tiistai 31. toukokuuta 2011

Omaisena olemisesta, osa XVIII

Kuva Butte aux Caillesista.
Kirjoitin pari viikkoa sitten siitä, kuinka en odota myyjiltä, tarjoilijoilta tai muiltakaan asiakaspalvelijoilta mitään ihmeitä; perusystävällisyys riittää vallan mainiosti, enkä pahastu sitä laimeammastakaan palvelusta. Mutta terveydenhuoltohenkilökunnan kohdalla olenkin sitten himpun verran vaativampi. Ainakin silloin, kun kysymys on ennemmin kuin myöhemmin kuolemaan johtavan sairauden hoidosta.

Olimme tammikuussa isän kanssa aluesairaalassa keuhkolääkärillä, ja seurantakäynti luvattiin silloin toukokuulle. Koska kutsua ei ole kuulunut, soitin sinne tänään. Tiukkasävyinen hoitaja ilmoitti jonojen olevan nyt sellaiset, että marssijärjestyksen mukaan aika menee joulukuulle. Sanoin, ettei isä usko edes elävänsä jouluun.

Hoitaja kysyi, että mikä nyt sitten on ongelmana. Häkellyin. "No ei kai tässä mitään sen kummempaa ongelmaa... Kunto vain on hyvin huono, paino 45 kiloa, henki ei kulje, ruoka ei maistu. Viime viikolla isä kaatui kaupassa, koska voimat pettivät. Ajattelin vain sen seuranta-ajan perään kysellä."

Hoitaja tutki isän tietoja ja sanoi sitten järjestävänsä minulle puhelinajan lääkärille.

"Minulle vai isälle?", kysyin.
"No kummalle vaan", sanoi hoitaja.
"Ajattelin vain, että isä ei ehkä tykkää, jos lääkäri soittaa minulle eikä hänelle...".
"No antoiko isäsi sinulle luvan soittaa tänne?"
"Öö... Siis minähän soitin vain tiedustellakseni sitä seuranta-aikaa, että milloin se on. Minä hoidan kaikki käytännön asiat isän puolesta".
"No varmaan hän on sitten valtuuttanut sinut puhumaan lääkärinkin kanssa".
"Mutta eikö se ole kuitenkin vähän eri asia... Varata aikaa lääkärille ja puhua lääkärin kanssa potilaan puolesta".
"No sinun täytyy se tietää."

Joku saattaa ihmetellä, mikä tässä hoitajan käytöksessä nyt niin hätkähdytti, että siitä piti blogiin kirjoittaa. Ehkä se, että hän vastaa puhelimeen paikassa, jossa hoidetaan enimmäkseen vaikeaa keuhkoahtaumatautia tai keuhkosyöpää sairastavia potilaita.

Koska ajat ovat yli puoli vuotta myöhässä, poliklinikalle soittaa varmaan päivittäin huonokuntoisia ihmisiä, jotka pelkäävät kuolevansa, ennen kuin pääsevät erikoislääkärille. Tai kaltaisiani huolestuneita omaisia, jotka yrittävät pitää läheistensä puolia systeemissä, joka saa puheet hyvinvointivaltiosta kuulostamaan kaukaiselta sanahelinältä.

En edellytä erityistä tahdikkuutta tai hienotunteisuutta nakkikioskin myyjältä tai edes hienon ravintolan tarjoilijalta. Mutta niiltä terveydenhuollon portinvartijoilta, joilla on valta vaikuttaa paitsi elämään myös kuolemaan, minä kyllä odotan sitä. Vakavasti sairaat ihmiset ja heidän omaisensa tulisi kohdata perusystävällisesti, tivaamatta ja tiuskimatta. Silloinkin, kun sairaus on ns. itseaiheutettu, mistä terveydenhuollon jokaisella portaalla muistetaan kyllä rangaista.

Totesin lopulta, että puhelinaika on joka tapauksessa yhtä tyhjän kanssa ja lähetin sähköpostia isän terveyskeskuslääkärille, joka lupasi ottaa meidät vastaan jo ensi viikolla.

P.S. Edellisen postauksen monipolvisessa keskustelussa sivuttiin myös valittamista. Minusta valittaa saa ja pitää, jos siihen on aihetta.

26 kommenttia:

Hoo Moilanen kirjoitti...

Palveluammateissa perusystävällisyys on enin mitä sopii toivoa. Kaikki mikä menee sen yli voi olla jopa kiusallista. Työkaverini, joka oli monen uuden vaatteen tarpeessa, sanoi käytännön syistä välttävänsä pieniin vaatekauppoihin menoa: niissä kun ei saa rauhassa katsella kun yliystävällinen (lue: ei viimeisen päälle asiakasta lukeva) myyjä on kintereillä kiusaksi asti.

Terveydenhuolto on toinen juttu. Niissä asioissa ihmiset ovat usein heikkona (fyysisesti tai henkisesti tai sekä että) eikä nälviminen ja viisastelu ainakaan auta asiaa. Ei, vaikka se kohdistuisi potilaan omaiseen, joka hoitaa asioita potilaan puolesta ja seurana.

Onneksi saitte asiallista palvelua terveyskeskuslääkäriltä!

Lumikko kirjoitti...

Hoo Moilanen, tismalleen samaa mieltä. Minäkin huomasin tänään siinä puhelimessa, että ääni alkoi melkein väristä tiukan hoitajan "puhuttelussa". Eihän niin olisi tapahtunut, jos siinä olisi ollut kyse jostain vähän vähäpätöisemmästä asiasta. Tai jos hoitaja olisi ollut vähän sensitiivisempi.

Terveyskeskuslääkäri on ihan huippu, olen ikuisesti kiitollinen hänelle.

Pienen mökin emäntä kirjoitti...

Hoitohenkilökunnalla on kyllä erityinen eettinen velvollisuus kohdata asiakkaat empaattisesti. Se kontrolliaika saisi tosiaan löytyä ja kiireesti! Voimia isällesi ja sinulle.

Lumikko kirjoitti...

Pienen mökin emäntä, niin sen minustakin pitäisi olla. Onneksi nyt päästään edes hyvälle yleislääkärille.

Kiitos sinulle.

piilomaja kirjoitti...

Taas kerran joutuu sanomaan että terveydenhoito on aivan täysin perseestä Suomessa. Esimerkkejä siitä on niin paljon. Valitettavasti tämä sinun isäsikin tapaus. Kun puhun Suomessa asuvien sukulaisten ja ystävien kanssa asioista niin eipä aikaakaan kun aina tulee nämä terveydenhoidon pulmat esiin. Ihmiset ovat (syystäkin) huolissaan omasta ja läheistensä puolesta.

Mutta enpä kadehdi sitä henkilökuntaakaan joka joutuu sanomaan ettei ole aikoja, ettei pääse jne.
Se EI saisi olla syy töksäyttelyyn ja tuollaiseen vinoiluun josta kirjoitit mutta saattaa se silti olla. Siis jonkunlainen turhautuma tilanteeseen heilläkin. (arvaus vain)

(Puhelinaikaa en tajua edes käsitteenä. Miten kummassa se koskaan voisi korvata tapaamisen. Huh huh. )

Nonna kirjoitti...

Tsemppiä täältäkin lähettelen!

Olen monesti miettinyt, että hoitoalalla täytyy tosiaan olla kutsumusammatissa, että jaksaa aina kohdata kärsivät, sairaat ihmiset pitkällä pinnalla ja oikealla asenteella.

Onneksi tällä kertaa ketjun pää eli se lääkäri oli oikealla asenteella!

Lumikko kirjoitti...

piilomaja, siltä se on alkanut vaikuttaa minustakin. Yksityiseltä puolelta hoitoa tietysti saa nopeastikin, mutta siihen ei useimmilla ole varaa. Ja vaikka olisikin, niin täällä on lähin yksityinen keuhkolääkäri yli tunnin ajomatkan päässä. Tällä meidän yli 90 000 asukkaan alueella on tasan yksi keuhkolääkäri.

Varmasti ovat turhautuneita siellä puhelimen päässä, en epäile sitä hetkeäkään. Joidenkin hoitajien kanssa on ihan avoimesti keskusteltukin siitä, kuinka hankalaa kaikki on, kun henkilökuntaa ei ole, rahaa ei ole jne. Tänään viimeksi oli radiouutisissa siitä, kuinka vanhusten vuodeosastoilla on liian vähän ja liian kouluttamatonta henkilökuntaa. Huoh.

Lumikko kirjoitti...

Nonna, kiitos! Uskon että se on rankkaa työtä, oli kutsumus tai ei, mutta kun on läheisen elämästä kysymys, tuntuu jotenkin ylivoimaiselta ymmärtää sellaista turhaa epäkohteliaisuutta -vaikka tietääkin, että taustalla voivat vaikuttaa ne paineet ja se turhautuminen. (Ja kyllähän hoitajissakin on yksinkertaisesti ikäviä tyyppejä, ihan niin kuin kaikissa muissakin ammattiryhmissä)

Ketjun pää eli keuhkolääkäri ei varmaan soitostani saa koskaan edes tietää, mutta onneksi minulla on toimiva yhteys terveyskeskuslääkäriin, joka tuntee isän tapauksen hyvin.

RosaG. kirjoitti...

Surullista. Hoitohenkilökunnan taidot potilaiden ja omaisten kohtaamisessa on asia, jota ei voi liikaa korostaa. Sairailla tai heidän läheisillään on harvoin voimia oikeuksiensa vaatimiseen. Hyvä että sait lopulta isällesi lääkärinajan.

Pilvitarha kirjoitti...

Olen kerran maannut itse sairaalapedissä ja seurasin kuinka viereisen sängyn aivoinfarktipotilasta hoidettiin. Se nainen oli kolmatta (vai neljättä?) kertaa sairaalassa samasta syystä, miehensä kuulosti uupuneelta mutta toisaalta osasi vaatia hoitajilta monta sellaista asiaa joita ensikertalainen ei osaa. Tai siis hän tiesi että ellei vaadi, ne eivät toteudu. Vaikka olivat aivan perusasioita: että vaimo saisi tarpeeksi juodakseen, esimerkiksi. Eivätkä ne asiat muuten toteutuneet kovin hyvin pyynnöistä huolimattakaan.

Yhtä hoitajaa lukuunottamatta oli niiden ammattilaisten käytös niin välinpitämätöntä etten voi käsittää. Eri asia jos myyjäneidit vähän hihittelevät hyllyjen takana, mutta että hoitajat puhuvat potilaan vieressä vähättelevään sävyyn ja vähän naureskellen että "kaikkea se kans jaksaa, en mä kyllä ehdi tollasii seurata"...

Itsekin olen törmännyt aivan täydellisiin törppöihin, ja he ovat loukanneet pahasti vaikka kyse ei ole ollut vakavista asioista. Sinun ja isäsi saama kohtelu on aivan ala-arvoista... Täytyisi vaatia jonkinlainen käytöskoulu ja paremmat soveltuvuustestit kaikilta tuolle alalle haluavilta.

wihtori kirjoitti...

Ei voi muuta sano, kuin että voimia teille molemmille. Ei kyllä tarvitsisi olla tuollaista ylimääräistä painolastia harmiksi asti, siinä sirastamisessa on aivan tarpeeksi.
Niin ja surullista kuuneltavaa nuo marssijärjestykset, se jos jokin olisi hienotunteisesti ilmoitettava asia.

Mirka kirjoitti...

Lumikko, Laitahan asiallista palautetta sinne sairaalaan ja pyydä kirjallinen vastine. Sillä ne asiat saadaan tiettäväksi myös siellä toisessa päässä. Liian usein hoitohenkilökunta (joku yksittäinen erityisesti) saattaa purkaa omia turhaumiaan potilaille, mikä ei todellakaan ole asiallista käytöstä.
(been there, done that...)

Pellon pientareella kirjoitti...

Voimia teille molemmille! Olet ihana kun hoidat ja pidät isäsi puolta. Kyllä minuakin pelottaisi sairastua, sen verran hurjia juttuja huomasi jo äidin viimekesäisiä asioita sairaalassa hoitaessa... Meilahdessa oli yksi ihan "raivohullu" sairaanhoitaja, tosi pelottava, vihainen kuin mikä, tiuski ja kettuili joka asiasta potilaille ja kaikille, jopa veden juomisesta. Veikkaan, että hänellä oli burnout, krooninen kiire ja lisäksi vehnäyliherkkyys (tiedän omasta kokemuksesta, että ne aikaansaavat juuri tuollaista aiheetontakin kroonista raivontunnetta). "Marssijärjestys" kuulostaa tosi pelottavalta, ei taida hoitotakuut sun muut oikein toimia. Vähän pelottaa, mitä hallitusneuvotteluista pulpahtaa ulos, onneksi kokoomus ei ole siellä ainoa valtapuolue (josta kyllä tiedetään, että mitä leikattaisiin), että on vasemmaltakin väkeä pitämässä "hyvinvointivaltion" jämien puolta.

RosaG. kirjoitti...

Samaa mieltä kuin Mirka. Saat vastauksen omaan asiaasi - ja jos asiaan vaikka yleisemminkin kiinnitettäisiin huomiota yksikössä..

Katja / Lumiomena kirjoitti...

Voi itku. Olen miettinyt tuota asiaa myös omakohtaisesta syystä. Edesmennyt isoveljeni oli vaikeavammainen (vammautui synnytykessä) ja kautta hänen elinvuosiensa äitini joutui kohtaamaan hoitajia, jotka olivat tylyjä ja rivien välistä ikään kuin pilkkasivat vammaista tai syyllistivät äitiäni vammaisen äitinä olemisesta. Totta kai ja onneksi suurin osa hoitohenkilökunnasta oli ihanaa, asiansa osaavaa väkeä.

Toivoisin, että empaattisuudesta tai edes sellaisesta viileästä ystävällisyydestä tulisi normi. En tiedä, onko esimerkiksi kirjoitettu hoitotyön laatusuosituksia tms, mutta sellaisiin tällaisen voisi ainakin kirjata. Kirjaaminen oikeasti auttaa, koska - stereotypioiden mukaan - suomalainen uskoo asian sitten, kun se on paperilla. Eihän asian kirjaaminen sinänsä ihmisiä muuta, mutta voi muuttaa ulkoista käyttäytymistä ja sekin on paljon se etenkin lyhyiden kohtaamisten aikana.

Voimia!

Lumikko kirjoitti...

Rosa G., kiitos kommenteista ja toivotuksista! Isälläni ei tosiaan ole voimia vaatia mitään, eikä hän ole luonteeltaankaan sellainen. Joku saattaa muistaa tammikuisen putkihässäkän, josta olisin halunnut reklamoida, mutta isä ei antanut, vaikka oli itsekin ihan tyrmistynyt saamastaan kohtelusta/laskusta.

(http://meijerielamaa.blogspot.com/2011/01/purnauskis.html)

Pahaa pelkään, etten oikein voi tuosta puhelinkeskustelustakaan mitään palautetta antaa sairaalaan, koska jos isäni saisi tietää siitä, hän hermostuisi. Harkitsin yleisönosastokirjoitustakin, mutta siinä on sama ongelma. Ja pakko myöntää sekin, että pelkäisin valittamisen voivan vaikuttavan siihen, miten isääni jatkossa hoidetaan.

Pilvitarha, minustakin sairaanhoitajilta on kyllä lupa odottaa enemmän kuin myyjiltä. Tuo kertomasi kuulostaa kamalalta, mutta tutulta. Melkein 100-vuotias isoisäni on ollut nyt kymmenisen vuotta vanhainkodin dementia-osastolla, ja äitini käy siellä lähes päivittäin syöttämässä häntä ja varmistamassa, että kaikki on hyvin (mm. että on juotettu tarpeeksi). Kyse ei ole niinkään siitä, etteikö laitoksen henkilökuntaan voisi luottaa, vaan siitä että siellä yksinkertaisesti on aivan liian vähän niitä syöttäviä ja juottavia käsiä.

Lumikko kirjoitti...

wihtori, kiitos. Minustakin se marssijärjestys kuulosti jotenkin sopimattomalta sanalta, ikävältä.

Mirka, tuossa ylempänä jo Rosa G:lle vastasinkin, että palautteen antamisessakin on omat ongelmansa... Mieli kyllä tekisi!

Pellon pientareella, en tiedä olenko ihana, eihän minulla oikeasti ole edes vaihtoehtoa: olen ainoa lapsi eikä isällä ole ketään muutakaan (vaimoa tms.). Mutta totta kai huolehtisin hänestä muutoinkin kuin pakon edessä, se nyt on selvä. Ja meillä on monesti ihan kivaa: samanlainen (mustahko) huumorintaju ja hyviä keskusteluja.

Meilahden hoitaja kuulostaa todella pelottavalta, huh.

Hoitotakuu, heh, se ei juu ihan taida toteutua monessakaan tapauksessa. Jostain syystä suhtaudun vähän skeptisesti tulevaan sateenkaarihallitukseen ja sen aikaansaannoksiin.

Lumikko kirjoitti...

Katja, ai kauhea, tuo kuulostaa jo todella julmalta. Voiko noin alalle sopimattomia ihmisiä olla -vai tapahtuuko heille jotain alalla tarpeeksi pitkään oltuaan? En ymmärrä. Kaikki eivät kuitenkaan voi olla mitään mielipuoliakaan (kuten se insuliinihoitaja).

Ja aivan niin, ihan sellainen perusystävällisyys riittäisi vallan mainiosti, en todellakaan odota mitään ylitsevuotavaa empaattisuutta -eikä tuolla alalla sellaista varmaan voisi edes harjoittaa, eihän työtä muuten pystyisi edes tekemään.

Totta tuokin, etä suurin osa hoitohenkilökunnasta on vähintäänkin asiallista, ja joukossa on myös todellisia helmiä. Yhdestä sellaisesta voisinkin tehdä joskus postauksen, tasapuolisuuden vuoksi...

Kiitos Katja!

milla kirjoitti...

En pidä sanasta kutsumusammatti. Eikö kaikki ammatit ole sitä, jos niin tahtoo ajatella? Usein sitä käytetään paljon puhuttaessa hoitotyöstä. Minun ajautuminen hoitoalalle oli monien sattumien summa ja juuri se ala, mitä en kuvitellut koskaan omakseni. En voi sanoa olevani kutsumusammatissani ollenkaan. Olen töissä, saan palkkaa ja en tekisi sitä ellei minulle maksettaisi siitä. Työt työnä ja yrittäen olla siinä mahdollisimman ammatillinen.

Näitä äksyjä hoitajia näkee joskus. En ymmärrä sellaista. Ymmärrän, että työhön väsyy ja joutuu kohtaamaan monenlaista ongelmaa, monenlaista valitusta ja jopa uhkailuakin. SILTI! Joku roti. Sitä ammatillisuutta joskus toivoisi ripauksen (lapiolla) lisää.
Joskus tekisi mieli sanoa, että oteaanko uusiksi. Minä tulen täältä nyt näin ja en ole tehnyt sinulle mitään pahaa. Sellainen yksinkertainen asia, kuin tervehtiminen ja silmiin katsominen. Ei siinä edes paljon vaadita...

Minun käsitykseni ja oppieni mukaan asiakkaiden tasa-arvoinen ja inhimillinen kohtelu kuuluu jo ihan hoitajien eettisiin ohjeisiin. Eikä ne vissiin sitten olekaan mitään itsestäänselvyyksiä. Ikävä kyllä.

Tsemppiä sinulle ja isällesi!

Clarissa kirjoitti...

Järkyttävää tuo mitä kerroit. Tuli mieleeni, että siinä taas työntekijä, jolle voisi suositella alan vaihtoa. Helppo sanoa näin ulkopuolisena, mutta luulen, että ottaisin yhteyttä "ylemmälle taholle", tuollaista ei voi vain hyväksyä. Jos hoitohenkilökunta ei kykene osoittamaan empatiaa, tai ei enää jaksa tehdä sitä, on haettava apua työssäjaksamiseen.
Olen itse aikoinani ollut kieliä opiskellessani monenakin kesänä ulkomaisissa sairaaloissa kesätöissä ja nähnyt, että yleensä osastoa kohti on vain yksi helmi, valitettavasti. Suotavaa olisi, että ne loput olisivat vähintäänkin asiallisia, kuten kirjoitit.
Täältä minun kotipaikkakunnaltani lähtevät "kaikki" tytöt opiskelemaan hoitoalaa, soveltuvat he siihen tai ei. Vaikka ei käyttäisi sanaa kutsumusammatti, pitäisi hoitoalalle aikovan tuntea sen verran kutsumusta työhönsä, että jaksaa tuossa raskaassa ammatissa. Sama pätee muihinkin ammatteihin, joissa ollaan lähellä ihmistä - opettajiin, lastenhoitajiin jne. Opettajien leikillinen kauhukuva onkin se kuinka sitten vanhainkodissa saa tylyä kohtelua hoitajalta, joka on omasta mielestään tullut aikoinaan koulussa kaltoin kohdelluksi:)

Tuo terveyskeskuslääkäri näyttää olevan oikea ihminen oikealla paikalla!

Mirka kirjoitti...

Lumikko, vielä lisäys aiempaan kommenttiini. Ymmärrän hyvin, että palautteen antoon pitää olla ehkä joku "hiukan isompi syy" kuin pieleen mennyt puhelinkeskustelu, ja että pelkäät käveleväsi isäsi yli, jos annat palautetta. Mutta, mutta. En ehkä tehnyt selväksi sitä, että olen ammatissani siellä toisessa päässä, vastaan ottamassa juuri sitä palautetta. Ja sitä mieluusti saadaan, ja joskus siitä myös jotain opitaankin ;) Ainakin asia tulisi tiettäväksi hoitavassa yksikössä. Yleensä siis vain yleisellä tasolla, eikä tiettyyn potilaaseen henkilöityen.

Rita kirjoitti...

Ikäviä tuollaiset kokemukset huonosta palvelusta, tapahtui se sitten minkä alan työntekijän taholta tahansa. Edustan itse juuri tuota kyseessä olevaa ammattikuntaa, jolta kerroit palvelun tökkineen. Ja varmasti omalle kohdallenikin on myös sattunut tapauksia, jolloin asiakas on kokenut, että ei ole saanut odottamaansa palvelua. Silloin olisi mielestäni tärkeää saada välitöntä palautetta ja ottaa siitä myös opikseen.
Valotan nyt vähän tältä palvelun antajan vinkkelistä - yli 30 vuoden hoitotyön kokemuksella. Valitettavasti tästäkin ammattikunnasta löytyy niitä vääränlaisia "vallanpitäjiä" (kuten kaikilta muiltakin aloilta), jotka ehkä saavat tyydytystä saadessaan toimia portinvartijana ja marssijärjestyksen määrääjinä. Erityisen valitettavaa se on kohdistuessaan juuri sairaudestaan heikkoon ihmiseen ja hänen omaiseen, totta. Kuitenkin parhaimmillaan,kun työntekijä omaa voimakkaan sisäisen ammatillisuuden; ihmisestä välittämisen eettisen asenteen, ollaan inhimillisesti oikealla tiellä. Itse olen voinut seurata ihaillen ja kunnioituksella tällaisia ammattikuntani edustajia. Toki yksittäisiä häpeää ja eettistä omaatuntoa koettelevia työntekijöitä on eteenkin tullut.Tähän ikään ja työvuosiin tullessa en koe koskaan vaikeaksi myöntää tekemääni virhetta, pahemmalta tuntuu se, jos omalla toimillaan/käytöksellään on aiheuttanut asiakkaalle/potilaalle vahinkoa tai mielipahaa.

Lumikko kirjoitti...

milla, kiitos.

Ymmärtääkseni tuo kutsuma-ammatti-ajattelu onkin jäänyt aika lailla historiaan ay-liikkeen ansiosta..? Hoitoalallakin on nykyään niin paljon väkeä (naisia) töissä, että kaikki eivät varmasti edes sovellu alalle, mistään kutsumuksesta puhumattakaan (sama pätee kaupallisen alan ammatteihin). Eikä huonoja työolosuhteita voi (eikä pidäkään) kutsumuksella kompensoida.

Nimenomaan tuo "otetaanko uusiksi" olisi joskus niin paikallaan. Kaikkihan tekevät virheitä, mutta silloin voisikin ehkä just peruuttaa vähän ja aloittaa alusta.

Clarissa, juttelin talvella terveyskeskuksen ajanvarauksessa työskennelleen hoitajan kanssa, ja hän taisi puhua vähän ohi suunsa (oli ilmeisesti niin turhautunut). Hän kertoi tilanteen aluesairaalassa olevan katastrofaalinen: sinne ei saada lääkäreitä, jonot vain pitenevät, ihmiset eivät pääse ajoissa hoitoon... Tällä hetkellä päättäjät harkitsevat koko sairaalan purkamista ja uuden rakentamista tilalle.

Ja kyllähän sitä toivoisi, että hoitajat olisivat kykeneviä potilaiden ja omaisten myötätuntoiseen kohteluun, oli kutsumusta tai ei.

Lumikko kirjoitti...

Mirka, en ajatellutkaan etteikö tämä pieleen mennyt puhelinkeskustelu olisi ollut riittävän iso syy palautteen antamiseen (minusta se kyllä oli sitä, siitä ensimmäisestä "mikä nyt sitten on ongelmana"-kysymyksestä lähtien) -enemmänkin mietin tuota isän asennoitumista, hän kun nyt ei halua "riidellä" kenenkään kanssa. Mutta ajattelin kyllä laittaa asiasta sähköpostia sairaalan palvelujohtajalle, eihän isän siitä tarvitse edes tietää.

Rita, olet oikeassa: virheiden tekemiseltä ei kukaan meistä voi välttyä, mutta eri asia on sitten se, miten niihin suhtautuu. Ymmärtääkö esim. tehneensä väärin, piittaako aiheuttamastaan mielipahasta.

Aivan varmasti hoitoalalla on paljon noita "voimakkaan sisäisen ammatillisuuden" omaavia henkilöitä (hyvin sanottu!), mutta sitten on myös toisenlaisia tapauksia. Ja kuten sanoin heti alkuun, näinhän se on joka alalla. Ihmisiä on niin moneen lähtöön, ja useimpien on jotain työtä tehtävä.

Elisa kirjoitti...

No huh huh, olipahan puhelu. Joko siinä on asiakaspalvelijalla ollut huono päivä tai sitten hän ei vaan ole oikealla alalla.

Omallakin kohdalla on sattunut muutamia samantyylisiä kokemuksia, mutta yleensä olen omalla tiukalla asenteella saanut "viestin" perille. Eli vaatia pitää osata (mikä tietenkin on ihan hassua).

Ja kuitenkin torveloita löytyy kaikissa ammattikunnista.

Muuten olen ollut tyytyväinen terveyskeskuksen palveluihin. Meidän lapsilla ei ole vakuutuksia joten olemme niitä jonkin verran käyttäneet. Myös sairaalapalveluihin (Lastenklinikka) ollan tutustuttu ja eipä voida olla muuta kuin tyytyväisiä.

Lumikko kirjoitti...

Elisa, päädyin sitten loppujen lopuksi laittamaan asiasta palautetta sairaalaan. Ylihoitaja suhtautui minuun tosi asiallisesti ja lupasi ottaa asian puheeksi.

On se vähän ikävää, jos vain vaatimalla saa hoitoa. Kaikki kun eivät jaksa/osaa/uskalla vaatia.

Minullakin on enimmäkseen hyviä kokemuksia julkisen puolen terveydenhuollosta. Ja kuten sanoit, törppöjä on kaikissa ammattiryhmissä, sille ei vaan mahda mitään.