keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Olen verkon silmässä kala

Kuva kirjasta Simply Country.
Tämä vanha postaus on jostain syystä keikkunut luetuimpien tekstien joukossa viime päivät. En tiedä miksi. Lukaisin sen itsekin uudestaan. Ei tuntunut yhtään ajankohtaiselta. Mikään ei liiku, olen väsynyt, täysin kyvytön ja haluton moiseen hurmoshenkisyyteen.

Verkko on tuntunut viime aikoina ahtaalta. Se on oma vikani, olen jumiutunut paikalleni tai jos nyt en ihan paikalleni, niin liian pieniin ympyröihin. Joskus tuntuu siltä kuin istuisin ongella, kun todellisuudessa haluaisin seilata maailman meriä.

Minun on vaikea irrottautua verkosta, lakata roikkumasta, tarkistelemasta ja tirkistelemästä. Liian monta tuntia vuorokaudesta tuhlautuu epäolennaisuuksiin. Nyt joku kuvitteellinen opponentti sanoo, ettei koe nettiriippuvuudesta olevan haittaa, että antoisaa ja palkitsevaahan täällä on hengailla. Niin minäkin olen yrittänyt itseäni huiputtaa, mutta se ei toimi enää.

Tuhlaileva ajankäyttö on suurin ongelmani, koska se saa minut varastamaan aikaa ja mahdollisuuksia itseltäni ja jättää jälkeensä tympeän olon. Joskus myös ajattelen olevani liian tunteellinen tai ehkä pikemminkin liian herkkänahkainen pitämään blogia. Se nolottaa minua. Seuraan liian tunteella sitä, kuinka ihmisiä tulee ja menee.

Joku käy aikansa, tuoden sylin täydeltä sanoja tai sydämiä tullessaan, ja häviää sitten vähin äänin, kokonaan tai vain näiltä nurkilta. Ja minä, se ihan oikea minä eikä vain tämä Lumikkona esiintyvä, minä mietin mitä tapahtui, tapahtuiko jotain. Käytännössä siis haikailen jonkun sellaisen perään, jonka tunnen postimerkkiä pienemmästä kuvasta, jossa saattaa olla kukka tai maisema tai ehkä kasvot, ja jolla on joku hassu nimi, ehkä oikea, ehkä keksitty.

Kiteytin ajatukseni tämän postauksen kommenteissa:

"Täällä kyllä helposti kadottaa ihmisiä, tai kontakteja, olen sen itsekin kokenut. Muutenkin minut on yllättänyt se, kuinka täällä on koettavissa koko tunteiden kirjo sellaisessa minimittakaavassa. Ne tunteet eivät ole pelkästään positiivisia, vaan joukkoon mahtuu niin pettymyksen, hylätyksitulemisen kuin ulkopuolisuudenkin miniatyyrikokemuksia. Ja kateuden, vaikka siitä ihmisten on useimmiten vaikea puhua muutoin kuin leikillään."

Kunpa osaisin nyt pysyä täältä tovin poissa. Sitten palaisin jotenkin kevyempänä, tuulettuneena. Ehkä jättäisin nämä raskassoutuisemmat jutut kokonaan pois, tai avaisin niille oman huoneen.

Sitä ennen opettelisin uusille tavoille, löytäisin uusia iloja ja vanhoja, kirjoittaisin jotain muuta, päivettyisin ja lukisin vaikka sen keväällä ostamani Anna Kareninan.

72 kommenttia:

Clarissa kirjoitti...

Allekirjoitan joka rivin, joka sanan ja varsinkin tuon "Tuhlaileva ajankäyttö on suurin ongelmani, koska se saa minut varastamaan aikaa ja mahdollisuuksia itseltäni ja jättää jälkeensä tympeän olon."Juuri noin ajattelen! Osaisinpa pysyä pois täältä virtuaalimaailmasta, edes jonkin aikaa. Itsekuria tässä tarvitsen!

Lumikko kirjoitti...

Clarissa, ristiin rastiin täällä yötä myöten kommentoidaan (juuri kävin luonasi keskustelemassa kirjallisuudesta), joten ei kovin lupaavasti ala tämä nettivieroitus... ;)

Jotenkin lohdullista kuulla, että sinulla on samanlaisia tuntemuksia, vaikka blogistasi saa sellaisen (miellyttävän!) kuvan, että elämäsi on oikeasti muualla ja vieläpä niissä tärkeimmissä asioissa: perhe, puutarha, harrastukset... Itse asiassa useimpien blogeista saa sellaisen kuvan. Ehkä siksi sitä helposti kuvittelee olevansa yksin näine nettiahdistuksineen, ainoa joka ei jotenkin osaa säännöstellä aikaansa ja energiaansa täällä virtuaalissa.

Mutta hyvä tietää Clarissa, että jos sinä häviät maisemista, niin kyse on vain itsekurin harjoittamisesta :)

Liisa kirjoitti...

Minusta tuntuu inhimillisesti oikeasti arvokkaalta, hyvältä ja rikastuttavalta se, kun ihmiset,kuten sinä tässä, jaat tuntojasi sellaisina kuin ne ovat. Kun siellä on joku oikeasti paikalla, eikä vain rooli tai nimimerkki, sen huomaa heti. Hankalaa on tietysti se, että silloin kirjoittaja on väistämättä alttiina sekä sille mitä muut sanovat tai tekevät, että kaikille omasta päästä tuleville epäilyksille ja kritiikeille. Mutta ainakin minun näkökulmastani, lukijana, sellainen ajankäyttö on arvokasta, mihin liittyy juuri tämä selkeä kokemus: hei siellä on joku!

Muuten tietysti sitä joutuu koko ajan miettimään mikä on olennaista. Itse olen taipuva olemaan liiankin ns aikaansaava, ja krapula siitäkin tulee jos aikaansaa väärin perustein.

Liisa kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Liisa kirjoitti...

Poistin kun tuli 2 x sama.

Nonna kirjoitti...

Tämä blogimaailma on mielenkiintoinen kokonaisuus. Samoin blogin pitäminen on asia, jota välillä pohdin, välillä taas tietoisesti jätän pohtimatta. Menee muuten liian vaikeaksi!

Itse olen juuri ollut puolitoista viikkoa netin ulottumattomissa ja muutaman eka päivän jälkeen en edes muistellut blogeja. Tai no, tulihan sitä mietittyä, että miten mistäkin asiasta voisi kirjoitella/kuvailla blogiin. Mutta olen silti ylpeä siitä, että eilen ei ollut sellainen olo, että heti ryntäisin koneelle.

Mukavaa kesää sinulle ja otapa vaikka jokin aikarajakokeilu, jos koet, että roikut liikaa blogeissa! (Meillä on lapsilla tunnin koneaika päivässä, voisi toimia sullekin! =))

Sirkka kirjoitti...

Mielestäni vain hyvä, jos yrittää pitää etäisyyttä blogimaailmaan. Tämä on vain virtuaalimaailmaa, todellisuus on muualla. Tosin tämä virtuaalimaailma on hyvä, täydentävä elementti todellisuusmaailmaan juuri sen takia, että voi saada kontakteja laajemmaltikin, siis maantieteellisesti, kuin todellisuudessa ehkä on mahdollista.

niminami kirjoitti...

Olen huomannut itse ainakin, että välillä on ihan hyvä pitää etäisyyttä. Monesti on paljon taas kirjoitettavaa ja kerrottavaa kun on hetken toisaalla. Ja onhan se selvääkin, että niitä sattumuksia, tapahtumia ja kokemuksia ihminen saa kun välillä viettää aikaa myös pois koneen ääreltä tai yleensäkin niistä askareista, joiden parissa puuhastelee enemmän.

Maria kirjoitti...

Luulen että usein kun on olo ettei mitään tapahdu-odottaakin ihan kulman takana joku iso uusi ja joko ihanaasti /tai vähemmän ihanasti elämää ravisteleva asia.Lepää verkossa:D ja nauti kesästä.Tämä blogimaailma taitaa olla ulkona juuri nyt jonkun aikaa.itsekin hyppään pyöränselkään ja karkaan nuoriltani hetkeksi olemaan ihan vaan minä.Halit♥

Maria kirjoitti...

Ai niin piti vielä sanomani että käyn täällä usein mutten aina osaa sanoa mitään...on jo niin monta hyvää kommenttia ja ajatusta .
Hyvää tätä päivää sinulle Lumikko.Ja kiitos sanoistasi luonani.Sitä pehmeää antamaasi ajatusta olen tarvinnut paljon ja tarvitsen tänä kesänä.

Katja / Lumiomena kirjoitti...

Kaikki tuntuu niin tutulta. Ajankäytön jonkinlainen hahmottomuus, kaikki vaan valahtaa jonnekin. Mutta kuten moni on kirjoittanut, niin usein juuri oikeana (aavistamattomana) hetkenä tapahtuukin jotain, joka muuttaa ajatuksia ja mielialaa.

Nyt muuten päässäni alkoi soida Kauko Röyhkän sävelmä tuohon Uuno Kailaan runoon. Tuli hurja kaipuu opiskelijavuosiin, kaikkiin Kaukon keikkoihin, Joensuun syksyyn... Mutta ei auta haaveilla (jossa olen hyvä), koska meitä kutsuu nyt yksi lasten kesän kohokohta (luulen).

Halaus sinulle!

Hoo Moilanen kirjoitti...

Olisikohan niin, että yleinen fiilis vaikuttaa myös siihen miten pystyy ottamaan vastaan myös kurjalta tuntuvia asioita? Luultavasti se on kaiken aa ja oo kaikessa, ainakin minulle.

On sata ja yksi syytä miksi joku jättäytyy pois blogin lukijoista. Seuraavssa vain kaksi ehdotusta:

Lukija haluaa vieroittaa itsensä blogeista, joiden lukemiseen / päivittämiseen menee helposti paljon aikaa.

Kenties jokin teksti koskettaa liian syvästi sellaista kohtaa omassa itsessä, jota ei pysty kohtaamaan. Se on helppo kääntää ärtymykseksi blogia kohtaan, vaikka loppuviimeksi millään toisen kirjoittamalla ei itsessään ole niin paljon valtaa; toisen sanat ovat askelmerkkejä itsensä kohtaamiseen.

Luovuin teeveestä viisi vuotta sitten (samaan aikaan muiden elämänmuutosten kanssa; ryhdyin mm. kasvissyöjäksi ja jätin alkoholin kokonaan) ja huomasin ihmeekseni miten vähän sitä kaipasin, vaikka se oli siihen saakka ollut auki varmaankin päivittäin.

Koneen ääressä istuminen on tavallaan myös passivoivaa (kuten tv:n ääreen lösähtäminen), vaikka päässä surisee ajatuksia joita sormet valuttavat näppäimille.

Joskus tekee hyvää altistaa itsensä asioille, jotka haastavat oman mukavuusalueen rajoja! Netittömälle netti käteen ihan uuden ulottuvuuden avaajaksi, telkkarin orjalle itsestä lähtevä totaalikielto vaikka viikoksi tms.

Olen joskus miettinyt, että liiallinen tietsikan äärellä istuminen ei ole hyväksi esim. sellaisille nuorille, joilla on vaikeus luoda ja ylläpitää sosiaalisia kontakteja oikeassa elämässä.

Muistan joskus vuonna miekka ja kivi saaneeni nettiopetusta eräältä sivaripojalta kirjastossa.

Hän vitsaili, että hän kyllä joskus kävi oikeassa maailmassa, mutta palasi kiiruusti takaisin virtuaaliin.

Se oli surullista kuultavaa.

Sopivassa suhteessa kaikkea on varmasti hyvä juttu.

Nyt menee jo niin henkilökohtaiseksi, että kaikki muut paitsi Lumikko silmät kiinni!

Tunnistan sinussa paljon samaa kuin itsessäni: halua ymmärtää & ottaa selvää, tarvetta saada itse päättää elämänsä suunnasta, herkkyyttä, joka joskus piiloutuu särmikkyyteen. Ym.

Olet kultainen!

Voi hyvin tänäänkin!

Kermaperse kirjoitti...

En oikein tiedä, mitä tahdon sanoa, mutta haluan nyt kuitenkin jättää jonkinlaisen kommentin.
Käyn täällä lukemassa melkein joka postauksen, mutta harvoin kommentoin. Meitä hiljaisia lukijoita on aivan varmasti enemmän kuin arvaatkaan.

Asun itse erään meijerin vieressä ja sen ohi kävellessä ajattelen silloin tällöin tätä blogia ja juttujasi. Elämän yksinkertaisuutta pikkukaupungissa. Löysin muuten blogisi Downsifter Mollyn Helsinki-postauksen kommenteista. Asuin tässä pikkukaupungissa 5kk, elokuussa minua kutsuu Helsinki :D

Itsekin olen päiväkirjamaisempaa blogia pitäessä miettinyt tuota henkilökohtaisempien ja raskaampien juttujen poisrajaamista. Asia on kinkkinen. Jos tahtoo pitää henkilökohtaista blogia ja kirjoittaa vaan ihanista asioista, jää jotain auttamattomasti puuttumaan. Ihminen kun on moniulotteinen. Tosin perustinhan itsekin juuri blogin, joka sisältää "armotonta hehkutusta elämän ihanuudesta", mutta sen funktio on keskittyä niihin olennaisiin asioihin, enkä oikeastaan välitä, että kuka sitä edes lukee. Päivitänkin sitä niin harvoin.

Rehellisesti ja kauniisti kirjoitetut blogit, jotka eivät silti ole liian henkilökohtaisia, ovat parhaimpia. Tykkään lukea erilaisten ihmisten elämästä, pohdinnoista ja ennen kaikkea oivalluksista.

Maria/Sinisen linnan kirjasto kirjoitti...

Minäkin vietän liikaa aikaa blogeja lukien ja kommentoiden (sen mahdollistaa puhelin, jolla nytkin kirjoitan samalla kun imetän nukkuvaa kuopusta, myös esim. automatkat käytän tällä tavalla "hyödyksi"). Omat postaukset kommentteineen ottavat sitten oman aikansa; postauksia kirjoitan koneen ääressä ja haluaisin silloin keskittyä blogiin sen aikaa, että saan kirjoituksen lähetettyä ennen kuin nettiyhteys katkeaa. Perheen (ja kesän) takia tunnen netteilystä syyllisyyttä.

Olen myös huomannut, että olen jäänyt koukkuun postaamiseen ja nykyään viikko postaamatta olisi minusta todella pitkä aika! Nyt on kuitenkin pienen lomareissun ansiosta tiedossa bloggaamiseen muutaman päivän tauko, varmaan käyn silti puhelimella kurkkimassa muiden blogeja...

Kirjablogin pitämisessä on sekin ristiriita, että bloggaamiseen käytetty aika on ainakin osittain pois kirjojen lukemiselta!

Olen itsekin huomannut joitain negatiivisia tunteita blogiyhteisön suhteen: miksi täällä on tällaisia käytäntöjä, miksi tuo bloggaaja ei koskaan vieraile blogissani vaikka kommentoin hänelle usein ja ollaan osa samaa blogiyhteisöä jne., miten tuollakin on niin paljon aikaa päivittää blogiaan etc. Nolottaa.

Olet ihana, Lumikko - toivottavasti saat blogitauon pidettyä vaikka aina kaipaankin ääntäsi täällä jos sitä ei kuulu!

Hilja kirjoitti...

Melkein sanasta sanaan on tässä kirjoituksessa summattuna mun tämän hetken mieliala ja suhtautuminen bloggaamiseen. (Kiitos.)

Mirka kirjoitti...

Puet sanoiksi monen monta asiaa, joita toisten on vaikea lausua ääneen. Siitä syystä blogisi on tärkeä varmasti monelle! Myös itselleni, joka nautin värikkäästä, moniuloitteisesta kielestä ja siitä että joku saa asiat kiteytettyä puolestani.

Omalla kohdallani blgin pitäminen on vielä plussan puolella, ja niin kauan kuin se siellä pysyy, aion jatkaa (jos jaksan). Virtuaalimaailman kautta olen tavannut ihmisiä, joista on kehittynyt minulle tärkeitä ihan reaalimaailmassakin. Bloggaus on toiminut nykyajan versiona kirjeenvaihtokaveruudesta, jossa hitaasti tullaan tutuiksi. Tämä kaikki olisi jäänyt minulta kokematta, jollen olisi aikoinani uskaltautunut aloittamaan. En edes tohdi ajatella sitä mahdollisuutta.

Pidä breikki, ota lomaa! Istu puun alla lukemassa, keskustele elävien ihmisten kanssa! Jossain vaiheessa voi tuntua, että tämäkin taas tarjoaa jotain.

Hannah kirjoitti...

Arvostan kovin vilpittömyyttäsi ja avointa vuoropuhelua blogissasi. Tuot hienolla tavalla asioita pohdittavaksi. Kiitos jälleen tästäkin!
Kesäaika tuonee virkistävää tuuletusta blogimaailmaankin.
Seilaile sinä ihana sinne, minne mielesi eniten tekee, virkisty ja nauti kesästä!

Pilvitarha kirjoitti...

Olisi sanottavaa mutta se karkaa nyt jonnekin huminan keskelle. Kiitos kuitenkin tästäkin mietiskelystä :)

Anna Elina/Vielä yksi rivi kirjoitti...

Hieno kirjoitus sinulta, Lumikko, once again. Samoin tämä keskustelu on ollut avartava ja hyvä.

Minä ainakin pidän sinun blogissasi aitoudesta ja siitä, että kirjoitat suoraan ja rehellisesti asioista. Luotan, että se on todellista eli olet aito ihminen. Ehkä juuri se vie omia voimavarojasi, huomaamattakin. Muttei omalle itselleen voi mitään. Jos ihminen on pohtiva, aito, rehellinen ja avoin, niin ei hän muutu toiseksi edes täällä virtuaalisessa ynpäristössä, vaikka siihen olisikin (ehkä) mahdollisuus.

Varmaan täällä on meitä moneksi. Jotkut ovat sellaisia kuin ovat muutenkin ja toiset jättäytyvät enemmän roolin taakse. Onhan "esittäminen" ja tiettyjen puolien korostaminen ja toisten peitteleminen täällä helpompaa kuin ns. reaalimaailmassa, mutta kyllähän me sielläkin vedämme tiettyjä rooleja ja yleensä haluamme luoda toisille itsestämme hyvän kuvan. Eli en ihan allekirjoita sitä, että virtuaalimaailma ja todellinen maailma olisivat niin erilliset. Tämä on vain erilainen foorumi yhteydenpidolle ja ainakin itse näen sekä facebookisssa että
blogistaniassa paljon hyviäkin piirteitä.

Huomaan itsekin käyttäväni aivan liikaa aikaa netissä. Milloin pelaan, milloin facebookailen, milloin taas seikkailen blogistaniassa. Kuitenkin pidän blogin pitämistä parempana kuin vaikka sitä, että että pelailisin illat pitkät. Täällä sentään saan toteuttaa kirjoittavaa itseäni ja keskustella kiinnostavista asioista, kuten kirjoista.

Parhaimmillan tämä on kehittävää ja avartavaa, mutta toki tästä on hyvä välillä pitää kunnolla taukoa. Itse taidan taukoilla parin viikon päästä, kun meille tulee talon täydeltä vieraita.

Palaa sitten, kun siltä tuntuu. Nauti kesästä ja elämästä!

milla kirjoitti...

Minä pidän vähän vahingossakin taukoja blogista. Omasta, en pahemmin muiden. Teitä käyn lukemassa ja katselemassa, kuin katselen myös lehdet ja sähköpostini. Aina en kommentoi, myhäilen hiljaa yksikseni täällä :) Tavallaan se on kyllä taukoa tai sellaista, ettei uppoudu ihan niin kovasti, vaikka matkassa onkin mukana.

Tauot on hyvästä, kaikessa :)
Kiitos muuten tuosta kirjalistauksesta alapuolella, ehkä tartun johonkin niistä. Olen ollu taas todella laiska lukija. Onneksi huomenna alkaa loma :)

Lumikko kirjoitti...

Liisa, hyvä kuulla että ajattelet noin. Usein tosiaan tuntuu siltä, että tuhlaan aikaani jonninjoutavuuksiin, että tekemiseni on sellaista piipertelyä, kun oikeasti kaipaisin jotain pitkäjänteistä, vähän vaikeaa ja haastavaakin ehkä -sellaista, jossa palkinto tulee viiveellä, mutta on vaivannäön arvoinen. Jotenkin minun täytyy tähän asiaan saada muutosta ja tästä pahimmasta aikasyöpöstä on hyvä aloittaa.

Nonna, aikarajakokeilu voisi tosiaan toimia :) Keväällä meillä olikin sellainen sääntö, että koneet kiinni klo 23 (vai olikohan se 24..?), mutta aika nopeasti siitä lipsuttiin pois. Minähän en ole meidän perheessä ainoa, joka roikkuu koneella pitkin päivää :/

Sirkka, sitä tässä nyt yritetään. Ja toivon tosiaan, että virtuaalista tulisi renki eikä isäntä tässä huushollissa.

niminami, totta puhut. Katsotaan nyt, kuinka kauan maltan olla raportoimatta kokemuksistani tänne...

Maria, olet oikeassa. Nautitaan kesästä ja lähetellään pehmeitä ajatuksia virtuaalisesti tai muuten!

Katja, Kailaan runo tuli minulle tutuksi nimenomaan Röyhkän biisin kautta :) Minunkin vanhassa kotikaupungissani Röyhkä keikkaili usein ja Helsinkiin muutettuani jatkoin hänen keikoillaan käymistä siellä. En ole varmaan ollut yhdenkään toisen artistin keikalla yhtä usein.

Mukavaa Tukholman matkaa teille!

Lumikko kirjoitti...

Hoo Moilanen, niinhän se tietysti on, mutta ei tässä nyt ole edes tapahtunut mitään kurjaa, ennemminkin kyse on sellaisesta tympimisestä.

Minä olen enemmän netin kuin telkkarin orja, enkä pidä nettisurffailua mitenkään automaattisesti parempana kuin passiivista (?) tv:n katselua. Minulle tv (tai oikeammin dvd-soitin) on myös työväline, koska katson paljon elokuvia ja kirjoitan niistä. Ja vaikka tämä on klisee, niin ajankohtaisohjelmat ja dokumentit voivat olla hyvinkin stimuloivia (huh, se tosiaan on klisee!). Pahaa pelkään, että ilman tv:tä olisin vieläkin enemmän netissä...

Sopivassa suhteessa kaikkea on varmaan hyvä ohje melkein millä tahansa elämän osa-alueella. Luin äskettäin jostain tutkimuksesta, jonka mukaan paljon netissä roikkuvat nuoret ovat masentuneimpia, mutta myös täysin vailla nettiä elävät nuoret olivat masentuneempia kuin kohtuullisesti nettiä käyttävät. Mielenkiintoinen tutkimustulos. Vähän sama juttuhan se on alkoholinkin kanssa: eliniänodotteen kannalta kohtuukäyttö on parempi kuin absolutismi (alkoholismista tietysti puhumattakaan).

Kiitos noista vain minun silmilleni tarkoitetuista sanoistasi, ihan oikean luonneanalyysin olet tehnyt :)

Kermaperse, kiva kun kommentoit, teistä hiljaisista lukijoista on niin mukava kuulla edes joskus. Ai sinulla on meijeri naapurissasi? Olen nykyään ihan meijerifriikki, maaseututeillä ajellessani tiirailen aina sillä silmällä :)

Lähinnä mietin tuota henkilökohtaisen aineksen karsimista siltä kannalta, että jos se auttaisi minua itseäni suhtautumaan tähän bloggaamiseen vähän kevyemmin. Sitä on vähän vaikea selittää, mutta Anna Elina tuolla vähän alempana on oikeilla jäljillä puhuessaan voimavaroista.

Lumikko kirjoitti...

Maria, postaamiseen tosiaan jää koukkuun, ja minua vähän häiritseekin se, että yksi osatekijä siinä on varmasti kommenttien toive. Eivät kommentit sinänsä vaan halu jutella, saada palautetta, olla yhteydessä toisiin ihmisiin. Sehän on sinänsä täysin luonnollista, mutta jotenkin minua silti häiritsee se, että postailemme kuin viimeistä päivää ja sitten istumme odottamassa niitä kommentteja kuin jotain plussapisteitä. Äh, tuntuu etten nyt osaa selittää tätä asiaa oikein. Yritän uudestaan.

Silloin kun aloitin bloggaamisen enkä saanut koskaan yhtään kommenttia, harrastuksen luonne oli aivan erilainen. Ei parempi kuin nyt, ei missään tapauksessa, mutta vapaa vertailusta, epävarmuudesta, kritiikistä, paineista ja niistä päänsisäisistä, joista Liisa mainitsi. Minullehan blogimaailma oli aivan vieras, joten en osannut edes odottaa mitään kommentteja.

Jos nyt kirjottaisin postauksen, johon ei tulisi ainuttakaan kommenttia, alkaisin epäilemättä miettiä, olenko nyt sanonut jotain sopimatonta, ovatko kaikki lukijani hylänneet minut lopullisesti tai jotain muuta yhtä älytöntä. Kommentit edustavat jonkinlaista hyväksyntää, eikä sellaisesta haluaisi kokea olevansa riippuvainen.

Olen melko varma siitä, että kommenttien vähyys tuottaa pettymyksiä täällä blogimaailmassa -paitsi juuri niille viattomuuden tilassa oleville, jotka eivät sellaisia vielä osaa odottaakaan- ja niiden paljous vastaavasti (sisällöstä viis) aiheuttaa kateutta. Toisaalta paljon on myös sellaisia "pienen yleisön" blogeja, joissa vakituisia kommentoijia on vain muutamia, mutta henki on tosi hyvä ja lämmin. En usko sellaisten blogien pitäjien edes toivovan mitään yleisöryntäystä tontilleen.

Tästä tulikin mieleeni toinen asia, jota en ole vielä oppinut ymmärtämään: blogien ekspansiivisuus. Arvonnoissa saa lipukkeita sen mukaan, liittyykö lukijaksi tai linkittääkö arvonnan. Tiedän, että tästä suuri (?) osa bloggaajista on nyt eri mieltä, mutta minusta siinä on sellainen suosion kalastelun maku, enkä täysin ymmärrä, mihin sillä pyritään. Haluaako joku tosiaan blogiinsa lukijoita, jotka liittyvät lukijoiksi vain saadakseen osallistua johonkin arvontaan? Ja miksi? Vaikuttakseen suositummilta kun sivupalkissa on monta naamataulua? Muutama päivä sitten törmäsin vahingossa blogiin, jonka arvonnassa oli niin tiukat säännöt, että siellä vaadittiin myös pysymään lukijana arvonnan jälkeen. Kas kun ei vaadittu nimeä johonkin paperiin! Joskus ihmettelen, että aikuiset ihmiset jaksavat leikkiä tällaisia leikkejä.

Toivottavasti en nyt suututa ketään tällä mielipiteelläni...

Heh, minullakin käy kirjablogien kohdalla joskus mielessä, että missä ihmeen välissä nämä ihmiset lukevat niitä kirjoja, kun he ovat niin aktiivisia sekä päivittämään että kommentoimaan. Mutta mitä ilmeisemminkin monilla tuo ajankäyttö on vähän tehokkaampaa kuin minulla :)

Ihanaa lomareissua Maria -ite olet ihana!

Maria/Sinisen linnan kirjasto kirjoitti...

Oletkohan vielä linjoilla, Lumikko? Olen miettinyt tuota arvontajuttua nyt kun minulla on arvonta, jonka aikana olen saanut 10 (!) uutta lukijaa. Sinänsä minulle on sama, onko arvontaan osallistuvilla pikkukuva lukijaraadissani vai ei (kuten sanoin, myös muu, esim. Blogloving-lukijuuus on yhtä hyvä) mutta en haluaisi lähettää paketteja tuiki tuntemattomillekaan. Enhän ole mikään yritys tai tuottoa tekevä verkkosisvusto vaan yksityishenkilö, joka on osa blogiyhteisöä. Pidän ihan kohtuullisena sitä, että arvontaan osallistuva tuiki tuntematon ihminen jaksaa edes klikata itsensä lukijaraatiin tai esitellä itsensä jotenkin (mitä useimmat uudet tuttavuudet eivät tehneet vaikka pyysin).

Arvonnan mainostaminen linkittämällä taas saattaa tuoda uusia lukijoita blogille - tosin pysyvä linkitys sivupalkissa tuo ajan mittaan varmasti enemmän, joten siitähän se ekstra-arpa pitäisi antaa...

En tiedä olemmeko osuneet samaan blogiin kun minäkin hiljattain luin sen toiveen olla poistamatta lukijuutta tai linkkiä arvonnan jälkeen. Kyllähän se antoi aika tomeran kuvan, mutta toisaalta uskomatonta, jos joku vaivautuu poistamaan lukijuuden jälkeenpäin!

Nää arvonnat nyt on mitä on (eli aika järjettömiä ylipäänsä ;)) mutta enemmän minua ärsyttävät yleistyneet aika erikoiset keinot kalastella kommentteja. Ne vesittävät koko kommentoinnin idean!

(Miksi aina tarinoin niin pitkästi täällä? :))

Jatketaan, täällä blogimaailmassa tai muuten. Kiitos lomatoivotuksista, odotan jo kovasti lähtöä. Kauniita unia!

Lumikko kirjoitti...

Maria, täällä ollaan, katsoin vain tässä välissä Mad Menin...

Tuo onkin paljon ymmärrettävämpi motiivi kannustaa liittymään lukijaksi: että haluaa tietää ihmisestä jotain. Mutta en usko, että se on kaikilla taka-ajatuksena, vaan näillä arvonnoilla ja niiden säännöillä tavoitellaan myös ihan puhtaasti määrää ja ainakin näennäisen suosion kasvattamista (toki niillä halutaan ilahduttaakin, en yhtään kiellä sitä!). Monien mielestä siinä on varmasti kyse oman "tuotteen" eli blogin markkinoimisesta ja laajemman lukijakunnan tavoittelemisesta. Ehkä se on ihan ymmärrettävää. Minulla nyt vain on näin kummallinen lähestymistapa tähänkin asiaan; olen iloinen siitä, että jokainen lukijani on liittynyt ihan omasta aloitteestaan, ilman että olisin heitä jotenkin houkutellut. Mutta asiaan voi toki suhtautua toisinkin.

Jotenkin muistelen, että siinä sinun arvonnassasi sanottiinkin, että "jos olet liittynyt lukijakseni tai muuten käyt täällä ja kommentoit" tai jotain muuta vastaavaa..? Se oli jotenkin vapaammin ja mukavammin muotoiltu kuin monilla.

Juu, tomeran kuvan antoi ja uskomatontahan se on jos joku jaksaa sillä lukijuudella vekslata jonkun arvonnan takia, mutta jotenkin uskomatonta on myös tuollaista vaatia. Siis että ylipäätään pitää asiaa niin tärkeänä. No, saatiinhan mekin siitä pitkä keskustelu aikaiseksi :D

Arvonnoista vielä sen verran, että itse osallistun usein lähimpien blogituttavien arvontoihin ihan sen(kin) takia, että tuntuisi epäkohteliaalta ja tylyltä olla osallistumatta - vähän niin kuin jättäisi menemättä kaverin synttäreille tai jotain. Palkinto tai voittaminen on sivuseikka, enkä kyllä ole ikinä mitään voittanutkaan :)

Ai mitä tarkoitat noilla keinoilla kalastella kommentteja..? Yritin miettiä, mutta en nyt heti keksinyt, mihin viittasit. Sellaiseen olen törmännyt, että käydään toisten blogeissa kommentoimassa tyyliin "Sulla on ihana blogi, tervetuloa vastavierailulle omaani" tms. Siinä on vähän sellainen kalastelun maku, ainakin jos käynti/kommentti jää ainoaksi.

Nukuin päivällä kahdet päikkärit, joten nukkumattia joutunee vielä odottelemaan... Makoisia unia sinne!

Anna Elina/Vielä yksi rivi kirjoitti...

Mie taas en sen syvällisemmin ole miettinyt tuota arvonta-asiaa, vaan mennyt virran mukana. Olisihan sitä tietty voinut miettiäkin tarkemmin ja tiedostaa sen, mitä tuollaisten sääntöjen takana oikein on. Mulle olisi tärkeintä saada lukijoiksi ihmisiä, jotka ovat oikeasti kiinnostuneita siitä, mitä kirjoitan kirjoista ja vähän muistakin asioista. En yleensä muutenkaan jaksa vaihtaa ajatuksia niitä näitä -tyyliin, vaikka puhelias ihminen olenkin. Oman arvonnan myötä kyllä lukijamäärä on lisääntynyt, mutta rungon kyllä muodostavat aiemmat vakilukijat ja kommentoijat. Ja pari uutta lukijaa onkin maininnut käyneensä jo aiemminkin sivuillani, jopa ahkerasti, eli nyt ovat sitten vain rekisteröityneet.

Kommenteista sen verran, että just tässä yhtenä päivänä ajattelin, että on aika kummaa, että yleensä ainakin mulle tulee kommentteja enemmän kirjoituksiin, joissa kirjoittelen niitä näitä kuin kirja-arvoihin. Toki on mukava lukea kommentteja yleesä ottaen, mutta ainakin mulla on ollut ja on edelleen vakavimpana tavoitteena vaihtaa ajatuksia nimenomaan kirjoista. Mut toki itse pystyy siihen eniten vaikuttamaan ja yksi vaihtoehto on, ettei edes kirjoittaisi muista kuin kirjoista (+käsitöistä ja kissoista ja koirista).

Lumikko kirjoitti...

Hilja, ollos hyvä.

Mirka, minäkin olen joskus verrannut bloggausta kirjeenvaihtoon, parhaimmillaan siinä on aika samantapaisesta asiasta kyse. Sinä olet ollut onnekas, jos bloggaamisen kautta syntyneet suhteet ovat syventyneet ja muuttuneet myös tosielämän ystävyyksiksi. Siihen täällä on tosiaan potentiaalia, kun samanhenkisten ihmisten kanssa ensin kirjoittelemalla tutustutaan ja keskustellaan monenlaisista aiheista. Toisaalta sitäkin tapahtuu, että jonkun kanssa on syntymässä jonkinlainen orastava ystävyys tai ainakin tuntuu siltä, ja sitten yhteys vain katkeaa.

Juu, loppuviikosta on tiedossa niin paljon eläviä ihmisiä, että saattaa tulla ikävä näitä blogimaailman hiljaisia (yöllisiä) pohdiskeluja :)

Hannah, kiitos, lupaan yrittää virkistyä ja nauttia! Tee sinä samoin <3

Pilvitarha, eipä kestä :)

Anna Elina, viisaita puhut taas. Todellisen ja virtuaalisen vuorovaikutuksen eroista on puhuttu tässä blogissa moneen otteeseen, mutta sinä et tainnut täällä silloin vielä vierailla..? Laitan linkin yhteen keskusteluun, jossa tuli paljon hyviä pointteja ko. aiheesta:
http://meijerielamaa.blogspot.com/2011/02/oikeaa-vuorovaikutusta-vai-ei.html

Minä olen näissä keskusteluissa usein puolustanut virtuaalia ja etenkin blogeissa syntyvää vuorovaikutusta (en tietenkään todellisen korvaajana vaan sen täydentäjänä). Olen kuitenkin huomannut saman, josta monet pitempään bloganneet ovat puhuneet: bloggaamisessa on erilaisia vaiheita. Aluksi kaikki tuntuu pelkästään positiiviselta eikä harrastuksessa tunnu olevan huonoja puolia ollenkaan. Ajan kanssa sävyjä tulee lisää. Voi tietysti olla, että jonkun kohdalla se honeymoon-vaihe ei mene lainkaan ohi, mutta uskallan epäillä että useimmilla tunteiden kirjo laajenee ajan saatossa.

Hyvää kesää myös sinulle!

milla, sinun blogillasi on just hyvä päivittymistahti, minäkin pysyn kärryillä :) Itse asiassa tykkään muutenkin vähän harvemmin päivittyvistä blogeista; niistä tulee sellainen olo, että kirjoittaja malttaa tehdä muutakin kuin istua koneella. Minä aion nyt muuttua sellaiseksi myös :)

Ihanaa ja rentouttavaa lomaa!

Lumikko kirjoitti...

Anna Elina, eivät kai useimmat niitä arvontoja niin syvällisesti mieti eikä tarvitsekaan, minä nyt vaan tuppaan fundeeraamaan vähän liikaakin kaikenlaisia (myös niitä jonninjoutavia!) asioita. Liittynee sekä luonteeseen että opiskelutaustaan, joka on koostunut melkein pelkistä "pohdiskeluaineista".

Minulla on itse asiassa pieni ongelma kirjablogien kommentoinnin kanssa (niiden muutaman joita seurailen): useimmiten en ole lukenut käsiteltävää kirjaa, joten mitään kovin syvällistä en voi kommentoida. Silloin kommentit jäävät helposti sellaiseksi "tämänhän voisikin lukea"-tyyppisiksi, eikä niissä ole pitemmän päälle mitään järkeä. Sitten kuitenkin kirjabloggaajissa on mukavia ja fiksuja ihmisiä, joiden kanssa haluaisi "jutella", mutta kun ei ole mitään mielekästä sanottavaa, jos kirjaa ei ole lukenut. Ehkä siksi sitä hanakasti tarttuu niihin ulkokirjallisiin juttuihin, koska niistä on helpompi keksiä jotain muutakin sanottavaa kuin että "en ole lukenut mutta aion kyllä" :)

Sitä joskus ihmettelen, kuinka vähän kirjablogeissa syntyy keskustelua kirjojen sisällöistä. Tai ehkä en vain ole sattunut silloin paikalle, se on paljon mahdollista. Mutta aika usein se tuntuu pysyvän sillä kuka on lukenut mitäkin tai aikeissa lukea jotakin-tasolla sekä tietysti kehuissa. Siis silloinkin kun kommentoijat ovat lukeneet käsiteltävän kirjan. Kun kirjabloggajissa kuitenkin on jonkun verran esim. kirjallisuustiedettä opiskelleita, voisi kuvitella, että sellaisiin analyyttisempiin keskusteluihinkin löytyisi halukkuutta? Voin tosiaan olla ihan väärässä; ehkä niitä käydään paljonkin.

Minna kirjoitti...

Jokohan nyt pääsisi läpi kommentoimaan? Mokkula takkuaa pahasti... pöh.

Kaikille bloggaajille tulee jossain vaiheessa (tai monta kertaa) blogiähky. Olen vuosien varrella huomannut, että ähky tulee omaan blogiin tai muiden blogeihin tai molempiin. Minulla ne ovat yleensä menneet ohi ajan kanssa ja olen palannut. Toiset häviävät kokonaan tai toiset aloittavat alusta puhtaalta pöydältä.

Läppärini hajosi loppukeväästä ja vierailut blogistaniassa harvenivat. Pikaisia vilkaisuja töissä, postauksia lainakoneilla tai pikalukuja puhelimella. Käynnit harveni ja varsinkin kommentointi. Se teki ihan hyvää. Nytkin olen lainakoneella maalla mokkulan varassa ja se päättää puolestani, että kenelle voin kommentoida ja kenelle en (ei yhteyttä palvelimeen, kiitti vaan sille). Toivon hartaasti, että tämä tulee läpi... :D

Toivon hartaasti myös sitä, ettet häviä blogistaniasta pois kokonaan. Itsekkäästi omaa mielihyvääni ajatellen tietysti, nautin blogistasi kovasti, vaikka en aina kommentoisikaan. Pidä vaikka blogikesäloma! :)

Mukavaa kesää sinulle, auringon paistetta ja lempeitä tuulia.

Lumikko kirjoitti...

Minna, mukava kuulla sinusta! Olet varmaan oikeassa: kaikille tulee blogiähky ennemmin tai myöhemmin tai toistuvasti. Tai jotain muuta blogikriisiä pukkaa.

En ole häviämässä minnekään, pikemminkin voisin kuvitella bloggailevani muodossa tai toisessa vielä pitkään. Mutta juuri sen takia minun on saatava jonkunlaiset rajat tälle touhulle, jotta siihen ei kulu liikaa aikaa ja energiaa. En halua vanhana mummona joutua surkuttelemaan sitä, mitä kaikkea olisin voinut saada elämässäni aikaan, mutta kun kaikki aika meni netissä roikkumiseen... ;)

Ihanaa kesää myös sinulle Minna!

Anonyymi kirjoitti...

Bloggaaminen ilmiönä, nimenomaan sosiokulttuurisena ja psykologisena ilmiönä on kiinostava.

Välillä tuntuu, ettei blogeista lieveilmiöineen saisi puhua, koska se on ilon pilaamista. Ihminen helposti syyllistyy ja kokee, että häntä arvostellaan, vaikka siitä ei olekaan kyse ilmiöitä objektiivisesti tarkastellessa.

Jokaisen bloggaajan elämässä ja taustalla tapahtuu ja on tapahtunut asioita, jotka väistämättä vaikuttavat bloggaajan kokemukseen omista ja muiden kirjoitusten tai kirjoittamatta jättämisten kaiuista. Tämä liittyy siihen samaan illuusioon, josta noissa aikaisemmissakin keskusteluketjuissa kirjoitan (tarkoitan ketjuja, jotka linkkasit).

Kaksi ihmistä voi havaita täysin erilaisen illuusion saman aiheen äärellä ja siitä on monesti seurauksena törmäyksiä, ajan ja energian hukkaamista turhiin asioihin, turhautumista ja lisää syvyyttää haavoihin, joiden olisi syytä antaa parantua. Irl -kohtaamiset ovat toisella tasolla tapahtuvia ja jollain tapaa ohimenevämpiä, ne eivät jää samalla tavalla elämään omaa elämäänsä, kuin nämä virtuaalikohtaamiset, joista jää kirjoitettu jälki, joita voi palata aina uudestaan ja uudestaan lukemaan. Ja näitä jälkiä ovat myös ne "kommentoimatta jääneet", ne, joita ehkä odotti ja joiden ei-ilmaantumisen yhteydessä käy kokonaisuutta tulkitsemaan siitä omasta lähtökohdastaan (=minusta ei pidetä, olen tehnyt jonkin virheen täällä, olen suututtanut lukijani, olen kyllästyttänyt lukijani -- kun kommentoimattomuus voi johtua siitä yksinkertaisesta syystä, että ihmiset ovat lomilla, puutarhoissa, matkoilla tai muutoin kiireisiä tai tilassa, jossa ei jaksa paneutua postauksiin sen syvällisemmin. Se blogiväsymyskin kun tulee jokaisella omaan tahtiinsa.).

Mitä tulee ihmisten tulemisiin ja menemisiin blogeissa, niin sitähän tapahtuu elävässä elämässäkin. Ystävyyssuhteissakin on kausia, jolloin välillä on enemmän etäisyyttä ja vähemmän yhteydenpitoa kuin toisinaan; jokaisen ihmisen elämän painopisteet, mielenkiinnonkohteet ja energiavarat vaihtelevat kausittain eivätkä ne aina ole synkroonissa tärkeiden ihmisten kanssa täsmälleen oikeaan aikaan. Ne, jotka ovat toisiaan koskettaneet, varmasti säilyttävät sen näkymättömän yhteyden ja _sillä_ on merkitys, ei sillä kuinka aktiivisesti leimaa käyntikorttia.

Meidän pitäisi opetella hyödyntämään virtuaalimaailman antamia mahdollisuuksia lisäväriin, mitä tulee elämään, ihmissuhteisiin ja itseemme. Sen sijaan että pitäisimme blogeja tai fb-feedbackeja itsemme ja kelpoisuutemme _määrittelijänä_. Harva tuntuu olevan valmis myöntämään, että me toimimme helposti näin ja se on varmaan ymmärrettävää sekin, mutta tämän ajatuksen ehdottoman kieltävän reaktion edessä nimenomaan olisi syytä pysähtyä pohtimaan, onko omalla kohdalla näin.

--->

Anonyymi kirjoitti...

-->

Minä ajattelen, että on ihmisen velvollisuus pitää riittävä etäisyys virtuaalimaailmaan. Vaikka tässä on paljon hyvää ja paljon mahdollisuuksia, niin ne tähän ympäristöön liittyvät riskit ovat siltikin ihmistä suuressa määrin rikkovia. Kyse ei ole pelkästään sosiokulttuurisista uhkatekijöistä vaan myös ihan siitä, että koneen äärellä istuminen, jatkuva tiedon vastaanottaminen ja analysoiminen, jatkuva nopeasti värähtelevän ruudun tuijottaminen yms. vaikuttaa meidän elimistöön tavalla, joka ei ainakaan paranna kokemusta omasta olotilastamme.

Minusta tuntuu, että on on turhaa itsensä kiusaamista mittailla omaa arvoaan ja merkitystään sen perusteella, miten paljon saa kommentteja blogiinsa tai miten moni jää aktiivisesti kommentoimaan jokaiseen postaukseen. Tätä ansaa olisi syytä tietoisesti vältellä ja ottaa siksi se riittävä ilmarako tähän harrastukseen.

Jos sen antaa viedä mukanaan, niin joutuu helposti ikäviin pyörteisiin: välillä tuntuu, että ihmiset alkavat haalimaan itselleen positiivisuuden kokemuksia ihmismassojen hallitsemisesta: saadaan tyydytystä kun hylätään joku blogi tai dissataan jotakuta älykkäin sanaleikein. Vaikka se virtuaalisuudessa tuntuukin harmittomalta leikiltä, mukaansa viedessään se vaikuttaa syvästi mielenterveyteen. Toimiessamme näin oletamme, että muutkin toimivat niin ja silloin tämä harrastus voi alkaa vaikuttamaan enemmän uhkaavalta, kuin mitä se todellisuudessa ikinä voisi olla. Minä itse vierastan näkyviä lukijalistoja tai suosikkiblogilistoja, koska huomasin, että niitä tulkitaan välillä ihan käsittämättömillä tavoilla. Se on kiusallista ja ikävääkin.

Suosittelen rajan vetämistä itsesi ja blogisi väliin, jos vähääkään tuntuu siltä, että olisi syytä vetää syvään happea näiden blogiasioiden ulkopuolelta. Sopiva etäisyys ja focus jossain muualla saattaa palauttaa sen kevyen ja mukavan suhtautumisen bloggaamiseen.

Tämä ja koko virtuaaliavaruus on houkuttava ja koukuttava harrastus; sille pitäisi vain osata antaa sen oma osansa eikä yhtään enempää.

-junika-

Anonyymi kirjoitti...

(ei ollut tarkoitus julistaa ja ohjeistaa, jouduin vain karsimaan teksin rönsyjä ja nyt se jäi tuollaiseen muotoon, joka on tulkittavissa besservisserinismiksi -junika- )

Clarissa kirjoitti...

Luin juuri läpi kaikki kommentit ja vastauksesi niinhin. Löysin niin paljon asioita, joita olen itsekseni miettinyt, mutta joille sinä nyt annat kirjallisen asun. Kiitti vaan!

Kommentit: Kuulun tuohon kategoriaan "pienen yleisön" blogi,jonka enimmäkseen tutut kommentoijat ovat itselleni enemmän kuin mieluisia. Jos itse kommentoisin vilkkaammin, olettaisin kommentoijienkin määrän suurenevan. Tämä ei tarkoita, että en välitä kommenteista, kiva niitä on saada, mutta ne eivät ole se kaikkein tärkein asia bloggaamisessani ja koska blogini ei ole kauppatavaraa, en laske määrällistä kannattavuutta, vaan kirjoitan sitä enimmäkseen omaksi ilokseni.

Lukijaksi liittyminen: Asia, jota en tähän mennessä ole oppinut sisäistämään, mutta ehkä vielä opin. Miksi pitää kerätä valtavia määriä lukijoita, niin suuria, että ei, kuten eräskin bloginpitäjä, enää tiennyt, ketkä hänen lukijoitaan ovat:O Hänellä ei ollut aikaa kontrolloida, vaan siitä piti mainita erikseen arvonnassa. Onpa todella ystävällistä lukijaa kohtaan. Menee aivän täysin yli ymmärrykseni. Niinpä luen mielenkiinnolla monia blogeja "näkymättömänä" ja kommentoin, jos sanottavaa on. Aika hassulta tuntuisi, jos tuossa ruudussa olisi pari sataa lukijaa ja kommentit tulisivat aina vain samoilta muutamilta. Ovatko nuo kaikki sitten vakilukijoita? Mitä he ovat? Koristeita:)

Tuohon pienenn ongelmaasi kirjablogien vastauskommenttien suhteen odotan mielenkiinnolla vastausta, sillä olen ihmetellyt usein samaa asiaa. En nyt tässä mainitse nimiä, mutta onhan toki kommentteja, joissa sanotaan muutakin kuin "tuo pitää saada" "ihana arvostelu".

Yhteenvetona voi sanoa, että tämä negatiivissävyinen kommenttini osoittaa vain, että olisi kai hyvä tosiaan pitää pieni tauko ja elää vain tätä oikeata elämää virtuaalin ulkopuolella. (Tai onko kuitenkaan mitään sen kummempaa rajaa niiden välillä)!

Maria/Sinisen linnan kirjasto kirjoitti...

Meinasin jo aiemmin vastata tuohon Lumikon pohdintaan kirjablogien kommentoinnista; sitten ajattelin etten kuormita lomailevan Lumikon kommenttiboksia enää enempää, nyt kuitenkin vastaan kun Clarissakin asiasta kyseli ja tiedän monien kirjablogikaverieni tätä lukevan :).

Ensimmäinen vastaus pinnalliseen ja lyhyeen kommentointiin on aika ja itsekkyys: bloggaaja kirjoittaa mieluummin samasta kirjasta pitkästi OMAN arvionsa OMAAN blogiinsa kuin kommentoi kyseistä kirjaa pitkästi muille. Monet myös seuraavat ja kommentoivat todella montaa kirjablogia, ja kun koko ajan tulee uusia päivityksiä, on keskustelu yhden kirjan osalta nopeasti ohi.

Maria/Sinisen linnan kirjasto kirjoitti...

(osa 2, laitan osissa kommentin häviämisen varalta)

Keskustelua voi hyvin jatkaa myös niin, että viittaa toisen bloggaajan tekstiin omassa postauksessaan tyyliin "Kirjamaanikko piti tästä kirjasta sen aistivoimaisen kielen takia, itse hurmaannuin henkilökuvauksesta."

Toinen syy on ehkä kohteliaisuus, joko blogin emäntää tai (suomalaista nyky)kirjailijaa kohtaan: ei haluta puhua Tuulen viemää -fanille rotuerottelusta, näin kärjistetysti. Luulen myös, että suomalaisia (erityisesti itse bloggaavia ja vielä enemmän niitä, jotka lähettävät arvostelukappaleita) kohdellaan silkkihansikkain. Mitä kirjan sisältöön (aiheisiin, teemoihin) itsessään tulee, blogeissa luetaan paljon sellaistakin (hömppää, nostalgisia tyttökirjoa, dekkareita) joiden sisällöstä ei oikein osaa/halua/spoilausten pelossa uskalla sanoa juuri mitää.

On toisenlaisiakin kirjablogeja kuin nämä joihin omakin blogini kuuluu, sellaisia, joissa käytetään enemmän hyväksi mahdollisia kirjallisuudenopintoja ja joissa keskustelukin on
syvällisempää ja analyyttisempaa. Näistä blogeista sitten puuttuu usein se jutustelu, kaveeraus ja naisellinen hömppä (siis kauniit kuvat, henkilökohtaisuus ym.) joka ainakin toistaiseksi pitää minut näissä välillä ahtailta tuntuvissa ympyröissä.

Sara kirjoitti...

Ohhoh, onpas mielenkiintoinen ja ISO keskustelu! En ehdi vielä lukea kaikkea kokonaan mutta palaan tänne viikonloppuna.
Tahdoin vain sanoa, että itse postauksessa esille nostamasi asiat ovat pyörineet minunkin mielessäni useamman kerran. Suhteeni tähän ajankäyttömuotoon on vähintäänkin kaksijakoinen. Mitä tästä jää käteen?
Ja mistä kaikesta netissä roikkuminen on pois? Palataan aiheeseen.
Blogisi on muuten kiva, tykkään tästä rauhallisuudesta. Käsityöblogeissa on ainakin tällä hetkellä hirveä suorittamisen meininki meneillään.

Lumikko kirjoitti...

junika, minusta kaikki sosiaaliset ja kulttuuriset ilmiöt ovat kiinnostavia, siksi aikoinaan opiskelinkin kulttuurintutkimuksen aineita ja sosiologiaa. Ja siksi varmaan jaksan analysoida tätä bloggaamistakin yhä uudestaan, käyttäen itseäni eräänlaisena koekaniinina.

On totta, että ihmiset saattavat kokea analyyttisen keskustelun bloggaamisesta arvosteluksi (tai vain tylsäksi). Yhtä totta on sekin, ettei meistä bloggaajista kukaan kykene sitä objektiivisesti tai jotenkin ulko/yläpuolelta arvioimaan, vaan kokemuksemme ja näkemyksemme ovat aina enemmän tai vähemmän subjektiivisia. Oman lisänsä keskusteluun tuo se, että sitä käydään julkisesti; meillä on tunteita ja ajatuksia, joita emme toisi tässä ympäristössä esille, vaikka kuinka pyrkisimme rehellisyyteen ja avoimuuteen.

Puhut kommenteissasi enimmäkseen samasta asiasta kuin minä (luulisin), vaikka kirjoitatkin asian enemmän auki. Painotuksemme taitavat kuitenkin olla vähän eri. Kun kirjoitat, että "on turhaa itsensä kiusaamista mittailla omaa arvoaan ja merkitystään sen perusteella, miten paljon saa kommentteja blogiinsa tai miten moni jää aktiivisesti kommentoimaan jokaiseen postaukseen", olet luonnollisestikin aivan oikeassa ja se on minusta suorastaan itsestään selvää. Siksi se ei minusta olekaan kovin kiinnostavaa, vaan nimenomaan se, kuinka ihmisillä kuitenkin on näitä kokemuksia ja tuntemuksia (sinullakin ehkä?), vaikka jokainen ymmärtää joutuneensa silloin psyykkiseen ansaan, josta on hyvä pyristellä pois. Minusta on aina kiinnostavampaa (ja rehellisempää) tutkailla sitä, miten asiat ovat, kuin sitä miten niiden pitäisi olla.

Tuo mitä kirjoitit ihmisistä, jotka saavat tyydytystä hylätessään jonkun blogin tai dissatessaan jotakuta älykkäin sanaleikein (mikä lienee eri asia kuin älyllinen keskustelu tai väittely), kuulostaa hurjalta ja pelottavaltakin, mutta en sano etteikö sitä tapahtuisi. Kuten aiemminkin totesin, sinulla on selvästi paljon laajempi kokemus blogiympyröistä kuin minulla. Täytyy kuitenkin muistaa, että täällä ihmiset toimivat enimmäkseen toisistaan tietämättä, yksin, joten mikään kauhean suunnitelmallinen, kollektiivinen hylkääminen/dissaaminen ei liene edes mahdollista -toisin kuin IRL.

Tulemisista ja menemisistä olen myös hiukan eri mieltä, mm. siinä kohtaa, että motiivit olisivat _aina_ niin harmittomia tai peräti olemattomia (uskoakseni menemisillä usein myös viestitetään jotain, sekä IRL että täällä). Mutta toki suurin osa niistä on juuri noita kuvailemasi kaltaisia kausivaihteluita.

Ja sanottakoon nyt vielä väärinkäsitysten välttämiseksi, että minä en todellakaan kyttää kenenkään "käyntikorttien leimaamisia", siitä tässä postauksessa ei ollut kyse. Kyse oli tunteista: turhautumisesta, kyllästymisestä, haikeudesta, epävarmuudesta, häpeästä jne. Liittyen eri asioihin.

Lumikko kirjoitti...

Ai niin, sen halusin vielä sanoa, että sivupalkissani oleva blogiluettelo on lista blogeista, joiden tiedän linkittäneen minun blogini omille sivuilleen. Kyse on siis vastavuoroisuudesta, ei suosimisesta.

Lumikko kirjoitti...

Clarissa, omalla kohdallani lukijaksi liittymisellä on tasan yksi funktio: se on ystävällinen ele, jolla haluan tuottaa hyvää mieltä blogin pitäjälle (koska monet kuitenkin ilahtuvat uusista "lukijoista", vaikka lukijaksi liittyminen ei millään tavalla korreloisi blogin todellisen seuraamisen kanssa). Jos vaikka joku piipahtaa usein blogissani ja kommentoi, saatan liittyä hänen lukijakseen ikään kuin osoittaakseni, että arvostan hänen tekemäänsä "aloitetta" blogikaveruuteen (vaikka en esim. ehtisi kommentoimaan hänen blogissaan, ainakaan usein). Kyseessä on siis symbolinen ele, joka ei ainakaan omalla kohdallani tarkoita oikeastaan mitään muuta, koska en koskaan lue blogeja hallintapaneelin kautta.

Minulle itselleni tärkeimmiksi ovat muodostuneet ne blogituttavuudet, jotka kommentoivat melko usein ja joiden kanssa kokee olevansa jotenkin samalla aaltopituudella. Sillä ei ole mitään merkitystä, ovatko he "lukijoitani" vai eivät. Sen sijaan jos joku "tuttu" lukija sanoutuu irti lukijapaneelista (vai mikä se nyt on), niin siihen kyllä mielestäni kätkeytyy joku viesti bloginpitäjälle.

Sanoit, että kommentoit jos sanottavaa on. Omalla kohdallani on toisin: kommentoin muutamiin blogeihin suht säännöllisesti, vaikka minulla ei olisi mitään sanottavaa. Kyse on pikemminkin sellaisesta kanavan aukipitämisestä tai tuttavuuden ylläpitämisestä. Vähän niin kuin huikkaisi, että hei kävin täällä ja luin, tavataan taas! Siinäkin on kyse eleestä. Mitään järkevää sanottavaa minulla taitaa olla aika harvoin...

Maria/Sinisen linnan kirjasto kirjoitti...

Minulle lukijaksi liittymisellä on sama funktio kuin Lumikolla (& se että muistaisin lisätä blogin linkiksi sivupalkkiini, jonka kautta oikeasti seuraan blogeja). En ymmärrä miksi jotkut panttaavat lukijaksi liittymistä (siis jos eivät jostain periaatteelisesta syystä vastusta lukijaraateja?). Liityn mieluummin uuteen blogiin lukijaksi heti sen löytäessäni, en sitten kun siellä on arvonta.

Clarissa kirjoitti...

Ymmärrän täysin, että lukijaksi liittyminen voi olla ystävällinen ele. Se näyttää vain menettäneen merkityksensä silloin, jos eivät bloginpitäjät enää muista eivätkä vaivaudu tarkistamaan, kuka siellä lukijapaneelissa on mukana. Ehkä olen käsittänyt koko asian väärin, en tiedä.
Tuossa kommentoimisessa käsitit väärin, harvoin minulla on kovin tärkeää sanottavaa, kunhan nyt jotakin kommentoin.
Jälleen tulee taas ilmi se, kuinka ihmiset puhuvat toistensa ohi näissä kommenteissa, puhuttu ja kirjoitettu sana kun ovat aika kaukana toisistaan. Kirjoittaessa tulevat asiat usein liian kärjistetysti esille. Sen huomasin, kun luin esimerkiksi tuota omaa kommenttiani:)

Lumikko kirjoitti...

Maria, ehkä tämä loma tästä vielä pääsee alkamaan.. ;)

Olen arvellutkin, että asia voi olla juuri noin(kin) kun kirjoitat. Mutta jos kaikki ovat oikeasti kiinnostuneita vain omista postauksistaan, eihän kunnon keskustelua (sisällöistä) pääse syntymään ollenkaan! Kuinkahan monet huolellisesti laaditut kirjapostaukset jäävät oikeasti lukematta, kun ne vain silmäillään nopeasti läpi tai pahimmassa tapauksessa todetaan, että en voi lukea tätä, koska aion kirjoittaa kirjasta itse.

Jotain kirjallisuuden ja lukemisen luonteen kannalta nurinkurista siinä on, jos kirjoista postataan nopealla temmolla mutta keskusteluun (ja kirjoihin!) ei malteta syventyä. Toisaalta, ehkä keskustelua ei edes kaivata vaan juuri sitä kevyttä jutustelua ja kanavan aukipitämistä, jota niin moni meistä täältä hakee. Ja sen kaipuu taas kannustaa postaamaan usein.

Ja vielä: voihan olla, että se on aivan toissijaista, kuinka tarkkaan postaukset luetaan tai kuinka moni ne lukee. Ehkä se bloggaamisen palkitsevin vaihe on kuitenkin se luova vaihe: itse kirjoittaminen, ajatusten jäsentely. Itse asiassa luulen, että meillä bloggaajilla on täysin ylimitoitettu käsitys siitä, kuinka tarkkaan tekstejämme luetaan.

Sara, kiva kun kävit ja tervetuloa uudestaan viikonloppuna! Vaikka emäntä täällä yrittääkin vähän lomailla blogistaan... Nimenomaan nuo kaksi kysymystä (jotka esitit) askarruttavat minuakin, ja niitä onkin ihan hyvä pysähtyä välillä miettimään.

Käsityöblogit ovat mulle aika tuntematonta maaperää (olen aivan surkea käsitöissä) mutta omasi vaikutti jotenkin erilaiselta (paljon muutakin kuin käsitöitä) ja on lisäksi tosi nätti!

Taikku kirjoitti...

Tää bloggaaminen on vaikea laji. Rajan veto siitä mitä kirjoittaa ja antaa itsestään on se vaikein. Täällä ajattelee helposti mitä toiset minusta ajattelevat? Niinkuin myös oikeassa elämässäkin, mutta täällä on helpompi antaa myös paljon "parempi" ja "menestyneempi"kuva omasta elämästään. Myönnän, että minunkin blogi voi vaikuttaa pinnalliselta, mutta en kirjoita mielelläni kovin syvällisä ja henkilöhtaisia asioita, koska sillä tavoin on liian helppo loukata toisia ihmisiä. Minä pidän bloggailua harrastuksena ja ajanvietteenä ja asiat joista bloggaan ovat kenties materialistisia mutta minulle kevyitä pieniä arjen iloja..ehkä Freud osaisi kärjistää persoonani häiriöt paremmin..:D

Maria/Sinisen linnan kirjasto kirjoitti...

Ylipäätään vastavuoroisuus on minulle tärkeää; jos joku uusi tuttavuus kommentoi blogissani, linkittää sivupalkkiinsa blogini, vastaa heittämääni haasteeseen tai liittyy lukijaraatiini, niin klikkaan itseni hänen lukijakseen, linkitän/kommentoin jos sillä erää ehdin/keksin sanottavaa. Eli huomaan ja huomioin ko. bloggaajan. Odotan vastavuoroisuutta myös muilta - vaikka monet blogit ovat upeita, en ole minkään blogin fani, vaan haen "blogiystävyyttä" tai -"kaveruutta" ja vastavuoroista ajatustenvaihtoa molempien "kotona", siis blogeissa. Toki sivupalkissani on sellaisiakin blogeja, jotka kuuluvat eri aihealueeseen ja joita seuraan satunnaisesti ja kommentoin harvoin jos koskaan, enkä odota vastalinkityksiä tai vierailuja kun en merkkiä jätä ja ymmärrän, että kaikkia sisustajia eivät kirjat kiinnosta jne.

Lumikko kirjoitti...

Maria, hih, minä en ole varmaan ikinä liittynyt kenellekään lukijaksi arvonnan takia, se vaan tuntuisi jotenkin niin, äh, en tiedä, jotenkin en tykkää siitä lukijaksi houkuttelemisesta. Eli juu, mieluummin ennen arvontaa :)

Clarissa, onhan se ihan totta, että etenkin jos lukijoita alkaa olla satoja (joillain jopa tuhansia), niin yksittäiset lukijat hukkuvat massaan. Silloin se ystävällinen ele-filosofiakin taitaa menettää merkityksensä, jos bloggaaja ei edes huomaa uusia lukijoita... Se siis toimii paremmin vähän pienempien yleisöjen blogeissa.

Itse kurkkaan jokaisen uuden lukijan, olen ihan oikeasti kiinnostunut tietämään, millainen ihminen sieltä tulla tupsahti :)

Juu, välillä puhutaan ohi, mutta ei sentään pahasti ohi tällä kertaa :) Toisinaan täällä blogimaailmassa tulee kyllä ihan oikeita väärinkäsityksiä, jotka olisi hyvä selvittää (se on taito, jossa minulla on vielä petraamista). Liian helposti menee hyviä keskusteluyhteyksiä poikki. Se on näiden "keskustelevien blogien" ongelma, mutta riskeistä huolimatta valitsen silti mieluummin keskustelun kuin hymistelyn tai vaikenemisen.

Maria/Sinisen linnan kirjasto kirjoitti...

Todellakin tuo on sääli ja olen sitä itsekin harmitellut, siis tuo nopeatempoisuus ja monen todella hyvän tekstin läpi silmäily ja small talk -kommentointi. Joskus se aiheuttaa aika koomisiakin tilanteita; hiljattain eräs bloggaaja purki sydäntään raskaan lukukokemukseni jäljiltä, kun elämäkerturi suhtautui vähätellen kohteittensa natsisympatioihin ym. - hän sai kommentteja tyyliin "kuulostaa ihanalta lukuromaanilta" "oi tämä on pakko lukea rentouttavana kesälukemisena" jne...

Itse olen nyt postannut usein, luen lyhyitä kirjoja ihan elämäntilanteeni takia ja haluan "pitää kanavaa auki" kuten ilmaiset. Eräs harvemmin päivittyvä, todella hyvä ja analyyttinen kirjallisuusblogi on Jäljen ääni, kannattaa tutustua.

Älä aloita näin mielenkiintoista keskustelua ennen lomaa, Lumikko! ;)

Lumikko kirjoitti...

Taikku, niinhän se on. Minä kyllä kirjoitan henkilökohtaisempiakin juttuja, mutta olen aika tarkka siitä, mihin vedän rajan. Intuitioni auttaa minua pysymään sillä puolen rajaa, jossa ei tunnu epämukavalta tai liian paljastavalta. Ja ketään en missään nimessä halua loukata, se nyt on selvä.

Maria, joo just naureskelin A-P:lle, että on tää nyt ja kans varsinainen nettivieroitus :D Mutta heti perään on todettava, että tällaiset "oikeat" keskustelut ovat minulle sitä bloggaamisen parasta antia, enkä koe näihin käytettyä aikaa ja energiaa millään tavalla hukkaanheitetyiksi. Ehtiihän tässä vielä lomailemaankin!

Vastavuoroisuus on minullekin periaatteena tärkeä, ja toteutan sitä mm. niillä tavoilla, joista tässä nyt on ollut puhe (linkitys, lukijaksi ryhtyminen jne.). Mutta jos yrittäisin huomioida kaikki lukijani tai edes kaikki kommentoivat (siis vastavuoroisesti heidän blogeissaan kommentoimalla tms.), kaikki aikani menisi netissä, ja sitä en suin surminkaan halua. Luulen, että ihmiset ymmärtävät tämän aika hyvin. Ja pyrkimykseni on tosiaan vähentää nettiaikaa entisestään (kuten kuvasta näkyy ;)).

Kommentoinnista vielä sen verran, että vaikka minulla ei olisi mitään järkevää sanottavaa, niin vältän kuitenkin sellaista "ah, miten hurmaavan kauniit värit tuossa keskimmäisessä kuvassa"-tyylistä kommentointia, koska se ei vain ole minua (olen kyllä joskus yrittänyt sellaista, koska se tuntuu olevan blogimaailman tapa, mutta minusta se tuntuu täysin pöljältä ja ennen kaikkea ajan tuhlaukselta). Jos minulla ei sen kummempaa sanottavaa ole, niin sitten en yleensä sano mitään. Eli ei se ihan pitänyt paikkaansa, mitä tuossa ylempänä sanoin Clarissalle siitä, että kommentoin vaikkei olisi asiaa.

Koominen tosiaan tuo (Mitfrodin tytöt?) esimerkki :) Ja kiitos tuosta Jäljen ääni-vinkistä, lupaava nimi ainakin, käyn jossain vaiheessa tutustumassa.

Mirka kirjoitti...

Vielä ihan pakko kommentoida tuntoja aiemman keskustelun pohjalta (mutta ei sinun tartte vastata, lomaile vaan rauhassa :D)

Arvonnat jotenkin ärsyttävät minua, vaikken osaa tarkasti sanoa, mikä niissä oikein tökkii. Ehkä se on sellainen "näin kuuluu tehdä" -asia tai juurin tuo eräänlainen suosion kalastelu. Itsekin järjestin kerran arvonnan, jonka yksi ehto oli, ettei kukaan saanut liittyä lukijaksi arvonnan takia. Sitä paitsi, vaikka halauankin olla lojaali lukijoilleni, tunnustan jättäneen arvontakulhosta kylmästi pois sellaiset nimet, joita en alkuunkaan tuntenut ja joiden kommentti (se yksi ja ainoaksi jäänyt) oli tyyliin "Hei, haluan osallistua arvontaan, blogisi on ihana!". En kokenut siitä edes huonoa omatuntoa!!!

Muutoinkin jotenkin pelkään suuria lukijamassoja (tosin blogini tyylillä niitä ei kalastellakaan). Pelkään, että homma lähtee lapasesta, kun toistaiseksi pyrin kuitenki kommentteihin vastailemaan ja lukijani paremmin tuntemaan. Jos minulla olisi yhtäkkiä 200 lukijaa, menisin varmaan paniikkiin ja lopettaisin koko touhun. Sitä paitsi aikani ei riittäisi sellaiseen. Minulla on kuitenkin perhe, työ ja muitakin harrastuksia. Jo tällaisenaan blogiharrastus vie paljon aikaa. Muutama kommentti juttua kohti riittää, jos niissä on sisältöä (ja sitä on tähän asti riittänyt, kaunis kiitos lukijoille siis). Kammoksun tiettyjä blogeja, joissa massailmiönä ihastellaan jotain postausta 85 kommentin voimin, eikä kukaan uskalla sanoa poikkipuolista sanaa. Kaikki on vaan niin ihanaa, mahtavaa ja upeata.

Kello näkyy taas sujahtaneen vauhdilla eteenpäin kohti pikkutunteja, joten Hyvää Yötä ja Hyvää Lomaa! :)

Anna Elina/Vielä yksi rivi kirjoitti...

Tämä keskustelu muuttuu yhä mielenkiintoisemmaksi! Kiitos teille kaikille! Tätä on tosi hyvä lukea. Tärkeitä ja arvokkaita ajatuksia. Asettuu omakin bloggaaminen oikeisiin mittasuhteisiin ja ajatus tietynlaisen oman linjan pitämisestä vahvistuu. Lumikko, olet aarre. Hyvää lomaa!

Lumikko kirjoitti...

Vastaan vielä nopeasti sulle Mirka, sitten suljen tämän kirotun rakkineen ;)

Minua eivät häiritse arvonnat sinänsä (onhan se ihan käypä tapa laittaa esim. itselle tarpeettomia tavaroita kiertoon), vaan just ne "saat niin ja niin monta arpaa jos teet sitä ja tätä"-tyyppiset säännöt. Jotenkin minulle tulee niistä mieleen kouluajat ja tyttöjen välituntileikit, enkä oikeastaan välitä palata niihin tunnelmiin enää näin aikuisena, vaikka koulussa ihan hyvin viihdyinkin. Mutta tämä on nyt tietysti sitä ilonpilaamista, mistä Junikakin tuolla ylempänä puhui... Ei taida arpaonni suosia minua jatkossakaan ;)

Vähän vastustan sitä ajatusta, että suositut blogit olisivat jotenkin kalastelleet laajaa lukijakuntaa itselleen. Kyllä niissä usein on 'sitä jotain', minkä voi tunnistaa vaikkei itse innostuisikaan kyseisestä blogista. Tosin heti tämän sanottuani sain päähäni parikin blogia, joiden suosio on kyllä mysteeri minulle (mutta ne ovatkin sellaisia teinityttöjen blogeja enkä minä varmaan ymmärrä nykyteinien sielunelämästä mitään).

No, nyt voisi olla hyvä hetki kömpiä kirjan kanssa sänkyyn. Näihin sanoihin, näihin tunnelmiin -öitä ja näkemiin!

Lumikko kirjoitti...

Anna Elina, jäit välistä, vielä nopsat hyvänyöntoivotukset sinullekin! Ja ethän pahastu noista arvontahöpinöistäni, se nyt on tätä yleistä vastarannankiiskeyttäni kun kaikkea pitää olla aina kyseenalaistamassa :)

Leppoisia kesäpäiviä toivottelen teille kaikille, kuulemisiin taas!

Anna Elina/Vielä yksi rivi kirjoitti...

En pahastu. :-) Hyvä on tuulettaa tätä systeemiä välillä. Itsekin oon asioita ja käytäntöjä hiljaisesti miettinyt. Hyvä kun joku uskaltaa sanoa ääneen ja kyseenalaistaa. Kannatan vastarannankiiskeilyä!

Benglia kirjoitti...

Hieno keskustelu, jota en ehtinyt tuoreeltaan kommentoida. Hauskaa, miten monet keskustelijat toivat näkyviksi blogimaailman lausumattomia sääntöjä ja normeja sekä niitä ristiriitaisia tuntoja, joita bloggaamiseen usein liittyy. Hyvää kesää itse kullekin sekä verkkoon että sen ulkopuolelle!

Anonyymi kirjoitti...

Voi että, ihan ensimmäiseksi pyydän etukäteen anteeksi, mutta suollan tänne pariin kommenttilootaan pilkottuna lisää "hienoja ajatuksiani". Välillä tulee mieleen, kannattaako se, sillä ei voi olla varma antaako omat höpinät mitään lisäarvoa näihin keskusteluihin vai tuottaako se vain pahaa mieltä, mitä en todellakaan halua tehdä, mutta nämä aiheet vaan houkuttelevat avaamaan suunsa...

Tämä keskustelu on osoitus siitä, miten hienoja ihmisiä täällä blogimaailman sisällä lymyileekään. Minusta on henkilökohtaisesti ihan mahtavaa nähdä, että Teitä on ja etteivät kaikki ihmiset ole vain blogien läpiselaajia.

-junika-

Anonyymi kirjoitti...

Ihan mahtavaa keskustelua täällä ja erilaisia ajatuksia, jotka ainakin minulle antavat todella paljon hyvää, uutta näkökulmaa!

Tässä keskustelussa olen valaistunut siitä, miten eri tavalla me bloggaajat saatamme vastavuoroisuuden ja "hyvän blogikäyttäytymisen" kokea.

Itse siis en pidä tarpeellisena tai kovin miellyttävänäkään pitää näkyvillä suosikkiblogilistoja (minulla oli aikanaan lista lukemistani blogeista, mutta koin sen jotenkin hankalaksi ja koska huomasin, että joku saattoi loukkaantua, jos hänen blogiaan ei oltu listattu -- itse listasin minua koskettaneita ja ilahduttaneita blogeja, jotka olivat vielä suhteellisen uusia ja todennäköisesti vähemmän tuttuja yleisesti ja ne laajasti tunnetut ja suositut blogit jätin listaamatta ihan vain siitä syystä, että niiden listaaminen ei olisi antanut kenellekään mitään uutta) tai listautua blogin lukijaksi tai laittaa omaan blogiin laatikkoa vakilukijoitani varten.

Kokisin myös valtavan työlääksi ja aikaa vieväksi huomioida kaikkea ja kaikkia erikseen, vaikka tottakai ymmärrän sen myös tuottavan hyvää mieltä ympärilleen (?) -- ymmärrän kyllä hyvin, mitä Lumikko tarkoitat tällä. Ymmärrän myös ehkä nyt sen, miksi muutama entinen "vakilukija" on lakannut kommentoimasta/vierailemasta blogissani...

Toisaalta... ja toisaalta: en itse pahastu, jos blogiani ei nosteta kauheasti esille tai listailla suosikkilistoille, pikemminkin haluan pysyä pienenä ja pienen piirin juttuna. Mutta olen tietenkin myös aidosti ilahtunut, jos huomaan jonkun nostaneen blogini omalle suosikkilistalleen, mutta viitaten tuohon työläyteen, haluan säästää itseni siltä kierteeltä, mitä tämänkaltainen vastavuoroisuus toisi mukanaan. En taida edes huomata, jos joku poistaa blogini listoiltaan.

Minä koen vastavuoroisuudeksi blogeissa sen, että huomioidaan toisten kommentointi: vastataan edes kiitoksella, edes joskus ja silloin, kun siihen on hetki aikaa. Pyrin olemaan läsnä blogissani niille muutamille lukijoilleni ja myös säännöllisesti lukemissani blogeissa. Aina ei voi keskittyä täysillä, eikä aina ole mitään sanottavaa, mutta jos bloggaaja kirjoittaa jostain henkilökohtaisesta asiasta, on puoleltani läsnäoloa se, että ilmaisen edes jotenkin "olevani hengessä mukana". Tämä erityisesti sellaisten bloggaajien kohdalla, jotka huomioivat blogiani kommentoimalla sinne ja joiden blogi on myös koskettanut itseäni. Omalla kohdalla suurin osa blogini lukijoista ja sitä kommentoivista on sellaisia, joilla ei ole itsellä blogia. Näin on aina ollut, joten en voi "olla vastavuoroinen" heidän blogeissaan. Enkä kauheasti syyllisty siitä, että en osaa sosiaalisia "pelejä".

Jos jostain, niin koen ehkä syyllisyyttä juuri siitä, että selaan vain mielettömän määrän blogeja, enkä ehdi pysähtyä juuri minkään blogin kohdalla. Se on mässäilyä ja "hyväksikäyttöä". Sen suhteen olen nyt tehnyt korjausliikkeen.



-junika-

Anonyymi kirjoitti...

Mulle tuli jostain yhtäkkiä sellainen ajatus mieleeni, että koukuttaako ja turhauttaakohan sinua tässä bloggaamisessa ennenkaikkea juuri tuo kuvaamasi ajatus velvoitteesta huomioida vastavuoroisesti lukijaksesi liittyjät (jonkinlainen sitoumus virtuaalisuhteeseen)? En tarkoita pelkästään linkittymisiä ja klikkailuja kohteliaisuussyistä, vaan ylipäätään ajatus siitä, että pitäisi olla mukava kaikille ja huomioida kaikki, jotka sinut huomioivat?

Siis sisältyykö tähän toimintaan oletus siitä, että koska olet ystävällinen ja mukava ja sitoutunut, myös sinuun sitoudutaan samalla tavalla -- ja koska sitten kaikkien taholta ei tulekaan samanlaista pitkäaikaista sitoutumista, joudut pettymään? Mä en siis oleta, että näin olisi, tämä tuli nyt yhtäkkiä vain mieleeni. Tähän liittyen minulla on myös sellainen ajatus, ettei siihen "katoamiseen" välttämättä liity mitään dramatiikkaa, vaan joillakin ihmisillä on sellainen luonne, että he tulevat ja menevät. Ehkä heillä ei ole halua tai kykyä pitkäjännitteisiin suhteiden luomisiin ja he virkistäytyvät uusien kiinostavien asioiden äärellä aikansa, kunnes kyllästyvät sen antimiin (eikä tämä tarkoita, että syy kyllästymiseen olisi esim. sinun blogissasi) ja etsivät ja löytävät jotain muuta tilalle?

-junika-

Anonyymi kirjoitti...

Ja vielä:
Arvelet, että painotamme eri asioita tämän asian analysoimisen yhteydessä. Voi olla. Mutta saattaa myös näyttää, että näin on, koska kommentoijan roolissa ja sen pienessä ruudussa on aika mahdotonta tuoda julki ihan kaikkea, mitä ajatuksia teksti (ja muut kommentit) herättävät.

Minulla on edelleen ikävä taipumus poimia esille niitä kohtia, joista voisi tarkastella asian "vastapuolta" ja herättää mahdollisesti uusia ajatuksia. Tämä on hirvittävän rasittava taipumus ja johtaa yleensä siihen, että tulee tulkituksi karusti "väärin". Tyyliin ihan kuin _olisin_ se ajatus, minkä nostan esille -- kun ei se ihan niinkään ole. Mutta ymmärrän kyllä nykyisin jo senkin, että siltä se helposti näyttää :-). Vaikuttaisin mukavammalta ja "saisin enemmän kavereita", jos keskittyisin niihin kantaviin, vahvistaviin ja hyviin pointteihin, joita tässäkin postauksessa ja monissa kommenteissa on tuotu esille! Meinaan haastaa itseni ja kehittää kommunikointia enemmän niiden varassa, sillä minua alkaa tympimään "rooli" ainaisena kehittäjänä, haastajana ja epäkohtiin tarttujana. Ja ne sen seuraukset. Sillä mielestäni me tarvitsemme enemmän kaikkea hyvää ja kantavia. Yhteiskunta pitää kyllä huolen siitä, että murheita ja aivorasituksia tulee kannettavaksi ihan yllinkyllin.

Tuohon kommentistani lainaamaasi ajatukseen vielä sen verran, että minusta _itseni_ kannalta on oleellista ymmärtää mikä on turhaa itseni kiusaamista ja mihin on tärkeämpää energiaani käyttää.

Minustakin ON hyvin mielenkiintoista se, että jäämme pohtimaan miksi blogeissamme ei ole enempää lukijoita tai miksi lukijamäärä pienenee tai miksi joku ei jatka kommentointia -- mielestäni kuitenkin oleellisempaa oman hyvinvoinnin kannalta on antaa tuollaisten ajatusten olla ja ohittaa ne suuremmitta kaiveluitta JA bloggaamisen suhteen keskittyä siihen, mikä siinä tuottaa sitä hyvää mieltä ja oloa, jota bloggaamisella itselleni haen. En koe sitä millään tavalla epärehelliseksi tai ristiriitaiseksi todellisuuden kanssa, päinvastoin.

Tärkeintä tämän postauksesi yhteydessä on lienee kuitenkin se, että Sinä henkilökohtaisesti olet joutunut miettimään jonkinlaisia turhautumisen ja pettymisen tunteita ja siinä yhteydessä myös tähän touhuun "hukkaamaasi" aikaa ja energiaa.

Toivottavasti tämä postaus, sen julkaiseminen ja sen synnyttämä keskustelu herätti mielessäsi ajatusketjun, jolla on jatkumo, joka ratkaisee lopulta sen dilemman.

Mielestäni tässä keskustelussa on tullut ilmi se, että moni pohtii ja kokee samoja asioita. Itse ainakin tämän keskustelun myötä jollain tapaa koen voivani sallia itselleni sen, että minulla on tarve analysoida bloggaamista (koska se on "normaalia", koska muutkin tekevät sitä...muussa tapauksessa tästäkin voisi kokea syyllistymistä).

-junika-

Anonyymi kirjoitti...

(tulipa pitkästi, mutta jatkuu vielä.. antakaa anteeksi)

Se, miksi tuota ajatusta "on turhaa itsensä kiusaamista..." kommentissani halusin korostaa, vaikka se yksinkertainen ja päivänselvä ajatus onkin, liittyy siihen, kun alkuperäisessä kirjoituksestasi välittyi jonkinasteista ahdistusta, riittämättömyyden tunnetta tai pettymystä, joka on syntynyt em. asioiden seurauksena. Ja ne em. asiat ovat ehkä taustavaikuttajina sille, että koet käyttäväsi liikaa aikaa ja energiaa bloggaamiseen (sosiaaliseen mediaan). Tunteet ovat ok ja ne on syytä saada esittää, mutta mitä sitten niiden esittämisen takana on? Halu ratkaista "ongelma"? Päästä eroon siitä? Vai onko sen taustalla mitään? Itse tulkitsin, että sinä haluaisit sen jotenkin ratkaista.

Siis onko niin, että et kokisi tuhlaavasi aikaa, jos saisit toivomasilaista palautetta ja toivomassasi mittakaavassa? Eli sinulla on odotuksia, jotka eivät tule täyttyneeksi? Minullakin oli, kävin läpi ihan samanlaista dialogia itseni kanssa ja totesin, että ainoa keino säilyttää rento ja tyydyttävä suhde bloggaamiseen on irtautua niistä odotuksistani, joita sisimpääni syntyi muiden bloggaajien ja vuorovaikutteisen keskustelun syntymisen suhteen. Mielestäni tätä ei voi ratkaista mitenkään muuten, kun niihin muihin ei voi vaikuttaa ja se bloggaamisesta kokonaan irroittautuminenkaan ei tuntunut mahdolliselta.

Välillä minäkin havahduin miettimään, mihin on hävinnyt joku ennen ahkerasti kommentoinut tyyppi. Joskus sainkin mielessäni syntyneeseen kysymykseen vastauksen esimerkiksi sähköpostitse; ihmisille on tapahtunut ikäviä asioita, on ollut kiirettä tai tietokone on mennyt rikki ja he ovat sitten jossain vaiheessa löytäneet blogini uudelleen ja halusivat tervehtiä henkilökohtaisesti sähköpostilla. Jotkut ovat ilmaantuneet kommentoimaan vuosien kuluttua uudelleen kadotakseen taas. Jotenkin ymmärrän tämän, enkä osaa liittää sitä itseeni tai kyvyttömyyksiini. Ehkä olen vain tyhmä ja sokea, enkä näe aiheuttavani pettymystä tai suuttumusta, joka on ollut syynä "blogini hylkäämiseen"? En tiedä, mutta nyt heräsi kyllä mielenkiinto asiaa kohtaan siten, että pohtivatko muut tätä asiaa?

-junika

onnenpäivänen kirjoitti...

Osu ja upposi. Kiitos. Tsemppiä. Hyvä olisi olla poissa hetken. Kai. Mutta älä ahdista itseäsi silläkään, etä pitäisi jotakin :)

Lumikko kirjoitti...

Olen lomalla, niin täältä kuin muualtakin, mutta minun on nyt pakko oikaista muutamia väärintulkintoja, joita Junika olet tekstini ja kommenttieni pohjalta tehnyt. Ihan sen takia, etten halua kenenkään tätä keskustelua mahdollisesti lukevan luulevan, että asiat ovat siten, kuin sinä niitä olet tulkinnut.

Vastavuoroisuudesta: kuten Marialle ylempänä totesin, se on minulle periaatteena tärkeä, mutta toteutan sitä laiskasti. En ole kovin aktiivinen kommentoija toisten blogeissa, enkä useinkaan muista liittyä lukijaksi niihin. Silloin kun liityn, liittymisen funktio on tuo ylempänä Clarissalle selittämäni. En siis ota paineita vastavuoroisuudesta enkä pyri huomioimaan kaikkea ja kaikkia, minkä monet täällä käyneet ovat varmasti huomanneet.

Minullekin kommentteihin vastaaminen -tavalla tai toisella- on tärkeintä, ja siitähän täällä on monet kerrat keskusteltukin. Mitä tuohon linkkilistaan tulee, sen ylläpitäminen ei ole lainkaan työlästä eikä aikaavievää (ja se on varmasti vajavainen, koska linkitän siihen vain ne blogit, joista olen tilastojen kautta huomannut liikennettä tulevan). Siinä ei myöskään ole kysymys "sosiaalisista peleistä"; en tiedä ainuttakaan toista blogia, jossa linkkilista olisi koottu samalla periaatteella, joten kyseessä ei ole mikään blogimaailman tapa. Minulle se tuntui luontevalta ratkaisulta, koska se on helppo ja vaivaton tapa huomioida kanssabloggaajia ilman että kyse olisi suosimisesta. Koska haluan pystyä linkittämään blogeja myös tämän periaatteen ulkopuolelta, sivupalkistani löytyy toinenkin, lyhyempi linkkilista, johon olen kerännyt kiinnostavia paikkoja, joita en halua hukata/unohtaa.

En siis koe olevani minkäänlaisessa kierteessä ja kaikki linkittämiset sun muut teen silloin kun muistan ja ehdin. Enkä kyttää sitä, pysyykö blogini jonkun suosikeissa vai ei; kerran olen sattumalta huomannut tulleeni poistetuksi.

Totesin jo ylempänä, että useimmissa tapauksissa "katoamisiin" ei varmastikaan liity mitään dramatiikkaa. Joskus niihin liittyy jotain. Olen itse jättänyt joitakin blogeja taakseni aivan tietoisesti, joten tiedän että katoamisella voi olla myös syynsä.

Oma pointtini tulemisiin ja menemisiin liittyen oli se, että ne tuntuvat jossain, oli katoamisen syy mikä tahansa, dramaattinen tai epädramaattinen. Minusta on luonnollista noteerata jonkun tutuksi tulleen ihmisen häviäminen kuvioista, vaikka sanoinkin joskus noloilevani sitä, että näitä "menetyksiä" mietin.

Lumikko kirjoitti...

En koe olevani erityisen sitoutunut blogimaailmaan, ja lopettamisen esteenäkin on pikemminkin riippuvuus kuin sitoutuminen. Olen kuitenkin luonut muutamia sellaisia blogiystävyyksiä, joihin suhtaudun vähän samaan tapaan kuin tosielämän kaveruuksiin. Luultavasti pettyisin, jos huomaisin että tunne ei ole molemminpuolinen. Sekään ei silti tarkoita sitä, että kuvittelisin näiden suhteiden olevan elämänmittaisia tai johtavan ystävystymiseen IRL.

Ajan tuhlaamisesta ja energian hukkaamisesta: tarkoitin nettiriippuvuuttani, joka minulle tarkoittaa sitä, että vietän netissä enemmän aikaa kuin haluaisin ja enemmän kuin minulle olisi hyväksi. En puhunut omasta blogistani, jossa kyllä olen kokenut palkitsevaa vuorovaikutusta paljon suuremmassa mittakaavassa, kuin olisin ikinä pystynyt kuvittelemaan. Kaikkien täällä käytyjen keskustelujen jälkeen en voisi mitenkään olla pettynyt blogini sosiaaliseen puoleen, en laadullisesti enkä määrällisesti.

Sen sijaan olen turhautunut itseeni, koska vietän liikaa aikaa netissä. Vaikka nautinkin täällä käytävistä keskusteluista ja blogipostausten kirjoittamisesta, netissä ja blogimaailmassakin on myös paljon sellaista, mistä en yhtä lailla nauti. Silti minun on usein vaikea irrottautua koneelta. Se on asia, johon haluan ja haen muutosta.

Bloggaamiseen liittyvistä tunteista ja niiden ilmaisemisesta: mielestäni ilmaisin omat tunteeni alkuperäisessä tekstissäni aika viittellisesti ja niiden "kaivelu" alkoi vasta täällä kommenttien puolella, ennen kaikkea näissä meidän kahden välisissä keskusteluissa. En olisi välittänyt niitä näinkään syvälisesti täällä kaivella, koska substanssia on aika vähän tämän analyysin määrään ja perusteellisuuteen nähden (pääasiallinen ongelmani kun kuitenkin oli netissä tuhlattu aika ja energia, ei blogimaailman sosiaaliset suhteet) ja kovin pitkälle menevät psykologiset analyysit tuntemattomista ihmisistä ovat mielestäni aina vähän arveluttavia. Koska aihepiiri on kuitenkin monien mielestä kiinnostava ja koskettaa tavalla tai toisella useimpia bloggaajia, ehkä tälläkin keskustelulla on paikkansa ja merkityksensä.

Lumikko kirjoitti...

Benglia, hyvää kesää myös sinulle!

onnenpäivänen, juu, "pitäisi" on sellainen sana, jonka voisi heittää romukoppaan :)

Hoo Moilanen kirjoitti...

Selkeästi näistä kommenteista näkee, että ihmiset suhtautuvat kommentoimiseen, sen motiiveihin, vastavuoroisuuteen ym. hyvin eri tavoin!

Niin se menee - ihmiset ovat erilaisia.

Jossakin kohtaa ketjussa otettiin joitakin pointteja henkilökohtaisesti, vaikka huomiot eivät (minun silmiini) liittyneet yksi yhteen tähän postaukseen tai siihen tulleisiin kommentteihin. Minusta ne olivat kommentteja blogimaailmaan yleisesti. On tyypillistä tulkita asioita omasta näkökulmastaan - itseensä ei ole helppo saada välimatkaa!

Lukijaksi liittymiseen ei minulla liity mitään sen kummempaa kuin että se on helppo keino nähdä uudet päivitykset.

Joskus ihmettelen, että vain pikkiriikkinen murto-osa kävijöistä kommentoi. Blogissani on niin helmiä pätkiä (HUOM! ei siis omia - kaikki siellä on lainaa, joten kelpaa kehuskella!), että joskus ihmettelen, että monikaan ei haltioidu niiden moniulotteisuudesta niin paljon, että haluaisi kommentoida jotakin.

En ole muuten kertonut juuri kenellekään blogistani - haluan, että sinne löydetään aiheen tähden eikä minun tähteni.

En siellä itsestäni kirjoitakaan; tosin valitsemani pätkiä kertovat tavallaan myös minusta.

Olikohan tämä nyt sitä lukijoiden kalastelua? ;)

Sinänsä kyllä on aika turhaa miettiä kovin pitkälti muiden motiiveja - kukin toimii niin kuin parhaaksi näkee ja sillä hyvä. Ollapa selvillä edes omista motiiveistaan aina ja kaikessa!

Joskus asiat vääntyvät omassa päässä ja saavat sellaiset mittasuhteet (tämä(kin) ihan yleisesti ilman viittausta tähän blogiin tai kommentteihin), että mieleen tulee se juttu, kun ihminen vastaa hänelle esitettyyn kysymykseen "mitä sinulle kuuluu" että onko joku sanonut että hänelle ei kuulu hyvää ;)

On muuten hyvä homma, jos tiedostaa, että jokin asia vie liikaa aikaa. Tiedostaminen on jo pitkä askel käyttäytymisen muuttamiseen!

Luulen, että monessa asiassa kurinalaisuus oman itsen suhteen on ihan hyvä juttu - tulee hyvä fiilis, jos / kun päättää itse ajankäytöstään!

Huh tätä hellettä; koitetaan kestää!

Viikonlopun jatkoa!

Lumikko kirjoitti...

Hoo Moilanen, niinhän me ollaan, erilaisia. Ja sitten toisaalta kuitenkin aika samanlaisia.

Onneksi helle tuntuu olevan väistymässä :)

***

junika, vielä, jos satut käymään täällä: luin kommentteihisi kirjoittamani vastaukseni uudestaan, ja se kuulosti jotenkin turhan tiukalta. Pahoitteluni. Sinun kanssasi on aina kiinnostavia keskusteluja, mutta tällä kertaa koin jutustelun lipsahtaneen liikaa "psykoanalyysin" puolelle, ja sellaista tosiaan vierastan tässä ympäristössä, vaikka en ehkä muuten.

Totesin Taikulle ylempänä: "Minä kyllä kirjoitan henkilökohtaisempiakin juttuja, mutta olen aika tarkka siitä, mihin vedän rajan. Intuitioni auttaa minua pysymään sillä puolen rajaa, jossa ei tunnu epämukavalta tai liian paljastavalta." On siis eri asia kirjoittaa itse omista tunteistaan ja ajatuksistaan (juuri sillä tavalla ja sen verran kuin hyväksi kokee) kuin luovuttaa ne julkisesti toisten ronkittaviksi. Mutta niin kai minä juuri teen, jos tuntemuksiani tänne tuon. Siksikin joudun uudelleenarvioimaan blogini luonnetta ja sitä, miten tuntuu parhaalta jatkaa.

Esitit myös sellaisen tulkinnan minusta bloggaajana (sitoutunut, vaativa, velvollisuudentuntoinen...) josta en kerta kaikkiaan tunnistanut itseäni. Siksi niin kovasti puolustauduin tätä feikinoloista kuvaa vastaan. Ehkä siinä kuitenkin oli totuuden siemen.

Hyvää kesää Junika!

Mustikkatyttö kirjoitti...

Kirjoituksesi on todella ihana Lumikko! Viehätyin nopeasti blogisi aitoudesta ja koskettavuudesta. Saat meidän monien muidenkin tuntoja niin sattuvasti ja koskettavasti kirjalliseen muotoon!

Ja miten kiinnostavaa keskustelua kommenttiosuudestakin löytyykään! Itse olen ollut vasta vain viitisen kuukautta blogaajana ja tunnistan jo niin paljon samoja tuntoja ja mietteitä kuin sinä Lumikko ja kanssakeskustelijasi toitte esiin.

Minullekin on välillä vaikeaa pitää sopiva aikaraja nettielämälle, koska täällä on todellakin niin paljon kiinnostavia kirjoituksia ja keskustelujakin. Itse en kommentoi pitkällisesti kovinkaan usein, koska minulle tulisi helposti maratonviestejä, kun oikein pääsen vauhtiin.

Rakastan lukemista. Olen opiskellut kirjallisuustiedettä Helsingin yliopistossakin nuorempana, mutta silti tai ehkäpä osittain siksi en ole tullut lähteneeksi kunnolla kommentoimaan ja analysoimaan kaunokirjallisia teoksia blogeissa. Tuntuu, että jos sille tielle lähtisin, loppua ei olisi näkyvissä...saattaisin jäädä ihan koukkuun ja minun on vielä niin vaikeaa osata tiivistää, paitsi ehkä runoja kirjoittaessani.

Luen toisten analyysejä ja mielipiteitä kyllä mielelläni, mutta jotenkin olen ainakin toistaiseksi halunnut olla enemmän tarkkailija.

Olen omassa blogissani eniten kirjoitellut luonnonmukaisuuteen, terveyteen ja sen hoitamiseen liittyvistä asioista. Yksi syy on varmasti se, että alunperin sekä minä, että lapseni olemme olleet niin sairaita tai terveysongelmaisia, että jouduin vuosia panostamaan terveysasioihin aivan hirveästi. Nyt tilanne on onneksi jo parempi.

Tekisikin mieli avartua kirjoittelussani vielä lisää... mutta välillä taas tuntuu, että joku selkeähkö tematiikka ja linja olisi hyvä säilyttää. Eiköhän se tässä jotenkin pikku hiljaa ratkea. Se se on , kun niin monia asia kiinnostaa...

Nämä kirjoituksesi, Lumikko, ovat todella hienoja. Olen nauttinut kovasti ja ihanaa, jos jatkat etkä katoa täältä. Olet varmasti monelle nettimaailmassakin tärkeä. Mutta mainio ajatus kannaltasi, että aiot rajoittaa ajankäyttöäsi niin, ettei nettielämä vie liikaa aikaa muulta. Niin minäkin yritän tehdä. Nauti lomastasi ja lepää. Olet suloinen sielu! :)

Liisa kirjoitti...

Oi, miten paljon kommentteja tähän hyvään keskusteluun. en jaksanut kaikkia kerralla lukea, palaan toisen kerran.

Minut bloggaaminen on vienyt kokonaan, mutta nyt pakosti pidin parin viikon tauon ja hyvää teki. Mutta täytyy kyllä virtuaalimaailmasta sanoa hyvääkin että jos mulla ei olisi ollut blogia tai en olisi FB.ssa, minulta olisi moni ihana ihminen jäänyt tapaamatta ihan livenä.

Huomenna minulla on myös ilo ja kunnia tavata blogien välityksellä tutuksi tullut ihminen. Hän vierailee kotiseudullani ja me tapaamme huomenna torilla kahvittelun merkeissä. ja olen useampien kanssa ystävystynyt livenä että tapaamme silloin tällöin ja pidämme yhteyttä. Ilman nettiä en tietäisi heistä mitään.

Maria/Sinisen linnan kirjasto kirjoitti...

Ihanaa kun keskustelu jatkuu vielä :). Huikkaan vielä sellaista, että ajattelen tuosta bloggaajien välisestä vuorovaikutuksesta samoin kuin sinä Lumikko ja varmasti monet muut - sen ei tarvitse olla "yksi yhteen", ihmisten ajankäyttö ja kiinnostuksen kohteet ovat erilaiset ja blogeissa, joihin kommentoi kymmeniä, jopa satoja ihmisiä se olisi mahdotontakin.

Anonyymi kirjoitti...

Hei Lumikko! Kulutin suuren osan nihanaa kesäistä aamua lukemalla tämän postauksesi herättäneen keskustelun. Joskus muinoin jo kommentoinkin sinulle näistä bloggamisen herättämistä negatiivisistakin tunteista ja täällä on nyt aika paljon käsitelty minullekin tuttuja juttuja. Vertailua toisten blogeihin, lukijamääriin ja kommentointiin tekee välillä väistämätt. Lukijapaneelit ja suosikkiblogilistat johtavat siihen välillä väistämättä. Siksi en harrasta kumpaakaan omassa blogissani enkä liioin klikkaa itseäni koskann minkään blogin lukijaksi. Tämä on varmaankin myös oikeassa elämäss toimintamallini: pyrin pysymään klikkien ulkopuolella.

Kirjoitit niin hyvin tuosta tympimisen tunteesta, mikä joskus jää blogikierroksen jälkeen, sellaisenkin, jossa on kierrellyt vain tutuissa, kivoissa blogeissa. Samoin tuntuu aivan liian usein, että blogimaailmassakin juuttuu tiettyihin kuvioihin, vaikka netti on täynnä kiinnostavia blogeja. Mikähän siinä onkin, että tosiaan istuu ongella, vaikka " voisi seilata maailman merillä". Osaat kyllä kirjoittaa tunteita auki!

En ole koskaan pitänyt arpajaisia, vaikka olen monesti aikonut, koska olisi kiva tietää, ketä blogissani käy. Blogiani kommentoi vain pieni joukko, mutta kävijöitä näyttäisi olevan enemmän. Siksi olisi joskus kiva pitää arvonta, koska monet lukijat tykkäävät niistä ja sillä lailla tulevat sitten "näkyviksi". Pelkäänkö, ettei arvontaan osallistuisikaan ketään "uutta"? Että pettyisin?

Minullakin on välillä tunne, että aikuiset "leikkivät näitä koulun pihalta tuttuja välituntileikkejä". Olisi todella mielenkiintoista tutkia, kuinka ihmisten lapsuuden ja nuoruudenkokemukset aktivoituvat täällä verkossa, ainakin itse olen joskus oikein tunnistanut jotain tuttuja, yleensä ikäviä tuntemuksia, jostain kaukaa menneisyydestä. Joihin tuntemuksiin en ole törmännyt reaalielämässä.

Kirjoitinkin joskus aiemmin siitä, että bloggaamisen kautta olen alkanut ymmärtää myös nuorten nettikiusaamista paremmin kuin aikaisemmin. Netissä, jossa mahdollisuuksia tulla huomatuksi on paljon enemmän kuin oikeassa elämässä (myös ujoilla ja hiljaisilla) huomiotta jääminen on paljon kipeämpää. Pääset myös vertailemaan toisten saamia kommetteja ja tykkäämisiä. Tämä erityisesti FB:ssä, jossa vierailen aika harvoin, mutta sen verran kumminkin, että olen huomannut saman sivuun jäämisen kuin oikeassa elämässä.

Anteeksi sekava sepustus, tuli vaan tajunnanvirtana kaikkea...Hyvä postaus sinulta taas, uskallat nostaa kissan pöydälle. Luen kaikki postauksesi, mutta harvoin kommentoin, koska usein tuntuu, ettei minulla ole tuohon enää mitään lisättävää. Ei ollut nytkään :-) mutta kirjoitin kumminkin.

Nyt vaan jännittämään meneekö kommentti läpi...

T. Tuike unelmaelämää -blogista

jaana kirjoitti...

Pakko vielä näin myöhään kommentoida, että mahtavaa keskustelua täällä asioista, joita itsekin olen miettinyt, eriytyisesti tuo aika, joka tähän touhuun menee. Tosin juuri olin viikon lomalla, enkä käynyt kuin muutaman kerran netin ihmeellisessä maailmassa.

Tiedätkö, että tuo lainaamasi Kailaan runon kohta oli usein Elvi Sinervon mielessä hänen vankilavuosinaan.

Lumikko kirjoitti...

Mustikkatyttö, kommenttisi oli ihana, tuli tosi hyvä mieli! Ymmärrän täysin tuon, kun moni asia kiinnostaa eikä aina tiedä, mihin keskittyisi. Minullakin oli alunperin neljä (!) eri blogia, kaikki eri aihealueille, mutta aika pian tajusin, ettei kaikkien ylläpitämiseen löydy aikaa eikä tarmoa.

Kiitos vielä kannustavista sanoistasi, kiva että innostuit melkein maratonkommentoimaan tänne :)

Liisa, virtuaalimaailmassa on paljon hyvää ja olenkin sitä useammassa yhteydessä toistellut. Joskus täytyy ottaa esille tätä nurjaakin puolta... Toivottavasti torikahvit sujuivat mukavissa merkeissä!

Maria, niinpä, minustakin tärkeintä on toisten huomiointi. Ei se, toteutuuko vastavuoroisuus yksi yhteen, kuten sanoit.

Lumikko kirjoitti...

Tuike, sinulla on hyvä toimintamalli elämässä (ja blogissa). Voi olla, että jos nyt aloittaisin blogin, jättäisin nuo linkkilistat ja lukijapaneelit niin ikään pois. Kun nyt olen tälle tielle kuitenkin lähtenyt, minusta tuntuisi tylyltä ja jotenkin itsekkäältä poistaa ne. Jonkinlainen elämänfilosofia siinäkin taustalla :)

Toisaalta en osaa nähdä niitä niin pahoina, kuin osa keskustelijoista. Eräs lukija kommentoi kerran löytäneensä linkkieni kautta moniin kiinnostaviin blogeihin ja kiitti siitä erikseen. Itsekin olen löytänyt paljon blogeja juuri näiden suosikkiblogiluetteloiden kautta, etenkin silloin kun vasta aloittelin seikkailujani blogimaailmassa ja kaipasin koordinaatteja. Asiassa on siis monta puolta.

Kun minä järjestin ensimmäisen (tai teknisesti katsoen toisen) arvontani, pelkäsin ettei _kukaan_ osallistuisi. Se oli turha ja ehkä irrationaalinenkin pelko (eikä se nyt ollut pelko ollenkaan, mutta sellainen tuntemus kuitenkin), mutta jotenkin siihen liittyi sellainen pettymisen / nöyryytetyksi tulemisen mahdollisuus, joka sai minut empimään koko arvontaa. Näitä älyttömyyksiä tämäkin taas :)

Juu, minullekin on joskus tullut sellainen yläastefiilis, mikä ei tunnu yhtään mukavalta. Niin virtuaalimaailmassa kuin työelämässäkin minua on ehkä eniten yllättänyt se, kuinka pikkumaisia ja ilkeitäkin aikuiset naiset (ja äidit!) voivat olla. Minulla on kai ollut jotenkin idealisoitu kuva aikuisuudesta ja etenkin äitiydestä sekä niiden mukanaan tuomasta kypsyydestä. On ollut hurjaa huomata, ettei äitiyden kokemus automaattisesti tee naisesta viisaampaa/empaattisempaa jne.

Tosi kiva kun Tuike kommentoit pitkästä aikaa! Ja olen todella otettu ja yllättynyt, että luet kaikki postaukset. En ollut ajatellut, että _kukaan_ lukisi niitä kaikkia!

jaana, mielenkiintoinen tieto tuo Sinervo-Kailas-juttu. Niin, verkko on vähän niin kuin vankila; sekä kalalle konkreettisesti että täällä virtuaalissa ainakin potentiaalisesti. Luin keväällä Hella Wuolijoen vankilamuistelmat, ja hänen kirjoituksissaan toistuivat myös runot, jotka siinä ympäristössä saivat uusia(kin) merkityksiä.