sunnuntai 14. elokuuta 2011

Pidä huolta itsestäs ja niistä jotka kärsii

Lehtikuva / Tony Karumba
"Sillä jokainen, joka apua saa,
sitä joskus tajuu myös antaa
"
-Pave Maijanen: Pidä huolta (1981)

Omat huolet asettuvat oikeisiin mittasuhteisiin, kun seuraa Itä-Afrikan nälänhädän uutisointia. Afrikan sarvessa ei ole ollut näin kuivaa kuuteenkymmeneen vuoteen ja sato on sen mukainen. Ruoan hinta on noussut ja väkivaltaisuudet vaikeuttavat maanviljelyä.

Kuivuudesta ja nälänhädästä kärsii ainakin 12 miljoonaa ihmistä, ja Unicefin arvion mukaan yksin Somaliassa kaksi miljoonaa lasta on aliravittuja, heistä 500 000 vakavasti aliravittuja.

Kirkon Ulkomaanavun työntekijöiden mukaan Somaliasta Etopian ja Kenian pakolaisleireille saapuvat ihmiset ovat ennennäkemättömän huonossa kunnossa. Aliravitsemuksen ja nestehukan lisäksi ongelmana ovat tartuntataudit sekä uupumus ja psyykkinen stressi. Myös Etiopia, Kenia ja Djibouti kärsivät kuivuudesta.

Suomalaiset ovat lahjoittaneet hyvin rahaa keräyksiin, mutta avustusjärjestöjen arvion mukaan tilanne Afrikan sarvessa tulee vain pahenemaan syksyn kuluessa. Avun tarve ei siis ole vähenemässä.

Punaisen Ristin nettisivuilla lahjoittaminen on tehty äärettömän helpoksi. KLIKKAA TÄSTÄ, ja pääset kertalahjoituksen tekemiseen tarkoitetulle sivulle, jossa voit itse päättää lahjoittamasi summan suuruuden. Jos haluat kohdentaa lahjoituksesi Itä-Afrikkaan, valitse listasta kohta "Itä-Afrikka". Maksu tapahtuu verkkopankin kautta.

Jos sinulla ei ole verkkopankkitunnuksia, samaisella sivulla on myös puhelinnumero, johon soittamalla tekee lahjoituksen. Tämän postauksen linkkien kautta rahaa voi halutessaan lahjoittaa myös Unicefille tai Kirkon Ulkomaanavulle.

P.S. Myös Pilvitarhalla on haaste käynnissä Afrikan kuivuuteen liittyen.

8 kommenttia:

Leena Lumi kirjoitti...

Olen hirveän tiedostava maailman kärsivien suhteen, joten kaikki nämä asiat ovat hyvin tiedossa ja olen antanut myös keräyksiin rahaa.

Suome Kuvalehti teki viimeksi vaikuttavan jutun tästä asiasta.

Minulla on kummityttö Planin kautta Ghanasta. Sitäkin suosittelen kaikille.

Lumikko kirjoitti...

Leena Lumi, uskon että ovat useimpien tiedossa, mutta ei kai se pahaa tee välillä muistutella. Etenkin kun tämä Afrikan sarven tilanne on pahentunut kuukaudessa hurjasti ja on lisäksi mediassa jäänyt vähän Norjan joukkomurhan varjoon.

Tänään puoli yhdeksän uutisissa avustustyöntekijätkin kuulostivat aika epätoivoisilta.

Clarissa kirjoitti...

Epätoivoiselta tuntuu, mutta jotain meidän kaikkien on yritettävä tehdä kun yli kymmenen miljoonaa ihmistä on nälkäkuoleman partaalla. Hyvä kun laitoit linkit näkyviin - klikataan niitä kaikki yhdessä!

jaana kirjoitti...

Tuo on jotakin, mitä ei voi järjellä ymmärtää, saati, että tajuaisi siellä olevien ihmisten kärsimysten määrän. Myönnän itsekin, että Norjan tapahtumia tuli seurattua paljon enemmän kuin tätä katastrofia, Oikein pakottamalla pakotin itseni tuolloin katsomaan Ajankohtaisen kakkosen lähetyksen Somaliasta, jotta saisin jotain käsitystä asiasta.

Mielestäni on tärkeää pitää tätä asiaa esillä, sillä näin se ei unohdu (luulen, että olisi paljon helpompaa "unohtaa" asia ja näin helpottaa omaa pahaa oloaan näiden tapahtumien vuoksi) ja ihmiset ehkä vastaavat avunpyyntöihin paremmin, kun näkevät apua tarvitsevat ihmiset silmiensä edessä.

Maria/Sinisen linnan kirjasto kirjoitti...

Kiitos tästä, tämä on tärkeää!

Katja / Lumiomena kirjoitti...

Tämä oli hyvä postaus. Nämä asiat eivät saa unohtua ja vaikka varmasti monet meistä muistavat ja auttavat edes siellä pienellä summalla, jolla voivat, niin suurin osa saattaa ikävä kyllä sulkea silmänsä ihmisten hädältä ja epätoivolta.

Pilvitarha kirjoitti...

Vapaaehtoisten auttajien työ on valtavan tärkeää, enkä voi olla ihailematta heitä jotka siihen pystyvät. Itse kestäisin tuskin viikkoakaan. Onneksi voi auttaa rahalla, sitäkin tarvitaan.

On annettu jo varoitus kriisirahaston ehtymisestä joten rahaa todella tarvitaan. Jos jokainen antaa pikkuisenkin niin siitä tulee jo jotain, sekin auttaa.

Täällä oli myös apupyyntö josta ilahduin:
http://chicling.blogspot.com/2011/08/autetaan.html

Mahtavaa jos kaikki bloggaajat kirjoittaisivat aiheesta. Mahtavaa sekin että osa niin tekee!

Lumikko kirjoitti...

Kiitos kaikille kommenteista!

Clarissa ja Pilvitarha, samaa mieltä! Jotain on yritettävä, jokaisen.

jaana, onhan se luonnollista, että Norjan tapahtumat herättivät eri tavalla huomiota: siinä oli kuitenkin kysymys inhimillisestä pahuudesta tai sairaudesta (tai miksi sitä nyt sitten haluaakin kutsua), mikä on aina jotenkin pelottavampaa kuin luonnon aikaansaamat katastrofit. Ja tapahtuihan se Norjan tragedia niin lähellä, Suomen kaltaisessa maassa. Tärkeintä lienee kuitenkin se, että nyt alkujärkytyksen laannuttua muistamme, että muuallakin maailmassa tapahtuu asioita, jotka tarvitsevat huomiotamme ja apuamme.