lauantai 17. joulukuuta 2011

Reykjavik II

Kuten kuvista näkyy, aurinkoa tai ylipäätään päivänvaloa Islannissa on tähän vuodenaikaan tarjolla niukasti. Aamulla hämärä alkoi väistyä vasta yhdeltätoista eli Suomen aikaa yhdeltä iltapäivällä, mikä tietysti kiepsautti yökyöpelin sisäisen kellon aivan nurinkuriseen asentoon.

Islannin oikukkaasta säästäkin saimme nauttia/kärsiä. Tulopäivänä pakkasta oli -13 astetta, mikä hyiseen tuuleen yhdistettynä tuntui tuplasti kylmemmältä. Suurimman osan ajasta lämpötila kuitenkin keikkui vuodenajalle tavanomaisissa lukemissa eli vähän nollan molemmin puolin. Tuulikin tyyntyi, vaikka välillä puuskahtelikin.

Reykjavikissa etenkin teinit ja nuoret aikuiset pukeutuvat sääoloihin nähden kovin kevyesti. Toppatakkiin kätkeytynyt täti-ihminen minussa ei voinut olla kauhistelematta koulutyttöjen asuvalintoja. Tiukkoja farkkuja, joiden alle ei taatusti mahtunut villahousuja. Eikä pipoja kellään.

Ja kaikki ne värjöttelevät japanilaisturistit tennareissaan.

12 kommenttia:

Nonna kirjoitti...

Aivan ihanan näköistä. Tuonne mun täytyy päästä! Ihanat pienet värikkäät talot!

Laitahan lisää postauksia, mitä kaikkea teitte tai ostelitte!

Lumikko kirjoitti...

Nonna, talot ovat niiiin söpöjä! Ja ihanan kodikkaasti sisustettuja - olin aina kurkkimassa ikkunoista sisään, kun näytti niin kutsuvalta.

Kerrottavaa ja näytettävää olisi vaikka kuinka, saa nähdä ehdinkö kaiken ennen joulua, vai pitääkö jatkaa Islanti-teemalla vielä joulun jälkeenkin :)

Hannele/Omenaminttu kirjoitti...

Oo, Islanti, kiehtovaa!

Rita kirjoitti...

Mahtavia kuvia! Niistä välittyy aivan ihanaa tunnelmaa ja kauneutta. Loistava matkakohde tähän aikaan vuodesta.

Salla kirjoitti...

Hihkuin riemusta kuvia katsellessani. Kiitos, kun jaoit nämä meidän kanssamme!

milla kirjoitti...

Aivan ihastuttavia taloja! Valo näyttäytyy kuvissa kuitenkin erilaiselle kuin täällä. Pakkanenko sen tekee vai lumi.. Ihana valo jotenkin kaikissa kuvissa! :)

Susanna/ Tuulentalo kirjoitti...

Oi joi, Reykjavikissa haluaisin joskus käydä... Huokaa hän. Onneksi muuten sellaiset napamittaiset paidat ja takit ei ole enää muodissa, pelkäsin tosissani että teinit palelluttaa munuaisensa sellaisissa ;)

Lumikko kirjoitti...

Omenaminttu, :)

Rita, todellakin hyvin tunnelmallinen paikka näin joulun alla.

Salla, kiva kuulla! Eipä kestä :)

milla, osaa kuvista olen vähän käsitellyt, jotta eivät näyttäisi niin harmailta. Islannissa kun oli melkein koko ajan vähän hämärää. Mutta valo (se vähäinen) on oikeastikin erilainen, jotenkin sinisempi. En tiedä, liittyisikö se jotenkin just lumeen tai mereen tai molempiin? Tai vuoriin? Ehkä vuoret heijastavat meren sineä..?

Susanna, suosittelen! Ja juu, hyvä jos eivät enää ole muodissa :)

Seija kirjoitti...

Jostain syystä Islanti on ollut tässä "omassa elämässäni" haaveissa.
Ja nyt entistä enemmän. Kiitos tunnelmamatkailusta!

Lumikko kirjoitti...

Seija, niin se on ollut minullakin, melko nuoresta asti. Ihmeellisintä on se, että kun päälle kolmikymppisenä sinne vihdoin pääsin, paikka lunasti kaikki odotukset ja enemmänkin.

Kiva kuulla, että olet viihtynyt tunnelmamatkalla!

milla kirjoitti...

Ehkä se on niiden kaikkien yhdistelmä :) Valo on joka tapauksessa kaunis. Kunpa meillekin tulisi pakkasta, niin valo muuttuisi.

Lumikko kirjoitti...

milla, niin se varmaan on. Mietin monasti, että Islanti on kyllä maisemamaalarin unelmamaa. Taivaskin oli niin upea usein, hienoja pilvimuodostelmia ja sitten juuri tuo valo ja värit. Ja kaikki koko valoisan ajan liikkeessä, aurinko nousemassa tai laskemassa.

Täällä on tosiaan nyt niin epäjouluinen sää, ettei se oikein joulumielialaa nostata...