torstai 17. helmikuuta 2011

Vuorovaikutteisuudesta blogeissa

Muutamista seuraamistani blogeista on viime aikoina poistettu kommentointimahdollisuus. Luettuani bloggaajien perustelut olen ajatellut ymmärtäväni ratkaisua. Totta kai, jos lukijoiden kommentit aiheuttavat ylimääräistä stressiä tai paineita, niin mikäs siinä.

Jos astun syrjään ymmärtävän kanssabloggaajan roolista ihan vaan lukijaksi, huomaan asennoitumiseni olevan mutkikkaampi. Lukijana olen kokenut jääneeni ulos, tähyilemään ikkunoista ja ihmettelemään umpeen teipattua postiluukkua. Vuorovaikutuksesta kieltäytyvä blogi muuttuu kyläilypaikasta museoksi: katsoa saa, mutta koskea ei.

Näiden havaintojeni myötä olen todennut, että minulle bloggaus on nimenomaan sosiaalisen median ilmiö. Muuttuessaan printtimedian kaltaiseksi ja yksisuuntaiseksi se saa yhtäkkiä liudan uusia kilpailijoita. Ilman vuorovaikutteisuutta ja sen synnyttämää yhteisöllisyyttä blogi asettuu samalle viivalle painetun median ja television kanssa. Lukisinko lehteä vai sitä yhtä blogia?

Tein pienen mielikuvaharjoituksen: miltä minusta tuntuisi, jos rajaisin blogini vain oman ääneni käyttöön? Lopputulos: yksinäiseltä. Mielikuvissani autius laskeutuu blogiin ja erakoidun sen nättien seinien sisälle. Sellaista en toivo, sillä minulle tästä blogista on tullut nimenomaan väylä toisten ihmisten yhteyteen, mahdollisuus vaihtaa ajatuksia, tapa pitää kanavaa auki.

34 kommenttia:

Liisa kirjoitti...

Sama havainto. Tekisi niin mieli sanoa jotain, kompata tai jatkaa ajatusta mutta kun ei. Mutta sitten on vielä mahdollisuus vastata kirjoituksella omassa blogissaan. Onhan sekin parempi kuin ei mitään.

Liisa kirjoitti...

Sama havainto mullakin. Tuntuu kuin katseli jonkun ikkunasta kotiin, olisi niikun tirkistelijä. Tässä tapauksessa sama, kuin ei kutsuta sisälle vierailijaa ollenkaan.

lumiomena kirjoitti...

Osuit tällä kirjoituksellasi naulan kantaan. Bloggaus on parasta, mitä sosiaalinen media tarjoaa Facebookin ohella (vaikka Facebookissa on paljon, liikaa, huonojakin puolia mm. tietoturvan saralla). Mielestäni bloggauksen koko idea rakentuu sosiaalisuuden ympärille: vaikka kirjoittaisikin blogia osin itselleen päiväkirjana, on joku syy, miksi sen on laittanut verkkoon julki. Ja se syy on nimenomaan vuorovaikutus muiden kanssa. Itse en ainakaan jaksaisi pitää blogia, jos en voisi vaihtaa kommentteja mielipiteitä muiden kanssa. On ihanaa innostua, ärsyyntyä, elää mukana ja saada uusia elämyksiä tietokoneen välityksellä. Ja on hienoa, että niiden omien suosikkiblogien takana on joku elävä ihminen.

Eri asia on tosiaankin aikakauslehdet, vaikkapa nyt paljon esiin rynnistäneet nettilehdet (esim. uutuus lily.fi). Tosin niissäkin esim. Lilyn blogeissa (olen lukenut vain kirjablogia) on kommentointimahdollisuus.

Itse en ole onneksi törmännyt blogeihin, joita ei voi kommentoida. Sen sanon, että jotta jaksaisin sellaista blogia lukea, pitäisi sen olla ihan ammattimaisesti kirjoitettua ja toimitettua - eli aikakauslehti. ;)

Hippokampustaja kirjoitti...

Kommentointi kuuluu mielestäni blogin olemukseen ja itse olen pitänyt kommenttien laittamiselle hyvin matalaa kynnystä helppoudella. Mielipiteiden erilaisuus vaan rikastuttaa elämää!
Lilyn poptoimittajan äitinä (mainostus sallittakoon) olen huomannut, että aika lailla sekin musiikkiblogi toimii vuorovaikutteisena kanavana...

Anonyymi kirjoitti...

Voi, kiitos kun kirjoitit tästä!

Olen miettinyt asiaa ihan juuri samoin sanoin. Ymmärrän päätöksen kyllä ihan hyvinkin, mutta toisaalta taas -- .

-junika-

anja kirjoitti...

Miksi kirjoittaisin, ellen sallisi toisten ottaa kantaa? Kritiikki on blogeissa ollut harvinaista, suurin osa kommentoijista löytää positiivista sanottavaa ja kannustaa kirjoittamaan.
No, kolikolla on tietysti molemmat puolet. Minusta kommentit ovat blogien suola ja peili. Ehdottomasti puollan kommentteja, mutta jos jostakusta tuntuu, että ei, niin hyväksytään ja harvennetaan vierailuja....hm

Minna kirjoitti...

Pääsääntöisesti blogeissa toivotaan kommentteja, minustakin niitä on mukava saada. Olen myös törmännyt muutamassa blogissa siihen, ettei kommentteja voi antaa. Se on herättänyt mielessäni kummastusta ja ehkä vähän negatiivisiakin tunteita. Mieleen putkahti sana ylimielisyys. "Katsokaan ja ihailkaa kaukaa, mutta kokemukset ovat omianne."

Vuorovaikutteisuus on ehdottomasti paras elementti bloggaamisessa. Edellisen postauksenkin kommentteja luin lähes hartaudella kuten kuten myös kirjoitustakin. Sain vaikutteita, peilasin omia käsityksiäni aiheesta ja pohdiskelin.

Hyvä kirjakin on joskus tylsä lukea yksin, toisinaan taas suuri nautinto.
Kauan eläköön kommentointi! ;D

Minna kirjoitti...

ja aina niin kiriotusvihreitäkin näköjään tulee :)

Pellon pientareella kirjoitti...

Samaa olen miettinyt. Ja olen oikeasti _yrittänyt_ nähdä asian positiivisena tai neutraalina, mutta en minäkään sille voi mitään, että kommentointimahdollisuuden poistaminen tuntuu tylsältä ja oudolta. Monta kertaa lukiessa tulee mieleen ajatuksia ja kommentteja, positiivisia sellaisia, ja on jo kirjoittamassa kommenttia kun muistaa, että ai niin, ei se onnistukaan. Se on turhauttavaa.

Minulle kommentit ovat iso ilo. En mitenkään koe niiden saamista tai niihin vastaamista taakaksi, vaikeaksi tai raskaaksi. Sehän on hauskaa! Ja pidän itselleni vapauden vastata välillä lyhyesti tai yhteisvastauksella tai mitä vain, jos en ehdi/jaksa jostain syystä vastata pidemmin. Ei minun tarvitse miellyttää sen enempää kirjoituksillani kuin kommenteillani tai kommenttivastauksillani. Tietysti joskus harvoin tulee kommentteja, joista hetkeksi pahoittaa mielensä tai ärsyyntyy, mutta sellaista elämä on, ihan livenäkin.

Kyllä, blogit ovat nimenomaan vastavuoroisuutta ja jakamista, molempiin suuntiin. En odota kommentteja, mutta iloitsen niistä. Haluan antaa hyvään, mielenkiintoiseen tai herättelevään blogikirjoitukseen kommenttini. Jakaa, keskustella. Muuten tulee vähän sellainen olo, kuin toinen vetäisi jeesusteippiä suuni päälle.

Kiki kirjoitti...

Totta turiset! Vaikka myönnän loukkaantuneeni viime kesänä eräistäkin rintamaitokommenteista niin veriseti, että meinasin laittaa koko blogin kiinni. Mutta tosiaan, ehkä siten tosiaan on parempi laittaa koko blogi salaiseksi kuin ottaa kommentointi pois.

wihtori kirjoitti...

Oi kiitos Lumikko, kun otit tämän puheeksi, nimenomaan puheeksi ja keskustelun alle. Minullekin syvälle sisimpään on tullut tästä "ulos jättämisestä" suru. Semmoinen haikeus ja ontto olo, varsinkin jos joidenkin kohdalla kommentointiin oli jo ehtinyt tottua. Se on eri asia, jos sitä ei ole alunalkaen ollutkaan, silloin se on oma valinta luenko kuin lehden kolumneja vai en. Sellaisiksi lehtimäisiksi jutuiksi ne sitten mieltääkin, jos ei saa kompata tai laittaa hanttiin. Tietty minäkin asianomaisten valinnat ymmärrän, mutta ilman vaikutusta se ei ole jäänyt, ja luulenpa että suurin osa (ei kaikki) on hieman ihmeissään.
Blogit on ihana tapa olla vuorovaikutuksessa, tätäpäivää. Toisenlaista kuin live, mutta tärkeää varmaan monelle...ainakin minulle nykyään, kun en ihmisten ilmoilla paljoakaan piipahtele. Eikä sitä "kolumnin" luettuaan lähde sitten seikkailemaan, ja metsästämään uutta paikkaa, minne nousseet ajatuksensa kirjoittaisi.
Entistä enemmän viihdyn Lumikko täällä sinun ja ihanien keskustelijoittesi parissa ! Kiitos teille kaikille. Jatketaan...

wihtori kirjoitti...

Linkitin tämän keskustelun omaan Blogiini, toivottavasti se on ok ?

Marikka kirjoitti...

Itse kun juuri poistin blogistani kommentointimahdollisuuden, voisin vähän valottaa mistä moinen päätös tuli. Luen itse monia sellaisia kotimaisia ja ulkomaisia blogeja, joissa ei ole kommentointimahdollisuutta (esim. Kaija Juurikkalan)ihan vain aiheen ja tekstien takia enkä ole koskaan kaivannutkaan niihin kommentointimahdollisuutta. Mutta toki minustakin blogimaailman suola on keskustelut ja vuorovaikutteisuus. Syyt siihen, että itse luovuin (toistaiseksi) kommenttimahdollisuudesta selitin blogissani. Kyse oli yksinkertaisesti aikapulasta. Kun en työaikana saa bloggata (tänään lapseni on sairas, eli olen kotona:))minusta "ylimielisempää" olisi ollut pitää kommenttilaatikkoa auki ilman, että olisin koskaan ehtinyt osallistumaan keskusteluihin itse. Tiettyjä rajoituksia tuo myös toimittajan ammattini sekä se, että - päinvastoin kuin blogimaailmassa suurin osa - minä kirjoitan omalla nimelläni ja naamallani.
Ihanaa, että keskustelua voi jatkaa mm.täällä Lumikon luona.:)

niminami kirjoitti...

Yksi uusi lukija ilmoittautuu. :) Linkitin osoitteesi omaan blogiini. Toivottavasti tämä on ok?

Itse olen sitä mieltä, että lukiessani muiden blogeja tai kirjoittaessani juttuja omaan blogiin, toivon että asioista syntyy keskustelua.

Olen toki lukenut erästä blogia ilman, että olen koskaan kommentoinut juttuja millään muotoa. On tuntunut siltä, ette ole ollut aihetta kommentoida.. Minusta kuitenkin on tärkeää, että lukijoilla on mahdollisuus kommentoida. Ilman tätä kommentointi -mahdollisuutta olisi todellakin yksinäistä!

Olen lukenut hiljaa jonkin aikaa sun blogia ja täytyy sanoa, että jutuissasi on paljon mielenkiintoisia juttuja.. :)

Kirsi kirjoitti...

Voi harmi. Tuli surullinen olo lukea näitä tunnelmia mitä blogin kommenttiosion sulkeminen on herättänyt. Omalla kohdallani kyse ei ole siitä, että lukijoiden kommentit aiheuttaisivat stressiä, päin vastoin, vaan velvollisuus vastata niihin. Siis Marikkan tapaan, tuntuu tylymmältä ottaa vastaan kommentteja joihin ei vastaa. Koen, että kommentteihin pitää vastata, kuuluu vastata. Ja koska minun on järjestettävä elämäni niin, että aika tietokoneella on minimoitu, en pysty osallistumaan siihen sosiaaliseen verkostoon, mitä "oikea" bloggaaminen edellyttäisi. Ja se, että lopettaisi blogin kirjoittamisen kokonaan tästä syystä (mitä olen myös kokeillut), tuntuu vieläkin harmillisemmalta.

wihtori kirjoitti...

Hei kyllä meitä kaikenlaisia ja erilaisia bloggaajia joukkoon mahtuu, ja tietenkin jokaisella on oikeus tehdä omasta blogistaan juuri sellainen kuin itse haluaa. Mutta on myös hyvä, että asiasta keskustellaan ja voi pohtia omaa suhtautumistaan tähän. Kiitos Marikka ja Kirsi kun kerroitte, että juuri ajanpuutehan se on se syy lootan sulkemiselle. Tärkeintä on omat tuntemuksenne !
Itse bloggaan myös omalla nimelläni, tai siis se on kaikkien nähtävillä, joten sen oikeuden pidätän itselläni, että hyväksyn kommentit, vaikka se joskus hidastaakin virtaa. Mutta minulla on siihenkin syy : mieheni on julkisella sektorilla töissä, ja joskus saattaa tulla asiattomiakin kommentteja juuri tämän avoimuuteni takia.
Älkää kukaan harmitelko. Peace siskot :)

Anonyymi kirjoitti...

Satuinpa hyvään kohtaan eksymään tänne blogiisi. Lueskelin jo monta juttua taaksepäin, mielenkiintoisia teemoja!

Kommentointi, niin...mullahan ei ole ns. varaa valittaa, kun en itse ole bloggaaja. Mutta minä tykkään juuri blogien vuorovaikutuksellisuudesta. Kommenttilootista nousee esiin monenlaisia näkökulmia aiheeseen.

Ja se vielä, että keskustelumahdollisuuden sulkemista en sitten ihan kuitenkaan ymmärrä, vaikkei bloggari itse ehtisikään kommentoimaan. Onhan lehtienkin nettisivuilla keskustelumahdollisuus eikä toimittajat siellä pyöri jokaista viestiä kommentoimassa?
En minä ainakaan sen takia kommentoi, että kieli pitkällä odottaisin, että itse bloggari sitten vastaisi JUURI MINULLE. Se keskustelu itsessään vaan on mielenkiintoista.

Mutta nettihän on vapaa, jokainen tekee kuten tykkää - tietysti! Ja jokainen vierailee sivuilla, jotka itseään puhuttelee - syystä tai toisesta.

Tänne tulen varmasti uudestaan.

Lempi Sveitsistä

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Lumikko, kun otit asian puheeksi, se vaivasi minuakin. Luen paljon blogeja mutta kommentoin harvoin -- koen anonyyminä kommenoinnin vähän hassuksi, koska en ole tunnistettava persoona kuten bloggarit, siis en "tutustu" kehenkään vaikka juttelisinkin paljon näihin lootiin. Lisäksi jos alkaa "kaduttaa" omat höpinät (kun säilyvät netissä kaikkien nähtävillä), en pysty poistamaan niitä, kuten kirjautuneet. Ja se ajanpuute...

Minua ei siis harmita, että en pysty itse kommentoimaan esim. Marikkan postauksiin enää, vaan että en pysty hänen blogissaan lukemaan mielenkiintoisia keskusteluja. Jatkossa luen mieluummin Marikkan hyviä juttuja perhelehdestä ja kirjansakin on lukulistalla :). Syyt lootan poistamiseen kyllä ymmärrän enemmän kuin hyvin!

Meijerielämää on suosikkiblogini, kuvat ovat kauniita, tekstit samaan aikaan syvällisiä ja kuitenkin rentouttavan kepeitä -- tai hitaita... :). Ja Lumikon kommenttilootassa vierailee fiksuja tyyppejä, joiden kivoihin blogeihin voi seuraavaksi eksyä!

--Pienen mökin emäntä

niminami kirjoitti...

Pst. Ne Pöllö-korvikset on Lindexiltä. :)

Maria kirjoitti...

Olen miettinyt samaa -kuin kurkistelisi luvalla:D
mutta ymmärrän ajan puutteenkin näkökantana.
Minusta on tärkeää vastata saamiini kommntteihin .Sillä pidän keskustelusta ja mahdollisuudesta siihen
Meijerielämä on tärkeä juuri tästä syystä.Osaat upeasti nostaa juuri monen mielessä kutittaneita ajatuksia yhteiseen pohdintaan.

milla kirjoitti...

En ole kauheasti törmännyt tähän, ettei voisi kommentoida. Mutta, mutta.. Ajattelen jotenkin, että nämä keskustelut aina täydentää itse tekstiä ja olisi kyllä ikävä, jos näitäkään keskusteluja ei tässä/täällä käytäisi. Keskusteleminen on mukavaa ja muiden juttuja on mukava lukea ja olla samaa mieltä tai vastaavasti aivan eri mieltä :)

metsienmamma kirjoitti...

Yksi vaihtoehto siis kommenttilaatikottomuudelle olisi, että blogin kuvauksessa tai muualla lukisi, että kirjoittaja ei ehdi vastata välttämättä kommentteihin, mutta ne ovat silti hyvin tervetulleita!

Koska aina mieleen tulee negatiivista, jos ei ole mahdollisuutta kommentoida. Ei minun ole juolahtanut mieleenikään, että joku olisi jättänyt kommentointimahdollisuuden pois siksi, että hän ei ehdi vastata kommenteihin. Aina ajattelee "pahinta". Ajattelee ihmisistä tylyjä. Että miksi avata elämäänsä ja ajatuksiaan, jos ei uskalla kuulla vastakaikuja (jotka yleensä positiivisia).

Lapsiasioissa kommentit saattavat kyllä mennä joskus hyvin loukkaaviksi, mutta silloin sopii käyttää myös oikeutta deletoida kommentteja. Jos todella loukataan. Oma blogi on kuitenkin oma. Juhlista saa poistaa häirikön, jos ne ovat sinun juhlasi. Ei se aina tarkoita sitä, että pitäisi kestää kaikkia kommentteja. Ihmisten on opittava myös käyttäytymään. Kirjoittaa voi loukkaamattakin. Ja eri mieltä voi olla tasaisin sanakääntein.

metsienmamma kirjoitti...

Lisäys vielä: Huomasin äsken, että ainakin Bloggerin blogissa (valitsemalla uuden muokkausnäkymän asetuksista) saa valita jokaisen kirjoituksen julkaisuasetuksista erikseen, haluaako siihen kommentteja vai ei. Eli koko blogia ei tarvitse sulkea kommenteilta. Voi laittaa harkinnan mukaan. Ettei ole kokonaan kiinni vuorovaikutteisuudelta!

Celia kirjoitti...

Taas todella mielenkiintoinen aihe ja siitä syntynyt keskustelu!!
Kiitos Lumikko!!!

Olen itse ollut viime kuukausina kovin väsynyt ja verkkainen bloggaaja. Ja tuntenut siitä välillä myös huonoa omatuntoa.
Ehkä minullakin on jokin epämääräinen käsitys "oikeasta bloggamisesta" , johon kuuluu nopea sekä tehokas postaaminen, kommentointi ja asenteessa reippaus, kaikkialle tarttuva iloisuus. Olen huomaamattani asettanut itselleni nämä vaatimukset. Ihan älytöntä.

Minulle kommenttipuoli on tavallaan toinen huone, jonka bloggaajan kirjoitus parhaimmillaan avaa. Aivan erityinen paikka keskustelulle ja kohtaamiselle. Minusta tämä sinun blogisi on juuri sellainen paikka.
Ainahan näin ei tietenkään käy. Joskus käy niinkin, ettei blogiin toistuvasti tule yhtään kommenttia. Sekin on varmasti aika yksinäinen kokemus.

Kulkija kirjoitti...

Loistava bloggaus! Ja mukavia keskuteluja näin jatkeena. Tällästä on mukavaa lukea.

Anonyymi kirjoitti...

Hei kaikille,

edustan sitä bloggareita varmaankin turhauttavaa porukkaa, joka lukee mutta ei juuri koskaan kommentoi. Ymmärrän kyllä harmituksen siitä, että ei voi kommentoida ja ettei ole keskusteluja luettavana. Toisaalta jos ajattelee, että blogi on tekijänsä oma reviiri niin eikö pitäisi olla mahdollista sekin, ettei emäntä halua aina pitää kutsuja? Itse luen edelleen aivan yhtä suurella mielenkiinnolla esim. Marikkan juttuja kuin ennenkin. Sosiaalisessa mielessä kommentiton blogi muistuttaa ehkä lehtikirjoitusta, mutta tyylilaji on kuitenkin minun silmissäni aivan eri.

Minun kohdallani tämä vuorovaikutuksellisuuden korostaminen tuottaa itse asiassa ulossulkemisen tunteen. Jos en pidä blogia tai aktiivisesti kommentoi vaan vain "tirkistelen", olenko tervetullut ollenkaan?

Vilma

Anonyymi kirjoitti...

Minullekin tuli mieleen, että joillakin voi kommenttilaatikon sulkemiseen olla syynä se, ettei kommentteja koskaan tule. Olen viime aikoina joutunut paljon miettimään yksinäisyyden ja kiusaamisen kokemuksia, netissä ne varmaan tuntuvat vielä kovemmilta kokemuksilta, koska netissä on niin paljon mahdollisuuksia tulla huomatuiksi tai jäädä kokonaan ilman huomiota. Yhteisvastuukeräyksen kohde on nuorten yksinäisyyden torjuminen, netti voi olla monelle viimeinen toivo. Jos sekin lenkki pettää, mitä sitten? Onko aikuisilla samoin?

Ymmärrän erittäin hyvin kommenttilaatikon sulkemisen kiireen vuoksi, varsinkin, jos kommentteja tulee paljon. Elämä on niin epäoikeudenmukaista: toisilla liikaa ystäviä, toisilla ei sitä yhtäkään. Sinänsä inhimillistä, että ihminen haluaa kuulua suosikkien ystäviin, niinhän se on oikeassakin elämässä.

Kummallisin ilmiö, mihin äskettäin törmäsin oli se, että bloggaaja vastasi vain tietyille kommetoijille. Eli valitsi seuran, jonka kanssa haluaa olla tekemisissä, joiden kommentit olivat hänelle sopivia.

Blogeilla pyritään vuorovaikutukseen, suurin ihmisistä haluaa tulla nähdyksi ja kuulluksi bloginsa kautta. Entä, jos vuorovaikutusta ei synny? Kukaan ei halua nähdä sinua.

Tämän kommentin kirjoitti tuike

Anonyymi kirjoitti...

Jäin vielä miettimään, että onko tarpeellista laitta se 37. kommentti, jossa toistaa, että ihana koti sinulla tai ihana liina pöydällä vai kirjoittaako jollekin vähemmän kommetteja saavalle muutaman sanasen. Olen viime aikoina väitellyt sosiaalisen median hyvistä ja huonoista puolista; molempia on.

Osaat herättää hyviä keskusteluja, kiitos.

Tämänkin kirjoitti tuike

Kirjailijatar kirjoitti...

Kiitos Lumikko taas kerran mielettömän tärkeästä keskustelun herättämisestä. Sinulla on kyky nostaa esiin asioita, jotka puhuttavat, herättävät mielipiteitä, saavat ihmiset kommentoimaan. Ja totta, se on juuri blogin idea.

Minut blogien vuorovaikutteisuus yllätti, kun aloitin. En osannut unelmoidakaan, että jonakin päivänä blogiani lukisi moni ihminen ja saisin kommenttejakin. Se on tuntunut kovin hyvältä. Kuin mahtavalta yllätyslahjalta, jota ei arvannut saavansa.

Myönnän toki itsekin, että joskus on kiire, ei ehkä jaksaisi vastata tai kommentoida muille. Enkä halua tehdä sitä kiireessä, puolihuolimattomasti. Joskus aika on vain liian kortilla. Työ vie liikaa aikaa mukavalta harrastukselta.

Lumikko kirjoitti...

Liisa, tykkään kovasti tavastasi jatkaa juttua oman blogisi puolella, se on tosiaankin yksi mahdollisuus :)

Toinen Liisa, jännä miten luontevasti sitä tosiaan rinnastaa blogin taloon tai kotiin, blogissa vierailemisen kylässä käymiseen ja kommenttilootan poiston ulkopuolelle jäämiseen tai pihalle joutumiseen. Näillä metaforilla minäkin ajattelen.

lumiomena, minulle bloggauksesta on tullut paljon mullistavampi juttu kuin Facebookista, vaikka onhan silläkin toki ollut merkittäviä vaikutuksia (muutamien vanhojen ystävien uudelleenlöytäminen, yhteydenpitokynnyksen madaltuminen, jne.). Minustakin sosiaalisuus on bloggauksessa keskeistä ja itselleni tärkeää, joskin tulin huomaamaan sen vasta ajan kanssa. Riippuu tosin vähän siitäkin, miksi ja millaista blogia pitää: dekkari- ja elokuvablogini ovat ehkä enemmän sellaisia nettilehtiä tai omia arkistojani, enkä kaipaa kommentteja niihin (vaikka ovat tietysti tervtulleita!).

Hippokampustaja, pitääkin käydä tsekkaamassa tuo Lily ja sen poptoimitus :)

junika, ole hyvä :) Niin, toisaalta ja toisaalta -kuten niin monissa asioissa.

anja, suola ja peili ovat minullekin -ja vielä sokeri pohjalla!

Minna, peilaus on selvästi tärkeää ihmisille, siitähän se vuorovaikutus vauvana alkaa, äidin kasvoista peilaamisesta. Ihana kuulla että olit lukenut kommentteja hartaudella! Minäkin luen kommentit aina huolellisesti ja palaan lukemaan niitä myöhemminkin.

Pellon pientareella, minusta on hyvä, että olemme nyt ääneen todenneet, että niitä kielteisiä tunteita on herännyt; sitä kautta asia on myös saanut lisävaloa ja -selvennystä. Sinulla on juuri oikea asenne kommentteihin ja niihin vastaamiseen: "pidän itselläni vapauden vastata välillä lyhyesti tai yhteisvastauksella tai mitä vain, jos en ehdi/jaksa jostain syystä vastata pidemmin". Minäkin olen ottanut sellaisen linjan, että vastaan kommentteihin silloin, kun se tuntuu hyvältä. Ei ole mitään järkeä ottaa mukavasta asiasta paineita. Jos olen väsynyt tai kiireinen, en edes yritä, sillä haluan itsekin _nauttia_ keskustelusta, enkä vain suorittaa velvollisuutta alta pois.

kiki, voi kamala, minulla ei (vielä) ole sitä kokemusta, että tulisin pahasti loukatuksi omassa blogissani. On tosiaan vaikea tietää, miten siihen sitten reagoisi.

wihtori, linkitys on tottakai ok :) Sinulle turisinkin jo pitkät pätkät tuonne uudemman postauksen kommenttilootaan. Minustakin on hyvä että asioista (ja tunteista!) puhutaan.

Lumikko kirjoitti...

Marikka, kiitos kun valotit! Voin kuvitella, että työssäkäyvän ja monilapsisen perheen äidin aika on tosiaan kortilla, ja priorisoida täytyy (ja kannattaa!). Toimittajan ammattikin varmasti asettaa omat rajoituksensa.

Ihan yleisellä tasolla (en nyt siis neuvo tässä sinua Marikka!) tuo Pellon pientareenkin mainitsema vinkki on kyllä hyvä: jos blogi on kovin keskustelullinen, kommentteihin voi vastata myös yhteisesti, antaa lukijoiden keskustella keskenään ja ikään kuin vain noteerata heidät, tervehtiä.

Omalla kohdallani olen ajatellut aika-asian niin, että käytän bloggaamiseen joka tapauksessa tietyn määrän aikaa; kyse on vain siitä, miten tuon ajan jaan. Koska minulle kommentit ja keskustelu ovat tärkeitä, käytän mieluummin aikaa kommenttien lukemiseen ja niihin vastailuun kuin (tiheään) päivittämiseen. Kommenttilootan jutut menevät siis päivittämisen edelle, niihin käytetty aika on pois postauksista, mutta mitä/ketä se haittaa? Ei minua ainakaan.

niminami, tervetuloa, kiva kun kommentoit! Linkitys on toki ok :) Ja kiitos pöllökorvisvinkistä, toivottavasti niitä saa sieltä vielä...

Kirsi, hyvä että kirjoitit sen nettiriippuvuusjutun, siinäkin on tosiaan yksi sellainen motiivi, jota ei ehkä helposti tule edes ajatelleeksi. Jos sen itsessään tunnistaa, ilman muuta on hyvä tehdä tarvittavat toimenpiteet asian saamiseksi hallintaan.

Ehkä sinun kannattaa ottaa vain imartelevana se, että kommentointimahdollisuuden poisto herättää haikeutta ja hämmennystä :)

wihtori, niin mahtuu!

Lempi Sveitsistä, mukavaa että eksyit tänne, tervetuloa toistekin! En minäkään usko, että täällä keskustelevat odottavat kieli pitkällään juuri minun vastauksiani (vaikka pyrinkin yleensä vastaamaan, siksi että se on paitsi kohteliasta myös kivaa!). Kyllä kai se on juuri se keskustelu, joka kiinnostaa. Itse en jaksa lukea sellaisia kommenttibokseja, joissa kaikki kommunikaatio on vain bloggaajan ja kommentoijien keskinäistä kehumista ja kiittelyä, mitään uutta ei sanota. Sellainen on tylsää.

Jatkuu myöhemmin illalla...

Lumikko kirjoitti...

Pienen mökin emäntä, kiva kun nyt kommentoit :) Ja mielettömän kauniisti sanoitkin, kiitos!

Oletko harkinnut rekisteröitymistä/google-tilin luomista? Sitä varten ei tarvitse olla blogia, eikä edes oikeaa nimeään tarvitse googlelle antaa, jos nyt oikein muistan. Nimimerkin saa keksiä itse.

Maria, kiitos sinulle :)

milla, täydentää nimenomaan. Kommenttien puolella voi myös avata sanottavaansa ehkä vapaammin ja vuolaammin kuin varsinaisen postauksen tekstissä. Puhumattakaan toisten tuomista uusista näkökulmista.

metsienmamma, jos bloggaaja ei ehdi/jaksa vastata kommentteihin, niin asian voi tosiaan ilmoittaa tai vaikkapa vastata kaikille yhteisesti. Mutta mikäli olen oikein ymmärtänyt, kaikilla syy ei liity ajan puutteeseen, vaan esim. siihen että kommenttien odottaminen/lukeminen jotenkin koukuttaa. Myös tuo Tuiken alempana esittämä pointti on hyvä. Ehkä joku voi kokea lannistavana sen iänikuisen "0 kommenttia" siellä postauksen alareunassa ja bloggaa mieluummin ilman sen läsnäoloa. Ymmärrän sen hyvin, vaikka toisaalta tekisi mieli kehottaa uusia bloggaajia kärsivällisyyteen: kun katsoo melkein minkä tahansa blogin alkuaikojen postauksia, ainahan niissä on se nolla kommenttia. Lukijat löytävät blogin vasta ajan kanssa.

Celia, kiitos sinulle! Tuosta yksinäisyyden kokemuksesta metsienmammalle jo yllä kirjoitinkin. Olen tosin huomannut sellaisenkin asian, että harvemmin ihmisiä tullaan "kotoa hakemaan" eli jos tuntuu, että omaan blogiin eivät muut ole löytäneet ja kärsii siitä, kannattaa lähteä sieltä oman blogin suojista ihmisten ilmoille, jalkautua muiden blogeihin. Yleensä se vilkastuttaa trafiikkia ja kommentointia myös omassa blogissa, siitä on blogimaailma pullollaan esimerkkejä. Jos taas kommentteja tai vuorovaikutusta ei kaipaa eikä toisten yhteyteen hakeudu, "yksinäisyydestäkään" ei varmaan kärsi; bloggaamisella on silloin joku muu motiivi eikä sosiaalisuus ole siinä keskeistä.

Tuo 'toinen huone' on mukava ajatus. Ehkä itse postaus on vähän niin kuin se paraatisisäänkäynti tai -olohuone, ja kommenttilootassa käydään ne parhaat keskustelut ikään kuin kyökin puolella. Taas näitä talometaforia... ;)

Kulkija, kiitos!

Lumikko kirjoitti...

Vilma, en usko että hiljaiset lukijat turhauttavat bloggareita. Paitsi ehkä sellaisessa tapauksessa, että lukijoita on vaikka kuinka paljon, mutta _kukaan_ ei _koskaan_ kommentoi!

Jos kaikki lukijat kommentoisivat, en mitenkään ehtisi vastata kaikille, joten ainakaan minua ei lainkaan haittaa se, että suurin osa "vain" lukee. Bloggarithan eivät ole hiljaisista lukijoista yksilöinä tietoisia, heidän olemassaolonsa näkyy vain kävijämäärissä. Siinä mielessä he eivät tietenkään voi olla samalla tavalla kirjoittajan mielessä "yleisönä" kuin tutummat lukijat, eikä heidän tuntemuksiaan voi ottaa huomioon (koska niistä ei tiedä!).

Tästä syystä myös se, että koet vuorovaikutuksellisuuden korostamisen tuottavan ulossulkemisen tunteen, on valitettavaa mutta minun on sitä vähän vaikea anteeksipyydellä, kun en ole tiennyt edes olemassaolostasi. Itselleni vuorovaikutteisuus on ollut tämän harrastuksen suurin ja mieluisin yllätys, siksi olen siitä ehkä kyllästymiseen asti puhunut.

Sen voin käsi sydämellä sanoa, että minun blogiini ovat tervetulleita kaikki avoimen ja ystävällisen asenteen omaavat lukijat, oli omaa blogia tai ei, kommentoi tai ei. Enkä ole koskaan käyttänyt lukemisesta sanaa "tirkistely"; en pitäisi julkisesti blogia, jos kokisin hiljaa lukevat tirkistelijöinä.

tuike, kiinnostavasta aiheesta olet väitellyt! Kirjoitin noista esiin nostamistasi, tärkeistä pointeista mm. täällä:
http://meijerielamaa.blogspot.com/2011/01/joku-hienon-hieno-liikkuu.html

...ja aiheesta käytiin aika pitkästi keskusteluakin, joten en nyt palaa siihen sen kummemmin. Mutta kuten kyseisestä postauksesta ja keskustelusta näkyy, olen aivan samaa mieltä kanssasi. Samaa aihepiiriä muuten käsiteltiin myös marraskuisen Sävyt-postauksen kommenteissa. Mainitsen näitä vanhoja postauksia siksi, että niihin on taltioituneina hienoja keskusteluja ja yksittäisiä kommenttihelmiä, jotka ovat jääneet mieleeni.

Yhteisvastuu-keräyksen teemastakin on tuore postaus nimellä Rohkea Minttu :)

Kirjailijatar, minutkin se yllätti täysin ja positiivisesti, en tosiaan olisi osannut edes kuvitella moista. Joskus on tosiaan kiire ja väsy eikä huvita, mutta odotan sitten parempaa hetkeä ja fiilistä. Minäkään en halua vastailla puolihuolimattomasti, vaan ajatuksella. Helpoimmin kärsii se toisten blogien kommentointi, jos omankin blogin kommentit ovat vastauksia vailla, mutta yritän olla ottamatta paineita. Ihmiset ovat kuitenkin aika ymmärtäväisiä :)

Työ tosiaan häiritsee harmillisesti mukavaa harrastusta!

Kiki kirjoitti...

Lumikko, minä olin kyllä silloin aika herkässä mielentilassakin:) Loukkaannuin heti lapsen syntymän jälkeen tosi helposti, varsinkin jos kyse oli rintamaidosta - se kun ei riittänyt ainoaksi ravinnoksi ja aihe oli minulle hyvin arka, sillä pettymys oli suuri.