Maanantaina olin väsyneempi kuin koskaan, eilenkin aika nukuksissa, mutta tänään tuntuu virtaus suonissa vilkastuneen. Heräsinkin monta tuntia aikaisemmin kuin yleensä. Sähköpostissa odotti ilahduttava tieto: juttuehdotukseni oli hyväksytty ja pääsen kirjoittamaan
Krzysztof Kieslowskin elokuvista. Kieslowski olisi täyttänyt 70 vuotta kesäkuussa.
Asuessani 16-vuotiaana Tanskassa tapasin vähän vanhemman pojan, jonka mielestä muistutin
Veronikan kaksoiselämän päähenkilöä. Kun 17-vuotiaana vihdoin näin elokuvan, olin imarreltu vertauksesta, mutta jouduin toteamaan että Veronika eli
Irene Jacob oli kyllä paljon kauniimpi.
Elokuva teki minuun lähtemättömän vaikutuksen, sen tunnelma, mystiikka ja
Zbigniew Preisnerin pakahduttavan kaunis musiikki,
tämä kappale erityisesti. Kappaleen on säveltänyt
kuvitteellinen 1700-luvun hollantilaissäveltäjä Van den Budenmayer, todellisuudessa siis Preisner.
Elokuvan nähtyäni menin silloisen kotikaupunkini levykauppaan kysymään elokuvan soundtrackia. Heillä ei tietenkään ollut sitä mutta he tilasivat sen minulle Digeliuksesta, Helsingin Viiskulmasta. Se oli ensimmäinen cd-levyni. Cd-soitinta minulla ei ollut, mutta isoisälläni oli, menin sinne kuuntelemaan ja värisemään.
Tapasin sen tanskalaisen pojan viime talvena. Emme olleet nähneet viiteentoista vuoteen. Hän tuli Helsinkiin seminaariin ja vietimme hauskan illan ystävien seurassa. Olemme opiskelleet toisistamme tietämättä samaa alaa. Pojasta on tullut mies, hänellä on vaimo ja pieni poika. Pitkä tukka on nyt lyhyt, ollut kai jo vuosia.
Kieslowskin Krakova on totta, näin sen
täällä.
8 kommenttia:
Oi, Kieslowskin elokuvat kuuluivat erottamattomasti minunkin nuoruuteeni. Veronican kaksoiselämä ja värisarjan Punainen eivät ole kuluneet puhki useammastakaan katsomisesta..
Oli varmasti mukava posti, onnittelut siitä!
Millan, hyvin ovat kestäneet useita katsomiskertoja minustakin. Punainen ehkä suosikkini väreistä!
Katjusha, oli joo, ehkä siksi heräsinkin niin aikaisin, aavistin että jotain mukavaa on odottamassa :)
Onnea juttutyöstä! Minä en muista elokuvasta mitään (en yleensäkään niistä muista, mikä lie aivovamma), mutta muistan että elokuva teki ison vaikutuksen myös minuun, kuten monet muutkin Kieslowskin leffat. Hauskan tarinan kerroit ja olipa mukava, että tapasit tanskanpojan vielä nyt.
Kaikki ne elokuvat ovat ihania, jaksan katsoa ne aina uudestaan ja uudestaan. Varmasti mieluinen työhomma!
Pellon pientareella, Kieslowskin leffat ovat just sellaisia, ettei niitä kovin yksityiskohtaisesti muistakaan, mutta tunnelma jää alitajuntaan. Tanskalaispoikaa joskus Facebookin kautta etsinkin, mutta hänellä on niin tavallinen nimi, että se oli kuin olisi neulaa heinäsuovasta hakenut... Onneksi hän sitten löysi minut! Jännää, sekä elämä itse että kaikki se, minkä sosiaalinen media nykyään mahdollistaa :)
Minna, samoin, oikein odotan että pääsen taas katsomaan niitä uudestaan "työsilmällä" :)
Erikoinen olo siitä aina jää, en tiedä miksikä sitä kuvaisi, jollain tavalla tunnoton, puutunut pää. Venkoileva, sellainen ettei kukaan saa pitää kiinni, tekisi mieli juosta syyttä karkuun ketä tahansa.
Samalla sellainen kuin olisi koputettu olkapäähän, kääntyisi katsomaan eikä siellä olisikaan ketään.
Tuikkis, jotenkin noin joo ehkä :)
Lähetä kommentti