En ole koskaan pelännyt melankoliaa. En kutsu sitä, mutta en liioin osoita ovea, kun se tulee käymäsille. Laitan haikean levyn soimaan ja sitten pidetään ikävää yhdessä. Joskus ollaan luovia.
Nyt sataa räntää.
Kuvat saa klikkaamalla isommiksi. Ne on otettu parin kolmen viime viikon aikana. Lumet ovat lähteneet vauhdilla, niin kuin kaikkialta muualtakin.
11 kommenttia:
Kuulostaa hyvältä. Asuuko meijerilla muitakin kuin te?
Liisa, juu asuu, talossa on 11 asuntoa, suurimmat yli 150 neliöisiä, pienimmät yksiöitä.
Usein melankolia ajatellaan negatiiviseksi asiaksi, mutta minulle se ei ole sitä. Kun se tulee, otan siitä kaiken irti, tanssin sen kanssa melankolian masurkkaa ja juuri nyt voisin kohottaa kanssasi melankolian maljan vaputtomuuden kunniaksi.
Mielenkiintoisen näköinen rakennus! Ei heti uskoisi, että siellä on asuntoja.
Minua melankolia joskus ärsyttää. Se iskee joskus aivan väärään aikaan. Yleensä kyllä teen kuten sinä. Laitan rauhallista musiikkia soimaan ja rauhoitun. Ennen usein kaivoin vesivärit ja paperia silloin esille. Nyt en ole tehnyt sitä aikoihin! Kummallista, vaikka pidän väreistä ja niiden kanssa sotkemisesta.
Kävin lukemassa tuon postauksen, se kosketti! Löysin blogisi (jonkun vanhan talon remppa- tai sisususblogin kautta?) viime syksynä, kun jo harrastimme "kesämökkeilyä" remontin merkeissä viikonloppuisin vanhassa hirsitalossamme, mutta emme vielä asuneet täällä vakituisesti. Tunnistan tuon onnentunteen omasta kodista, minulle se tulee sellaisista asioista kuin
• kauniit vanhat ikkunat, joista näkyy mäntyjä ja muita puita, vanhaa tehdasta, sinunkin mainitsemasi tavarajuna, toisista ikkunoista vanhoja taloja
• hiljaisuus ympärillä (ei liikenteen melua), lintujen laulu, fasaanien rääkäisyt
• jykevät hirsiseinät
• korkeat huoneet
• lautalattiat (ei joka huoneessa)
• puistomainen ympäristö ja naapurien vanhat, kauniit talot, omenapuut...
• "läpikäveltävä" pohjaratkaisu, joka mahdollistaa oman rauhan toisessa päässä taloa isossakin perheessä
• talon ja alueen historia
Kuulostaa idylliseltä, mutta kirjoitin tosiaan vain asiat, jotka tekevät minut onnelliseksi :).
Melankolia on omalla tavallaan ihana tunne.
On se komea! :)Sinulla on koti kivassa talossa.
Minä viihdyn melankoliassa, olen siihen taipuvainen ja oikein tarvitsen sitä välillä. Mutta ei se kutsumalla tule, vaan ihan yllättäen.
En yhtään ihmettele, että viihdyt meijerissä. Minussa on kaksi puolta, toinen on kaupunkilainen ja toinen haluaisi kauas kaupungista.
Susadim, ei minullekaan. Masennus on negatiivinen asia, mutta melankoliassa on haikeaa kauneutta. Ja luovuuden siemen.
Melankolian masurkka kuulostaa hienolta! Itse tanssin sen kanssa sellaista viipyilevää poskivalssia. Kohotan kanssasi maljan, kippis!
milla, niin tämä on, paljon hauskoja yksityiskohtia :)
En minäkään melankoliasta riemuitse (se olisikin aikamoinen paradoksi!) mutta yritän sopeutua tilanteeseen ja mahdollisuuksien mukaan nauttiakin, esimerkiksi juuri mollivoittoisen musiikin avulla. Masennuksen kanssa on eri juttu, sitä ei minusta pidäkään sietää vaan tapella vastaan.
Minäkin olin nuorempana kova piirtämään ja maalaamaan, ja usein piirtelin nimenomaan alakulon iskiessä. Haluaisin elvyttää harrastuksen, mutta vielä en ole onnistunut.
Pienen mökin emäntä, oi, teidän talonne kuulostaa ihanalta -ei niin kovin pieneltä mökiltä :) Ilmeisesti tekin asutte lähellä rataa tai rautatieasemaa, jos ikkunasta näkyy tavarajuna..?
Meillähän on ikään kuin kerrostaloasunto tässä talossa, emme siis asu mitenkään erityisen "maalaismaisesti". Mutta on tässä jotain erilaista kuitenkin. Ja minuakin kiehtoo tämän talon historia, siitä voisinkin tehdä joskus postauksen.
Katjusha, kiitos :) Kiva kuulla, että muutkin ymmärtävät, miksi ihastuin tähän taloon.
Kirjailijatar, ei tule kutsumalla ei, pikemminkin kutsumatta :) Minussakin on nuo molemmat puolet. Ehkä kaikista mieluiten asuisin osan vuotta jossain ulkomailla (vaikkapa Pariisissa!) ja osan vuotta maalla Suomessa. Mutta sellainen ei nyt ole mahdollista.
Oikein kiinnostava asuinympäristö tuo meijeri. Minusta on mukavaa, että täälläkin on tajuttu muuttaa mm. vanhoja teollisuuskiinteistöjä asuinkäyttöön.
Täälläkin tuli eilen räntää. Oih ja voih, mutta toivottavasti se oli kevään viimeinen kerta !
Vaikkakin kuvista tulee heti mieleen sellainen rauha ja hiljaisuus niin samalla meijeri luo jykevyydellään tietyllä tapaa turvaa. Se on hieno asia se! :) En siis minäkään ihmettele yhtään miksi meijeri on teille tärkeä paikka näiden kuvien jälkeen. :)
Mukavaa kevättä! :)
Petriina, sellaisissa kiinteistöissä on kyllä oma viehätyksensä. Toivotaan vähän lämpimämpiä ilmoja!
Adalemina, tuo oli minusta hienosti havaittu, että "meijeri luo jykevyydellään tietyllä tapaa turvaa". Niin se on. Minusta ei välttämättä edes olisi asumaan jotain pientä ja syrjäistä mummonmökkiä, olen sellainen jänishousu :) Ehkä tarvitsen sitä jykevyyttä ympärilleni.
Mukavaa kevättä myös sinulle!
Lähetä kommentti