perjantai 23. joulukuuta 2011

Jossain sataa valkeaa lunta

Emme ole juurikaan tehneet jouluvalmisteluja. Palasin Islannin matkan jälkeen muutamaksi päiväksi entiseen ammattiini ja somistin läheisen kaupungin taidemuseoon perustetun museokaupan. Sen jälkeen olen hoitanut kuolinpesän asioita ja katsellut elokuvia, työn puolesta ja rentoutuakseni.

Helsingin reissulla ajauduin Kosmokseen, missä vanha ystävä piffasi tatti-juliennen ja lettuja. Jos Kosmos joskus olikin taiteilijoiden ja rahakkaiden renttujen paikka, nyt siellä näkyi istuvan enimmäkseen siistejä pukumiehiä ja -naisia.

Alan kyllä vähitellen havahtua joulun tuloonkin. Joulutervehdykset on aseteltu esille, omani lähetin Islannista. Ulko-oveen ripustin isän luota löytämäni punatulkkukranssin. Tänään ostettiin suklaakonvehteja ja syötiin riisipuuroa.

Tämä joulu merkitsee uuden perinteen alkamista. Aattona vien isän haudalle kynttilän, kuten varmasti joka joulu tästä eteenpäin. Hautakivi on jo kaiverrettu, mutta se asennetaan paikoilleen vasta keväällä.

Tuntuu hyvältä, ettei isä ole haudassa yksin, vaan yhdessä isoveljensä kanssa. Suuressa sisarusparvessa ikäerotkin ovat suuria; vuonna 1918 syntynyt setäni kuoli jo 20 vuotta sitten. Sedällä ei ollut omia lapsia, joten haudan haltijana hoidan nyt myös hänen viimeistä leposijaansa. Sekin tuntuu hyvältä.

Odotan tältä joululta ennen kaikkea lepoa, rauhaa ja jonkinlaista palautumista. Haikeuskin hiipii varmasti mieleen. Vuoden vaihtuminen tuntuu erityisen merkitykselliseltä, enemmän alulta ja lopulta kuin joinakin vuosina.

Palaan vielä joulutervehdyksen kera.

12 kommenttia:

Sanuliini kirjoitti...

Toivon hyvää joulua sinulle! Kaikkine tunteineen.
Ja voi, miten mieltäni lämmitti punatulkkukranssi, joka pääsi oveesi ja joka varmasti muistuttaa isästäsi jokaisella oven aukaisulla.

Niina Oivi kirjoitti...

Hyvä että susta tuntuu hyvältä.


Punatulkkuja ei oles näkynyt pitkään aikaan.
Siellä teillä ne on. Nyt.

Ooot voimaa!

Katja / Lumiomena kirjoitti...

Hyvää joulua, Lumikko. <3

Lumikko kirjoitti...

Sanuliini, kiitos, samoin sinulle!

Niina, ei joka hetki tunnu hyvältä, mutta noin niinku yleisesti ottaen :) Ei olekaan näkynyt, onneksi meillä on ees pari. Kiitos Niina!

Katja, hyvää joulua teille sinne Savoon! Toivottavasti saat nauttia nojatuolissa lukemisesta pikkutunneille asti :)

Katja Kaukonen kirjoitti...

Siellähän se joulu näyttää jo olevan, valmistelematta. Niine se meillekin tuli, yhä enemmän vaalin tätä kiireettömyyttä, ihmettelen että kohkaamatta voi saada mielenrauhan. Joulukranssisi on hieno ja merkityksellinen. Tunnelmallisia juhlapyhiä teille!

Katja kirjoitti...

Rentouttavaa, tunnelmallista ja muistojen täyttämää joulua toivottelee halausten kera Katja Turusta!

PIUZA kirjoitti...

Joulu on joskus helmikuussa,
joskus syyspimeässä syyskuussa, kun niiksi tulee ja järvet jäässä sisällisesti, meissä.
Minä pystytän aina silloin tällöin joulupuun kun sattuu ja juhlamieli yllättää
- sisällisesti, varkain -
ja sieppaan sen taas pois kenenkään huomaamatta vaikka kesken juhlan kun senkertainen juhlamieli on palanut loppuun.
Sillä tavalla se ei kulu, ei kuivu eikä varise.
Joulu on, kun joku nostaa katseensa, ojentaa kätensä.
Kun rakastettu tulee kadun yli eikä vielä, ei vielä huomaa.
Kun lapsi liikahtaa maailman kohdussa ja sanoo: - Minä tuon rauhan ihmisten keskelle, minä tulen.

Lainaus: Lassi Nurmi

Sieltä se joulu joskus tulee. Minun odotukseni joulun suhteen ovat yhteneväisiä omiesi kanssa. Lepoa, rauhaa ja palautumista. Varmasti myös telkun töllöttämistä ja leffojen katselua. Ihan kohta on joulu jo ohi!

Kranssi on kaunis. Uusi perinne on hyvä perinne :)

Hyvää Joulun aikaa!
t.Paula

Cheri kirjoitti...

Rauhaa ja iloa jouluusi!

Mirka kirjoitti...

Oikein hyvää ja rentouttavaa joulunaikaa sinulle!

Pirkko kirjoitti...

Toivottavasti joulusi antaa kaipaamasi levon, rauhan ja palautumisen!

Katjusha kirjoitti...

En ole aikoihin ehtinyt blogiisi..Oikeen harmittaa. Tulin tänne hyvää joulua sinulle toivottamaan, otan samalla osaa sinua kohdanneeseen suruun. Jaksamista sinulle!
Itselläni on ollut viime päivinä valtava isäikävä ja olen nähnyt isästä unia. Taitaa liittyä jouluun, silloin niin tahtoisi olla rakkaiden lähellä. Olen itkenyt sitä ettei isäni koskaan päässyt näkemään vauvaani...
Pidä isäsi lähelläsi, sydämessäsi <3 Halauksia!

Lumikko kirjoitti...

Vuoroveden Katja, niin se onkin, tänään ostettiin vielä ex tempore punaiset jouluverhot keittiöön, ja nyt näyttää jo ihan jouluiselta :) Kaunista ja kiireetöntä joulua teille!

Turun Katja, kiitos, sitä samaa toivottelen sinne joulurauhan kaupunkiin! Kiitos myös mukanakulkemisesta ja myötäelämisestä pitkin vuotta :)

Paula, hieno lainaus :) Levollista joulua myös sinulle!

Cheri ja Mirka, kiitos samoin teille!

Pirkko, toivotaan :) Hyvää joulua!

Katjusha, kiva kun kävit ja kiitos toivotuksista! Ehkä isäsi katselee sinua ja vauvaasi pilven päältä :) Niin tai näin, onneksi voit kertoa isästäsi lapsellesi, kunhan hän vähän kasvaa.

Oikein hyvää joulua teille, Katjusha!

Mirka,