Sittemmin olen sen verran pyöristynyt, ettei lastenvaateosastoilta taitaisi löytyä enää mitään. Sen sijaan sisustuspulmissa lastenosastot ovat edelleen aarreaittoja.
Keittiöön oli hankittava uusi tunnelmavalaisin, kun keltakupuinen pöytälamppu (yläkuvassa) meni rikki. Sopivaa ei löytynyt, ei sitten millään. Kunnes eräässä valaisinliikkeessä samoillessamme satuimme lastenhuoneisiin tarkoitettujen lamppujen nurkkaukseen.
Siellä se oli: täydellinen pieni kaalimadonvihreä seinälamppu meijerin keittiöön. Hinta oli hyvin edullinen, mutta siitäkin tuli vielä alennusta, koska lamppu oli mallikappale. Claudia Pearsonin taulu joutui väistymään tulokkaan tieltä sivuun, mutta pöydälle tuli tilaa.
Oli toinenkin juttu, jota ehdin haeskella tovin. Haeskeluni on sellaista puolihuolimatonta ympärilleen katselemista silloin harvoin kun johonkin kaupoille osun. Halusin lehtikorin sängyn viereen, käden ulottuville. Tietysti siihen tarkoitukseen olisi kelvannut mikä tahansa koppa, mutta ainahan se on kiva löytää joku just eikä melkein. Veikeä norsuloota löytyi sitten Etolan leluosastolta, reilun kuuden euron hintaan.
Olen vähän ajatellut, että kun ja jos sadan lukijan rajapyykki menee rikki, järjestäisin minäkin vihdoin pienen arvonnan. En tosin tiedä, onnistunko keksimään sellaista palkintoa, jonka joku haluaisi voittaa, mutta ajatushan on tärkein. Ja se ajatus olisi... no, jotenkin juhlistaa sitä että käytte, luette, viihdyttekin ehkä. Olen siitä nimittäin kovin iloinen ♥
22 kommenttia:
Kaunis lamppu ja ihana lehtikori! (Pitäisiköhän käydä etoloimassa...)
Hippokampustaja, siellä oli myös sellainen punainen pupukoppa, melkein sorruin siihenkin mutta totesin sitten, ettei se olisi sopinut meillä mihinkään väreihin...
Tykkään kovasti tuosta vaaleanvihreästä lookista teillä. Ja tuo verhokangas, joka pilkottaa oikeassa reunassa, nam , mitä se on ?
Juups, pyöreitä kannattaa aina juhlia. Ja eihän sen palkinnon nyt tarvi olla kaikkia miellyttävä (sellaisia asioita tuskin onkaan). Ei kaikki takuusti pidä siitä Kalevalakorustakaan, joka mulla on parastaikaa arvonnassa ;) (mainos:)
100 odotellessa...
wihtori, verhot on lyhennetty Hemtexin alelaarista joskus vuosia sitten löytämistäni pitkistä valmisverhoista. Tykkään kovasti niiden 50-lukua henkivästä kuosista! Sattumalta (?) mulla on paljon vihreitä, ruskeita ja keltaisia kippoja ja kuppeja, joten värimaailma on sitten sen mukainen :)
No näinhän se on, mitä arpomiseen tulee. Kauhulla vaan ajattelen sellaista tilannetta, että järjestäisi arvonnan eikä _kukaan_ osallistuisi! Se tuntuisi jotenkin masentavalta. Mutta taidanpa silti ottaa riskin :)
Lastenosastoilla on vaikka mitä kivaa! Ei pidä ottaa sisustamista liian vakavasti.
Jään odottamaan, mitä kivaa meijerimäistä arvottavaa keksit!
Voi rähmä "haikailee nuiden verhojen perään", niissä on samanlaista kauneutta, kuin 1.4. ilmestyvissä Kaj Frank postimerkeissä.
Minä vannoutuneena 50-60-lukujen fanina aion hommata FCD:n :)
Ja riski kannattaa ottaa aina, kauhuskenaarioille ei ole pontta, tässä et voi kun voittaa itse !
kiireessä kun kirjoittaa...tarkoitin tietty FDC:n ja Kaj Franck :)
Tuo keittiönurkkaus on kyllä kokonaisuudessaan aivan unelma! Ehdottomasti arvonnan paikka kun tulee (eka) satanen täyteen :)
Tykkän tuosta kokonaisuudesta, ihanan kodikasta :-)
En usko, että kauhuskenaariosi toteutuu :-) Joku kirja olisi varmasti pomminvarma valinta, jos nyt ideoita ylipäätään kaipaat.
En oikein ymmärrä noista tilastoista mitään, siis miten esimerkiksi eroavat sivun katselut ja käynnit ? Pääasia tietysti on, että käydään ja katsellaan ja viihdytäänkin ehkä.
Nonna, samaa mieltä :)
wihtori, juu Kaj Franckin Kartio-lasithan näistä verhojen kuvioista tulee väistämättä mieleen. Mulla on muuten mätsäävät servietitkin, ostin useamman pakkauksen samalla kertaa kuin verhotkin.
Nyt on ilmestymässä (tai jo ilmestynyt?) muitakin hienoja kakkosluokan postimerkkejä, pitääkin mennä taas postimerkkiostoksille (niitä aina tarttee!).
Pienen mökin emäntä, hihii, eka satanen..:D Pitempään mukana kulkeneet lukijat ovat varmaan jo ihan kyllästyneitä näihin keittiökuviin, mutta kun ei näin pienessä asunnossa riitä kovin paljon kuvattavaa ja sisustuskin muuttuu aika harvakseltaan...
Petriina, kiitos! En minäkään niistä niin ymmärrä, mutta käsittääkseni sivun katseluja voi tulla yhdelläkin käyntikerralla/kävijällä useita, jos vaikkapa klikkaa useampaa postausta samassa blogissa. Toisin sanoen noista 60 000:sta varmaan puolet on omia käyntejäni kun käyn lukemassa kommentteja tai jotain muuta säätämässä... :D
Apua, nyt se sata tuli täyteen! Arvontatoimikunta vetäytyy siis suunnittelemaan...
Arvontaa odotellessa :-D
Tilasto sivulla on sellainen kohta, mistä voi valita, että seuraako laskuri omia käyntejäsi vai ei.
Tuo taulu, jonka siirsit pois valaisimen tieltä, näyttää oikein kivalta. Löytyyköhän täältä jostain tarkempaa kuvaa siitä ?
Petriina, kuumeisesti mietin palkinto(j)a, työnteon ohessa.. :)
Joo niin on, mutta tuo sivupalkkiin maaliskuussa 2010 asentamani kävijälaskuri ei niitä erottele. Ymmärtääkseni Blogger tilastoi vain yksittäiset kävijät, ei sivunkatseluja, toisin kuin tämä Pax.comin laskuri..?
Ja juu, löytyyhän siitä:
http://meijerielamaa.blogspot.com/2010/09/keittiokuvia.html
Se ei ole "oikea" taulu, vaan kehystetty painokuva. Etsystä tilattu, Claudia Pearson-nimiseltä newyorkilaiselta kuvittajalta.
Sinulla on hyväntuulinen koti. Tykkään. Sudenkorento-fanina huomasin tuon mukin hyllykössä. Meidän koti kaipaisi lisää tunnelmavalaisimia, inhoan pimeitä nurkkia ja yksi kalmavaloa tihuttava lamppu katossa -tunnelmaa. Luin vahingossa tekstistäsi, että "Hän oli hyvin edullinen". Tosin sopisi sekin, lempilampun voisi hyvin personoida.
Katja, tällainen melankoliaan taipuvainen luonne tarvitsee hyväntuulisen kodin :) Ympäristöllä on ihan oikeasti aika iso merkitys mielialoilleni; olen huomannut että kaikille (miehille varsinkaan) se ei ole niin tärkeää, mutta mulle on, valaistus varsinkin. Meillähän kattovalot ovat suorastaan pannassa, niitä käytetään lähinnä siivotessa.
Hih, lempilamppu voisi tosiaan olla hän, mutta mulle lempi-ihmisetkin ovat se/niitä. Täällä päin on kauhean epäluontevaa puhua hänestä, paitsi ehkä jossain hautajaisissa tai muissa erityisen kunnioittavissa yhteyksissä.
Ai niin, sudenkorentomuki on lempparini. Virosta.
Hauskaa, wihtori ihasteli vaaleanvihreää, mä katoin heti, että ihanan paljon keltasta!:)
Arvonnat on aina kivoja. Tyytyväisenä sanoo täältä cd:n voittanut.
Lumikko, vielä tämä: ihan totta tuo miesasia, etenkin valaistuksen suhteen olen tehnyt havaintoja. Lapsuuden kodissa tiesin aina, koska isä oli kotona. Eteisessä loimotti sapenkeltainen valo, muualla oli hämärää. Oma mieheni on samanlainen. Ei napsauttele pikkuvaloja vaan yhden ison silmän kattoon, yleensä sellaisen valon irvikuvan. Niitä ei minusta tarvita ollenkaan. No jaa, ehkä kylppärissä. Tosin voisi sielläkin olla kaunista, jos olisi tunnelmavalot.
Lasten jutut ovat tosiaan parhaita, paitsi vaatteissa ja sisustuksessa, niin monessa muussakin asiassa :)
(Meilläkin on työpaikalla lasten osastolla ihanan veikeitä haaremihousuja jotka kyllä ostaisin itselleni mutta 128 senttiset vaatteet eivät sentään mene päälle...)
Ei, keittiökuvat eivät kyllästytä lainkaan. Eivät mitkään muutkaan kuvat. Näitä on ihana katsella ja haikailla.
Onnea lähestyvän satasen johdosta!
Hii, olen 101 :D
sanna, värit ovat kai vähän niin kuin kauneus, katsojan silmässä :) Keltanen ja vihreä ovat aina olleet jotenkin keittiömäisiä värejä minusta.
Ai niin tosiaan, se rokkiarvonta! Ihan turhaan käytin noita "vihdoin" ja "minäkin", onhan täällä ennenkin arvottu :)
Katja, minustakin tuntuu että miesten kanssa on aina ollut niin, että he napsauttavat automaattisesti ne kattovalot päälle ja minä kuljen perässä sammuttelemassa niitä. Monet miehet eivät yksinkertaisesti kiinnitä huomiota valon sävyyn; tunnelmasta viis, pääasia että näkee.
Aikoinaan vietin useita kesiä Espanjassa. En ikinä lakannut ihmettelemästä sitä, kuinka kirkkaat valot espanjalaisissa baareissa oli. Nimenomaan niissä miesten suosimissa, perinteisissä baareissa, joissa kaikki seisovat. Katossa oli loisteputkilamppu, jonka kylmässä valossa asiakkaat näyttivät viihtyvän. Minusta niissä näytti aina siltä niin kuin valomerkki olisi tullut jo.
Hmm, arvostavatkohan naiset tunnelmavalaistusta myös ulkonäöllisistä syistä..? Ainakin ravintoloissa. Useimmat meistä kun ovat kauneimmillaan vähän pehmeämmässä valossa.
Pilvitarha, näin on, minäkin keksin lukuisia esimerkkejä joulukorteista kirjankansiin.
Liisa, no hyvä. Ja mukava kuulla että jaksat ilahtua kuvista.
Karenina Unska, niin olet :) Olen siitä iloinen.
Arvaa mitä luulin ensin profiilikuvassasi näkeväni? Nenäapinan! Valkoturkkisen sellaisen. Lähempi tarkastelu tietysti paljasti, että olin erehtynyt eläinlajista pahan kerran, mutta nyt en saa sitä nenäapinaa karistettua mielestäni. Symppis kuva joka tapauksessa!
Lähetä kommentti