Aloin jälleen kerran pohtia blogimaailman kummallisuuksia, joissa ei loppujen lopuksi taida olla mitään kummallista, jos niitä verrataan mihin tahansa sosiaaliseen ympäristöön. Koulun pihaan, työpaikan kahvihuoneeseen, sanomalehden yleisönosastoon, internetin keskustelupalstaan. Samat kuviot ja nokkapokat kaikissa, joskus vakavampaakin vahingoittamista.
Blogimaailmalla on kuitenkin omat erikoispiirteensä. Reaalimaailmasta blogimaailma eroaa mm. siinä, ettemme pääsääntöisesti tiedä toistemme oikeita nimiä, emme tunne toistemme taustoja tai välttämättä nykyisyyksiäkään, minuuksien syvimmistä kerroksista puhumattakaan. Tästä syystä täällä voi ainakin yrittää olla ottamatta itseensä omaan persoonaan kohdistuvaa arvostelua: arvostelijoillahan ei onneksi ole siihen itseen samalla tavalla pääsyä kuin reaalimaailman lähisuhteissa.
Myös yleisönosastoista ja keskustelupalstoista blogimaailma eroaa siinä suhteessa, että täällä me ainakin kuvittelemme tuntevamme toisiamme edes vähän. Se synnyttää heikkoa yhteisöllisyyttä, ehkä jopa ystävyyttä, mutta saattaa myös vääristää keskustelua ja tehdä siitä henkilökohtaista varsin hedelmättömälläkin tavalla. Mielikuvat ja vaikutelmat keskustelevat keskenään, lähentävät ja etäännyttävät meitä, loukkaavatkin joskus. Väärinkäsityksillä on tilaa rehottaa, ja hyvin usein ne jätetään oikaisematta --ehkä siksi, että täältä puuttuu luonteva kahdenkeskisyys.
Minulle bloggaamisen suurin kysymysmerkki on tämä: miten kirjoittaa vilpittömästi ja vapautuneesti, kun tietää että lukemassa käy myös sellaisia ihmisiä, jotka pistäytyvät kuin pirut raamattupiirissä? Joiden en oikeastaan haluaisi tietävän minusta edes sitä vähää, minkä olen täällä jakanut?
Olen surullisen tietoinen siitä, että tämänkin tekstin tulee lukemaan joku, jonka mielestä olen taas ylentämässä itseäni tai jotain muuta vastaavaa. Hänelle haluaisin kertoa uskovani vakaasti eräänlaiseen kosmiseen oikeudenmukaisuuteen, joka tiivistyy sanonnassa minkä taakseen jättää, sen eestään löytää. Jos olen itseni ylentänyt, voit olla varma, että tulen myös alennetuksi. Lohdullinen ajatus, vai mitä?
***
Onneksi virtuaalimaailmaa voi paeta todellisuuteen, sen ihanaan monimutkaisuuteen, sen ehkä sittenkin aika yksinkertaiseen ytimeen. Onneksi koneen saa kiinni.
Toivotan aurinkoista toukokuun jatkoa kaikille blogiystävilleni!
45 kommenttia:
Voi että. En ole koskaan edes ajatellut omiin lätinöihini kirjaimia kylväessäni ja sanoja suoltaessani, että se kaikkia miellyttäisi. Syyllistyn myös tahattomasti itseni ylentämiseen vaikkei se perimmäinen tarkoitukseni ole. Mutta meitä on niin moneen veneeseen ja osa jää vielä rannallekin ruikuttamaan.
Minun mielestäni sinä kirjoitat luovasti ja kerrot ajankohtaisista asiosta. Kuten nyt esimerkiksi asiakaslähtöisyydestä. Ei siitä nyt kenenkään pitäisi herneitä nenäänsä ottaa, vaan ymmärtää, että näkemyksiä on erilaisia niinkuin ihmisetkin erilaisia ovat. Jos tänne blogiin meistä itse kukin jonkun siivilän teksteilleen asettaa, kuka voi mitään tekstiä julkaista. Ja jos hymistelemme yhdessä kaikille asioille olematta kriittisiä missään kannanotoissamme, pysähtyy kehitys.
Pää pystyyn Lumikko. Kirjoita edelleen omaa tekstiäsi. Sitä on mukava lukea ja mielipiteisiisi on helppo yhtyä. Eipä sumusta ole haittaa jos suunta on selvä. Tsemppiä!
Ytimekästä asiaa, jälleen kerran! Kiitos.
Ihailen tapaasi ja kykyäsi käsitellä aiheita niin monipuolisesti, eri näkökanteilta.
Lämmin toukotervehdys, voi hyvin!
Pidän että olet juuri sellainen kuin olet-Tai millaiseksi olen kuvitelut(?) sinut=Hyvä keskustelemaan,ottamaan erilaisia näkökantoja huomioon,inhimillinen,huumorintajuinen,hyvä ja terävä ajatusten lukijassa liikkeelle saaja ja selvästi valtavan monipuolinen nainenKiitos.
Ehkä jotkut pakenevat todellisuudesta virtuaalimaailmaan, toiset taas päinvastoin. Nautin teksteistäsi, oivaltavista elämyksistä - niitä, joiden kohdalle sarjakuvapiirtäjä olisi laittanut hehkulampu syttymään...
Jatka tielläsi, se on Sinun Tiesi!
Mitenkään mihinkään aiempaan (josta en ole kärryillä) kommentoin vain, että itse olen 'keskustellut' 30 facebook-viestin verran vanhan ystäväni kanssa eräästä asiasta. Keskkustelu alkoi saada aikamoisia negatiivisia sävyjä, kunnes sitten tajusimme, että ollaan asiasta periaatteessa ihan samaa mieltä, ei vain tajuttu sitä, kun molempien piti todistella omaa mielipidettään.
Nettikeskusteluissa on siis vaara muuttua ihan joksikin muuksi kuin mikä oli aikomus.
Kiitos tästä kirjoituksesta. Osaan ehkä nyt suhtautua paremmin myös mahdolliseen kielteiseen palautteeseen blogissani. Aina ei muista kirjoittaessaan, että joku voi loukkaantua kirjoituksistani tai kommenteistani. Sinun blogiasi on kuitenkin mukava seurata, sillä sieltä saa monta kertaa ajattelemisen aihetta.
Voi vitsi, ikävä että sinua on lähestytty negatiivisesti sähköpostilla. Johonkin vaikeaan asiaan ilmeisesti sitten toisessa osut, kun noin reagoi.
Minun blogiini on tullut onneksi tosi vähän negatiivisia kommentteja, ja sitäkin enemmän kannustavia ja positiivisia, ainakin toistaiseksi. Mietin tuota, että miten toimia sen kanssa, että osa lukijoista ei lue "hyvällä". Minä en keksi mitään muuta keinoa kuin hyväksyminen (joka pätee monessa muussakin asiassa elämässä, oikeastaan kaikessa). Näin vain on, kaikki eivät pidä meistä, kaikista me emme pidä. Syystä tai toisesta joku tuntee tarvetta loukata, loukkaantua, sanoa pahasti. Niin se vain menee.
Jos hyväksyy tyynesti sen, mitä ei voi muuttaa, voi tavallaan vapautua siitä. Hyväksyminen, joka on perustavaa laatua olevaa, syvällistä, henkistäkin. Ei vain älyllistä.
Sama vastaanoton ongelma koskee myös esittävän taiteen tekijöitä. Tai muuten julkisuuden henkilöitä. Onneksi tämä blogijulkisuus (ainakin omalla kohdallani) on niin paljon pienempimuotoista kuin oikeiden julkkisten.
Minua on joskus sanottu ylpeän oloiseksi, vaikka usein silloin olen vain ujo tai epävarma. Taatusti ylennän jonkun mielestä itseäni, kerron tekemisistäni aika estottomasti, kuten tämän päivän jutussani. Sallin se itselleni, saan olla tyytyväinen itseeni, jos siihen on syytä (omassa mittakaavassani).
Ole vapaasti oma itsesi, on joku (pienen pieni vähemmistö!) siitä täällä sitten mitä mieltä tahansa! Jos itseään alkaa rajoittaa (vaikka tuskin sitä olet tekemässä) vaikuttaa se teksteihin. Olet fiksu, hieno ja tärkeä ihminen ja loistava kirjoittaja, jonka blogilla on monta ystävää.
anja, sinulla on oikea asenne -ja epäilemättä myös enemmän elämänkokemusta kuin minulla. Tällä hetkellä tuntuu vaikealta kirjoittaa sanaakaan ilman, että tiedostaa jonkun lukevan sitä "pahat mielessään". Mutta eiköhän moinen tuntemus ajan kanssa väisty.
Hannah, kiitos itsellesi, voi sinäkin oikein hyvin!
Maria, sinä olet kyllä ehkä sydämellisin blogimaailmassa tapaamani ihminen (on teitä muitakin sydämellisiä ja ihania, tietysti!) <3 Kiitos kauniista sanoistasi, jälleen kerran.
Hippokampustaja, onneksi pakoreitti toimii molempiin suuntiin :) Kiitos kannustavista sanoistasi!
Mari A., minullakin on kokemusta ihan mykkyrään menneistä FB-keskusteluista... Hyvä että lopulta huomasitte ystäväsi kanssa olevanne periaatteessa samaa mieltä; kaikki nettikeskustelut eivät pääty yhtä onnellisesti.
Vähän jäi kesken tuo ajatukseni, niin lisään vielä, että tosiaan, jos sellaisen ystävän kanssa, jonka olemme tunteneet (ja jonka ajatukset olemme tunteneet) 20 vuotta, joudumme sukset ristiin nettikeskustelussa, niin mikä onkaan tilanne uusien tuttavuuksien kanssa.
Mulla on mennyt usko siihen, että netissä voisi mitään hyvää asiaa edistää. Negatiiviseen kommunikointinn netti tuntuu sopivan taas erinomaisen hyvin.
Sude, ei kai kaikkiin blogeihin tule negatiivista palautetta koskaan. Mutta jos on mielipiteitä ja kenties vielä jotenkin särmikäs persoona, niin silloin sitä taitaa ikävä kyllä olla joskus odotettavissa.
Pellon pientareella, olet oikeassa, niin se vain menee. Tiedätkö, minä olen tänään ajatellut sitä, että olisi ihan hirveää olla julkkis. En kestäisi sitä, että vieraat ihmiset puhuisivat minusta pahaa ja se tulisi väkisinkin minun tietooni. Kyllähän meistä kaikista joku puhuu jotain jollekin (hyvää ja pahaa), mutta onneksi luonto on järjestänyt niin, että me emme siitä saa tietää kuin korkeintaan murto-osan!
Minulla taitaa olla tuo hyväksyminen vielä vähän vaiheessa, mutta onhan tässä loppuelämä aikaa opetella ;)
Ihanasti sanoit lopuksi, liikutuin ihan (ymmärrät varmaan, kun olet itsekin aika herkkis) <3
"Onneksi virtuaalimaailmaa voi paeta todellisuuteen, sen ihanaan monimutkaisuuteen, sen ehkä sittenkin aika yksinkertaiseen ytimeen. Onneksi koneen saa kiinni". Voiko tuon paremmin sanoa. Minusta on aika kammottavaa, jos täällä blogimaailmassa lähetellään selän takana viestejä, tuntemattomat ihmiset yhtä tuntemattomille ja ilkeämielisesti lietsovat jonkinlaista vihaa panettelemalla toisia.
Onkohan kysymyksessä ollut joku väärintulkinta. Minusta sinulla on kyky löytää asioita, joista on hyvä keskustella ja kirjoitat niistä fiksusti ja mukaansatempaavasti. Nettikeskustelussa voi tosin olla omat vaaransa, kuten tuossa edelläkin on todettu.
Mari A., luulisi tosiaan että vanhoilla ystävyksillä olisi moninkertaisesti pienempi riski upota nettikeskustelun hetteikköön, mutta ei se yhteinen historiakaan aina auta. Aika pelottavaa oikeastaan.
Mulla on ollut aika lailla samanlainen fiilis (netin suhteen) tänään, mutta katsotaan nyt, mihin se tästä kehittyy. Kiva kun kommentoit, vaikka silloin vaalien jälkeen tunteet vähän kuohahtivatkin :)
Mielestäni Pellon Pientareella kirjoitti oikein hyvin. Juuri noin ajattelen itsekin, tai ainakin pyrin ajattelemaan. Ainahan siinä ei onnistu, mutta sekin on inhimillistä.
Itsensä ylentämiseen meillä on jokaisella syytä. Ja myös on syytä antaa muille vapaus siihen. Keneltäkä se pois on, jos toinen itseensä tyytyväinen kykenee olemaan? Itseensä aidosti ja vilpittömästi tyytyväinen ihminen ei myöskään kadehdi muita väärällä tavalla.
Clarissan epäilemää selän takana panettelua ja negatiivisyyteen provosointia ihan varmasti tapahtuu myös blogiruutujen taustalla siinä missä sitä tapahtuu erinäisten keskustelupalstojenkin taustoilla. Itse olen siitä niin tietoinen, että suojaan itseni juuri sillä Pellon Pientareen mainitsemalla hyväksymisellä. Kaikkea ei voi kontrolloida, niin se vain on.
-junika-
Harmi että olet saanut ikävää s-postia, Lumikko. Minunkin on pitänyt sinulle kirjoittaa, en vain ole ehtinyt, mutta ystävällisempääkin mailia on odotettavissa :).
Täällä blogimaailmassa on hämäävää juuri tuo, että keskustelut käydään hyvinkin pienen piirin kesken, mutta postauksia ja kommentteja voi lukea kuka tahansa.
Itse olen hyvin varovainen ilmaisemaan kovin voimakkaita mielipiteitä niin irl kuin netissäkin. Haluaisin olla rohkeampi, mutta olen arka ja epävarma. Itse osallistun eniten kirjablogikeskusteluihin (pidänhän itsekin nimenomaan kirjablogia, mitä muuta voisinkaan kun en kerran halua ilmaista mielipiteitä tai esitellä kotiani/puutarhaani/elämääni? :)), missä ei kovin vakavista aiheista ole kyse. Mutta sen olen aistinut, että kirjablogimaailma on vähän sellainen naistenlehtimaailma; kirjoitetaan lähinnä niistä kirjoista mistä tykätään ja tykätään oikeastaan kaikesta mitä luetaan ja luetaan lähinnä se pintataso kirjasta: tärkeintä on hyvä fiilis ja viihtyminen.
Minusta on hienoa, että sinä Lumikko ja monet muutkin bloggaajat täällä tuotte omia ajatuksianne ja tunteitanne tänne; muutakin kuin vain sellaista "kaikki on ihqua" -meininkiä. Aidot ajatukset synnyttävät myös aitoja reaktioita lukijoissa, joskus sitten vähän negatiivistakin.
Iloista toukokuun jatkoa, Lumikko!
Clarissa, minustakin se on kammottavaa -hetken verran tunsin itseni aivan vainoharhaiseksi, kun tajusin että viestejä lähetelleet ihmiset voivat olla vakilukijoitani, mahdollisesti jopa vakikommentoijia! Nyt on taas järki päässä ja ajattelen, että olkoot ketä ovat, en saa enkä halua sitä tietää. This is Internet :)
Väärintulkinnasta ja myös omasta ajattelemattomuudestani oli kyse, insidentti asianosaisen kanssa selvitetty ja myrsky vesilasissa toivoakseni laantunut. Halusin silti kirjoittaa tästä aiheesta, sillä kyse ei ole ihan vähäpätöisestä asiasta bloggaajan kannalta. Tarkoitan siis sitä, kokeeko kirjoittaessaan olevansa "ystävien seurassa" vaiko ei.
junika, minä en ole tainnut olla siitä kovin tietoinen ja myönnän auliisti olevani aika herkkis tällaisissa asioissa. Olen myös jonkin sortin idealisti: uskon avoimeen keskusteluun, argumentointiin ja tarvittaessa myös anteeksipyyntöön ja -antoon. Kaikenlaista selän takana vehkeilyä olen aina inhonnut -sanon tämän nyt silläkin uhalla, että joku siellä lukee ja huokailee tätä itsensä ylentämisen määrää ;)
Ja niinhän se on, että kaikkea ei todellakaan voi kontrolloida, ei täällä eikä muuallakaan. Omat suojamekanismini ovat vielä vähän hakusessa, mutta oppia ikä kaikki.
Pienen mökin emäntä, oi, nyt herätit uteliaisuuteni :) Mitähän olet aikeissa meilata..?
Hassua, minä en ole saanut sinusta mitenkään erityisen arkaa tai epävarmaa kuvaa. Pikemminkin olet aika topakka (vai onkohan se taas se "emäntä" joka ohjailee mielikuviani ;)), siis pelkästään hyvällä tavalla.
Aika avoimestihan täällä tulee kertoiltua kaikenlaista, ikään kuin ystävien kesken juttelisi (ja ystävinäni teitä usein kommentoivia pidänkin). Toisaalta olen kyllä niin tietoinen käytyjen keskustelujen julkisuudesta, että pyrin julkaisemaan vain sellaista, minkä takana voin seisoa (myös kommenttilootassa). Sellainen olen myös IRL, semanttisesti tarkka ihan hölmöissä pikkuasioissakin :)
Minulla ei ole kirjablogeista kamalasti kokemusta, omasi lisäksi vain muutamasta. Kommentoitavaa on usein vaikea keksiä, kun en yleensä ole lukenut käsiteltävää kirjaa enkä kovin usein voi sanoa myöskään "tämä pitääkin lukea!", koska kirjamakuni on mitä on ja luen hyvin vähän uutuuksia.
Minun toukokuuni jatkuu mukavissa merkeissä: olen lähdössä hartaasti odotetulle matkalle...
Jos tarkoitat sillä saamallasi sähköpostilla minun lähettämääni niin saat luvallani sen julkaista, jos haluat. Jotta asia ei enempää vääristyisi.
Kirjoitin siksi meilin että minusta on vähän mautonta julkisesti kommenttilootassa pyöritellä kaikkea.
Ei siinä meilissä ole mitään mitä häpeän. Kerroin siinä että minulle tuli paha mieli siitä linkityksestä ja siteerasin siinä yhtä niistä saamistani meileistä. Olisin toki voinut olla kertomatta sen sisältöä sinulle mutta kerroin, koska ajattelin että haluat tietää millaisia ajatuksia ihmisillä on.
Samoja ajatuksia kuin muillakin, mutta haluan kuitenkin sanoa ihan itse että harmittaa puolestasi.
Sanot että olet herkkä, mutta miksi et olisi, kirjoitathan ajatuksesi avoimesti kaikkien luettavaksi. Täällä netissä on todella helppo käsittää asiat väärin ja ärsyyntyä mitättömistäkin asioista - tai saada väärä kuva ihmisestä jos vaikka lukee vain yhden postauksen.
Sitä vain ihmettelen että mikä on saanut kirjoittajan hermostumaan kun minun mielestäni kirjoitat asioista monelta kantilta etkä vain huuda ja korosta omaa kantaasi. Enkä ole saanut sinusta mitenkään "ylentynyttä" kuvaakaan, joten jatka vain ajatustesi jakamista sellaiseen tapaan joka itsellesi on luontevaa, johan siinä nyrjähtää pää jos yrittää kaikkia miellyttää.
Hienoa että saitte asian kuitenkin selvitettyä!
Hyvä kun välikohtaus selvisi! Yleensä tuollaisessa onkin varmaan kyse väärinkäsityksestä.
Eihän sellaisesta mitään tule, jos pitää miettiä sanomisiaan (kirjoittamisiaan) sillä mielellä, että miten ne kukakin ottaa. Olla koko ajan varpaillaan on itsensä pienentämistä.
Jos ihminen ei ole hajuton ja mauton ja väritön, hän saattaa herättää jo(i)ssaku(i)ssa angsteja. Jos kyse ei ole siitä, että hän kuvittelee olevansa maailman napa tai jotenkin ylimaallinen muihin verrattuna (millaista kuvaa sinusta ei saa), angstaava vastapuoli on kenties kateellinen esim. ko. henkilön kyvyille ilmaista itseään.
Hyvää toukokuista matkaa!
Mie sanon sinulle;jatka vain samaa rataa! Jos se jotain ärsyttää, niin hänen on murheensa. Minusta sinä kirjoitat edelleen mukavasti ja pohdiskellen.
Mukavaa toukokuuta!
piilomaja, en ole aikeissa julkaista kenenkään meilejä enkä edes ole nähnyt niitä sinun saamiasi meilejä, joihin tässä kirjoituksessa viittaan ja jotka ovat singonneet luoksesi sellaisten ihmisten koneilta, jotka ovat ihan omin avuin tänne löytäneet ja joiden voi siis olettaa jonkinlaisiksi lukijoikseni lukeutuvan.
Mietin myös sitä, voiko meileistä mainita blogikirjoituksessa edes verhotusti (suhtaudun aika vakavasti kirjesalaisuuteen) mutta koska otit asian itse esiin edellisen postaukseni kommenteissa, siis julkisesti, katsoin sen oikeuttavan myös minut mainitsemaan asiasta.
"Ajattelin että haluat tietää, millaisia ajatuksia ihmisillä on". Niin, mitä tuohon nyt sitten sanoisi. Mitä siihen sitaattiin tulee, niin sehän ei ollut vain sinulle meilanneen henkilön mielipide vaan myös omasi, kuten itse kerroit.
En pidä siitä, että saan täällä paljastamaani sähköpostiosoitteeseen aggressiivisia viestejä tyyliin "näin ja näin monta ihmistä ajattelee sinusta näin". Pidän julkisesti blogia ja olen varautunut täällä käsittelemään myös bloggaamisen nurjia puolia (kuten olen tehnytkin), mutta en koe velvollisuudekseni vastailla yksityisesti viesteihin, joiden tarkoituksessa ja sävyssä ei ole mitään rakentavaa.
Poistin tekemäni linkityksen ja pahoittelin tapahtunutta kommenttilootan puolella, minusta se riittää tämän kokoluokan asian selvittämiseksi.
Toivon todella, että tämä asia olisi nyt meidän osaltamme kuitattu. Tässä kirjoituksessani viittaan siis siihen, että tätä(kin) blogia lukevat myös sellaiset ihmiset, joiden en oikeastaan haluaisi tätä lukevan. Kertomasi (saamistasi meileistä) toi asian konkreettisemmin tietoisuuteeni kuin kertaakaan aikaisemmin. Kyseessä on ongelma, jolle on hyvin vähän tehtävissä -on siis vain opeteltava olemaan välittämättä tai lopetettava bloggaaminen.
Pilvitarha, Hoo Moilanen ja Katjusha, kiitos mukavista kommenteistanne! Kuten on jo ehkä käynytkin ilmi, kyse ei kai niinkään ollut kirjoituksistani, vaan tekemästäni linkityksestä, joka antoi aihetta epäillä tarkoitusperiäni. Näin ymmärsin ja virheeni korjasin.
Aion olla hyvin varovainen linkittäjä jatkossa. Kirjoittamista ei kuitenkaan voi liikaa suitsia ja itseään/ilmaisuaan kaventaa, jos jotain meinaa saada sanotuksi. Enempää ei oikeastaan voi tehdä, kuin yrittää kirjoittaa siten, että pystyy seisomaan sanojensa takana, luki niitä sitten kuka hyvänsä. Ja jos huomaa erehtyneensä, korjaa asian.
Minulle sopii paremmin kuin hyvin että asia on kuitattu kuten ed. kirjoituksen kommenteissa tehtiinkin.
Juu, ihan totta, siitä linkityksestähän se alkoi ja se on nyt korjattu. Kuten kerroin, saamani meilit saattoivat toimia vähän "aivopesun" tapaisesti ja yhtäkkiä minäkin näin viittauksesi blogiini vähän huonossa valossa. Sitten toimin heti (meilasin sinulle) ja se oli virhe koska poru kurkussa ei pitäisi koskaan toimia vaan odottaa ensin hiukan.
Mutta annetaan nyt olla.
piilomaja, jep, näin tehdään.
Blogiasi on ilo seurata. Elämänmakuiset tarinat ryyditettyinä kannanotoilla jaksavat aina ilahduttaa!
Elisa, kiitos, kiva kuulla :)
Kyllä sitä miettii kokoajan enemmän ja enemmän, että mitä blogiin kirjoittaa ja ymmärtääkö kaikki kirjoittamani niin kuin sen tarkoitan. Ilmeet, eleet, äänenpainot puuttuu. Mietin jonkun verran sitä, että jos vaikka joku tunnistaa (onko sillä väliä vai pelkäänkö, että joku sellainen tunnistaa jonka tunnen töideni kautta.. ehkä sitä enemmän..), vaikka lukeehan sitä tututkin, sukulaisetkin. On silti tunne, että ei halua antaa liikaa (mitä se sitten on se liikaa?). Miksi sitten edes kirjoittaa, jaa-a! Nyt menee omaksi oman bloggaamisen pohdiskeluksi, ehkä jatkan tästä toisaalla :D
Yhdyn edellisiin, blogiasi on oikein mukava seurata ja jatka samaan malliin! :) Mukavaa Toukokuuta!
Ikävä totuus on, että kaikkia ei voi aina miellyttää. On sitten toinen asia lähdetäänkö meilihippasille.
Itse en ole onneksi saanut negatiivista palautetta (vielä), vaikka sanonkin asioita aika suoraan. Kuulun ikävä kyllä myös niihin, jotka varmasti pahoittavat mielensä p****-palautteesta. Ehkä juuri sen vuoksi miettisin kyllä tosi tarkkaan ennen kuin kävisin ketään täällä kirjoittajista sättimään. Kaikille sallittakoon oikeus mielipiteisiinsä. Jatka vaan, Lumikko samaan tapaan. Blogisi on iloni!
milla, jos olisin vielä "oikeissa" töissä, en varmaan uskaltaisi/haluaisi hiiskua blogista sanaakaan kenellekään (tai ehkä en edes pitäisi blogia?). En minä nytkään sitä mainosta, mutta alkuvaiheessa tuli mainittua aika monille. Ehkä ideaalia olisi pitää joko täysin anonyymiä blogia (josta kukaan ei voisi tunnistaa) tai sitten omalla nimellä, ehkä vähän kotisivu-tyyppisesti. Tällaisessa välimuodossa on omat ongelmansa.
Mutta ei minua itse asiassa häiritse se, että tutut lukevat (esim. vanhempani eivät lue tätä). Se häiritsee, että negatiivisesti asennoituvat, vieraat ihmiset lukevat. Negatiivisesti asennoitumisella en tarkoita eri mieltä-olemista, sehän on vain piristävää. Tarkoitan sitä, mistä Nyt-liitteen kolumnisti Perttu Häkkinen kirjoitti pisteliään tarkkanäköisesti maaliskuussa:
"Ärsyttävän ihmisen ärsyttävien mielipiteiden seuraaminen on eräänlaista rationaalisuuden huntuun verhottua pornografiaa, molemmilla pyritään herättelemään kiihotuksen tilaa.
Ärsytyksen valtaan joutuessa kehon läpi humahtaa raivoisan hurmion kirkas virta: hengen hopeakuohu, jossa toisiinsa niveltyvät epäuskon ja ylemmyydentunnon pärskeet.
Olo on kuin lahjan saaneella.
Nykyisessä mediakulttuurissa kyseisen kiihotuksen hankkiminen on pornografian tapaan luvattoman helppoa: tarvitsee vain piipahtaa vaki-inhokkinsa blogissa, ja kutkutus on taattu. Loppupäivä kuluu rattoisasti kirjoittajan idioottimaisuutta taivastellen.
Parhaimman tyydytyksen saa, kun kommentoi blogia oikein ilkeästi ja löytää vielä hengenheimolaisia."
http://www.hs.fi/juttusarja/hakkinen/artikkeli/%C3%84rsytyksen+hippasleikki/1135264666215
ai niin, milla, oikein mukavaa toukokuuta sinnekin! Palailen tänne taas reissusta kotiuduttuani :)
Suvenkeiju, luulen että kaikki pahoittavat mielensä ilkeistä sanoista, toiset ehkä vähemmän ja toiset enemmän. Olen joskus virtuaalimaailman myrskyjä seuratessani ajatellut osapuolista, että Get a Life. Mutta kun itse joutuu myrskyn silmään, vaikka kuinka pienenkin, kyllä se jossain tuntuu. Ihmisillä on tunteet virtuaalimaailmassakin, ihan yhtä lailla.
Vieraiden ihmisten vihamielisyydessä on jotain erityisen epäreilua: eiväthän he tunne sinua (oikeasti), mutta katsovat silti oikeudekseen arvostella persoonaasi, motiivejasi jne. Ei käy kateeksi julkisuuden henkilöitä, joille sellainen on arkipäivää.
Mutta jos on pahaa tahtoa, kyllä on hyvääkin. Eihän tässä olisikaan mitään järkeä ilman sitä.
Kiitos Suvenkeiju!
Täysin anonyymi-blogi voisi toimia, mutta esimerkiksi kuvien kanssa saisi olla tarkkana ja taas kerran sen kanssa mitä kirjoittaa. Olisi ehkä liian tarkkaa ja ehkä haluan kuitenkin joitakin palasia jakaa elämästäni. Ristiriitaista välillä! Kyllähän minutkin blogista helposti tunnistaa, jos vähäänkään on ollut kanssani tekemisissä. Toisaalta ajattelen ja haluan ehdottomasti ajatella, että vapaa-aika on vapaa-aikaa. En jaa kuitenkaan täysin kaikkea elämästäni. Pintaraapaisu jotain pientä vain..
En minäkään blogia mainosta, mutta en käy kiistämään jos joku kysyy. Ehkä :D vai riippuuko se kysyjästä.. no ei vaan..
Tuohon todella ilkeään kommentointiin olen kyllä joissakin blogeissa törmännyt. Itsellä kyllä loppuisi into bloggailla yhtään mitään, jos kovin tulisi paskaa niskaan. Miksi laittaisin itseni silloin maalitauluksi muiden pahalle ololle..?
Hei, kivaa reissua sitten myös! :)
milla, näin on. Ja eihän sinun blogissasi ole mitään (?) sellaista, mikä ei voisi tulla työkavereidenkin tietoon.
Ja kiitos, tätä on odotettu! Nyt pakkaamaan :)
juurikin näistä blogimaailman vaivalloisista kommunikointitavoista tänään erään ystävän kanssa puhuttiin. juuh. se tässä niin hankalaa onkin kun kaikkia sävyjä ei millään tavoita, eikä ihmisiä oikeasti tunne.
mutta täällä sitä vaan ollaan ja keikutaan:)
kiitos kirjoituksestasi!
outi, niinpä :)
No jopas on kumma! Sinun blogissani nyt ei luulisi olevan mitaan provokaatiota joka innostaisi ketaan mitaan negatiivista kommentoimaan! Ala ota stressia, ehka se on terapiaa jollekin!
anumorchy, en stressaa, ajatukset ovat jo ihan muualla :)
Ei niin :) Ja jaan kyllä Facebookissa esimerkiksi valokuvia ym. työkavereiden kesken. Ei siinä ongelmaa, meinasin enemmänkin asiakkaita ja heidän läheisiään-puolta. Se vaan joskus käy mielessä.
Surullista. Toisaalta ennakoitavissa. Aina on ihmisiä, jotka purkavat omaa pahaa oloaan vihamielisin viestein. Silloin joutuu helposti vedetyksi todellisuuteen, joka ei ole totta, mutta saattaa olla tarttuvaa. Otsikkosi on siksi niin nappiinsa hyvä.
Nyt tein juuri niin kuin ei pitäisi, kommentoin lukematta edellisiä kommentteja ja vastauksiasi niihin. Kommenttini siis on vain huitaisu ihan yleisellä tasolla, ei kantaaottava itse asiaan.
Minulla ei ole omaa blogia, joten eipä ole kokemusta siitäkään mitä kaikkea sellainen voi tuoda tullessaan. Sen sijaan olen löytänyt monta mukavaa blogia (kuten tämän) joita silloin tällöin seurailen. Minä kun googletan oitis, kun joku asia on minulle akuutti ja sillä tavoin olen tännekin tieni löytänyt.
Muutamassa muussakin blogissa olen törmännyt siihen, että kirjoittaja on harmitellut saamiaan negatiivisia palautteita. Yksi seuraamani blogi jopa hävisi ulottuviltani juuri siitä syystä. Tuo negatiivisen palautteen lähettäminen on minua hämmästyttänyt suuresti, lähinnä siksi, että itselleni ei ole tullut mieleenkään, että niin voisin toimia. Jos jonkun kirjoittajan tyyli tai ajatukset eivät minua miellytä, niin minähän jätän ne lukematta.
Kiitos sinulle mukavista jutuistasi!
Surullista, että jotkut ihmiset kokevat tarpeelliseksi lähettää negatiivisia kommentteja/viestejä. Kun tosiaan voisi valita, ettei sitten lue sitä blogia, mikä ärsyttää. Täällä on niin helppo sortua väärinkäsityksiin...harmi. Mutta mukavaa, että olet täällä ja kirjoitat.
Lumikko, hyvä että löysin tämän! Minullahan oli perässä 'äijähörhö', joka mm. viestitteli meiliini, että 'tiedän missä asut'! Olin melkein blogia lopettamassa. Otin kommenttivalvonnan, mutta sitten hän siirtyi sähköpostiin...kuitenkin se on nyt ollut loppu. En vastannut ikinä, mutta säästin viestit.
Nyt kun luin juttusi, tuli mieleeni muuta. Sain jokin aika sitten viestin, joka oli selvästi joltain bloggaajalta ja siinä todettiin mm. että olen ylemmyydentuntoinen ja en ole sitä mitä ESITÄN eli en ole yhtään mukava.
Minä en ikinä esitä mitään! En julkaissut viestiä, joka siis tuli kommentteihin, mutta sen sijaan vastasin siihen sanomalla, että minä olen ihan oma itseni ja uskon, että sinulla on nyt todella paha olo ja etenkin koska kirjoitit tuon viestin minulle.
Kului vuorokausi ja sain anteeksipyyntöviestin ja hän ilmoitti suoraan olevansa kateellinen minulle. Se juttu päättyi siihen ja minä tietysti tunsin vastapuolen vain anonyyminä.
Laitan tänään lyhyesti tästä asiasta, mutta en mainitse sinua, että saat rauhan ja linkin siihen minuun tapaukseeni numero kolme, jossa joku tai jotkut kirjoittelevat minusta blogeissaan mitä sattuu. Ja oli vain puhdas vahinko, että sain asiasta tietää. Toisista ei saa kirjoittaa mitään negatiivista! Sen pitää olla positiivista ja silloin myös mieluiten linkitettyä.
Tiedän tasan tarkkaan, miltä sinusta tuntuu! Olin itsekin siitä 'kateellisen' viestistä loukkaantunut, etenkin koska olen aina nostaassa muita ylöspäin linkittämällä, kehumalla, mainostamalla palkissani etc.etc.
Pelottavinta oli 'äijähörhö' ja raivostuttavinta oli lukea itsestään suoraa puppua puolitutun bloigsta.
Minulle on ollut järkytys, miten netissä voidaan käyttäytyä.
milla, tosiaan, sitä en tullutkaan ajatelleeksi, että asiakkaiden vuoksi voi joutua miettimään, mitä blogissaan paljastaa. En tiedä tarkalleen, millaista työtä teet, mutta joku aavistus minulla kyllä on.
Anonyymi, kiva kun olet löytänyt tänne! Hämmästyttävää se tosiaankin on. Eri mieltä voi toki olla (ja siinä tulee helposti sanottua kärkkäästikin) mutta se on kuitenkin vähän eri asia.
Kirjailijatar, kiitos, mukavaahan täällä on olla.
Leena Lumi, äijähörhöt ovat kamalia, minullakin on heistä kokemusta (ei kylläkään blogin kautta -onneksi!). Kun aloin kirjoittaa paikallislehteen kolumnia 1,5 vuotta sitten, aloin saada epämiellyttäviä tekstareita joltain "ihailijalta". Säästin viestit siltä varalta, että asiaan olisi tarvinnut jotenkin puuttua, mutta onneksi tyyppi lopulta kyllästyi yksipuoliseen viestintään.
Se on kyllä kummallista, miten aggressiivisia tunteita sitä onnistuu herättämään ihan tuntemattomissa ihmisissä. Toisaalta ymmärrän sen: varmasti moni meistä on joskus ärsyyntynyt toisen bloggaajan jutuista tai hänen käyttämästään sävystä. Mutta minusta raja menee juuri siinä, mitä asialle tekee. Alkaako haukkua ihmisiä ja tehdä luonneanalyysejä heistä (julkisesti, yksityisesti tai selän takana) vai pitääkö mölyt mahassaan. Silloinkin kun sanomisiin on puututtava, olisi hyvä pitäytyä asiallisessa argumentoinnissa ja olla menemättä henkilökohtaisuuksiin.
Voin kuvitella, että on todella kurjaa lukea toisesta blogista täyttä puppua itsestään. Sietämätön ajatuskin! Toivottavasti saat blogata rauhassa jatkossa. Ja onneksi se kateelliseksi tunnustautunutkin ymmärsi pyytää sanojaan anteeksi.
Lähetä kommentti