Käytiin äitin kanssa kirkonkylän kesäkahvilassa. Sitä pyörittävät vapaaehtoiset, seurojen ja yhdistysten hyväksi. Naiset lähinnä. Naiset pyörittävät niin paljoa.
torstai 9. kesäkuuta 2011
Kirkonkylän helmi
Käytiin äitin kanssa kirkonkylän kesäkahvilassa. Sitä pyörittävät vapaaehtoiset, seurojen ja yhdistysten hyväksi. Naiset lähinnä. Naiset pyörittävät niin paljoa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
17 kommenttia:
Onpa kaunis paikka! Juuri tuollaista minäkin kaipaisin omalle paikkakunnalle!
Muuten, me asumme aika väljillä vesillä, vaikkakin pääkaupunkiseudulla. Olemme kotoisin keskemmältä Suomea ja viimeksi miehen pienellä kotipaikkakunnalla käydessä aloin haikailemaan sinne muuttamista:) Tosin molemmat totesimme, että talvella asia ei tuntuisi välttämättä iahn samalta. Vaikka ei sitä tiedä - sehän voi olla, että meistä on nyt tullut niin aikuisia, että haluamme takaisin synnyinseuduille.
Kiki, tämä kahvila on vähän sellainen koko paikkakunnan sydän, joka houkuttelee paikalle niin kuntalaisia, mökkiläisiä kuin turistejakin.
Talvet täällä ovat tuntuneet ihan erilaisilta kuin kaupungissa: vuodenajan kauneus on tullut ihan eri tavalla esiin. Sama pätee tietysti muihinkin vuodenaikoihin.
Minä voin kyllä lämpimästi suositella paluuta synnyinseudulle! Ainakin, jos siellä asuu yhä perhettä, sukulaisia yms. Ja hintataso on muualla Suomessa ihan toista kuin pk-seudulla.
Tuollainen kesäkahvila vaikuttaa kauniilta ja suloiselta. Ennen kaikkea pidän siitä, että sitä pyörittävät vapaaehtoiset. Monilla pikkupaikoillakaan ei nimittäin ole enää vapaaehtoisinvoimin pyöritettäviä kahviloita. Ainakin omalla savolaisella synnyinpaikkakunnallani on vain hetkellisiä "vapaaehtoiskahviloita", olisi ihanaa, jos joku sellainen olisi aina kesäisin olemassa.
Katja, tämä paikka on aarre ja tuo elämää kirkonkylään. Tällä paikkakunnalla on tosi vilkas yhdistystoiminta (keski-ikä yhdistyksissä on tosin korkea) ja kahvilatoiminnalla saadaan kai kerättyä aika hyvin varoja toimintaan ja ymmärtääkseni myös hyväntekeväisyyteen.
Lomasuomeilun parasta antia ovat erilaiset kahvilat!
Suloista, että kylän wanha väki pyörittää kahvilaa!
En ole koskaan asunut maalla ja siksi minulla on ennakkoluuloja.
Tuntuisi ahdistavalta asua pienessä paikassa, jossa kaikki tuntevat toisensa.
Olen kotoisin pienestä kaupungista ja aikanaan tuntui tosi hyvältä jättää se taakseen. Nyt siellä on mukava käydä silloin tällöin; tosi harvoin tulee mentyä (tyyliin kaksi kertaa vuodessa) siihen nähden, että välimatkaa ei ole sataakaan kilometriä.
Aika moni nuoruusaikainen ystävä on muuttanut sinne takaisin opiskelujen tai isommassa kaupungissa tai ulkomailla asumisen jälkeen.
Se on varmasti hyvä valinta kun on välissä nähnyt ja tehnyt jotakin muuta.
Ikänsä SIELLÄ asuneet tuntuvat...no, ikänsä siellä asuneilta.
Hoo Moilanen, minusta se on myytti, että pienissä paikoissa kaikki tuntisivat toisensa. Kouluikäisestä voi tuntua siltä, mutta ei se niin mene enää aikuisena. Ainakaan, jos paikkakunnalla on yhtään muuttoliikettä/vaihtuvuutta. Ne "ikänsä asuneet" voivat tunteakin ainakin oman ikäpolvensa ihmiset, mutta esimerkiksi minä tunnen täältä vain kourallisen ihmisiä.
Minäkin olen pikkukaupungista kotoisin, ja haaveilin poispääsystä yläasteikäisestä lähtien. En usko, että haluan muuttaa sinne takaisin, vaikka tulen perimään sieltä talon. Viihdyn paremmin täällä "oikeasti" maalla kuin pienessä kaupungissa.
Aarggh, kommentti katosi. Uusi yritys!
Myönnetään, että nappasin ennakkoluuloihini kyytipojaksi erään ystäväni maallemuuttokokemuksen.
Hän meni lapsensa kanssa isoon taloon ja "kaikki" kyläläiset tiesivät uuden miniän. Hän ei ryhtynyt emännäksi (ja tunsi siitä ehkä pientä alemmuuskompleksia?) vaan jatkoi entisessä työssään lähikaupungissa.
Ilmeisesti hän on kuitenkin sopeutunut ihan hyvin, koska viime vuosina asiasta ei ole ollut puhetta.
Paitsi niiltä osin, että anoppi ja appiukko edelleen asuvat naapurissa - ison talon toisessa päässä.
Miniä oli siinä luulossa, että vanha pari muuttaa kaupunkiosakkeeseensa siinä vaiheessa kun hän tulee taloon.
Niin oli sovittu, mutta eivät he sitten viihtyneetkään kaupungissa...
Hoo Moilanen, Blogger tekee sitä nykyään niin usein, että kopioin kaikki vähänkin pidemmät kommentit ennen lähettämistä... Niin monta kertaa on kommentti kadonnut taivaan tuuliin, etenkin kun meillä netti pätkii jatkuvasti.
Juu, varmasti on kaikenlaisia kauhutarinoitakin, vaikka tuo ystäväsi tarina nyt ei sellainen olekaan. Voin kuvitella, että ikänsä maalla asunut viljelijäpariskunta ei helposti kaupunkiin sopeudu -ja miksi pitäisikään. Pojalle ja miniälle (tai tyttärelle ja vävylle) pitäisi tietysti taata oma rauha, mutta ehkä niin on ystäväsi tapauksessa tapahtunutkin. Aina niin ei käy, tiedän sen.
Tämä meidän asuntokin oli itse asiassa hankittu vanhalle pariskunnalle, joka oli siirtynyt syrjään viljelyhommista sukupolven vaihdoksen jälkeen. Sitten vanha isäntä kuoli, eikä emäntä halunnut yksin muuttaa pois kotitilalta, joten sinne hän jäi lastensa luokse asumaan. Tämä asunto oli sitten yli 10 vuotta tyhjillään (perikunnan omistuksessa) -kunnes tulin minä ja ostin sen heiltä pois :)
Kai siellä yleisesti ottaen menee ihan hyvin, vaikka ystävääni ymmärrettävästi hiukan närästää se, että muutto oli sovittu.
En muista että oliko vanha pari muuttanut sieltä pois kun miniä meni taloon vai oliko sen määrä tapahtua lähiaikoina.
Joskus hän on sanonut, että jos olisi tiennyt että heillä ei tule olemaan omaa rauhaa, hän ei olisi muuttanut.
Olisi hän silti mennyt naimisiin ja saanut lapsia miehensä kanssa, mutta olisi pitänyt oman kotinsa.
Periaatteessa vanhuksissa ei ole isompaa vikaa, mitä nyt maalla kuljetaan ovesta sisään ilmoittelematta.
Tunnustan: minulle tuollainen olisi kauhukuva; tunne siitä, että ei ole yksityisyyttä.
Juu, yllätysvieraista en minäkään tykkää, vaikka se maalla onkin tapana ja oli kyllä pikkukaupungissakin ainakin minun lapsuudessani. Monet kaupunkilaiset haikailevat ko. tavan perään, mutta minun elämäntapaani ja mielenlaatuuni se ei oikein sovi -tai ei sopisi, eipä noita vieraita nyt riesaksi asti ole ollutkaan ;)
Tosin lapsena se oli ihanaa, kun sukulaiset pelmahtivat odottamatta pihaan! Mutta lapsella ei olekaan tekemättömiä töitä, huolta sotkuisesta huushollista, yms.
Tuohon kommenttikeskusteluunne lisäisin oman mielipiteeni jo monia vuosia maalla asuneena kaupunkilaisena: maalla hengitän puhdasta ilmaa, mutta kaupungissa hengitän vapaammin. Valitse nyt siitä sitten:)
Voi helmeä! Noita metsästän jatkuvasti, jos olemme liikkeellä jossain päin meille tuntematonta Suomea. Kesäkahvila on jo sanana helmi.
Clarissa, niin, valitse siitä sitten :) Minä tosin elän edelleen sitä vaihetta, että hengitän maalla paitsi puhtaampaa ilmaa myös vapaammin. En tiedä, muuttuuko se joskus.
Helsingissä käydessäni törmään aina tuttuihin kadulla tai muualla, ja kun aika usein olen sillä tuulella, etten jaksa jutella puolituttujen kanssa enkä etenkään selostaa elämäni kuvioita (Helsingissä kysytään yleensä ensimmäisenä töistä: vieläkö olet töissä siellä ja siellä, ai et, no missä sitten), nautin täällä maalla väen vähyydestä ja siitä, ettei niitä "tilivelvollisuus"-hetkiä juurikaan tule vastaan.
Pirkko, kesäkahvilat ovat ihania; vaikka ABC-huoltoasemat tuntuvat vallanneen koko maan, etsivä löytää näitä helmiäkin.
Tosi kivan näköinen paikka.
Minusta tuntuu, ettei monia kulttuurilaitoksia olisi ollenkaan, jolleivät naiset osallistuisi ja toisi rahaa. Ja ihan varmasti moni yhdistys kuolisi pystyyn.
Kirjailijatar, näin on, etenkin keski-ikäiset ja sitä vanhemmat naiset ovat kulttuurin suurkuluttajia, joita ilman esim. kaupunginteattereille voisi käydä köpsösti. Sama juttu yhdistysten ja vapaaehtoistyön kanssa.
hei, missäspäin moinen ihanuus kesäkahvila on? Nimim. vältän ABC:ta kuin ruttoa..ois kiva pysähtyä tollasella!
minna, lisätietoa linkin takaa:
http://www.iitti.fi/matkailu/naehtaevyydet.html?start=1?setLang=fi-FI
Lähetä kommentti