 |
| Sköna hem, 8/2010 |
Kädellisen päiväkirjassa törmäsin tekstiin ja siitä versonneeseen keskusteluun, joka oikeasti liikutti jotain jossain. Rikonkohan blogietikettiä, jos lainaan kommenttien puolelta? Maahiska siellä puki sanoiksi minunkin kokemukseni:
"Minusta kiehtovimmat blogit antavat ihmisen äänen kuulua, hellästi, hiljaa, kimpaantuneena, akuutisti, harkiten ja täydestä sydämestä", hän sanoi.Junikan sanoja jäi puolestaan pohtimaan Kädellisen päiväkirjaa pitävä Liisa, ja hienosti pohtikin:
"Jäin kuitenkin erityisesti miettimään tuota Junikan ajatusta siitä että tulee antaa suhteille mahdollisuus kasvaa myös täällä virtuaalimaailmassa. (...) Ihan varmasti on niin, että pitkäjänteisyys ihmissuhteissa palkitaan täälläkin. Se rikastaa ja kasvattaa, kun antaa suhteiden muuttua ja kehittyä omaan tahtiinsa. On hienoa saada seurata ajatusten kehittymistä ja muuntumista ja erityisen arvokasta on, kun saa toisten ajatuksista ja kommenteista peilipinnan omille ihmettelyilleen".Uumoilen paradigman muutosta omassa bloggaamisessani. Alkaa tuntua siltä, että antoisinta, hedelmällisintä ja vastavuoroisinta olisi lähteä liikkeelle, jalkautua useammin (vieläkin useammin) toisten blogeihin, lukea ajatuksella, osallistua keskusteluihin, ottaa talteen ne viisauden hippuset ja lämmön läikähdykset, huomata kommentteihin piilotetut helmet. Päivittää itse harvemmin.
Mitä jos kaikki lähtisivät liikkeelle, oikein sankoin joukoin, tulisivat ulos omien blogiensa poteroista, jättäisivät ovet ja ikkunat auki tuuletusta ja uusia ystäviä varten? Ei annettaisi toistemme (blogien) jäädä vaille nähdyksi ja ymmärretyksi tulemisen elintärkeää kokemusta. Hourinkohan nyt, annan vallankumouksellisten ainesten villiintyä pienessä, punaisessa päässäni.
Joku hienon hieno liikkuu, joku hengittää.
Se on kadonnutta (t)aikaa, se on hengissä. (...)
Sitä taikaa ei voi nähdä, vain aavistaa. (...)
Sitä saattaa olla taivas joka kohtaa maan.
Sitä saattaa olla nauru pojan kasvoilla. (...)
Kuljen, kuljen etsimässä kuvantakaista.
Joka vanhan taian löytää,
se saa kyvyn pienentyä.
Joka vanhan taian löytää
voi olla kuin kääpiö eksyksissä.
Tämä tie on vienyt paikkaan jota en tunne.
Huomenna tapaan ensimmäistä kertaa ihmisen, johon olen tutustunut blogimaailmassa. Kivaa.
31 kommenttia:
Pitää nyt ensin sanoa, että olen tosi iloinen siitä, että jätit kommentin blogiini ja osasin siten suunnistaa tänne. Minä olen sitten se, joka on aiheuttanut melkoisen monta latauskertaa tilastoihin tässä parin vuorokauden aikana. Tai ainakin yksi niistä.
"Mitä jos kaikki lähtisivät liikkeelle, oikein sankoin joukoin, tulisivat ulos omien blogiensa poteroista, jättäisivät ovet ja ikkunat auki tuuletusta ja uusia ystäviä varten? Ei annettaisi toistemme (blogien) jäädä vaille nähdyksi ja ymmärretyksi tulemisen elintärkeää kokemusta. " Tähän ei ole mitään lisättävää. Olet lukenut ajatukseni :-)
Antoisaa tapaamista ja mukavaa tiistai-iltaa sinne !
Voisin siteerata saman kohdan kuin Petriina. Juuri noin. Näin uuden blogin kirjoittajana sitä tuntee pientä painetta päivittää usein ja siksi energia menee turhankin paljon omiin juttuihin, mutta ajatuksesi on silti ehdottoman kannatettava. Niinhän se on, että jos haluaa kokea ja kuulla jotain uutta ja erilaista, niin silloin täytyykin kuunnella muita vähintään yhtä paljon kuin itseään :-)
Onnea tapaamiseen! Minäkin olen tutustunut ensin yhteen ihmiseen ja sitten vielä hänen puolisoonsakin blogimaailman kautta. Olihan se ensimmäinen tapaaminen tosi jännittävä, mutta nyt tuntuu jo hauskalta kommunikoida milloin kommenttilaatikossa, milloin sähköpostissa ja välillä tavata kasvokkain. Ja tuskinpa olisin löytänyt mitään muuta reittiä tietä näiden kiinnostavien ihmisten luo.
Täällä blogimaailmassa pärjää parhaiten samoilla eväillä kuin tuolla oikeassakin. Omana itsenään kykenee antamaan ja vastaanottamaan niin paljon enemmän kuin jotain roolia vetämällä. Blogin aihepiiri ei ole minulle välttämättä se mikä saa tulemaan uudestaan tai jättämään tulematta: loppujen lopuksi enemmän on kuitenkin kiinni tyypistä blogin takana.
(Kunpa en olisi niin väsynyt, ajatus ei oikein juokse)
Sen haluan vielä/taas sanoa että nämä keskustelevat lukijat ovat oikea aarre. On ollut ilo törmätä yhä useampaan tällaiseen paikkaan!
Kiitos .Viihdyn aina vaan paremmin täällä!Ja kyllä sinä annat ajatuksia.
Hyvää huomista päivää.Kaikkineen.
Tärkeitä mietteitä. Minun blogini on sen verran pienimuotoinen, että olen säästynyt päivityspaineilta :-). Minulle kirjoittamisella on oma merkityksensä: kuuntelen itseäni. Se on tärkeää ja hoitavaa. Toisen tyyppisissä blogeissa kirjoittamisella on toisia tehtäviä.
Olisin mielläni kanssasi jalkautumassa kuuntelemaan ja keskustelemaan muiden kirjoittajien kanssa. On hienoa, että kutsut ja houkutat tähän! Omalla kohdallani se on väistämättä pienimuotoista, koska aikaa on niin vähän, mutta pienetkin keskustelut ja kohtaamiset ovat monesti hyvin merkityksellisiä.
Voi, tuota jalkautumista olen minäkin toivonut enemmän tapahtuvaksi. Sitä, että ihmiset hieman rauhoittuisivat blogisurffailuissaan, jaksaisivat lukea ajatuksia ja osallistua edes vähän keskusteluun. Tai ainakin osoittaisivat toisilleen, jos joku on liikauttanut jotain.
Itse olen useaan otteeseen kohentanut omaa linjaani tämän suhteen. Toisaalta olen tullut hieman varovaisemmaksikin kommentoinnin suhteen. Kaikki eivät ilmeisesti haluakaan kommentteja tai kuulla muiden päässä heränneitä ajatuksia.
Nykyisin ehkä hieman tunnustelen blogia jonkin aikaa, ennenkuin paukkaan sinne kertomaan omista ajatuksistani, sillä yritän kunnioittaa blogia kuin toisen kotia.
Bloggaamisharrastuksen rauhoittaminen saattaa olla ihan hyväksi, jos se avaa mahdollisuuksia ihan aitoihin kohtaamisiin. Mutta jos blogit ei enää päivitykään, niin mistä niitä uusia oivalluksia ja keskustelun aiheita saisi...
Toisaalta oman blogini suhteen on sellainen fiilis, että olisi syytä päivittää harvemmin ja keskittyä kirjoittamaan todellisista sanottavista oikein ajatuksen kanssa. Se on ollut blogieni lähtökohta alusta asti, mutta viime aikoina on hieman tulvinut yli äyräiden.
-junika-
Hieno lohikäärmepilvi!
Tässä kirjoituksessasi on niin paljon sellaista, jonka voisin allekirjoittaa. Onpa ajatus bloggaamisesta tai laajemminkin sosiaalisesta mediasta ja meistä "moderneina nomadeina" kulunut tai ei, niin jonkinlainen vaeltu blogista toiseen on suotavaa. Itse koetan jättää käynnistäni edes pienen viestin, ja usein tällä tavalla tutustuu mielenkiintoisiin ja oivaltaviin blogeihin.
Hauskaa tapaamista huomiselle!
(ja kauko röyhkä on aina niin hyvä!)
Kauko alkoi heti laulaa minunkin päässäni, kun luin otsikon. Lisäksi lisäsin Kädellisen päiväkirjan heti luettavien blogien listalle.
Kun perustin oman blogin, oli ihanaa saada ensimmäisiä kommentteja. Sitä antoisampaa se on ollut, kun lukijoiksi on löytänyt tiensä sen kaltaisia ihmisiä, jotka löytävät kirjoituksistani asioita, joihin tarttua ja joita kommentoida. Heidän osallistumisensa ja kannustuksensa on ollut minulle tärkeämpää kuin aluksi kuvittelinkaan.
Ja niin blogien verkosto pikkuhiljaa kasvaa, kuten minunkin jälleen tänään versoi yhteen uuteen suuntaan. Joten allekirjoitan sekä kommentoimisen että kirjoittamisen antoisuuden.
Petriina, ilo on molemminpuolinen!
Liisa, joskus mietin sitä, kuinka paljon on kivoja ja kiinnostaviakin blogeja, joissa ei kuitenkaan käy kovin paljon ihmisiä, koska kaikki pörräävät samoissa paikoissa tai puuhastelevat vain omien hengentuotostensa parissa. Vaikka nämä pienten lukijakuntien blogit eivät ehkä kaipaakaan suurta yleisöä, suurin osa bloggaajista kuitenkin arvostaa sitä, että tulee jotenkin huomatuksi, vaikka vain tervehdityksi. Aivan kuten se "nähdyksi tuleminen" on elintärkeää ihmiselle, luulen sen olevan elintärkeää myös blogille: kommentit ovat tavallaan blogin ravintoa tai polttoainetta, jota ilman se hyytyy.
Pilvitarha, se onkin jännä juttu, miten se tyyppi siellä blogin takana hahmottuu lukijalle, siitä puheltiinkin aika pitkästi taannoisen Sävyt-postaukseni yhteydessä; se on ollut yksi tämän blogin antoisimmista keskusteluista ainakin minulle itselleni. Keskustelevat lukijat ja kanssabloggaajat ovat totisesti aarre!
Lisää samasta aihepiiristä siis täällä: http://meijerielamaa.blogspot.com/2010/11/savyt.html
Maria, kiva että viihdyt, tuot aina lämpimän tuulahduksen tullessasi :) Samoin sinulle, hyvää huomista!
Marikki, jalkaudutaan kukin jaksamisemme ja ehtimisemme mukaan. Pienistä puroista syntyy joki vai meri vai miten se nyt meni ;) Kirjoittaminen on minullekin tärkeää (onhan se kommentin jättäminenkin muuten kirjoittamista, vaikka ei välttämättä omavalintaisesta aiheesta) mutta joskus tosiaan mietin, onko mitään mieltä siinä, jos kaikki vain kirjoittelevat omiaan eivätkä lue (ja kommentoi) toisten kirjoituksia. Mutta tämä on tietysti kärjistys, kyllähän täällä on hurjasti myös vastavuoroisuutta, kuten on moneen otteeseen todettu.
Ja nimenomaan, harvalukuisetkin kohtaamiset ja pienet tervehdykset voivat olla merkityksellisiä, en ole nyt niinkään määrän vaan laadun asialla; pysähtymisen, kuuntelemisen, huomioimisen. Määrä tulee siitä, jos kaikki tekevät niin!
Junika, minustakin toisen blogissa ollaan kuin toisen kotona kylässä; on ehkä ihan hyvä vähän kuulostellakin niitä "talon tapoja", niin minäkin pyrin tekemään. Usein kyllä jätän kommentin jo ensivisiitillä, mutta se on enemmän sellainen huikkaus, "hei kävin täällä"-tyyppinen pelinavaus. (Yök, inhoan kaikkia peli-metaforia ja tuohon nyt lipsahti sellainen, mutta menköön)
En tarkoittanut, että blogeja pitäisi lakata päivittämästä -ajattelin vain, että joskushan sitä voisi uuden postauksen sijaan tehdäkin kierroksen vaikka vähän tuntemattomammissa blogeissa ja katsoa, mistä niissä puhutaan, tutustua uusiin ihmisiin. Tai pysähtyä pidemmäksi aikaa johonkin tuttuun blogiin, syventyä kerrankin kunnolla ja lukea vaikka vanhojakin postauksia. Tätä tietysti tapahtuukin koko ajan, mutta silti minusta tuntuu, että paljon hienoja juttuja menee "hukkaan", kun kaikki ovat niin kiinni joko omissa blogeissaan tai niissä suosituimmissa.
(ai niin, piti jo aikaisemmin sanoa, että kun puhun "kaikista", tarkoitan tietysti myös itseäni)
Minulle muuten lukijana sopii hyvin hiukan harvempi päivitystahti. Olen huomannut, että säännöllisimmin seuraamistani blogeista ne, joita päivitetään max. 2-3 kertaa viikossa, luen yleensä aika tarkkaankin. Useammin päivitettävistä tekstejä jää väliin, eikä kommentointikaan ole aina "ajan tasalla". Tykkään muuten myös siitä, että hyville keskusteluille annetaan tilaa ja aikaa, eikä kiirehditä heti tekemään uutta postausta, mikä usein (ei aina) sammuttaa edellisen keskustelun. Sellaista malttia toivoisin itsellenikin.
Lumiomena, vaeltelulla on tosiaan tärkeä merkitys myös siinä, että ihmiset löytävät toistensa blogeihin. Ja pienenkin viestin jättäminen on sellainen hyvän tahdon ele, joka ilahduttaa. Ai sinäkin olet Röyhkä-fani! Ihmekös tuo, kun olet kirjallisuusihminen muutenkin :)
Karenina, minäkin muistan ensimmäiset kommenttini, en ehkä niiden sisältöä, mutta sen, keneltä ne tulivat ja kuinka ilahtunut olin! Taisin oikein huudahtaa hämmästyksestä ja ihastuksesta poikaystävälle, että "hei, tänne on tullut yksi kommentti!" :D
Kiva että löysit uuden kyläilypaikan. Sulle muuten pitäisi tulla postia huomenna (jos ei vielä tänään tullut..?).
Sävyt - keskustelu onkin minulle tuttu, se on ensimmäinen jonka blogissasi luin. Ei ollenkaan huono ensivierailu. Silloin en uskaltanut kommentoida, tuli sellainen hassu pelko että apua, jos nämä ihmiset kurkkaavat blogiini ne pitävät minua pinnallisena ja kiiltokuvaa rakastavana tyhjäpäänä. :)
Lukemisen jälkeen mietin asiaa aika pitkään, sitten totesin että höpö höpö, oma pikku plänttini täällä on juuri sellainen millaiseksi se on tullut, en sitä ole muottiin pakottanut. Viime vuodelle mahtui monta vaikeaa asiaa ja näen ne kyllä itse siellä täällä rivien välisä blogissanikin, mutteivät ne varmaankaan lukijoille välity. Tai no, blogini onkin kevyempää kauraa joten sieltä tuskin osataan sellaista odottaakaan löytyväksi.
Se on totta että joskus ahnehdin blogeja kuin pikaruokaa, enkä malta keskittyä. Näissä pohdiskelevimmissa paikoissa oikein nautiskelen ja luen jutut useampaankin kertaan. (Ihanaa ettei kukaan provosoi ja sitten hermostu itse heti perään jos joku toinen tekee samoin kommenteissa.)
Tämä blogistania on ihmeellinen yhteisö. Onkohan tästä tehty tutkimuksia?
Minusta parasta on vastavuoroisuus. Tykkään pitää omaa blogia, mutta ennenkaikkea vierailla muiden blogeissa. Pikkuhiljaa sitten huomaan, että minun blogissani käy niitä "tyyppejä", joiden blogeihin minäkin olen jättänyt puumerkin.
On tosiaan hassua miten paljon erilaisia blogeja on olemassa. Toisissa on tuhansia lukijoita. Ei sellaiseen tee mieli jättää kommenttia. Ei ole paljon toivoa vastavuoroisuudesta.
Hienoa, että olet menossa "blogitreffeille". Minäkin olen tutustunut muutamaan blogituttavaan livenä. Hauskaa! Uusi ihminen, mutta jo yhteistä taustaa...
Kaunis postaus!
Minä oon myös sitä mieltä, että oli se teksti blogissa mitä tahansa,(no toki myös itseä kiinnostavaa aihemaailmaa) mutta jos se tulee sydämestä, niin se koukuttaa lukijaksi.
Taas täysi kymppi ja hymynaama tästäkin keskustelusta. On niin kiva oikeasti pysähtyä lukemaan rauhassa, kun ihmisillä on viisasta sanottavaa. Minäkin mieluummin luen muiden blogeja, ja tuo omani on semmoinen hidastahtinen pläjäys, josta en ota mitään paineita. Olen huomannutkin, että mieluummin pohdin "syvällisiä" näissä komenttilaatikoissa kuin omassa blogissani (mistä sitten johtuukaan).
Ainakin minulle olette kaikki todellisia ja aitoja ihmisiä, tuskin näissä keskusteluissa kukaan jaksaa tai pystyy pitämään yllä mitään feikkiä.
Vanha taika pienentää meidät juuri sen kokoisiksi kuin meidät on tarkoitettukin...pieninä näemme toisemme paremmin.
Tämä:
"Tykkään muuten myös siitä, että hyville keskusteluille annetaan tilaa ja aikaa, eikä kiirehditä heti tekemään uutta postausta, mikä usein (ei aina) sammuttaa edellisen keskustelun. Sellaista malttia toivoisin itsellenikin."
Alleviivaan. Tätä olen itsekin pohtinut kuluneiden kuukausien aikana. Liian usein päivittyvät blogit ovat alkaneet ahdistamaan ja siinä ohessa myös oma sisäinen tarve käydä tekemässä päivittäin postaus.
Minua ärsyttää väsyneenä tekemäni kirjoitus- ja ajatusvirheet. Väsyneenä tuppaan kirjoittamaan myös yli äyräiden. En ole pilkunviilaaja ja myös leikittelen joskus kirjoitussäännöillä (vaikka en hallitsekaan kielioppia ihan täydellisesti), mutta tiedän, että sellaiset ihmiset, joiden kanssa haluaisin ajatuksiani jakaa, saattavat kääntyä blogistani pois havaittuaan huolimattomuuteni tekstin suhteen.
Ehkä kamppailen vielä kahden vaiheilla: kirjoittaako enemmän minua liikuttavista ja toivoen hiljaa mielessään saavani kaipaamaani vastakaikua vai jatkaako sillä linjalla, mitä blogissani pidin tärkeänä: kirjoittaa metaforin ja moniuloitteisella tavalla lyhyemmin (näissä oli minulle aina jälkiä kokemuksistani, mutta ulkopuolisille ne eivät avautuneet samalla tavalla).
Ehkä pidän kuitenkin blogini vapaasti muotoutuvana.
Kiitos myös Wihtorille tuosta viimeisestä ajatuksesta. Onpa kaunis ajatus: pieninä näemme toisemme paremmin!
-junika-
Kiinnostuneena olen seuraillut täällä viime aikoina käytyä keskustelua. Mukavaa lukea toisten ajatuksia bloggaamisesta, ihan jo senkin vuoksi, että oman blogin pitäminen on aina välillä käynyt mielessä. Aloittamisen kynnys vain on kovin korkea.
Muutenkin olen alkanut viihtyä täällä entistä enemmän :)
Minä juon teetä ja mietin, miten osallistuisin. Minulla on kyllä usein niin, etten jaksa osallistua kovin syvällisesti, olen väsynyt tai kiireinen. Joskus olen vain hiljainen seuraaja, mutta useimmiten jätän merkin itsestäni. Sen tietää kuitenkin, kuinka mukavaa on itsellekin, kun joku kertoo lukeneensa, piste.
Minustakin täällä blogien maailmassa on kaikista ilahduttavinta ollut se, että on tutustunut ihan livenäkin mahtaviin tyyppeihin. Jo monta ole tavannut ja se on ollut aina yhtä jännää ja mukavaa. Tänään minäkin erään "uuden".
Toivottavasti teidän tapaamisenne meni mukavasti. Kiva, että herätät täällä aina ajattelemaan. Lähtee jähmeät aivosolut liikkeelle.
Minä valitsin blogini kanssa päivittäisen päivityksen, mutta luonteelleni ominaisen tyylin eli postaan hyvin lyhyesti. Pohjalainen luonteeni ei ole hepohienon helykielen helkyttäjä, vaan sanoa pätkäyttää asiat kerralla.
Pilvitarha, voi ei, se oli kyllä ihan hassu pelko, onneksi sitten myöhemmin innostuit kuitenkin jättämään kommenttia tänne!
Mutta kieltämättä, mullakin on käynyt pari kertaa mielessä, että olenkohan "puhunut itseni pussiin" näillä vähän syvällisemmillä postauksilla; tarkoitan siis sitä, että jos haluankin postailla välillä jotain kevyttä hömppää, niin tuotanko sitten pettymyksen. Mutta sellaista ei kai oikein kannata ruveta miettimään, sitähän saakin sitten olla miettimässä vähän joka käänteessä.
Ja kyllähän minäkin nautin monet kuvapainotteiset blogit pikaruokana, ei kai siinäkään mitään pahaa ole. Lähinnä ajattelen niitä paikkoja, joissa kirjoittaja on selvästi nähnyt aika paljon vaivaa ja kirjoittanut pitkän ja hyvän tekstin, ja sitten kommentteja on se nolla...
Nonna, luulisin että nyt jo on tehty Suomessakin, tai ollaan ainakin tekemässä. Onhan tämä niin herkullinen ilmiö tutkijoillekin!
Vastavuoroisuus toimii tosiaan paremmin vähän pienemmän yleisön blogeissa. Ymmärrän kyllä ihan täysin, että suosituimmat bloggarit eivät pysty ja ehdii kaikkiin kommentteihin vastaamaan; se voi harmittaa heitä itseäänkin, että se keskustelupuoli menee niin mahdottomaksi.
Blogitreffit olivat kivat ja onnistuneet!
Katjusha, kiitos. Kai se on just se paljon puhuttu "aitous" mikä viehättää, ihan niin kuin tosielämässäkin.
wihtori, mulle myös nämä kommenttilootien keskustelut ovat sellainen varaventtiili, näissä voi puhua jotenkin vapautuneemmin ja rönsyilevämmin. Niin, mitä se feikkiyskin sitten on: mulle se ei ole sitä, että jättää jotain kertomatta tai valitsee mitä ja miten kertoo. Oletan että aika monet kokevat samalla tavalla, että aito ja "todellinen" voi olla, vaikkei ihan kaikkea itsestään paljastakaan.
junika, ymmärrän hyvin tuon tunteen "yli äyräiden" tulvimisesta, olen sitä yrittänyt täällä välttää ihan sen takia, että helposti tulee vähän sellainen sotkuinen ja epävarma olo jälkikäteen ("morkkis"), kun tämä nyt kuitenkin on julkinen areena. Päiväkirjaan tulvin tarvittaessa ihan estoitta :)
En usko, että mitkään kirjoitusvirheet ovat karkoittaneet ketään luotasi, ei kai sellaisella nyt ole oikeasti merkitystä? Tarkka olen kyllä itsekin kielen kanssa, se lienee myös "ammattitauti".
Tulilatva, kiva kuulla että olet ruvennut viihtymään :) Täällä on tosiaan tullut aika hyvin esille näitä bloggaamisen hyviä ja huonoja puolia, tai ei ehkä huonoja, mutta askarruttavia. Tässäkin on tosiaan erilaisia vaiheita.
Kirjailijatar, sinä olet kyllä kantanut niin hyvin kortesi kekoon, että sinun ei ehkä tarvitse tästä "haasteesta" välittää... Olet ihanteellisen ahkera kommentoija, joskus mietin miten ihmeessä ehditkin joka paikkaan!
Myönnän heti, että sinun blogiisi en aina käytyänikään jätä puumerkkiä; saat niin paljon kommentteja muutenkin, että olen ehkä ajatellut että yksi kommentti sinne tai tänne... Mutta nyt heti paransin tapani ja huikkasin lukeneeni :)
Tapaaminen meni oikein mukavasti, toivottavasti teilläkin! Aika hyvän pohjanhan täällä saa tutustumiselle. On tämä jännä maailma.
Hippokampustaja, juu kyllähän blogia kannattaa päivittäin just niin usein tai harvoin kuin itse haluaa ja tuntuu hyvältä. Itse en ole valinnut mitään, jotenkin tämä tahti on vain asettunut tällaiseksi, mutta vähän olen aikeissa harventaa ihan senkin takia, että tulisi tehtyä enemmän muita kivoja juttuja (ja töitä).
Hei!
Tuore ja satunnainen kävijä ilmoittautuu. Ajauduin tänne sinun luoksesi jostakin hidastamiskeskustelusta. Olen oikein tyytyväinen eksymiseeni. :-) Pohdit mielenkiintoisia asioita elämänläheisesti ja sopivan maalaisjärkisesti. Kiitos.
Minulla on ollut blogi hiukan yli kaksi vuotta. En ole suurten kansanjoukkojen suosikkikirjoittaja, joten päivitypaineita ei ole. Yritän vastata kommentteihin, joita saan. Joskus mietityttää, laitanko nyt ihan tyhjänpäiväisiä kiitoksia ja toivotteluja, mutta tuntuu se kuitenkin tärkeältä. Huomata, että joku on huomannut minutkin.
Näköjään tämä aihe synnyttää paljon ajatuksia ja keskustelua. Täytyy myöntää, etten ole kamalan syvällisesti pohtinut omaa suhdettani blogeihin. Toisaalta se on hyvä; onpahan yksi elämän alue lisää jota en ylianalysoi.;)
Alkuun huomasin blogeissa liikkuessani, että täälläkin maailmassa on omat kirjoittamattomat sääntönsä, joita kaikkia minä en osaa lukea. Ja reaalimaailmasta tutut ongelmat, etten aina tajua millä perustella valitaan se porukka "kenen kanssa leikitään". (Nämä ei todellakaan koske kaikkia blogeja.) Tietenkin "omat leikkikaverit" saa valita, enkä mäkään kaikkien kanssa välitä leikkiä. Mutta silti on joskus jäänyt (blogeissa ja elämässä muutenkin) miettimään, että mitenkäs mä nyt jäin tän piirin ulkopuolelle.
Mutta tommosia en miettinyt blogeissa pitkään. Ylipäätänsä mun blogiaktiivisuus on aika tuulella käyvää, annakin sen mennä ihan omalla painollaan, sen enempää murehtimatta, ja toisaalta enempää analysoimatta.
Kiitos postista!:)
Hmm, luin äskösen kommenttini uudestaan. En mä nyt kuitenkaan ihan huithait, aivansama, mitäänajattele, todellakaanymmärrä, tulenmenen, teen ja unohdan ole, vaikka vähän semmoselta kuulostin...
Kävin vasta nyt lukemassa tuota linkaamaasi Kädellisen päiväkirjaa. Voi että miten onkin niin hienoja ja fiksuja ajatuksia täällä ja siellä!
Ja sitten mulle tuli olo, että käyn poistamassa omat tyhmät kommenttini ja sulkeudun miettimään asioita tarkemmin.
Mutta sen sijaan, täytän sun kommenttiosiota näillä vähemmän fiksuilla ja hienoilla kommenteilla. (älä pelästy, näitä ei tule onneksi enempää, kun mun on lähdettävä tästä koneen ääreltä.)
Täällä on niin hyvä keskustelu ja sinun teksti oli jotenkin niin valoisa, sellainen että uskoo että hyvä lähtee kiertämään, että se voi kasvaa ja tuottaa taas lisää hyvää toisaalla, jossain siellä mistä ei enää itse tiedäkään, mutta siellä jossain se jatkuu.
En osaa oikein sanoa muuta, tuntuu usein etten oikein osaa keskustellakaan, kun kovin sekavia on ajatukset, mutta halusin kertoa, että tämä paikka on tärkeä ja hyvä. Jo se että täällä vaihdetaan ajatuksia, joita voi sitten jäädä omaan mieleen siihen arjen keskelle miettimään ja oppia jotain ja yrittää taas eteenpäin. Rohkaistua jotenkin.
Linnea, kiva kun ajauduit, ilmoittauduit ja olet vielä tyytyväinenkin! Kommentteihin vastaaminen tai kiittäminen ei minusta ole ikinä tyhjänpäiväistä, päinvastoin, sehän on sama kuin vastaisi tervehdykseen (ja kommenttien sivuuttaminen on kuin jättäisi vastaamatta tervehdykseen). Mutta tässäkin on tietysti useita koulukuntia.
sanna, joo aloinkin jo pitää sua jonain epähienona stalkkerina... no heh heh, hyvä että jätit kaikki kolme kommenttiasi paikoilleen, niistä on luettavissa ilmiselvää kehitystä ;)
Toi on totta, että kuppikuntia tai sisäpiirejä (tai vain kaveriporukoita?) syntyy, ja niiden syntymekanismi on yhtä mystinen kuin pikkutyttöjen leikeissä tai teinien porukoissa. Joskus aikaisemmin mainitsinkin ulkopuolisuuden tunteen yhtenä niistä negatiivisista "perustunteista", joihin aika moni bloggaaja ja/tai lukija varmaan jossain vaiheessa törmää.
Toivottavasti levy on mieluinen!
himalainen, kauniisti sanoit taas. Mulle hyvän kierrättämisen ajatus on tullut koko ajan tärkeämmäksi, kun siinä ei voi kukaan kerta kaikkiaan mitään hävitä eikä se ole keneltäkään pois, päinvastoin kaikki voittavat ja saavat. Eikä sitä varten tarvitse olla mitenkään hölmö tai hurahtanut, ei edes erityisen vahvoissa kantimissa itse. Se voi olla aika helppoakin toisille, mulle ei aina, mutta yritän opetella, keskittyä tilanteisiin.
Kiitos kun kerroit, se oli hyvä kuulla.
Täällä käy taas taas, että jään lukemaan muiden ajatuksia ja kommentteja :) Lumikolla varsinkin on ihan huippuhyvää pähkäiltävää. Jää nuo omat päivitykset unhoitukseen, mutta eipäs sen niin väliä :)
vaarihiiri, kiitos :) Kiva kuulla että viihdyt!
Lähetä kommentti