sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Hyvää unta ja pahaa

Paikallislehdestä saksittu Muumi-sarjakuva on koristanut meijerin jääkaapin ovea jo monta vuotta. Haisuli on niin hauska.

Saatiinhan Suomeen vihdoin hallitus. Muutamiin muihin tapetilla olleisiin vaihtoehtoihin verrattuna tämä kokoonpano on minulle kuin hyvää unta. Erityisen tyytyväinen olen kulttuuriministerin salkun päätymisestä Paavo Arhinmäelle.

Mutta on tähän viikonloppuun mahtunut myös poliittisia (?) järkytyksiä. Kokoomusnuorten Helsingin piirin varapuheenjohtajan näkemykset avioliitossa tehdyn raiskauksen hyväksyttävyydestä (tai siis eihän kyseessä edes voi olla raiskaus, kun kerran naimisissa ollaan) aiheuttivat ensimmäisen.
"Mikkeliläismies raiskasi vaimonsa ja tuomittiin siitä. Missä maailmassa me oikein eletään?!"

"Pitää olla mahdollisuus lähteä pois, jos vaikka kokee väkivaltaa tai ei muuten kestä avioliitossa, mutta että tuomitaan aviomies raiskauksesta... Pitäisi tietää, kenen kanssa menee naimisiin ja kantaa siitä vastuu."

"Minä en osaa ajatella avioliittoa sukupuolineutraalina instituutiona, vaan mielestäni miehen kuuluu kustantaa vaimon elämää, vaimon kuuluu kantaa vastuu kotitöistä ja lastenhoidosta ja tyydyttää miehen kaikki fyysiset tarpeet."

"[...] Katoliset papit puhuvat naisille usein siitä, että vaikka olisi riitaa ja huonoja aikoja, seksistä ei saa kieltäytyä [aviomiehen kanssa]."

"Jos menen katolisessa kirkossa naimisiin, luovutan puolisolleni vapaan käyttöoikeuden itseeni. [...] Tämä on universaali asia, jonka lapsetkin tietävät."

Huh. Näin siis Kokoomusnuorten Elisa Siekkinen Facebook-sivullaan.

Järkytyksen aiheutti myös tämä kertakaikkisen absurdi ja julma juttu, joka taisi kuitenkin päättyä onnellisesti. Luojan kiitos?

15 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Voi miten pidän sinusta!

Hoo Moilanen kirjoitti...

Kävin katsomassa nuoren naisen kuvan; hän ei (yllätys yllätys) näyttänyt kovin hyvinvoivalta. On olemassa tiloja, joissa ihmisen ajatukset eivät ole objektiivisesti nähden viimeisen päälle synkassa ympäröivän todellisuuden kanssa. Oliko hieno kiertoilmaus?!

Tämä sivuaa hiukan lutkaliike -asiaa, josta Ruukinmatruuna on kirjoittanut lähipäivinä; samasta asiasta oli Filosofian puutarha -blogissa muutama päivä sitten.

Naiset katsoivat asiaa suorastaan vastakkaisista näkökulmista.

Hmmm...

Lumikko kirjoitti...

Maria, :D Samoin!

Hoo Moilanen, enpä osaa hänen kuvansa perusteella sanoa mitään, mutta ajatukset olivat kyllä niin järkyttävän taantumuksellisia että pahaa teki.

Nuo mainitsemasi blogit ovatkin minulle tuntemattomia, täytyypä tutustua.

Maria kirjoitti...

Tarkoitan sitä että olet uskomattoman taitava nostamaan asioista ytimet esiin-ja huomaan aika usein että todella olet oikeassa!

Lumikko kirjoitti...

Maria, juu ymmärsin että jotain sellaista tarkoitit :) Kiitos!

Katjusha kirjoitti...

Olihan juttu, tuo koirajuttu. Piti oikeen hieraista silmiä. Huh huh!

Lumikko kirjoitti...

Katjusha, älä muuta sano.

Anna Elina/Vielä yksi rivi kirjoitti...

Voi tätä maailmaa! En sitten millään jaksa ymmärtää tuollaisia mielipiteitä. Tuntuu oikesti pahalta, että nuori nainen voi ajatella noin. Eihän kenelläkään ei ole kehenkään "vapaata käyttöoikeutta". Universaali asia?!?! Huomaan, että tällainen tekee minut todella vihaiseksi. Ja sitten tuo koirajuttu surulliseksi.

jaana kirjoitti...

Olen myös erittäin iloinen, että uusi kulttuuriministerimme on Paavo (poikani kaima =D).

Ja luin myös tämän "tulevaisuutemme toivon" ajatuksista, olin pöyristynyt. Samoin kuin perussuomalaisvaltuutetun Freddy van Wonterghemin mielipiteestä, että aina kun kivitetään musliminainen on maailmassa yksi muslimien synnyttäjä vähemmän.

Koirajuttukin oli kamala ;(

Lumikko kirjoitti...

Anna Elina, minustakin se tuntuu pahalta. Mielipiteestä kaikuu täydellinen kyvyttömyys kuvitella itsensä tai joku toinen _todella_ siihen tilanteeseen. Ja halveksunta lainsäädännöllä vahvistettuja ihmisoikeuksia kohtaan.

Koirajuttu teki minutkin sekä surulliseksi että vihaiseksi. Onneksi koira pääsi karkuun.

sanna kirjoitti...

Kokoomusnuorilta on aiemminkin tullut hurjia ja musta-valkoisia mielipiteitä(minun mielestäni). Toivottavasti vähän kasvavat ennen kuin pääsevät suuremmin vallan kahvaan.

Lumikko kirjoitti...

jaana, minusta tuntuu että saimme pitkästä aikaa kulttuuriministerin, joka oikeasti ymmärtääkin kulttuurin päälle :)

Viime aikoina on ollut näitä pöyristyttäviä juttuja harva se päivä :( Ehkä minua jollain tavalla järkyttää enemmän nuoren, koulutetun naisen ymmärtämättömyys ja omaan sukupuoleen kohdistuva sorto-mentaliteetti kuin keski-ikäisten ukkojen höpinät. Vaikka pöyristyttäviähän nekin ovat, siis nämä van wonterghemien ja hakkaraisten laukaisut.

Lumikko kirjoitti...

sanna, niin on, vaikka tästähän ne irtisanoutuivat ja Siekkinen itsekin korosti puhuneensa yksityishenkilönä. Mutta voisi tosiaan olettaa, että nämä nykyiset nuorisojärjestöjen puheenjohtajat ovat niitä tulevaisuuden vaikuttajia. Sehän tässä pelottaakin.

Pilvitarha kirjoitti...

No voi perkele!
Minulla on aika epätodellinen olo siitä että tuollaisia tyyppejä on. Että on tuollaisia ajatuksia ja mokomat möläyttelijät luulevat vielä olevansa kovinkin suuria ajattelijoita.

Eilen olin hirveän väsynyt kun luin Hesarin verkkosivuilta juttua nuoren perussuomalais-kansanedustajan ajatuksista enkä voinut kuin itkeä. Suuttumuksesta, turhautumisesta, surusta ja tyrmistyksestä.

Tyyppi ei ole käynyt missään, ei ole kokenut mitään, on ruokkinut itseään vain yhdellä aatteella, etsinyt ystävänsä ja vaimonsa sen ympäriltä. Sen ahtaan ajtausmaailman varaan hän on rakentanut elämänsä, ja sitten häntä puistatti nähdä tyttöjä lukemassa koraania koska se on "aivopesua"!

Huomasi että kaikki nuoren mihen mielipiteet oli muilta opittu. "Tuollaista taidetta ei pidä tukea, Mannerheimin ratsastajapatsas on lempipaikkani Helsingissä." Muualla se ei jumalauta ollut juuri edes käynyt.

Teki mieli mennä ravistelemaan että ota nyt ne silmät käteesi ja katso itseäsi, ihminen!

Linkki ei nyt onneksi toimi, tuohtuisin ihan liikaa.

Hallituksesta minulle jäi päälimmäisenä pettymys siitä että sukupuolineutraali avioliitto jätettiin kirjaamatta. Asia kuitenkin edistynee siitä huolimatta.

Taidan juoda aamuteeni nyt ja mennä katsomaan pupuja ja kissanpentuja youtubesta että verenpaine laskee...

Lumikko kirjoitti...

Pilvitarha, juu minäkin huomasin, että suuria ajattelijoita ollaan olevinaan, ei siis ollut mikään huolimaton heitto kyseessä vaan ihan "punnittu" mielipide. Voi tätä nuorta "älymystöä".

Tuo perussuomalaisen kansanedustajan haastattelu meni minulta ohi; varmaan ihan hyvä niin, kun nämä raiskaus- ja koirantappo-jututkin saivat veren kuohumaan :)

Sukupuolineutraalin avioliiton kirjaamatta jättämistä edellyttänyt puolue/ministeri huolestuttaa minua muutenkin. Toivotaan että muu porukka pitää aisoissa.