 |
| Näkymä isäni talon takapihalta. |
Olen kasvanut tehdaspaikkakunnalla. Meillä päin d-kirjain ei äänny, joten tehdas on tehas. Tietyssä valaistuksessa tehas on suorastaan lumoavan kaunis, iltapimeällä se loistaa kuin avaruusalus.
Lapsena tehtaan pillin ujellusta oli kuunneltava tarkasti: jos ujellus nousi ja laski kerran, kaikki oli hyvin. Jos ääni olisi lähtenyt laskun jälkeen uuteen nousuun, kyseessä olisi ollut kloorihälytys. Silloin olisi pitänyt sulkea ovet ja ikkunat ja pysyä sisällä, sen muistan.
19 kommenttia:
Eikä :) Voi mikä sielunsiskoni oletkaan ! Itse olen piipun juurella syntynyt ja tehtaan varjossa kasvanut. Oli niin kotoisat kuvat ? Aivan kuin lapsuudestani Kuusaalt :)
Pillit muistan aina, kloorivaarasta näin painajaisiakin. Ja sen, kun paperitehtaan ylijäämälipeät, hirveät myrkkylitkut, ajettiin kaikille hiekkateille, ettei muka pölyäisi, pah. Sitten lapset ja koirat litki niistä lätäköistä. Kesäisin tehtaan nurmikoilta käytiin keräilemässä iltamyöhään taskulamppujen kanssa kastematoja, jännittävää puuhaa. Ja tehtaan asuntojen demstereistä koluttiin aarteita.
Pienlentokoneet levittelivät lentolehtisiä, ja kuka keräsi eniten oli kingi...onneksi olen muuttanut pois noista maisemista jo aikoja sitten...saitkin oikein nostalgiavyöryn minussa aikaiseksi, kiitos !
Ensimmäinen ajatus kun pilli huusi yöllä oli: missä kissa? Onko kissa ulkona? Minut olisi pitänyt köyttää kiinni, etten olisi juossut kloorin sekaan kissaa etsimään. Onneksi oikeaa hälytystä ei tullut.
Kuulostaapa jännältä! Liittyikö tuo kloori paperitehtaaseen vai yleensä tehtaisiin?
-Pienen mökin emäntä
Eletty lapsuus sekaantuu itselläni välillä ajatuksiin ja mielen maisemiin jotenkin absurdilla tavalla. Tehdas ei aiheuta minulle tunteita eikä muistoja, mutta samaistan ajatuksesi omaan lapsuuteeni.
Lasten äänet ulkona, ison vaahteran lehdet syksyllä kasoina, tynnyrileikkimökin väri ja ikuinen tärinä ja pelko isojen poikien omista jutuista ja välillä ei niin terveellisistä harrastuksista. Ikuinen kammo on jäänyt kumiliiman hajuun.
Surullisia tarinoita lasten ja vanhempien kohtaloista on jättänyt ikuiset jäljet sisimpääni. Ei välttämättä huonolla tavalla, surullisuudesta huolimatta.
Kumma juttu, että kirjoituksesi liikauttavat lähes aina sisimmässäni jotain. Hämmästelen sitä, hyvilläni.
Tuttu sana tuo tehas. Minun kotipaikkakunnalla nuo deet jätetään pois. Sitten meillä kuunneltiin "käet taskussa hiasta musiikkia" :)
Minulle tulee mieleen tehtaasta oma synnyinkaupunkini Pohjanmaalla, jossa en koskaan oikeastaan asunut, mutta jonka tehtaassa isoisä oli töissä koko ikänsä ja muitakin sukulaisia. Se oli sitä aikaa, kun työpaikat vielä säilyivät vuosikymmeniä ja saatiin kultakelloja ja muuta "hienoa" aina kun tuli palvelusvuosia täyteen. Tuota sinun kuvaamaasi tehdasta olen muutaman kerran myös ihaillut pimeässä, on siinä jotain taikaa. Aina miettinyt, että tänne pitää tulla valokuvaamaan jalustan kanssa, joskus yrittänyt kuvata jonkun kaiteen päällä suht huonolla menestyksellä. (Joissain) Tehtaissa on jotain taianomaista, varsinkin vanhoissa ja kauniissa tiilitehtaissa, esimerkiksi Verlan museoalue on tosi upea.
Lapsuuden ympäristöstä ja asuinpaikasta ne muistot kertyvät ja mielenmaisemakin sen mukaan, uskon. Seuraavat sitten meidän aikuisuuteen ja herättävät meissä aina erilaisia tunteita. Itse olen ikäni maalla asunut ja mummolan maatalossa saanut kosketuksen maaseutuun ja luontoon. Kaupunkilaisuus on kuitenkin aina kiehtonut. Nuorena sitä päättikin lähtevänsä mahdollisimman pian pois landelta isompiin ympyröihin. Pääsinkin jo 16 vuotiaana Orivedenopistoon, ainakin pois kotinurkilta. Mutta, oi ja voi mikä tyrmistyttävän pakahduttava koti-ikävä iskikään! Joka viikonlopuksi oli päästävä kotiin. Viikolla tein ikävää torjuakseni rauhoittavia kävelylenkkejä. Kävelylenkkini meni erään navetan takaa, jossa haisi ihanan tutun turvalliselta, mummolalta. Sitä reittiä kuljin mielelläni ja navetanhaju sai minut aina takaisin juurilleni ja vahvisti kestämään koti-ikävää. ;)
wihtori, no Kuusaalthan nää kuvat on, siälthän miäkii oon kotosin :) Toi ylijäämälipeän teille ajaminen olikin uutta mulle, yök! Omat tehtaaseen liittyvät muistoni liittyvät enimmäkseen juuri näihin tehtaanpilleihin ja tietysti hajuun, joka varsinkin aurinkoisina pakkaspäivinä on edelleen aika mojova :) Silloin kun Voikkaan tehtaan lopettamisesta uutisoitiin, tuntui kouraisu jossain syvällä sielussa asti, kun tajusin mitä se paikkakunnalle merkitsee. No, ihmeen hyvinhän siitä kai sitten selvittiin, vaikka kyllä Voikkaan halki kulkevaa tietä ajaessa tulee mieleen aavekaupunki :(
Jokke, onneksi ei tullut niin. Herttaista että olisit sännännyt kissaa pelastamaan, vaikka kukapa eläimenomistaja ei, kyllä minäkin varmaan :)
Pienen mökin emäntä, meillä se kloori liittyi sellutehtaaseen ja sellun valkaisuun. En tiedä käytetäänkö sitä muillakin teollisuudenaloilla, ehkä tekstiiliteollisuudessa?
Minna, ihana kuulla, että liikauttavat; hämmästelen sitä, hyvilläni :) Minustakin lapsuus on aina läsnä, ei tietenkään aktiivisesti koko ajan, mutta jollain tasolla, havaitsemisessa ja kokemisessa. Ajattelen, että kaikki ikävaiheemme elävät meissä kerroksina; lapsuus ei kuulu vain menneisyyteen, vaikka ajallisesti siellä onkin. Vanhuksista huomaa selvästi lapsuuden merkityksen: 99-vuotiaalle, dementoituneelle isoisälleni lapsuudenkokemukset ovat todellisempia kuin pitkän ja "järkevän" aikuisuuden. Myös isäni (76 v.) muistelee nykyään paljon lapsuuttaan ja nuoruuttaan.
Meilläkin oli pihassa iso vaahtera, muistan lehtikasat, niiden tunnun ja tuoksun!
Katjusha, hih, murre-erot ovat kyllä jänniä! Vaikka sanoin, että meillä d-kirjain jää pois, niin ei se näköjään aina jääkään: kyllä hidasta on täällä hidasta (tai itse asiassa "hidast") eikä "hiasta" kuten teillä päin. Mutta lähden on lähen ja nähdä on nähä ja taidan on taian.
Pellon pientareella, tehdas on ollut monien minunkin sukulaisteni työpaikka, vaikka vanhempani ovat olleet ihan muilla aloilla. Isäni vanhemmat olivat molemmat tehdastyöläisiä, äidin isä puolestaan kuului tehtaan johtoportaaseen eli "herraskaisiin". 99-vuotiasta isoisääni (joka on koulutukseltaan historioitsija) on muuten kiittäminen Verlan säilymisestä: hän tallensi tehtaan toimintaa valokuvaamalla ja haastattelemalla tehtaan työntekijöitä ja hänen aktiivisuutensa ansiosta tehdasta ei toiminnan alasajon jälkeen purettu vaan se museoitiin. Kaikki jätettiin niille sijoilleen, mitään ei siivottu pois tai hävitetty. Verla on kyllä hieno paikka.
Ja Kuusaan tehdas on tosiaan erittäin valokuvauksellinen pimeällä, olen nähnyt upeita kuvia siitä.
Rita, näin minäkin uskon, että se mukana kulkeva mielenmaisema tai sielunmaisema muodostuu jo varhain lapsuudessa. Omalla kohdallani tehdasmiljöö on uudempaa kerrostumaa, sillä varhaisin sielunmaisemani on peräisin synnyinkotini ympäristöstä ja se on metsän reunustama peltomaisema. Asuimme silloin vanhalla kansakoululla, metsien ja peltojen keskellä, niin sanotusti korvessa. Läheltä kulki rautatie, minkä vuoksi radan läheisyys täällä meijerilläkin tuntuu jotenkin luonnolliselta.
Voin hyvin kuvitella tuon tuntemasi koti-ikävän ja navetanhajun lohdullisuuden. Kotiuduitko sitten lopulta isompiin ympyröihin vai palasitko maalle?
Vau, isoisäsi on sitten ihan mieletön tyyppi, mittaamattoman isot kiitokset hänelle!!! Verla ei turhaan ole Unescon maailmanperintökohde, se on käsittämättömän upea paikka ja hieno museo. Ja siellä on ainakin yksi mahdottoman hyvä vanhempi miesopas, joka saattaa ehkä olla jo jäänyt eläkkeelle, en tiedä.
Pellon pientareella, joo onhan hän ja kesäkuussa täyttää 100 vuotta, tervetuloa vaan synttäreille! Verlassa on sellainen pronssireliefikin tehty isoisästä, kiitokseksi museon eteen tehdystä työstä. Ensi kesänä voisikin taas tehdä päiväretken Verlaan, en olekaan pariin vuoteen käynyt :)
Siis joopa joo, näin se menee. Vai että Kuusaalt, hih, ollaanko tuttuja ? Meidän perhe asui ensin Mustallavuorella ja sitten Kolarinmäellä, olen omaa sukua Kronholm.Isäni antoi Kymiyhtiölle koko elämänsä. Verla on mun sydämen paikka...vaarini oli Verlan tehtailla vuoromestarina ja isäni on Verlasta kotoisin. Meillä on Nisuksessa (Verlassa) kesäpaikka ollut suvulla jo iät ajat ja tälläkin hetkellä siskoni asuu Verlassa ja on museolla puutarhurina ja monitoiminaisena töissä :)
Ja se mahdottoman hyvä vanhempi miesopas on minulle sukua.
Ihan kuulla, että muutkin tykkää "mun" paikasta...kutsunkin teidät kesällä mökillä käymään !! Viime kesänäkin vietin Verlassa kolme viikkoa... voi teitä :)
wihtori, hymyilen täällä maailman pienuudelle :) Jaa-a, nimesi ei kyllä kuulosta tutulta, mahdetaanko olla kuinka samaa ikäluokkaa..? Minä olen 1976 syntynyt. Yhteisiä tuttuja meillä on varmaan väkisinkin.
Mustallavuorella, ai niissä ihanissa vihreissä paritaloissa?! Luokkakaverini asui sellaisessa.
Ja vielä Verlassa mökki! Kiitän jo etukäteen kutsusta, voin esittää vastakutsun meidän mökille Iittiin :) Kysyppä isältäsi ja/tai siskoltasi, tuntevatko/tietävätkö Veikko Talvea (=isoisäni).
Leveästi hymyilen minäkin ;)Maailma on pieni, totta tosiaan. Tämä menee nyt vähän yksityispostin luontoiseksi, mutta menköön. Olemmekin hieman eri ikäluokkaa, minä olen syntynyt 1962. Ajattelinkin, kun et niitä lipeäajoja tiennyt ;) Vanhempani ovat kuolleet jo 80-luvulla (tehdas vei isän ja viina äidin), mutta siskoltani kyselen isoisästäsi. Missä kohtaa se reliefi sijaitsee ?
Ja todellakin, olet lämpimästi tervetullut mökillemme kesällä...pitäisiköhän pitää oikein leppoistajien kokoontuminen :) Kaikki hengenheimolaiset täältä blogistaniasta mukaan ! Täytyy palataan asiaan jahka kesä koittaa.
Lumikko, kiitos kutsusta, ja ehdottomasti mennään kesällä Verlaan! Wihtori, ehkä kesällä nähdään, ois tosi kivaa :).
wihtori, muistinkin heti kun olin tuon kommenttini lähettänyt, että vanhempasi eivät tainneet olla enää elossa.. Se reliefi on muistaakseni siinä tilassa, jossa esitetään sitä vanhaa filmiä. Seinällä siis.
Bloggaavien leppoistajien kokoontuminen kuulostaa aivan mahtavalta, kannatan ajatusta lämpimästi!
Pellon pientareella, isoisäni ystävistä ja sukulaisista suurin osa on joko kuollut tai asuu kaukana, joten 99-vuotissynttäreillä oli vain muutama vieras :(
Kesällä Verlaan siis!
Sopii :)
Postailenpa lähiaikoina hiukka kesäisiä kuvia Werlasta, niin voidaan fiilistellä, olkaahan kuulolla...
Kotimaisemiin palasin ja meni monta vuotta, että matkustelu tai kotoa kauemmaksi lähteminen ahdisti. Nyt on jo toista, kotoa lähteminen tuntuu kivalta vaihtelulta ja matkustelusta osaa nauttia.
Rita, voihan olla että lähdit ensimmäisen kerran pois kotoa liian nuorena. Tunnen ihmisiä, joille on käynyt niin: kokemus on ollut sen verran traumaattinen, että se on vaikuttanut juuri kuvaamallasi tavalla. Onneksi löysit myöhemmin matkustelun riemun!
Lähetä kommentti