tiistai 10. toukokuuta 2011

Lumikon tarina

Törmäsin hauskaan meemiin selatessani Clarissan Luovaa puuhastelua-blogin tekstejä taaksepäin. Se kuului kutakuinkin näin:
"Mistä bloginimesi on peräisin? Blogistania on täynnä mitä mielenkiintoisimpia bloginimiä, mistä ne tulevat? Mikä on niiden tarina? Mikä on sinun tarinasi? Kerro blogisi nimen ja/tai nimimerkkisi tarina ja haasta muut mukaan."
Minäpä kerron lyhyesti oman tarinani. Oikeassa nimessänikin esiintyy sana lumi, ja lempinimeni ovat enimmäkseen olleet erilaisia väännöksiä siitä. Eräs entinen työkaverini keksi nimittää minua Lumikoksi, ja tykästyin nimeen kovasti.

Soitin takavuosina levyjä erinäisissä tilaisuuksissa, ja yksien iltamien julistetta varten minun oli keksittävä itselleni DJ-nimi. Tiesin heti, että haluan olla DJ Lumikko. Siitä lähtien soittelin levyjä Lumikkona.

Meijerielämää-blogi syntyi yhdessä hujauksessa, ilman sen kummempaa etukäteissuunnittelua. Nimi tuntui niin itsestäänselvältä, etten edes harkinnut muita nimiä.

Clarissan nimen tarina on hieno, kannattaa lukea. Ovela ja hauska on myös Karenina Unskan nimimerkin tausta, jonka hän kertoo tämän postauksen kommenteissa. Samalla saavat selityksensä myös blogin nimi (Uneksin arkana) ja osoite (kirkuen ansaan).

Olisi hauska kuulla teidän bloginimienne tai blogienne nimien tarinoita. Osasta muistan lukeneenikin, mutta mistä ovat saaneet nimensä vaikkapa Töppövilla, Bamarik, Mamman uuni tai Teillä on oikeus pysyä vaiti? Entä bloginimet Pilvitarha ja Wihtori?

20 kommenttia:

Maria/Sinisen linnan kirjasto kirjoitti...

Hauska tarina, olenkin miettinyt nimimerkkisi alkuperää :). Oma nimimerkkini syntyi alunperin talo- ja sisustusblogien kommentointiin; jos olisin arvannut perustavani kirjablogin, olisin ehkä valinnut jonkin muun. Nimi viittaa tietysti asuinpaikkaani, joka on suht pieni vanha talo ja kesämökkimäisen kauniilla paikalla. Olen noin kolmekymppinen, ja joskus mietin saako Emäntä-nimimerkki minut kuulostamaan todellista vanhemmalta :).

Clarissa kirjoitti...

Hienoa, että muistutit tuosta meemistä! On tosiaan monia bloginimiä, joiden alkuperä olisi kiinnostavaa tietää. Lumikon selitys olikin sitten looginen, jos nimessäsikin tuo lumi esiityy. Nythän tässä sitten uteliaana =tiedonhaluisena ihmisenä miettii, onko oikea nimesi Lumikki, Illumina tai...no, sitähän ei tässä meemissä kysytty:)
Anagrammit ovat aina yhtä hauskoja ja tuo oli hyvä tietää Karenina Unskan alkuperästä.

Hippokampustaja kirjoitti...

"Hippo on virtahepo, kampus on korkeakoulualue. Yhdessä niistä tuleva hippokampus on kuitenkin aivoturso eli aivojen osa, jolla on keskeinen rooli tosiasioiden muistamisessa.
Hippokampustaja puolestaan on se, joka muistelee..."
Olen aina leikitellyt sanoilla ja nimillä. Blogilla oli heti valmiina nimi, kun se syntyi reilu kaksi vuotta sitten.

Maria/Sinisen linnan kirjasto kirjoitti...

Piti vielä tulla lisäämään, että todella kaunis kuva! :)

Pääsky kirjoitti...

Lumimarja, Lumiina, Tähtilumi, Lumikukka...voi ihanuus. Olen nimihullu (siitä postaus tarkemmin joskus) ja tämmöinen "lumipähkinä" herättää heti minussa mielikuvituksen.
Hauskoja nämä nimitarinat. Kivaa...
Wihtori on niin omahyväinen, että tein aiheesta oman postauksen ;) Tervetuloa kurkkimaan !

Maria kirjoitti...

Kiitos Lumikko ♥haasteesta otan ilomielin vastaan!Ja tykkään niin käydä täällä!Ihanaa kun olet siellä.ja kuva tuossa ylhäällä joo-se on suloinen.

Tiina Konttila kirjoitti...

DJ Lumikko kuulostaa kyllä mielettömän vakuuttavalta nimeltä, varmaan lähtisin tanssilattialle :)

Pilvitarhakin syntyi pakon edessä kun aloitin netissä roikuskelun vuosia sitten. Tarvitsin nimimerkin puutarha-aiheiselle sivustolle, ja koska Voikukka oli varattu keksin Pilvitarhan. Se vain putkahti jostain, ja kuvasti kyllä aika hyvin minua puutarhurina: enemmän unelmia ja innostusta kuin tietoa.

Sitten se vain jotenkin jämähti ja kun aloitin blogini en osannut muutakaan nimeä keksiä. Olen leimaantunut Pilvitarhaksi vaikka se vähän pöhkö nimi onkin.

Kerran sain blogin kautta sähköpostia joka oli osoitettu "Pilvitarhurille", silloin ehkä vähän huolestuin että noinkohan nimestä voi saada harhaanjohtavia mielleyhtymiä :D

TH kirjoitti...

TH vastaa nimimerkkiinsä: Vuosikymmeniä jouduin töissä ollessani kuittaamaan jos jonkinlaisia asioita nimikirjaimin, joten ilman muuta menin samaan kirjainyhdistelmään tässäkin. Opettaja joutuu signeeraamaan melkein kaiken nimikirjaimillaan, ei siis mitään anonyymiä!

milla kirjoitti...

Toivottavasti viesti tulee läpi. Mökillä ei nettikään kulje lujaa ;)

Milla. Se on oma etunimeni. Mietin kyllä, että kirjoittelisin blogia jonkun nimimerkin tai ehkä nimikirjainten takaa, mutta päätin kuitenkin olla ihan omalla nimelläni. Se tuntui helpoimmaltakin, kun olen aika huono keksimään mitään nimimerkkiä.

Töppövilla. No, heh :) Töppövillahan on tupasvillaa muistuttava kasvi. En ole ihan varma, mutta onkohan se jonkun paikankin nimi. Olisipa hauskaa asua Töppövillassa! Nimesin blogini melko nopeasti ja töppövilla vain kuulosti yhtäaikaa hauskalta, kummalliselta ja sellaiselta, mikä ei suoraan kerro mitään itse blogista. Joskus olen sitä ajatellut, että olisihan tuon voinut miettiä paremmin.. mutta on mikä on :) Ikävä kyllä, siihen ei liity suurempaa tarinaa! Olisi kiva kertoa joku sellainen :)

Suvenkeiju kirjoitti...

Näistähän tulee mielenkiintoisia tarinoita. Oma bloginimeni Suvenkeiju kuvaa minua siinä mielessä, että olen kesäihminen henkeen ja vereen. Tunnen eläväni lähinnä vain kesäisin.

Blogini otsikko tulee teemasta, joka koskettaa läheisesti sananvapautta, mutta samalla vastuuta siitä, mitä julkisesti kirjoittaa. "Teillä on oikeus pysyä vaiti.." ja "..kaikkea, mitä sanotte voidaan käyttää todisteena teitä vastaan."

Lumikko kirjoitti...

Pienen mökin emäntä, minullahan koko prosessi on mennyt toisin päin, eli perustin ensin oman blogin (tai useammankin...) ja löysin vasta sitten toisten blogit. Siihen mennessä olin käynyt vain muutamissa ulkomaisissa blogeissa. Googletin sanat "blogin perustaminen" tai jotain vastaavaa, ja sieltä löytyi Blogger :)

Pakko myöntää, että minäkin olen kuvitellut sinut hiukan vanhemmaksi, varmaankin juuri tuon emäntä-nimesi takia. Sinähän taidatkin olla minua nuorempi! On hassua, kuinka paljon täällä virtuaalimaailmassa mennään mielikuvien varassa -ja ne mielikuvat syntyvät niin pienestä.

Kuva on ikivanha :)

Clarissa, kiitos inspiraatiosta! Hih, jätetään se oikea nimeni vielä salaisuudeksi :)

Hippokampustaja, olenkin lukenut nimesi "selityksen" blogistasi, se on hauska :)

wihtori, kävin kurkkimassa! "Lumipähkinä", hih, siinäpä olisikin nimi...

Maria, kiitos samoin, minäkin tykkään käydä sinun luonasi! Tulen lukemaan "Mamman uunin" tarinan :) Kuvassa on hyvin nuori Lumikko.

Lumikko kirjoitti...

Pilvitarha, eihän nimesi ole lainkaan pöhkö! En kyllä olisi arvannut, että se liittyy alunperin puutarhanhoitoon. Unelmointiin olen sen kyllä yhdistänyt.

Hih, ei ole kyllä mulla käynyt mielessäkään tuo pilvitarhuri-mielleyhtymä, mutta jos pitäisit puutarhablogia, tilanne voisi olla toinen ;)

TH, totta, opettajan työssä nimikirjaimet taitavat olla kovassa käytössä. Tarvittiin niitä kaupan pyörittämisessäkin: virhekuitteihin piti aina merkitä omat nimikirjaimet!

milla, Töppövilla on just hyvä nimi, onneksi et miettinyt "paremmin"! Enpä kyllä olisi arvannut, että se on kasvin nimi. Luulin, että se on joku itse keksimäsi uudissana. Mulle tulee mieleen töppöset ja villasukat, ehkä myös karhunvilla. Itse asiassa töppövilla voisi olla jotain sellaista pehmeää ja lämmintä materiaalia, jolla pikkulinnut ja muut pienet nisäkkäät voisivat vuorata pesänsä. Kodikas!

Suvenkeiju, blogisi nimi on ihanan "kantaaottava". Sananvapauteen -ja sanomatta jättämisen vapauteen- olenkin sen mielessäni yhdistänyt.

Lumikko kirjoitti...

hmm, milla, en siis luule pikkulintuja nisäkkäiksi, vaikka tuosta kommentistani voi saada sellaisen kuvan :)

Maarit kirjoitti...

Hauskoja tarinoita! Meidän on niin kovin proosallinen... Pellas Lotshemman oli alunperin pelkkä Pellas, kylämme kantatiloja eli olipa kerran joku Pelle tai Per ja sen tila. Siitä tuli sitten luotsitila, kun isännät, kruunuluotsit luotsasivat merellä Utö-Turku väliä, viimeinen tilan luotsi Petter kuoli 1930-luvun lopussa, ja me jälkipolvet olemme vain luotsanneet itsemme tänne. Tilan sai muistaakseni 1800-luvun lopussa lunastaa omakseen Venäjän keisarilta, joka ahkerasti purjehti näillä vesillä ja joista Aleksanteri III:ta meidänkin talomme rakentaja August luotsasi.

Karenina Unska kirjoitti...

Höh, eilen blogger koko ajan hihkui, ettei ole mitään asiaa kommentoida, saatikka kirjoittaa. Tosiaan, ihmisten bloginimien taustalta voi löytyä vaikka mitä, omasta tosiaan heijastuu rakkaus kirjaimiin ja sanoihin ;-)

Hippokampustaja on kyllä eri hilpeä, olen naureskellut sitä monta kertaa partaani.

Lumikko kirjoitti...

Karenina, juu Blogger on ollut varsinainen tempputellu viime päivinä :) Onneksi mulla ei sanainen arkku ole kuplinutkaan ennen kuin vasta tänä aamuna.

Maaritin kommenttikin täältä näkyy kadonneen... Mutta kiinnostava historia oli myös Pellas Lotshemmanilla!

outi kirjoitti...

hihii;) mulla kävin niin että yritin keksiä jotain täysin nonsense-sanaa, ja bamarik nyt sattui tulemaan ensimmäisenä mieleen. googletin sen vielä varmistaakseni ettei se tarkoita mitään eikä se siinä vaiheessa ollut kenelläkään käytössä.
myöhemmin samalla nimellä on ilmestynyt joku venäläinen youtube-profiili, se on hieman hämmentävä..

Lumikko kirjoitti...

outi, ai se on ihan nonsensea..? Hassua, minä olin kuvitellut että se on paikan nimi, ehkä joku arabivaikutteinen kaupunki Itä-Afrikassa tai miksei Aasiassakin. Vähän samaa sarjaa kuin vaikkapa Timbuktu, Dakar tai Sansibar :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihana blogi sulla Lumikko!

Tunnen yhden Lumia-nimisen, kaunis nimi, en tiedä, onko sulla sama, mutta kuten sanoit, jääköön salaisuudeksi.

Emäntä-sanasta mulle tulee n. 50v. nainen mieleen.

Lumikko kirjoitti...

Anonyymi, kiitos! Jätetään nimi edelleen salaisuudeksi ;)