 |
| Kuva kirjasta Simply Country. |
Isäkin nauroi tänään. Itse asiassa isä oli niin hyvällä tuulella, etten muista nähneeni häntä sellaisena viikkokausiin. Hän kertoi olleensa konsertissa. Konsertti järjestettiin muutaman metrin päässä isän huoneesta, osaston yhteisissä oleskelutiloissa. Kaupunginteatterin näyttelijä oli laulanut (ainakin Nuoruustangon) ja lausunut potilaille runoja (ainakin Kaarlo Sarkiaa ja Eino Leinoa). Isä oli mennyt konserttiin rollaattorilla, yhdessä Paavon kanssa. Aluesairaalassa Paavo oli isän huonetoveri, nyt hän asustaa viereisessä "sellissä".
Kunto-hoitajan kanssa oli taas tehty lenkki osaston käytävillä ja uutena ohjelmanumerona ohjaaja oli jumppauttanut iskää kuntosalilla. Isä kertoi kokemuksesta silmiään pyöritellen ja väitti säikähtävänsä aina tarmokkaan kunto-hoitajan nähdessään, mutta oli ilmiselvästi hyvillään saamastaan huomiosta. Kädetkin nousivat korkeammalle kuin aikoihin, kun isä näytti millaisia liikkeitä he olivat aamulla tehneet.
Viime yönä isä oli syönyt pussillisen pullia, jotka veimme hänelle eilen. Ennen hän ei edes tykännyt pullista. Nyt hän tykkää kaikesta. Isä aikoo kuulemma lihottaa itsensä 66-kiloiseksi. Tavoitteesta uupuu enää 21 kiloa.
***
Olen jo pitkään haaveillut kodista, jonka yhdessä huoneessa olisi keltaiset Kiuru-tapetit. Eilen kävimme katsomassa unelmiemme asuntoa meijerin toisessa päädyssä. Voitte varmaan kuvitella, millainen kohtalonomaisuuden tunne minut valtasi, kun näin millä keittiön seinät oli tapetoitu...
35 kommenttia:
Mukava kuulla iloisesta päivästäsi. Olet totisesti ansainnut sen :)
Miusta on mukavaa että sairaaloissa tms järjestetään potilaille ohjelmaa. Isäni oli tilapäisesti töissä vanhankodissa ja kertoi miten nekin vanhukset jotka eivät enää tunnu olevan läsnä reagoivat positiivisesti musiikkiin ja varsinkin vanhoihin tuttuihin kappaleisiin.
Tytti, joo olin ihan yllättynyt, että tuolla oli ollut noin mukavaa ohjelmaa. Kyseessä on ilmeisesti yhden näyttelijän ihan itse kehittelemä projekti, kiertelee just vanhainkodeissa, vuodeosastoilla yms. paikoissa. En ole varma saako hän esiintymisistään edes palkkaa..? Kiva juttu joka tapauksessa!
Ai niin, Tytti, olen huomannut ihan saman jutun kuin isäsi, eli että pahasti dementoituneillakin musiikki liikuttaa jotain jossain. Isoisäni 100-vuotissynttäreillä esiintyi viulisti, ja vaikka isoisä muuten oli aika hämmentynyt koko juhlista, musiikkiesitys sai hänet silmin nähden innostumaan ja käsi naputti tahtia :)
Voi miten laiha isäsi on, mutta tavoite kuulostaa hyvältä, ei kun lisää pullaa ja sinulle lisää nauruja ;)
Kuulostaa siltä, että olet kohta muuttamassa ;)
jaana, isä on itse asiassa lihonut sairaalassa ollessaan monta kiloa :) Mutta ihan totta, hän on todella kuihtunut. Sen takia onkin ihan mahtavaa, että ruokahalu on palannut ja monipuolistunut. On se silti ihmeellistä, että kokonainen pullapussi voi kadota yhdessä yössä... Pullia on kuulemma kiva nakerrella yön pitkinä tunteina!
Parasta on se, että ruokahalu kulkee selvästi käsi kädessä elämänhalun kanssa.
Hui, ties vaikka olisinkin... Yritän nyt kuitenkin olla menemättä asioiden edelle :)
Ah, Nuoruustango... Tulee ihan omat lakkiaiset ja lukion poikakuoro mieleen <3 (Ollapa taas nuori ;))
Tuo tapetti on merkki; sinun on saatava tuo asunto! :)
Noin juuri! Minulla on kaveri jonka kanssa naurettiin yhteen aikaan paljon. Voi miten vapautunut ja energinen fiilis. Usein ne on vielä ihan tyhmiä asioita mille nauraa. Pitäisi itse keksiä jokin typerä juttu vähintään kerran päivässä ja nauraa sille.:) Joskus kyllä näin tapahtuu ihan itsestään..
Hienoa, että isälläsi ja kavereilla on ohjelmaa♥ Pikku hiljaa, pikku hiljaa,.. pussillinen pullia päivässä.;)
Keltainen Kiuru on kyllä kaunista! Tiedätkö minulla on ollut kaapissa vaaleanpunaista Kiuru tapettia jo monta monta vuotta. En ole raaskinut seinään laittaa, kun mietin vaan, että jos vaikka muutan ja kauniit tapetit jää seinälle. Tyhmää - tiedän. Olen käyttänyt kyllä sitä tapettia muuhun sisustuksessa ja nyt päättänyt, että kun jaksan ja iskee se inspis niin tapetoin sen seinän. Siis heti niiden kymmenen muun idean keskellä tai jälkeen...
Tuossa on kyllä ihan kohtalon kaikua.:p
t.Paula
Maria, Nuoruustango on hyvä!
Arvaa vaan, ajattelinko heti että tämä on nyt ilmiselvä merkki... Sanoin sen jopa ääneen. Jatko vaan ei oikeastaan ole minusta kiinni, mutta katsotaan nyt :)
Paula, nauru on kyllä ihan mahtava energian lähde. Sitä ei vaan aina tajuakaan, kuinka pitkään saattaa mennä nauramatta, jos elämässä on murheita. Ehdottomasti olisi hyvä keksiä naurunaiheita päivittäin.
Minua nauratti ajatus isästä siellä kuntosalilla, energisen tehopakkaushoitajan käsittelyssä. Isä osasi kertoa jutun niin hauskasti. Hän ei tosiaan ole kovin urheilullinen...
Onneksi ruokavalio ei ihan pelkistä pullista koostu ;)
Punainenkin Kiuru on tosi kaunis. Ymmärrän hyvin, että olet halunnut säästellä; onhan se aika arvokasta tapettia.
Nauru on parasta, katselin muistaakseni viime viikonloppuna amerikkalaista huumoridokkaria, ja siinä yksi veteraaninäyttelijä aika koskettavasti kuvaili sitä mitä nauru on. Se on niin iso tunne ettei se pysy sisällä vaan pyrskähtää ulos. Samaa sukua itkun kanssa mutta niin paljon kevyempi.
Keltaisella kiurulla kyllä on selvästi joku viesti :)
Onpa mukava lukea iloisia uutisia! Naurun puutteen huomaa tosiaan vasta sitten, kun taas on aihetta nauraa. Joskus sitä turtuu vaikeina aikoina niin, ettei osaa nauraa eikä myöskään itkeä. Molemmat kuitenkin ovat puhdistavia.
Kovin on isäsi laihassa kunnossa, mutta jospa ne ruokahalutkin siitä vähitellen palautuisivat. Toivotaan niin.
Kiuru-tapetti on todella upeannäköistä, oma suosikkini on jostain syystä sininen (ihme kyllä, koska en siitä väristä nykyisin edes pahemmin perusta).
Kaikkea hyvää edelleen!
Ihanaa oli lukea iloisia uutisia:)
Jatkuva huoli vie naurun mennesään.
Mukava kuulla, että asiat järjestyvät isälläsi.
Keltainen kiuru, voikos sen selvempää kohtalon sormea ollakaan. Pidetään peukkuja, että jatkossakin kohtalon sormi osoittelee teidän suuntaan. :)
Hienoa kuulla että isäsi on täynnä iloista elämää ja nauraa! Ja syö pullia :)
Tuo tapetti sitten on KAUNIS! Onkohan se niin että joudutte nyt muuttamaan? ;)
Ihana postaus. Ilonpäivä. Nauru vapauttaa. kiva että sait tuon tunteen.
Kaunis tapetti. miten , mienaatko muuttaa?:)
P.S. Olihan keittiössä ikkuna ;)
Iloista oli myös tämän lukeminen! :) Toivottavasti isäsi vointi pysyy nyt noin hyvänä ja iloisena.
Kiuru-tapetti olisi ainakin minulle oikea kohtalon merkki... Minulla on jo vuosia ollut mielessäni sinimustalla Kiurulla tapetoitu kesämökin yläkerran makuuhuone. Olen haaveillut siitä niin kauan, että tiedän, miltä siellä tuoksuu ja tuntuu. Jos kävisi kuten sinulle, että näkisin tuollaisen paikan, se olisi menoa. ;)
Pilvitarha, niin se on sukua itkulle, mutta jotenkin arkipäiväisempi kuitenkin; naurua voi(si) viljellä pitkin päivää, itkua ei varmaan kukaan toivo ihan niin usein käymäsille.
Voi kun toivon että se oli viesti eikä vain sattumaa!
Anna Elina, joihinkin elämänvaiheisiin nauru ei vain kuulu eikä sitä osaa kaivatakaan. Ei ikään kuin edes muista nauraa. Tärkeintä kai on, että se sitten omia aikojaan palaa, ettei ilottomuus jää päälle liian pitkäksi aikaa.
Kaikki Kiurut ovat kauniita, kukin omalla tavallaan. Niitä tummimpia värisävyjä en tosin laittaisi omaan kotiin, pitäisin liian synkkinä ja hallitsevina.
Katja, :)
Minna, niin se vie. Peukut pystyssä ollaan!
Katjusha, tämä pullainnostus on aika hämmentävä, kun isä ei ole ikinä perustanut makeasta ja nyt pullia kuluu kilokaupalla :) Mutta hyvä niin!
Muuttoa toivon, mutta katsotaan nyt rauhassa...
Liisa, kiitos, joo kyllä se kummasti vapauttaa ja kohentaa mielialaa. Jos muutetaan, niin hyvin lähelle :)
Maria, no on tietysti, ihana sellainen :)
Jenni, toivon samaa, tosin vähän pelkään kuinka sitten käy, kun kotiutus on edessä...
Minäkin pystyn ihan kuvittelemaan tuon unelmiesi mökkimakkarin, se kuulostaa kyllä lumoavalta! Menoa se oli minullakin tämän keltaisen Kiurun kohtaamisen jälkeen, mutta menoa valitettavasti hillitsevät nämä taloudelliset realiteetit ja kaikki käytännön asiat...
Toivottavasti saatte apua, sitten kun on kotiuttamisen aika (ja että isäsi hyväksyy avun).
Enpä minäkään ehkä voisi ex tempore ostaa ihanaa narisevaanirisevää puutaloa, vaikka siellä se Kiuru-makkari olisikin. Mutta menoa se olisi, vähintäänkin mielenrauha menisi ja vauhdilla... Olen ajatellut, että voisin joskus tehdä miniversion tuosta huoneesta, olisihan sekin jotain.
Jenni, apua on jo luvattu; ennen kotiuttamista tehdään suunnitelma yhdessä kotihoidon kanssa, joten "tyhjän päälle" isä ei voi joutua. Pelkään silti, sillä luin just viime viikolla lehdestä, että kotihoidolla on vain n. 20 min. aikaa per vanhus per käynti. Jos käyntejä on 3/vrk, niin siinä jää vielä 23 tuntia, jotka pitää sitten yksin tai omaisten avustuksella selvitä. Joten vähän levottomin mielin olen, vaikka isä nyt suostuukin ottamaan apua vastaan.
Nii-in, arvaa olenko tässä ajatellut, että olisi se sentään joskus hienoa olla sellainen kroisos, joka tuosta noin vaan voisi ostaa unelmiensa asunnon... Mutta kun en ole, niin tällä järjestelyjen ja epävarmuuden tiellä on edettävä ja toivottava parasta :)
Mielenrauha on totisesti mennyttä. Kaikkea ne Kiurut teettävätkin ;)
Naapurillamme on tuollainen 3 krt/vuorokausi hoitopalvelu ja olen huomannut, että osa hoitajista on ainakin välillä paljon kauemminkin kuin sen 20 min/käynti, joskus tunnin tai parikin. Toivottavasti teillekin sattuu sellaisia hoitajia. :)
Jos yhtäkkiä muuttuisi sellaiseksi kroisokseksi, voisi olla vaikeaa päättää, mitä ostaa. Tietäisi vain, että Kiuruja on nyt laitettava jonnekin.;)
Kirjoitat niin elävästi :) Mukava lukea!
Kaunis tapetti ja toivottavasti saat sellaisen joskus seinällesi, jollekin seinälle jonnekin :) Minä haaveilen kodista usein. Se onkin suurin elämäni haaveista. Saada sellainen koti, jossa todella voin sanoa olevani kotona. Tiedäthän, sellainen tunne sydämessä... että ympäristö on oikea.
Ja joskus mietin, että olisinko silti sen onnellisempi. Ei se elämää ehken ruusuiseksi tekisi, mutta viihtyisin ehkä paremmin.. :) Kyllä miellyttävä koti ja mieluisa ympäristö elää tuo paljon iloa ja onnea.
Hyvä hyvä! :)
Ihanaa kuulla, että asiat ovat siellä paremmin!!!
Ilon päivät ja päivän ilot; kaikki mainitsemisen arvoisia. Kiitos.
Muistuu mieleen oman töllimme extempore osto, koska olihan täällä keittiön seinällä samanlainen 60-luvun juuttitaulu kuin omassa silloisessa keittiössämme...taulu oli pakko saada ja mukana tuli talo. Varo vaan...merkit on selvät ;)
Se kun hymy palaa huulille ja aito nauru pulppuaa sydämestä pitkän ajan jälkeen on paitsi ilon hetki myös hiukan hämmentävää. Taannoin huomasin omista valokuvista, että silmäni hymyilevät taas vuosien jälkeen. Siitä huomiosta kerroin onnellisena kaikille läheisille.
Kerrot isästäsi niin elävästi, että näen hänet silmissäni.
Laulu on ikäihmisille tärkeätä. 90-kymppinen isäni kulkee vanha laulukirja mukanaan ja virittää ajankohtaan sopivan laulun lähimmilleen. "Juhannus on meillä herttainen " palautui mieleen parin hyräilyn jälkeen ja siitä tuli keskikesän suosikki. Sanat ja sävel tulevat jostakin kaukaa vaikka päivän tapahtumat ja nimet eivät olisikaan kovin hyvin muistissa.
Heippa Lumikko! Noin se kohtalo pyörittää, lähettää sinulle jo jotain teitse tietoa, millaisessa asunnossa mahdollisesti voisit asua! Tuumasta toimeen vaan!
Hienoa että isäsi voi paremmin ja mukavaa lukea joskus jotain positiivistakin sairaalaoloista!
Ja kiva kun laitoit tuon tapettiliuskan tuohon, pistän sen muistiin! Kunhan talon katto on uusittu ja vähän aikaa taas säästetty, meillä on seuraavaksi vuorossa keittiöremppa. Keittiö on pohjoisen puolella ja aika pimeä, tuolla tapetilla sinne saisi varmaan vähän enemmän aurinkoa!
Hyvillä mielin olen käynyt lukemassa jo muutaman kerran näitä iloisia uutisiasi.
Odotan uteliaan jännittyneenä, miten tuo asuntoasia kehittyy. Eiköhän teillä ole muutto pian edessä, ei tuo keltainen Kiuru muuta voi tarkoittaa. Keltainen ja sinimusta Kiuru-tapetti ovat omia suosikkejani. Muutenkin pidän Kaipiaisen rikkaasta tyylistä, myös keramiikassa.
Ihanan aurinkoinen postaus!
Keltainen Kiuru-tapetti keittiössä kuulostaa myöskin aurinkoiselta! Mahtava aloitus aamulle keitellä kahvit tai teet sellaisessa keittiössä. Jännityksellä odottelen uusia uutisia!
Voikaa hyvin!
Lumikko, kerrotpa hauskasti isästäsi, joka taitaa olla huumorimiehiä. Oma isänikin oli. Toivon upeaa toipmista!
Ah!, Kiurut...nyt tuli muistoja mieleen. Minulla oli ensimmäisessä asunnossa kun olin muuttanut kotoa pois, siis kaksiossa, jätti-iso olkkari, jossa romanttinen makuusyvennys, aika iso ja siinä oli seinät ja katto sitä tummansinistä Kiurua...Kiurua sitten saa edelleenkin, mikä on mahtavaa!
Jenni, olen kuullut, että aika paljon on yksittäisistä hoitajista kiinni. Jotkut haluavat selvitä hommasta mahdollisimman pienessä ajassa, silloinkin kun ei ole kiire. Toiset taas jäävät mahdollisuuksien mukaan juttelemaan hetkeksi. Monille vanhuksillehan kotihoidon edustajat ovat päivän ainoat ihmiskontaktit. Aamulla klo 8-10 välillä on kuulemma kotihoidon ruuhkahuippu, jolloin hoitajat joutuvat repeämään moneen paikkaan samanaikaisesti.
Juu, jos joskus äkkirikastun, se tietää kyllä sitten Kiuruja jonnekin :)
milla, kiitos, mukava kuulla! Minä olen tavallaan löytänyt sen onnelliseksi tekevän paikan tästä meijeristä, mutta nykyinen asunto on kyllä turhan ahdas pidemmän päälle. Enkä epäile, ettenkö voisi olla onnellinen monessa muussakin paikassa. Eikä se onni kyllä asunnosta ole kiinni, ehkä pikemminkin sitten juuri paikasta (jos siitäkään?). Mutta kyllä kiva koti ja asuinpaikka ovat tärkeitä ja lisäävät hyvinvointia, se on ainakin omalla kohdallani ihan selvä asia.
Hoo Moilanen, juu paistaa se aurinko välillä risukasaankin :)
Celia, ovat ne paremmin vaikka moni asia huolettaakin. Kiitos Celia!
wihtori, ai teilläkin keittiö osoittautui kohtalokkaaksi ;)
Saga, niin se on hämmentävää. Vähän niin kuin kuulisi jonkun kauan kadoksissa olleen laulun. Hienoa, että hymy on palannut sinunkin silmiisi.
Anonyymi, niin se on, etenkin jos musiikki on ollut ihmiselle tärkeää jo aikaisemmassa elämässä.
TH, tuumasta toimeen on tartuttu, kerron sitten jos ja kun on uutisia...
Erja, juu onhan siellä toki paljon positiivistakin. Mikään ei ole joko-tai edes laitoksessa. - Minäkin olen aina haaveillut keltaisesta keittiöstä juuri siksi, että se tuntuisi ihanan aurinkoiselta erityisesti aamuisin. Etenkin kun Suomessa on niin pitkä pimeä vuodenaika. Voin kertoa, että kiuruilla tapetoitu keittiö oli todella valoisa ja kodikas!
Clarissa, jännittyneellä mielellä ollaan täälläkin :) Sinimusta Kiurujen yö on suorastaan maagisen kaunis, mutta omaan makuuni ehkä kuitenkin liian synkkä. En jostain syystä ikinä innostu tummista tapeteista. Taidan olla mieleltäni niin alakuloon taipuvainen, että tarvitsen ympärilleni sitä Erjankin mainitsemaa aurinkoa, valoa ja värejä.
Nonna, toivottavasti pääsen pian kertomaan (hyviä) uutisia :) Niistä aamuista minäkin haaveilen, se keittiö on kuin luotu hitaasti nautittuja aamiaisia varten!
Leena Lumi, juu-u, isäni on myös huumorimiehiä :) Se on tehnyt tästä kaikesta paljon siedettävämpää, etenkin kun meillä on aika samanlainen huumorintaju isän kanssa. Toivon itsekin säilyttäväni huumorintajuni loppuun saakka; se tekee monista asioista helpompia kestää.
Kiuruilla tapetoitu makuupömpeli kuulostaa kyllä satumaiselta, etenkin jos kattokin oli sillä päällystetty. Minä en oikeastaan ikinä ollut kuvitellut Kiurun sopivan keittiöön, mutta nähtyäni nyt ensimmäistä kertaa sillä tapetoidun kyökin mieleni muuttui saman tien!
Lähetä kommentti