Kasautuminen kulkee suvussa. Myös isälläni on kasoja kaikkialla. Äidilläni on paperikasoja mutta vaatekasoissa vain silitettyä pyykkiä.
sunnuntai 27. helmikuuta 2011
Kasaantuuhan sitä
Kasautuminen kulkee suvussa. Myös isälläni on kasoja kaikkialla. Äidilläni on paperikasoja mutta vaatekasoissa vain silitettyä pyykkiä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
10 kommenttia:
Ihanan kotoista!
Minulla samaa vikaa, kasoja siellä täällä.
Olen kasamestari :)
Meillä kasaantuu paperit. Lippu lappuset, pieniä kekoja siellä täällä. Käyn niitä sitten järjestelyvimmassa läpi ja järjestelen jokaisen omaan paikkaansa. Vaatekasoja ei kerry, ne ottaa sen verran päähän, että raivaan semmoiset melko nopeasti. Välillä vois kyllä antaa ollakkin.. kasoja enemmänkin ja unohtaa se jatkuva järjestely :)
Hyvänen aika, mikäs vika kasoissa?! Mulle "järjestely" on sitä, että ihan hujan hajan levinneet tavarat/kamppeet/paperit kolataan kasaan :). Ja avot, heti on siistiä ja järjestelmällistä.
Minua itse asiassa pikkasen ahdistaakin sellaiset kodit, joissa ei ole mitään kasoja... Rupeaa pelottamaan, että vahingossa sotken, laitan jotain väärään paikkaan ja aiheutan puolestani ahdistusta isäntäväessäni.
Lempi Sveitsistä
Katjusha, juu kasoja taitaa olla kaikilla :) Tavaroilla ja papereilla on paha tapa kadota niihin kasoihin, siellä ne sitten ovat eikä niitä oikeastaan edes kaipaa!
milla, papereita mullakin eniten kasaantuu. Ja lehtiä. Meillä on se klassinen ongelma, että kaikilla tavaroilla ei ole omaa paikkaa, jolloin kasojen raivaaminen voi tuntua aika toivottomalta. Pitäisi vain keksiä joku pysyvä paikka kaikelle...
Olen ihan kateellinen tuosta vaatekasattomuudestasi, siihen yritän itsekin pyrkiä mutta aina niitä pääsee syntymään! Syytän kaappitilan puutetta ;)
Lempi, samanlaista kolaamista on minunkin järjestelemiseni usein :) Jos käyn kasoihin käsiksi, kyseessä on jo suursiivous. Kuten sanottu, ei minua tämä kasaamistaipumus muuten niin häiritse, mutta vaatekasoista en tykkää. Vaatteet hukkuvat niihin ja rypistyvät. Kirja- ja paperikasat ovat sitä paitsi paljon esteettisempiä kuin epämääräiset vaatemytyt.
Hihittelin itsekseni, kun luin postauksesi. Juuri aloitin kasojen perkauksen kotona. Kirpparille viedessä tein kasoja: roska, ehkä, myyntiin, kaappiin. Ne kasat kesti lattialla viikon. Vieläkin on kasa, josta leikkaan matonkuteita ja vieressä kasa leikattuja jo.
Olen ihan mestariainesta kasojen kanssa. Millaistahan olisi kasaton elämä? Outo ajatus minulle. Niinkuin sanoit, kaikille ei ole omaa paikkaa, siksi ne kasat. Se oli yksi syy, että aloitin viime syksynä "turhista tavaroista eroon" -kampanjan. Laskujeni mukaan turhia tavaroita on lähtenyt jo yli sata. (Ounou!)
Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!
Lohdullinen postaus. Ihan sama täällä! Raivaamisesta ei tule mitään, kun on aina niin iloisesti yllättynyt kaikesta siitä, mitä kasoista löytää. Yleensä levitän siis vain tuntikausiksi, heitän muutaman jutun pois ja kasaan sitten takaisin.
Vaatekasoista minäkään en välitä. Liinavaatekasat voivat olla kauniita.
Kasattomuus toisi keveän olon!
Kasoihin tuppaa kertymään tavaraa, mistä ei osaa päättää että haluaako / tarvitseeko sitä säilyttää vai ei.
Yleensä kasa saa elää omaa elämäänsä koskemattomana.
Ei ihan feng shuita ;)
Kasoja on nähty täälläkin, välillä liiankin kanssa ;) Tilapäisenä siistimiskeinona kasaaminen on ihan paikallaan, mutta sitten kun kasoista tulee pysyvä osa sisustusta, minua alkaa hiukkasen ahdistaa. Juuri huomasin, että sisustuslehtien määrä on taas ylittänyt niille varatun korin, joten pitänee hoitaa muodostunut lehtikasa pois.
Toki kauniit kirjapinot voivat olla osa viihtyisää sisustusta.
Aloin miettiä onko ollenkaan ihmisiä, joilla ei ole kasoja. En muista tavanneeni ketään. Minulla on kirja- ja lehtikasoja, ja rakastan niitä. Tyttärelle kasaantuu kenkiä, miehelle mappeja. Mitä jos tämä ei menekään pelkästään suvussa, vaan ihmiskunnassa.
Minna, noin minullekin tuppaa käymään, että sitten kun käyn oikein toden teolla rojujen kimppuun, näitä lajittelukasoja on joka puolella päivä- tai viikkotolkulla. Sen takia pelkkä ajatuskin raivaamisesta alkaa helposti laiskottaa. Pitäisi olla sitten intoa hoitaa homma loppuun. Kivaa viikkoa sinnekin!
Katja, juuri noin: kasoista löytyy kaikkea kiinnostavaa ja lukematonta ja siinähän se siivoukselle varattu aika sitten meneekin :) Liinavaatekasat ovat minustakin niitä kauneimpia, nekin tosin kaapissa eikä jossain tuolilla loppusijoitusta odottamassa.
Hoo Moilanen, kasat ovat tosiaan sellaisia päättämättömyyden kekoja: säilyttääkö vai heittääkö pois, lukeako nyt vai myöhemmin vai ei koskaan, pistääkö kaappiin vai pyykkiin, jne.
Tuulella, kasoissa on myös se huono puoli, että ne keräävät pölyä, jonka jälkeen niihin on entistä vaikeampi käydä käsiksi. Periaatteessa ihan houkutteleva lehtipinokaan ei ole enää niin houkutteleva, jos lehdet on ennen lukemista tupsuteltava pölystä... Ehkä kasat ovat parhaimmillaan juuri sellaisia, että niissä olevat esineet ovat niissä vain väliaikaisesti, että kasa elää koko ajan. Kun se muuttuu pysyväksi, jähmettyy ja pölyyntyy, idea ei enää toimi (ainakaan sisustuselementtinä!).
Pirkko, minä olen kyllä käynyt myös kasattomissa kodeissa. Siis sellaisissa, joista näkee ja aistii, että kasoja ei ole vain työnnetty pois vieraiden silmistä, vaan niitä ei ihan oikeasti päästetä koskaan syntymäänkään (paitsi niille varattuihin paikkoihin, kuten lehtikoreihin). Mutta yleistä kasaantuminen kyllä on, ainakin yltäkylläisyydessä elävissä kulttuureissa. En usko, että vaikkapa eskimojen igluissa tai intiaanien tiipiissä on ollut kasoja. Tai ehkäpä onkin, vaikkapa hylkeennahkoja kasoissa!
Lähetä kommentti