keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Islannin tuliaiset

Vielä yksi Islantiin liittyvä postaus, sitten se on slut för den här gången. En malta olla vähän esittelemättä ostoksiani, vaikka ne ovatkin enimmäkseen parin euron pikkujuttuja. Olen huono noudattamaan "vain hyvää ja kallista"-periaatetta, koska ihastun usein nimenomaan pieniin ja arkisiin esineisiin, joita ei ole hinnalla pilattu.

Hehkutin jo aikaisemmin islantilaisia elintarvikepakkauksia. Kaikista hienoimmat rasiat ja kääreet löytyvät karkkihyllystä. Opal ja Tópas ovat Islannissa samanlaisia klassikkopastilleja kuin meillä joku Fazerin Ruutusalmiakki tai Sisu. Siriuksen Pipp-suklaata saa kaikkialta.

Góan suklaarusinapussin designin on pakko olla 1970- tai 80-luvulta peräisin.
Appolo-lakritsin pussi on kaikessa yksinkertaisuudessaan tyylikäs. Kuvassa myös Islannin ainoa sisustuslehti, Hus og Hibyli. Kansainväliset lehdet Islannissa maksavat maltaita.
Olen teehamsteri. Pukka-tee maksoi marketissa noin kolme euroa, Eleven O'Clock-tee luontaistuotekaupassa (joita Reykjavikissa on paljon) nelisen euroa.
Värikkäitä papereita tanskalaisesta Tigeristä, koko setti alle 2 euroa.
Hauskoja klemmareita Tigeristä. 
Okei, hahmo on ilmetty Keith Haring-kopio, mutta olkoon.
Kortteja tietysti, aina kortteja!
Lintuservietit olivat ehkä kauneimmat koskaan näkemäni, ja vielä alessa.

Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä hintavin ostokseni: käsin kudottu villatakki islantilaisesta lampaanvillasta. Myyjä tiesi kertoa, että villatakkini oli kutonut reykjavikilainen Marianna, joka työskentelee lastentarhanopettajana. Verovähennyksen jälkeen nutulle jäi hintaa n. 70 euroa.

Leppoisia välipäiviä!

17 kommenttia:

Niina kirjoitti...

Kieltämättä hauskan näköisiä rasiota. Villavaatteet ovat minunkin suosikkejani. Laita vielä isompi kuva takistasi, että saan kunnolla ihastella. :)

Nonna kirjoitti...

Kauniita tuliaisia. Tuo takki kiinnostaa minuakin, joten ei kun päivän asua postaamaan! =)

Mukavia välipäiviä!

marjo kirjoitti...

voi.. ihan hypnoottisia kuvia sinulla, nuo karamellipakkaukset ja tuo i h a n a tikkuri ! oooo

Suketus kirjoitti...

Todella kauniit servetit!

Minäkin hamstraan kortteja, aina, joka paikasta.

Lumikko kirjoitti...

Niina, täytynee laittaa isompi kuva jossain vaiheessa, eihän tuo takki kieltämättä näissä kuvissa oikein pääse oikeuksiinsa :)

Nonna, vai että päivänasua, voi hyvät hyssykät :D Samoin sinne!

marjo, kiva kun miellyttävät muittenkin silmää!

Suketus, sinäkin siis korttihamsteri. Järjestelin omiani toissailtana (A-P:n mukaan "hyvin minumaista puuhaa") ja totesin taas kerran, että niitä on enemmän kuin yhden ihmiselämän tarpeiksi.

Anonyymi kirjoitti...

Kauniita kuvia ja asioita olet Islannista löytänyt" Ihan tuli ikävä sinne uudelleen katsomaan noita värikkäitä taloja (ja kattoja) ja tavaroita!
Mukavaa loppuvuotta ja uutta sellaista tv. korttihamsteri Terttu

Seija kirjoitti...

Ihania tuliaisia!
Ja kortteja... ehottomasti.
Aina!

Marie kirjoitti...

Voi miten hauskoja makeispakkauksia. Meilläkin on ollut noita suklaarusinoita, appivanhemmat kävivät viime kesänä Islannissa ja ostivat juuri tuollaisia nostalgiatrippi -makeisia. Ne olivat kaikki minusta tosi hyviä myös.

Lumikko kirjoitti...

Terttu, kiitos samoin sinulle! Talot ovat tosiaan Reykjavikissa värikkäämpiä kuin ehkä missään muualla :)

Seija, kortteja ei vain voi vastustaa, vaikkei niille olisi käyttöäkään :) Ja tarvitseeko kaikelle aina ollakaan?

Marie, nostalgiatrippi-makeisia nämä tosiaan ovat, ainakin pakkausten puolesta. Ja tosiaan, hyviä myös!

Mirka kirjoitti...

Arjen design on parasta! Omakin katseeni kiinnittyy aina pieniin yksityiskohtiin, jotka monelta jäävät huomaamatta. Erityisen hieno värimaisema on muuten noissa korteissasi (musta, valkoinen, seepia, oranssi).

murunen kirjoitti...

Oi oi. Hienoja! Ja teehamstraaja! Meitä on siis kaksi!

Saga kirjoitti...

Eleven o'clock -teellä on aivan mahtava paketti! Minä ostan aina reissusta teetä, joulunalus Slovenian ja Kroatian reissulta 17 pussia/pakettia...ja on niin hyviä, harmittaa etten ostanut enempää :D

sanna kirjoitti...

Ihastuttavia karkkikääreitä! No, Opal ehkä on enemmän psykoottinen kuin ihana.;)
Yritin valkata suokkariani tuliaistesi joukosta, mutta vaikea valita. Ehkä tuo voikukkakortti.

milla kirjoitti...

Kaikenlaista nättiä! Postikortit, upeita.

Villatakissa on ihan parhaimmat värit, sopivat täydellisesti villatakkiin :)
Tuo takuulla kestääkin kauan ja on lämmin!
Aattona puhuin juuri villatakeista ja paidoista, että kuinka hyviä sellaiset on. Kestäviä, lämpimiä ja helppo korjata pikkuiset reiät..

Lumikko kirjoitti...

Mirka, niin on :) Yritin vähän ujuttaa väreiltään yhteensopivia kortteja samoihin kuviin.

onnenpäivänen, kyllä meitä on ainakin kaksi :)

Saga, eikö olekin! Kävinkin katsomassa kuvia reissultasi, värikkäältä ja kivalta näytti :)

sanna, Opal on joo aika psykedeelinen :) Mustavalk. Opal on hienoin, mutta sitä ei nyt tullut ostettua. Hassua, toi voikukkakortti on sieltä tanskalaisesta Tigeristä (halpaketju) ja maksoi varmaan 20 snt, mutta oli mustakin hieno.

milla, villatakki oli kuin mulle tehty, kooltaan ja väreiltään. Ostin sen satama-alueen pikkupuodista, missä kaikki villavaatteet olivat melkein puolet halvempia kuin keskustan turistikaupoissa. Olin jo pitkään haaveillut _oikeasti_ paksusta ja lämpimästä villatakista, joka päällä ei tarvitsisi ikinä palella :) Nyt on!

Kirjailijatar kirjoitti...

Minä olin missannut koko Islanni matkasi ja nyt ahmin kaikki postaukset kerralla. Kiitos kovasti kaikista vinkeistä. Me matkaamme tuonne parin kuukauden päästä, jos onni on suotuisa, siksi oli kivaa saada vinkkejä matkaan.

Kaunista uutta vuotta sinne!

Lumikko kirjoitti...

Kirjailijatar, parempi myöhään kuin ei milloinkaan :) Minäkin kävin eilen ihastelemassa talvista Istanbulia!

Minunkin ensimmäinen Islannin matkani osui helmikuun lopulle. Se oli hyvä aika vierailla maassa; kaikkialla oli satumaisen valkoista.

Hyvää uutta vuotta myös sinulle!