 |
| Kuva Annika Huettin ja Ulf Huett Nilssonin kirjasta Detaljer hemma. |
Minua kohtasi tänään pieni ihme, tai kaksikin. Kuten kuukausi sitten kerroin, isäni lopetti kortisonin syömisen vastalauseistani huolimatta. Sen jälkeen hänen kuntonsa on huonontunut tasaisesti. Viime viikolla hän oli niin voimaton, ettei juuri jaksanut eväänsä liikauttaa.
Perjantaina sain isän suostuteltua aloittamaan kortisonin uudestaan. Kun tänään menin käymään, oletin löytäväni isän sohvannurkastaan surkeana. Tekisin kauppalistan, kävisin kaupassa, yllyttäisin syömään, pitäisin seuraa.
Mutta minua olikin vastassa iloisen ja tarmokkaan kuuloinen vanha herra, jolla oli ulkokengät jalassa. Katsoin häntä ällistyneenä ja kysyin, olimmeko me lähdössä jonnekin. Juu, kauppaan ja ulos syömään. Isän teki mieli erään tietyn ravintolan lohikeittoa.
Teki mieli! En ollut uskoa korviani.
Olin edelleen hämmästynyt, kun parin tunnin päästä istuimme syrjäisen ravintolan pihalla katselemassa aitauksessa toisiaan vältteleviä vuohta ja kanoja. Isä kertoi lapsuudestaan, perheensä sotavuosina kasvattamista kanoista. Siitä, kuinka hän oli pikkupoikana mennyt hakemaan munia kanalasta ja kompastunut paluumatkalla. Kaikki munat olivat menneet rikki, mutta isän äiti ei ollut suuttunut, koska hän oli ollut maailman paras äiti. "Niin kai kaikki ajattelevat omista äideistään", isä totesi.
Kaupan parkkipaikalla isä puhkesi nauramaan. "Kun on niin pitkään istunut sisällä, siinä yhdessä ja samassa paikassa, kaupassa käyminenkin tuntuu seikkailulta!".
Toinenkin pieni ihme tapahtui. En tiedä, mitä tai ketä siitä on kiittäminen, mutta isä sai tänään aluesairaalasta kirjeen, jossa hänet toivotettiin tervetulleeksi keuhkolääkärin vastaanotolle ensi viikolla.
21 kommenttia:
Ihania ihmeitä! (snif!)
Onpa mukava kuulla näin hyviä uutisia! Olen iloinen puolestasi.
Pienen mökin emäntä, älä muuta sano, olen vieläkin ihan pöllämystynyt. Ja kiitollinen lääketieteelle.
Oletko muuten huomannut, että me ollaan molemmat usein näihin aikoihin "on-line"..? Siis puolen yön molemmin puolin. Melkein arvasin, että kommentti on sinulta :)
Anna Elina, kiitos. Pakko oli nämä hyvät uutiset kertoa, kun pitkään on ollut ihan toisenlainen tunnelma. Olen helpottunut ja jostain syystä myös aivan käsittämättömän väsynyt päivän jäljiltä; voisin nukkua viikon putkeen.
Kertomasi sai kylmät väreet menemään iholla, teillä oli niin hieno päivä. Toivottavasti lohikeitto maistui sinullekin.
Ymmärrän hyvin, että olosi on kaiken tunnekuohun jälkeen helpottunut ja sittenhän voi antaa itselleen luvan olla väsynyt.
Ihmeitä tapahtuu! Koskaan ei kannata menettää toivoaan, parempi loppuun asti toivokkaana kuin toivonsa menettäneenä.
Kaikkea hyvää sinne!
Terkuin, 17v elämänmakuiseen kirjoitustapaasi ihastunut :)
Ihana kirjoitus, sai minut hymyilemään! Elämä osaa yllättää :)
♥
Sinulle ihana Lumikko!
Pienillä ihmeillä on iso vaikutus :)
Ai kun ihanaa, olet varmasti iloinen ja helpottunut isäsi puolesta.
Minäkin olen huomisesta kolme päivää taas "kesäleskenä" , se tekee ihan hyvää :). Saa itse määrätä hommansa.
Voi miten ihania ihmeitä. <3 Tulin todella hyvälle mielelle.
Minäkin olen kesäleskenä lasteni kanssa, kun mieheni on eräässä luonnontieteilijöiden kokouksessa Hollannissa. Pidämme tänään vapaapäivää, joten voikukkainen pihanurmi tai hiekkainen leikkipuisto kutsuvat.
Minä niin ilahduin lukemastani. Hieno homma!
On se kortisoni aikamoinen ihmeaine, sivuvaikutuksistaan huolimatta. Hienoja uutisia!
Anu
Nämä sinun tarinasi koskettavat syvästi. Kunpa olisi oma isänikin vielä täällä, voitaisiin syödä lohisoppaa.
Hienosti sinä kirjoitat, aivan kuin itse olisi ollut mukana ja kuuntelemassa isäsi tarinaa. Tunnelma välittyy.
Ihania ihmeitä elämässä :)
Tällaiset korkeat hetket kuittaavat varmasti kurjat hetket moninkertaisesti!
Tästä tuli mieleen, että hyvää oloa pitää usein itsestäänselvyytenä eikä sitä osaa täysin arvostaa.
Annas olla, kun tulee harmiton oksennustauti (kerran kymmenessä vuodessa), niin johan on hyvällä mielellä sen jälkeen.
Perspektiiviä.
Oli selkeästi hyvä juttu, että tartuit tomerasti isäsi kohteluun!
Minkä verran teille suodaankin vielä yhteistä aikaa, se on mittamattoman arvokasta.
Isäsi voi sigtä paitsi olla vähintään kohtalaisessa kunnossa vielä pitkään! :)
Olen huomannut, Lumikko :). Olen aina ollut illanvirkku; uskon sen osittain johtuvan siitä, että pidän lukemisesta (nykyään myös blogien) ja myöhään illalla siihen pystyy keskittymään paremmin.
Kommentointi tosiaan takkuaa blogissa jos toisessakin, milloin milläkin selaimella (välillä ei onnistu läppärillä, välillä ei kännykällä...), rasittavaa. Pitäisi varmaan muuttaa kommentointi sellaiseksi, että se aukeaa uuteen ikkunaan - olen ollut huomaavinani, että sellaisiin blogiehin kommmentointi onnistuu paremmin. Nyt sujuu taas kuvienkin laittaminen, muutaman päivän takkusi...
Hienoja uutisia! =)
Kiitos kaikille kommenteista, lämmittivät ja ilahduttivat jok'ikinen. Ihania olette <3
17-vuotias lukijani: mukavaa ja (yllättävää!) että nämä juttuni voivat kiinnostaa myös sinun ikäistäsi! Olen tosi iloinen siitä.
Nää on ihania tällaiset yllättävät käänteet! Joskus elämä armahtaa meidät huolilta ja murheilta, hyvä.
Rita, niin on :)
Lähetä kommentti