tiistai 12. huhtikuuta 2011

Kiitos...

...kaikille teille, jotka kommentoitte edelliseen postaukseen. A-P on Pietarissa ja ystävän kanssa käydystä pitkästä puhelinkeskustelusta (kiitos Johanna!) huolimatta olen selvästi kaivannut kokemuksen perusteellisempaa purkamista ja jakamista. Kiitos kun teidän avullanne sain sen tehdä, nyt on jo paljon parempi olo. Kuva: Clare Melinsky.

11 kommenttia:

Pienen mökin emäntä kirjoitti...

:) on ihanaa, kun täältä Blogistaniasta löytyy juttuseuraa!

Lumikko kirjoitti...

Juu, tarvittaessa jopa virtuaalisia olkapäitä ja tee-se-itse-terapiaa :)

Ihanaa tosiaan <3

Pienen mökin emäntä kirjoitti...

Kävin lukemassa tuota edellisen postauksen kommenttiketjua eteenpäin, siellä oli puhetta siitä, kuinka asiakaspalvelutyössä joutuu nykyään pelkäämään. Tuli mieleen viime viikkoinen kirjastokäynti, keskellä päivää lasten kanssa täällä "tuppukylässä". Kuulin hyllyjen väliin, kuinka nuori ja mukava kirjastotäti ilmoitti nelikymppiselle miehelle, että "mä en palvele teitä enää, olkaa hyvä ja poistukaa". Mies lähti sitten, eikä tilanne vaikuttanut mitenkään fyysisesti uhkaavalta, mutta jäin miettimään, mitä se mies mahtoi virkailijalle sanoa, kun sai tuollaisen reaktion :(. Virkailija oli pitkään itku kurkussa tapahtuneen jälkeen.

Lumikko kirjoitti...

Ehkä se mies oli lähennellyt tai ehdotellut jotain..? Jotain inhottavaa sen on täytynyt olla, jos virkailijaa itketti.

Kirjastothan ovat niitä harvoja paikkoja, joissa saa ilmaiseksi (mitään ostamatta) ja vapaasti oleskella, ja joista laitapuolen kulkijoitakaan ei olla heti ajamassa pois. Helsingin keskustan Kirjasto Kympissä näki ainakin ennen asunnottomia miehiä nuokkumassa sanomalehtien ääressä (olivat siis lukevinaan, vaikka oikeasti lämmittelivät ja torkkuivat) eikä heitä häädetty pois. Se on just hienoa kirjastoissa, mutta kääntöpuoli on tietysti se, että kirjastovirkailijat joutuvat sitten tekemisiin aika epävakaidenkin hiippareiden kanssa.

Sama juttu on museoissa, mistä minulla on vuosien työkokemus. Museoistakaan ei kovin herkästi heitetä ketään pihalle ja niissä käy kyllä aika paljon esim. mielenterveysongelmaisia, jotka joskus (harvoin) saattavat käyttäytyä aggressiivisesti. Itsellänikin on sellaisesta henk.koht.kokemusta. Eli kyllä kaikessa asiakaspalvelussa voi tänä päivänä joutua pelottaviin tilanteisiin.

Lumikko kirjoitti...

Nyt pelmahti päähän sellainenkin ajatus, että olishan se nyt hullua, jos kirjastoissakin pitäisi olla vartijat kirjastotätien ja asiakkaiden turvana! Mutta tätä menoa se voi hyvinkin olla tulevaisuutta. Jenkeissähän vartijat ja metallinpaljastimet ovat jo arkipäivää kouluissa (ehkä kirjastoissakin?).

Pienen mökin emäntä kirjoitti...

Minullekin tuli joku ehdottelu-tyyppinen mieleen :(. Jenkkiläinen yhteiskunta vartijoineen, metallinpaljastimineen, korkeine aitoineen ja joka paikkaan autolla (turvallisuuden vuoksi) kuskattavine lapsineen on kyllä todella ahdistavaa ajatus.

Kirjasto on tosiaan ihana siitä, että siellä saa oleilla ja viihtyä ilmaiseksi - osittain juuri siksi tuntuu niin väärältä, että joku häiriköi siellä. Onko sellaisiakin ihmisiä, jotka eivät hiljenny nöyrästi tiedon valtameren äärellä ja mykisty hurmaantuneina kaunokirjallisuuden lukemattomien polkujen risteyksessä??! :D

Kauniita unia Meijerille! :)

Pellon pientareella kirjoitti...

Tupsahdin taas kerran hieman jälkijunassa (hmm) tänne. Väkivaltaa kokeneena tunnistan noita tunteita, kun perusturvallisuus järkkyy. Se on aika iso asia.

Korvia on täälläkin :).

milla kirjoitti...

Hyvä, että oli apua :) Mukavaa keskiviikkoa!

Lumikko kirjoitti...

Pienen mökin emäntä, hyvin maittoi uni kahden huonosti nukutun yön jälkeen :) Tänään kirjastoon hurmaantumaan ja hakemaan A-P Pietarin junalta, eli kiva päivä tiedossa :)

Pellon piennar, niin se on, silloinkin kun kokee vain uhkaa eikä varsinaisesti joudu itse kohteeksi. Ja niin, onhan niitä (korvia), kiva kun muistutit :)

milla, oli :) Samoin sinne!

wihtori kirjoitti...

Jälkijunassa (sopii aiheeseen) täältäkin.
Kerron pienen tarinan (tämä onneksi "hautautuu" tänne nopeasti).
Minulla oli 90-luvulla Sörnäisissä oma pulju syrjäkadun varressa. Kerraan sinne purjehti isokokoinen mies, joka oli selvästi huumeissa. Käytös sen mukaista vaativaa ja sekoa. En oikein tiennyt miten reagoida, yksin olin. En alkanut häntä heti häätämään pois, pelotti. Hän istuikin pöydän ääreen ja pyysi kynää ja paperia. Annoin ne ja seurasin, kun hän omien sanojensa mukaan kirjoitti elämänsä tärkeintä runoa. Tuokio kesti varmaan puolituntia, mutta saatuaan runonsa valmiiksi, mies poistui omasta tahdostaan ja huokaisin helpotuksesta.
Uhkaava tilanne kääntyi onneksi parhain päin.

Lumikko kirjoitti...

wihtori, onneksi tilanne päättyi onnellisesti. Tuollaiselle tarinalle voi ehkä jälkikäteen vähän hymyilläkin, mutta jotkut tilanteet ovat kyllä sellaisia, ettei edes jälkikäteen paljon naurata.