsi kertoo äidilleen, mutta ei opettajille. Liekö tuo ihme, kun kyseessä on pieni lapsi. Asiaan ei puututtu. Koulua vaihtamalla asia korjaantui.

Eivätkä aikuiset ole yhtään sen parempia tässä asiassa, ikävä kyllä nuita työpaikkakiusaamistapauksiakin kuulee todella usein. Jopa ihan lähipiiriltä ja työyhteisöistä joissa on aiemmin ollut. Unettomia öitä ja pelkoa/inhoa tulla töihin jne. Enkä muista, että niissä tietämissäni tapauksissa olisi häirikölle sanottu asiasta SUORAAN. Asia on tiedetty ja häirikkö siirretty sopivan tilaisuuden tullen muuhun yksikköön töihin tai sitten kiusattu on ottanut lopputilin.

Vihaiseksi kyllä tekee!

metsienmamma kirjoitti...

Se, että opettajat eivät huomaa, johtunee juuri siitä, että aikuisilla on samoja ongelmia kiusaamisen ja omien heikkouksien ja vahvuuksien kanssa. Opettajalla ei ole välttämättä yhtään oppilaitaan parempi itsetunto. Eikä hän syystä tai toisesta uskalla puuttua asioihin. Vaikka siksi "että mitä muut siitä ajattelee". Tai "kuinka se vaikeuttaa työtäni opettajana".

Minua on kiusattu pienenä koulussa vähän, yläasteella yhtä vähän. Olen puolestani joutunut sellaisen vaietun kiusaamisen kohteeksi vuosista toisiin, eli juuri joku opettaja on aina kiusannut minua. Ystäviä minulla oli aina kouluaikana, joten muiden lasten kiusaamisista selvisin heidän avullaan. Opettajien kiusaamiseen yritti puuttua äitini, mutta muistan sen vähän, että vaikeaa se oli.
Väitän, että ainakin jonkinmoisen iso siivu itsetuntoni ongelmista tänäkin päivänä, johtuu tuosta kiusaamisesta.
Viimeisimmän pienen kiusan koin lukiossa sekä lukion jälkeenkin vielä opinnoissani. Jokin juju meikäläisessä on, valo, pimeys, loiste tai vahvuus, joka pistää aikuisen ihmisenkin kiusaamaan nuorta aikuista.
En vain tiedä mitä se voisi olla.

Lumikko kirjoitti...

milla, minullekin tuli jotenkin järkytyksenä työelämässä se, miten lapsellista ja julmaa käytöstä aikuiset ihmiset osaavat harjoittaa toisiaan kohtaan. Ihmiset joilla on omia lapsia! Työelämässä kiusaamisella saattaa tietysti olla monimutkaisempi tausta kuin koulussa, mutta kyllä siellä yhtä kaikki tapahtuu ihan yhtä räikeää ja mielivaltaista heikomman sortamista kuin lasten ja nuortenkin keskuudessa.

metsienmamma, opettajat tietysti myös näkevät kiusaamista niin paljon, että ehkä he jotenkin turtuvat, eivät jaksa välittää ja puuttua. Moni aineenopettaja ei myöskään ammattiin hakeutuessaan ole ehkä edes tajunnut joutuvansa myös sosiaalityöntekijän rooliin; he haluaisivat "vain opettaa" ja ovat ehkä neuvottomiakin sen kaiken muun koulumaailmaan liittyvän suhteen. Näin ei tietenkään pitäisi olla.

Se on kyllä järkyttävää, että aikuinen ihminen (itsekin ehkä äiti/isä) voi ottaa nuoren aikuisen hampaisiinsa, en pysty ymmärtämään sitä. Omakohtaistakin kokemusta on, ei koulusta vaan työelämästä.

Yläasteella pojat nimittelivät minua erikoisen nimeni (josta sai hyviä väännöksiä) ja pukeutumiseni takia, mutta siitä en niin välittänyt. Traumaattisempaa oli viidennellä luokalla tapahtunut kiusaaminen, jonka masinoi eräs luokkatoverini. Siihen liittyi mm. koulurepun penkomista ja sen sisällön levittelemistä, pilkkaamista, juoruilua, jne. Ne jotka eivät kiusanneet, välttelivät (eivät onneksi kaikki, joten ihan yksin en jäänyt).

Kiusaaminen jäi melko lyhytaikaiseksi (en osaa sanoa, oliko kyse päivistä, viikoista vai kuukausista) mutta jätti arven. Ystävystyin myöhemmin pahimman kiusaajani kanssa. Hän joutui itse kiusatuksi yläasteella, paljon vakavammalla tavalla.

Omenaminttu kirjoitti...

Aineenopettajat eivät saa koulutusta kiusaamisasioiden käsittelyyn. Se on todella iso puute koulutuksessa. Työ kyllä sitten opettaa ja jokainen, joka toimii aineenopettajana, ennemmin tai myöhemmin huomaa olevansa ensisijaisesti kasvattaja. Se miten pontevasti kiusaamisiin puuttuu, riippuu lähes aina rehtorista ja koulun hengestä. Minulla on ilo työskennellä paikassa, jossa kiusaamisiin puututaan aina. Tiedän myös monta koulua, joissa ei puututa ja joissa asiat vain lakaistaan maton alle tai kiusatulle ehdotetaan koulun vaihtoa jne. Se on niin surullista.

Niina kirjoitti...

Kiitos tästä linkistä. Antoi paljon ajattelemisen aihetta.

Lumikko kirjoitti...

Omenaminttu, tuota juuri epäilinkin, että erityisesti aineenopettajien koulutuksessakin lienee puutteita. Paljon on varmasti kiinni rehtorista ja koulun yleisestä ilmapiiristä. Silti jotenkin ajattelen, että _jokaisella_ olisi velvollisuus puuttua ja ainakin yrittää auttaa. Helpommin tietysti sanottu kuin tehty.

Niina, hyvä niin, pysäytti kyllä minutkin.